Ero on AINA itsekäs teko. Ero on aina tuomittava teko.
Ero on aina teko, jossa toista halutaan satuttaa,
kun oma mielihyvä, mielenkiinnot ja omat intohimot ajavat eteenpäin.
Olen ylpeä siitä, että en ole eronnut. Vaikeaa, todella vaikeaa on ollut. Joskus vuosien ajan. Onneksi olemme molemmat sitoutuneet tähän liittoon ja lasten tulevaisuuteen. Onneksi olemme vahvoja. Ja parsimme saumat tiukemmin yhteen, kultaisella langalla.
Ero on aina teko, jossa toista halutaan satuttaa,
kun oma mielihyvä, mielenkiinnot ja omat intohimot ajavat eteenpäin.
Olen ylpeä siitä, että en ole eronnut. Vaikeaa, todella vaikeaa on ollut. Joskus vuosien ajan. Onneksi olemme molemmat sitoutuneet tähän liittoon ja lasten tulevaisuuteen. Onneksi olemme vahvoja. Ja parsimme saumat tiukemmin yhteen, kultaisella langalla.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Näin.
Onnittelut kovan tien käynnistä! Eroaminen on itsekäs ja helppo teko.
Oma tuleva ex-vaimo menetti sitoutumishalunsa hyvin aikaisessa vaiheessa. Langetti itsekkyyden varjon toisen päälle, vaikka oli hyvin itsekäs itse, niin erossa kuin muussakin toiminnassa.
Vielä ei ole prosessi lopussa ja elämä hymyilee (uusi suhde, asuttaa vielä vanhaa taloa jne.), mutta totuus lävähtää jossakin vaihessa päin naamaa kun elämän tilanne muuttuu...
Oletko hyvinkin pettynyt, jos ex-vaimosi elääkin hyvin onnellisena uuden miehen kanssa loppuelämänsä? Silloin sun on pakko myöntää, ettet ollut hänelle se oikea ja hän oli sinulle väärä.
Ja lopultakin... Mitäpä se sinulle kuuluu, jos joku toinen eroaa?
No itse en ainakaan näin eron alussa pysty vilpittömästi toivomaan hyvää tulevaisuutta ihmiselle, joka on minulle aiheuttanut lähes sietämätöntä tuskaa. Toivon kyllä, että ajan saatossa sellaiseen pystyisin, nyt toivon Jumalan rangaistusta aviorikkojalle, niin lapsellista kuin se onkin.
Riippuu täysin siitä, mikä eroon ajaa. Toinen voi ihan yksipuolisesti pilata toisen elämän, joten lähdettävähän siitä on, oli lapsia tai ei. Kaikki eivät loppuelämäänsä pysty alistumaan, se vie mielenterveyden. Mielipahan takia niitä eroja tapahtuu, kuka nyt hyvästä suhteesta lähtisi.
Olen samaa mieltä kanssasi. Kukaan ei hyvästä liitosta eroa hetken mielijohteesta. Suomalaiset ovat niin jääräpäisiä, että väkivalta, alkoholismi ja pettäminen hyväksytään hammasta purren. Samat vitsaukset siirretään näin sukupolvelta toiselle. Jos jokin sukupolvi alkaisi jyrkäksi ja näyttäisi, mikä ei ole sallittua, ehkä jokin päivä kukaan ei tekisi väärin vaan hankkisi apua ongelmiinsa.
Kyllä oli helvetillinen lapsuus mulla. Äiti uskoon hurahtanut ja isä juoppo. En tiedä kumpi oli suhteessa ensin viina vai jeesus. Mutta äiti ei halunnut isästä erota ei, koska "jumala halusi niin". Kännipäissään isä riehui, kohteli äitiä pahoin ja minuakin. Isän juoppokavereita ramppasi meillä ja äiti haki niille oisää viinaa kun oli ainoa selvä.
Isoveljeni lähti 16 vuotiaana maailmalle sitä helvettiä pakoon joten yksin sain selvitä ja parsia äitiä. Kavereita ei ollut kun en ketään kehdannut meille tuoda.
Se helvetti loppui vasta kun isä sai jonkun skoden sitäkään äiti ei tarkkaan mulle kertonut kuin että ambulanssi haki, kun olin koulussa.
En nähnyt isää moneen vuoteen. Se oli toipunut skodestaan mutta ei tullut enää kotiin. Tapasin sen sattumalta muutaman vuoden kuluttua ja se oli raitistunut, sillä oli uusi vaimo ja heillä pieni lapsi. Ei ollut paljon sanottavaa. Jos vanhempani olisi älynneet erota ajoissa olisi voinut joku suhde isäänkin syntyä, jos se olisi raitistunut ajoissa. Luultavasti se joi äidin ärsyttävän käytöksen takia. Miksikö ei sitten lähtenyt? Ei ollut työtä ja äidillä oli, eli äiti hoiti perheen elannon - niukan kylläkin.
"Kuka nyt hyvästä suhteesta lähtisi"
Monikin nykypäivänä lähtee, mukaanlukien oma mieheni. Kun arki ei olekaan enää uutta ja jännää - annetaan itselle lupa rakastua uuteen. Vaikka kaikki parisuhteen palikat(läheisyys, luottamus, arvostus, kunnioitus, seksi) toimivat - silti luullaan että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen. Haetaan jotain mistä ei tiedetä. Kun elämä on enimmäkseen sitä arkea - lasten kuskausta, kodinhoitoa, loma-aikojen suunnittelua yms. Se ei vain kaikille näköjään sovi. Vaikka yhdessä ollaan siihen sitouduttu.
Mieheni oli alkujaan se rakastuneempi osapuoli. Minun rakkauteni kasvoi aina vain enemmän yhteisen arjen myötä. Tottakai yhdessä puhuttiin ja haluttiin samoja asioita. Mieheni halusi naimisiin, halusi lapset peräjälkeen, halusi rakentaa talon tietylle paikalle. Ja kun kaikki näytti hyvältä, ja tuntui vielä paremmalta, niin sitten iski jokin aivovaurio(30 kriisi?) tai muu vastaava ruuvi irtosi päästä, ja ilmoittaa rakastuneensa työkaveriinsa ( joka on muuten varattu).
Nyt tilanne se, että olen lähtenyt kodistamme. Mies elää vuoroviikoin poikamies elämää salasuhteessa ja lapsiperhe-elämää toisella viikolla. Luuli saavansa omien sanojensa mukaan enemmän aikaa lapsilleen nyt kun olemme erossa. Hmmmm, niinpä niin.
Niin, että kyllä hyvästä, toimivasta, rakastavasta, intohimoisestakin suhteesta voi lähteä kun vain se oma napa merkkaa tarpeeksi paljon. Ja jotku vaan eivät oikeasti osaa sitoutua.
Olen samaa mieltä kanssasi "kotikolo", että moni lähtee hyvästä suhteesta. Jollakin tasolla myös samanlaisia kokemuksia kanssasi. Suurin ero kuitenkin siinä, että olen mies. No sukupuolella nyt ei taida nykyään olla suurta merkitystä, kun ne ruuvit alkaa putoilemaan. Minulle olisi sopinut hyvin tavallinen perhearki ja koin sen hyvin turvallisena itsellekin, vaikka perheen talous oli yksin minun harteilla.
No meillä jo pöly laskeutunut asian ympärillä ja lasten arki pyörii kahdessa kodissa vuoroviikoin. Itse jäin alkup. asuntoomme asumaan, enkä haluaisi edes lapsilta viedä paikkaa, minkä vahvasti kokevat kodikseen. Exällä oli salasude ja oli aiemminkin ollut jotain juttuja (en edes halua kaikkea tietää). Oltiin ensin asumuserossa, palattiin yhteen ja näyttikin hyvältä, mutta taisi olla lopulta teatteria koko touhu, kun yhtäkkiä otti lopullisen eron ja alkoi "hoidella" toista miestä. No eipä sekään sitten lopulta puolta vuotta kauemmin kestänyt. No samapa tuo minulle, mutta lapset reagoi aika vahvasti ja paljon puhuivatkin siitä.
Tuosta sitoutumisesta. Hankalaahan se on välillä, jos ei sitä intohimoa ja kipinää parisuhteessa ole. Mutta kun on siihen sitoutunut ja valmis tekemään töitä parisuhteen eteen, sitä intohimoa, rakkautta yms. saa luotua uudelleen. Tottakai siihen tarvitaan molemmat, tai tulee otta kipeeksi pään seinään hakkaamisesta. Itse en ole, eikä lasteni äitikään kokenut omien vanhempien eroa. Lapsilleni en valitettavasti voinut sitä tarjota, vaikka omasta puolestani olisin halunnutkin.
Vaikka nämä todella ikäviä asioita ovatkin, niin tuntuu ainakin jollakin tasolla terapeuttiselta lukea ja joskus harvoin kirjoittaakkin kokemuksia. Toki kokemuksista kirjoittaminen on hyvin omakohtaista ja vastapuolella olisi varmaan hyvin erilainen tarina kerrottavana. Vaikken exääni kunnioita kumppanina tekojensa vuoksi, kunnioitan häntä kuitenkin lastemme äitinä.
Jos miehesi on aloittanut suhteen kanssasi, jotta olisi uutta ja jännää kaikki, ollaan jo lähtökohtaisesti väärillä urilla. Eikä itseltä kysellä mitään lupia rakastumiseen, jos on jo rakastunut puolisoonsa, ei muita rakkauksia tarvitse. Joku palikka ei silloin ole kohdillaan, vaikka kulissi olisikin kunnossa.
Minusta on nimenomaan itsekästä olla eroamatta! Pelätään yksinoloa niin paljon, että lapset altistetaan kaikelle pahalle! Tekisi mieli sylkäistä sellaisia ihmisiä kohti! Maan matosia.
Siis oletatko ihmisten pelkäävän eroa vain ja ainoastaan yksinäisyyden takia? Toiseksi luuletko, että kaikissa suhteissa lapset altistetaan pahalle jos ei erota.
Hän, joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven, sanoi Jeesus. Ja langennutta naista kivittämään kerääntynyt väkijoukko laski kivet käsistään ja hajaantui vähin äänin.
Nimim. "Itsekkäitä olette!" heitti ekan kiven!
En minäkään suosi pahan tekemistä lapsille, myöskään tilanteessa, kun lapset erossa kärsivät. Asia voi olla näinkin päin itsekkyyden vuoksi.
No enpä nyt ole ap.n kanssa ihan samoilla linjoilla...
kuvittelin olevani epäitsekäs ja roikuin suhteessa joka ei vaan toiminut...siinä kärsin minä, lapset sekä mies...vihdoin yli 20v yhteiselämän jälkeen tein raskaan päätöksen ja vaadin eroa
Oma elämänlaatu parani, lapset ovat tyytyväisempiä...jopa mies oli helpottunut kun ensin toipui alkujärkytyksestä...eli siitä että menetti hyvän "piian"
Aikoinaan, vanhan avioliittolain aikaan hain avioeroa, mutta koin sen liian monimutkaiseksi, enkä keksinyt siihen tarvittavaa syytä, koska silloin piti olla syy. Silloinen syy oli luottamuspula ja oma tunne siitä, ettei kykene sitoutumaan ja avioliitossa olo tuntui jotenkin niin vanhanaikaiselta. Edustit tiettyä ihmisryhmää, kun sanoit olevasi naimisissa ja se ahdisti, kun koin olevani itsenäinen ihminen. Sormusten pitämisen olin lopettanut n. vuoden naimisissa olon jälkeen.
Silloin päätin, että ok, olen naimisissa siihen asti, kun porukkaa riittää ja kun uhkaamme jäädä kahden on eron aika. No, päälle neljännes vuosisata siinä meni ja kyllä helpotus oli valtava, kun uuden avioliittolain myötä eron hakeminen hoitui kätevästi parilla monisteella.
En koskaan ajatellut meneväni naimisiin, enkä ajatellut seurauksia mennessäni naimisiin. En osannut olla naimisissa olevan roolissa, enkä hyväksynyt sitä, että ennen olin minä ja nyt olisi pitänyt olla me. Ahdisti koko ajatus siitä, mihin olin itseni pistänyt.
Nyt vuosienkin päästä asiaa tarkastellesani ja ihmisten kysellessä, en osaa antaa hyväksyttävää vastausta naimisiin menolleni ja erolleni. Selitykseksi ei kelpaa, että sukulaisten takia tai ettei ollut mitään asiaa. Ettei yksinkertaisesti ole sitoutuvaa tyyppiä, eikä varsinkaan naimisissa oloon. Pitäisi olla jotain tramaattista!
Olet aloittaja kyllä raskaan osan elämässä valinnut ja aivan suotta. Nuo viimeiset pari sanaa viestissäsi ovat rauhoittavia, kultaisella langalla. Kertokoon se rakkaudesta välillänne.
mistä päättelet, että minulla on se raskas osa?? Tulkintasi meni ...!
Ei yhtään itsekästä vaimolta että mies jää vaimosa luo vain siksi että vaimo haluaa :D
Vithut te mitään naimisissa ole edes olleet. Aikuistukaa ensin.
minä halusin pois, muutinkin, hain eroa. Palasin takaisin, luottavaisena tulevaan elämään. Mieheni onneksi rakastaa minua aivan valtavasti. Minäkin häntä. Luulin hetkeksi rakkauden hävinneen. Ennen tätä eloa oli raskasta, muttei enää. Mutta ero ei ollut ratkaisu, vaan kasvu ihmisenä oli se juttu ja sitoutuminen muuttumaan paremmaksi ihmiseksi ja aikuiseksi ja vanhemmaksi. Olemme nyt avoimia, kosketamme toisiamme, meillä ei ole jännitteitä läheskään niin paljon kuin josku oli pitkään. Nyt puhumme paljon enemmän ja tunteistakin voi puhua. Seksi on ihanaa ja yhdessä on ihana jakaa arki, upeaa on katsoa lasten kasvua aikuiseksi ja pärjäämistä.
Rakkaus on aina siellä, se tulee vain etsiä. (Väkivaltainen suhde voi muuttua, kun ihminen muuttuu)
Väkivaltainen ihminen ei muutu "kuin itsestään". Sitä seuraavaa lyöntiäkö pitää odottaa koko loppuelämä?
Isäjumala rankaisee kaikkia eroavia, sillä isäjumalan nimissä tehty lupaus on pyhä.
Tutustupas Raamattuun. Avioero on sallittu tietyissä puitteissa.
Niin. Yhden tulkinnan mukaan eroamisen syyksi sallitaan haureus. Ja uudelleenavioituminen sallitaan syyttömälle osapuolelle.
En oman tulkintani mukaan ole "uskova", mutta omaan kristillisen arvomaailman. En sano näin, koska se tuntuu olevan muodikasta, vaan koska olen omaa arvomaailmaani tutkiskellut ja tutustunut myös aiheeseen, mitä "kristillinen" tässä kontekstissa tarkoittaa. Kai se tulee sitten kotikasvatuksesta ja lapsuudesta yhtenäisessä perheessä, missä sain sen mallin, mitä kumppanin kunnioittaminen ja rakastamienen myötä ja vastoinkäymisissä tarkoittaa.
Valitettavasti ex vaimoni, joka on vissiin tänäkin vuonna "uskova" (vähän vaihtelee), petti ja otti eron. Eli valitettavasti kristillinen arvomaailma ei aina ohjaa edes uskovaa ihmistä, kun jalkovälissä alkaa kutittamaan tarpeeksi. Raamatun mukaan minä olisin ollut siis se, jonka jumala sallii ottavan eron. Niin ja saan mennä uudestaan naimisiinkin myös kristillisestä näkökulmasta katsoen. Tuokin käsite on vaan aikalailla muuttunut viime vuosikymmeninä. Kirkko ja kristillisyys ei ole enää minulle kovinkaan "uskottava" instituutio lähinnä kokemusteni perusteella. Olisi voinut kuvitella, että kumppanin "usko" ja minun kunnioitus tätäkin asiaa kohtaan olisi painanut vaakakupissa, mutta täys ateisti pelimies veti pidemmän korren ja nautiskeli puolisen vuotta valloituksestaan, kunnes sekin kuivui kasaan. Taidan olla vieläkin vähän katkera, mutta lähinnä lastemme puolesta.
Otin avioeron aikoinani,kun liittomme ei oikeastaan koskaan ollut toiminutkaan,jonka tajuan nyt 30-vuotta avioeron jalkeen vasta.Olin 21-vuotias kun tapasimme toisemme ja Han oli ns.ensimmaisen sankukokemukseni,ei muuta kuin kihloihin ja kolmen vuoden kuluttua pappi sanoi amen ja 17-vuoden kuluttua ero vireille.Olemme molemmat lapsuudessamme jaaneet taysin ilman vanhempiemme Rakkautta ja lasnaoloa jne.Joten kommikointi ja intimiteetti puuttui liitostamme yms,sellaista normaali liiton tukipilaria.Nimim.herra auttakoon,niin minun kohdalleni ns.herran rankaisua ei ole viela nainkaan pitkan ajan kuluttua ole tullut?Missa vika?Onko ylakerrassa ehka ruuhkaa,kun olen jo 30-vuotta eron jalkeen onnellisinta jaksoa elamassani saanut kulkea.Taytyy vain todeta etta minulla on ylakerran Herran kanssa erittain intiimit valit paivittain.Tuo vaitteesi ei minun kohdalla pida paikkaansa,Rukoilen sinulle ymmartamysta ollu tuomitsematta lahimmaisiasi.
Vai niin?
Ekassa vakavassa suhteessani "ihana" yrittäjämies paljastui talousrikolliseksi 5 v. jälkeen. minulla ei ollut ollut aavistustakaan siitäkään, että hänen "liikematkansa" vieraisiin kaupunkeihin olivat olleet lähinnä vieraiden naisten naurattamista. Ero? Kyllä! Heti kun asiat selvisivät. Ja sen eron tekeminen olikin sitten vuoden helvetti. Mies kun osoittautuikin ajattelevan että olen hänen omaisuuttaan, en ihminen ollenkaan.
Toinen suhde kaatui 7 v. jälkeen. Mies sairastui suorastaan narsistiseen itsekkyyteen. Rakensi punttisalin ja se olikin sitten lopulta bodaamista ja haukan mittaamista tunteja päivässä. Henkisesti muuttui äärijulmaksi. Mustasukkaiseksi. Kyttäsi minuutteja kauanko viivyin kauppareissuilla. Ettei vain olis toista miestä? (ei ollut). Minä hoidin kaiken, lapset, kodin, kaiken. Miehelle oli tärkeintä miltä ulkonaisesti näyttää, mitä muut ajattelevat. Muulla ei ollut väliä. En tuollaisen kanssa avioon mennyt, hän vain muuttui vähä vähältä. Kaikki keskusteluyritykset mönkään. Mies raivostui helposti, puhumisesta ei tullut mitään. Ero? Kyllä. Parempi lapsille oppia vähän toisenlaista mallia kuin sellaista mitä hän tarjosi aiheettomine karjumisineen (liekö lisäravinteet sun muut lisänneet räjähdysherkkyyttä?). Koko elämä pyöri "minun ja minun bodaamiseni" ympärillä. Siis hänen. Edes matkoille ei voitu lähteä, koska hänen treeniohjelmansa ja sen vaatima syömiskuvionsa olisivat kärsineet. Eron jälkeen lapset kukoistavat
sano mitä sanot, sinulla on itselläsi ongelma. Olet rakkauteen rakastuja, etsit toisesta sisältöä elämään. Läheisriippuvuus, Kasva aikuiseksi.
Vastaan Nimim.kaikenlaista!No ei se sinunkaan elama ole tosiaankaan ruusuilla tanssimista ollut.Isani sanoi miehista:'Samaa paskaa eri paketissa'.en kommentoi Tata,vetakoon kukin omat johtopaatoksensa.Minun kohdallani .luomakunnan kruunuille ei koskaan enaa tilaa loydy.Joka ikinen paiva on suurta juhlaa kun saa yksin taivaltaa nauttien yksinhuoltaja aitina oman tyttareni sijoittumista yhteiskuntaan.Nain se rakkaus voimistuu kun tiedan ja naen tuloksia hanen tyostansa vahempi osaisten hyvaksi.Tsemppia kaikille aideille ja heidan lapsillensa 2014.
Joo-o. No, onneksi poliisit tulivat toiseen tulokseen. Rakkauteen rakastuja käsittääkseni nauttii valloittamisen tai valloittamiseksi tulemisen tarpeesta ja vaihtaa kumppania kun entiseen kyllästyy, ilman syytä. Edelleen: kaikkea ei pidä sietää. Ei väkivaltaa eikä petosta, henkistäkään. Ja lasten parhaan täytyy tulla aina ensimmäisenä. Aina.
Eikä toisesta voi etsiä sisältöä elämään. Jokainen on vastuussa omasta onnestaan. Siksi sitä ihmetteleekin, miksi huonoihin parisuhteisiin jäädään?
Silti, syytä on itsessä 50-50. Aina parisuhteen ongelmissa, 50 ja 50. Puolet ja puolet. Näin se on. Sanoo toinen mitä sanoo, tai auttajat ja kaikki myös.
Ei toinen voi olla vaan hyvä, parempi, paras ja toinen olisi aina vaan se paha, pahempi, pahin. On myönnettävä omat huonotkin puolet. Se voi olla kaikella avain. Pahasta tulee hyvä ja hyvästä paha. Väkivaltaisissa parisuhteissa toinen ottaa alistujan roolin, toinen ei koskaan. Miksi? Alistuja on itseasiassa hyvin dominoiva omassa hiljaisessakin persoonassaan, tai tekee tilanteesta tietoisesti kurjan. Alistuja on ihminen, jota itseasiassa ei kukaan kestä kauaa. Sekös pistää vihaksi, ja toinen käy päälle, puhuu niin toiselle niin, että tämä alistuja kokee senkin henkiseksi väkivallaksi. Että mua suututtaa tässä yhteiskunnassa, ettei osata ajatella asioita niin kuin ne on ja ei haluta, ei osata puhua asioista niiden OIKEILLLA sanoilla. Eihaluta tuntea ihmistä, psykologiaa, syitä ja seurauksia. Auttajista lähtien tämä sama ajatusmalli on vallalla, uhri ja syyllinen. On helpompaa hoitaa asioita, kun riitatilanteessa toinen on syyllinen. Ei uskalleta hiljaiselle niin sanotulle uhrille sanoa, että sinäkin siinä vikoinesi ruikutat. Jos olisit toiminut toisin, tuskin istuisit siinä veripäissäs. Anteeksi, mutta näin se on. Olen se ns uhri, mutta kyllä minä sen sanotaan vaikka turpaanlyönnin ansaitsin, tullakseni ulos säkistä ja uskalsin myöntää, että minähän tässä taisin ollamyös ja yhtälailla tyhmä ja provosoin kaiken ja tässä sitä nyt ollaan. Syyllisenä olemistä voisi uhrikin joskus kokeilla. Rohkeutta on monenlaista.
Provosoin suhteen katkeamisen jälkeen ihmistä muutamaan kuukauteen näkemättä 10 iskua vasaralla päähän ja tuntien raiskauksen siinä samalla. Sitä ennen olin provosoinut itseltäni mm. pari hammasta poikki ja lapsille turpaan. Tai no totta tosiaan. Ihmissuhdehan se isä-lapsi-suhdekin on eli lapset taisivat provosoida oman hakkaamisensa itse. Tuhmat lapset.
Tekstisi on vaarallista luettavaa. Aina ei tuo syyllisyys jakaannu 50-50, jos toisessa on ns. "luonnevika".
Nimim.sanonpahan vain.EI ruumiillista vakivaltaa saa kayttaa olipa mika tilanne elamassa tahansa.tama on mielipiteeni.Naiset ja lapset ovat AINA silloin pahoinpitelijan uhreja.Hakkaaminen hajoittaa pienet ja suuret ihmiset taysin senkin jalkeen kun mustelmat murtumineen ovat parantuneet.
tänä päivänä on rohkeaa tehdä töitä perisuhteen eteen, koska silloin ollaan erilaisia, kaikkihan eroaa. Onhan se nähty. Mikko Kuustonenkin.
"Ero on AINA itsekäs teko."
No muutama juttu tuli heti mieleen lapsellisesta julistuksestasi.
-eroaminen väkivaltaisesta ihmisestä
-eroaminen päihderiippuvaisesta ihmisestä
-eroaminen pedofiilistä
-eroaminen pettävästä ihmisestä
Niin ja lisäyksenä että on todella paljon eroja joissa ei ole kysymys mistään noista vaan kysymys on lähinnä ettei toista enää "huvita".
Ai onko se sun mielestä vahvuutta, kun ei uskalla erota, vaikka voi huonosti ja rakkausloppunut ajat sitte. Sekö on sinun mielestä vahvuutta, kun pelkää niin paljon yksinäisyyttä, yksinoloa ja taloudellista pärjäämättömyyttä, että jää huonoon suhteeseen oman ainutkertaisen elämän edessä, jota todellakin elämme vain kerran
Pelkureita he ovat. Mutta hei! Rahahan se kaikkein tärkein asia ihmisille onkin!
Rakkaudesta en puhuisi edes samana päivänä, tällaisessa avioliitossa elävistä.
Mitähän oikein todella haluat sanoa, ihan kuin jatakin lukisin rivien välistä.
Tuskin on uskaltamisesta kysymys vaan viisaudesta.
Vahvuutta on työstää asia perinpohjin, myös oman puolelta, ennen kuin tekee ratkaisin.
Sekin tulee ajatella, mitä on elää tässä suhteessa ja olisiko jatkossa parempia hetkiä kuin erotessa jäädä yksin vastaamaan arjen asioista, monesti vielä lapsien kanssa.
Sekin kannattaa miettiä, se taloudellinen muutos erotessa.
Kaikkea ei voi mitata seksin määrällä. Luin äskettäin, että on ihmisiä jotka rakastuvat rakkauteen, eli eivät lainakaan todelliseen elävään ihmiseen.
Uudessa suhteessa alussa tapahtuu juuri tämä ja jos siitä ei osaa muuttaa elämää tavalliseen arkeen, johon tietenkin kuuluu puolisoiden yhteinen elämä, mutta läheisyys ja rakastelu pakostakin vähenee, eikä enää ole jokapäiväistä.
Ihmisen elämään normaalisti kuuluu työssä käynti, kodin siisteyden , ruuan ja taloudellisten asioiden hoitaminen. Lisäksi lasten kanssa tarvitaan aikaa ja monta muutakin asiaa hoidettaviksi.
Työ vie jo monessa perheessä toisen jopa viikoiksi pois kaukaisille työmatkoille. Tämä vaatii ymmärrystä ja joustavuutta, sillä palaavakin on väsynyt, kyllä työnantajat ottavat nykyisin jo kaiken irti työntekijöistään.
Paljon on niitä, jotka tekevät neljäpäiväistä pitkää työpäivää toisella paikkakunnalla ja sitten väsyneenä tulevat kotiin, eipä siinä tule ensimmäiseksi mieleen ehkä kotona odottavan mielihalut ja pyynnöt. Usein vain saa äksyilevän puolison, joka tekevänsä kaikki asiat, siis ei ymmärretä lainkaan, että kyllä se matkatyön tekijä tekee sitä työnantajan määräämää työtä lähes 24 tuntia vuorokaudessa.
Olen tämän asian niin omakohtaisesti kokenut omassa perheessäni ja läheisteni perheissä. Tälläkin hetkellä erä kolmen pien lapsen isä on matkatyössä, eipä hänellä ole valinnanvaraa, sillä työpaikkoja ei ole jonossa jaossa. Tiedän myös hänen päiviensä olevan todella tuota luokaa eli lähes ympärivuorokautinen tahti näillä matkapäivillä.
Onkohan niin, että monilta puuttuu kyky sopeutua ja ymmärtää näitä asioita.
Onko liitto huono jos ihminen on väsynyt. Ettekö voisi mennä vaikka sinne väsyneen vierelle itse ja nukahtaa vaikka hetki yhdessä koko perhe.
suomalainen on myös selittämisen mestari. typerä, kun antaa vasaroida ja asettaa itsensä ja lapsenskina vaaraan menemällä naimisiin mielipuolen kanssa, eli se tarkoittaa että on tyhmäkin, kun kelpaa kuka tahansa, laiska ymmärtämään, että minussa oli vikaa, katkera erityisesti ja kateellinen.
Minä ja mieheni olemme äärimmäisen onnellisia, koko perheemme pursuaa onnea. Aivan sama mitä muut ajattelee, ei hetkauta. Emme ole onneksi eronneet, emme eroa,vaikka lähellä oli. Teemme aivan kaikkemme, että meillä on ihana loppuelämä. Meillä on touhukas, mutta rakkaudellinen arki, olemme tavoitteellisia, meillä on yhteisiä ja henkilökohtaisia tavoitteita, niin uralla, vanhempina, aikuisina ja henkisellä tasolla haluamme kehittyä tasapainoisemmiksi, koska olemme menossa kohti ikääntymistä, mahdollista isovanhemmutta, seesteisempää lopunaikaa. Emme ole pinnallisia, emme köyhiäkään, emme taludellisesti rikkaita, mutta se pääoma mikä meillä on sitä ei voi verrata mihinkään isoon summaan rahaa. Meillä, jos kellä on se
RAKKAUS.
Kaiken se kestää, kaiken se kärsii...ei muista kärsimäänsä pahaa.. sitä!!!! En kommentoi jatkossa mitään, ei tarvitse. Olen kertonut mitä olen halunnut jakaa. Jatkakaa, olkaa henkisesti köyhiä, syyttäkää pahasta olosta puolisoanne, tulkaa kaltoinkohdelluiksi ja erotkaa, kaikkia ei ole siunattu äyllä. Ai, niin juokaa alkoholia meidänkin puolesta. Hyvää Joulua siitäkin huolimatta, että elätte ainaisessa selityksenverkossa- Ei kannata olla rehellinen itsellee, eikä sille puolisolle, saati lapsille. Naapurille voi valehdella, sehän on aina kateellinen ja lisää vain vettä myllyyn.
Ette tekään täydellisiä ole, jos olette olleet lähellä erota. Mieti nyt hieman! Täydellisissä avioliitoissa ero ei tule edes koskaan puheeksi, saati että toinen tai molemmat tekisi jotain, joka nostaisi mahdollisen eron vaihtoehdoksi.
Olen myös todennut elämäni varrella, että se joka julistaa yltiöpäisesti perheensä onnea, on se, joka on sisimmissään se kaikkein onneton. Kopeus on suomalaisten perisynti.
Mitä tulee tuohon mielipuolen naimiseen, niin ihmiset muuttuvat elämänsä aikana ja jokaisen arvomaailma muuttuu. Et voi väittää, että esimerkiksi pettäminen, väkivalta ja alkoholismi pitää hiljaa hyväksyä! Tyhmä on sellainen ihminen joka altistaa perheensä tällaiselle käytökselle EIKÄ EROA. Mietin nyt hieman asioita, ennen kuin tulet ihmisiä tuomitsemaan! Ei lapsiaan rakastava vanhempi hyväksy kaikkea pahaa toiselta puoliskolta! LÄHEISRIIPPUVAINEN NIIN KYLLÄKIN TEKEE! Hyvää joulua teillekin! Toivon, että olette sisimmässännekin onnellisia, vaikka ulkokuori sellaiselta näyttääkin!
Hienoa, että olette onnellisia! Muutoin en yhdy sinun väittämiin tai ajatuksiin. Meillä kaikilla on oma onnellinen tai onneton rakkaustarinamme, jokainen liitto on ainutlaatuinen. Ei voi yleistää "suomalaiset ovat itsekkäitä jne." Jokainen pari tekee omat johtopäätöksensä elämänsä suhteen. Avioero voi olla viisas ratkaisu tai vähemmän viisas ratkaisu. Kaikki riippuu tilanteesta, ihmisistä jne.
Meillä päättyi pitkä liitto noin vuosi sitten, ja olen todella onnellinen. Meillä ei ollut " sen kummempia" ongelmia kuin, että ei enään tuntunut liitto rakkausliitolta, se oli sisar-veli -suhde. Erottiin ystävinä, jatkamme edelleen perustamassamme yrityksessämme töissä, asumme naapuritaloissa, olemme sydänystäviä, ja erittäin onnellisia juuri nyt ja näin.
Se, mitä avioero vaatii on viisautta, nimenomaan sydämen viisautta, tunneälyä, hyviä käytöstapoja, omien tunteiden ja ajatusten hallintaa. Siinä minun reseptini onnelliseen avioeroon!
Olen enemmän kuin tyytyväinen itselleni, että uskalsin ja jaksoin käynnistää prosessin. Sain toisen rakkauselämän tähän elämääni, säilyttäen hyvän ystävyyden entiseen mieheeni. Nyt olemme jouluksi lähdössä Aasiaan, ja minulla on ihan teini-ikäinen huuma päällä. Tämä on sitä jotakin!
Onnea, jaksamista ja toivoa kaikille eronneille, eroa harkitseville ja eroa välttäneille! Hyvää joulun odotusta kaikille!
http://www.hs.fi/paivanlehti/paakirjoitukset/Harmaita morsiamia/a1376364627169?jako=7a4d9aa11026502801256d78041f28bd
Ei muuta lisättävää.
Ero on aina oikein, kun toinen puoliso elää kasoiselämää ja on väkivaltainen omaa puolisoa kohtaan!
Kyllä, ero on oikein jos toinen elää kaksoiselämää.
Lisätäkseni on patologinen valehtelija, huijaa muita, haukkuu ja on ilkeä vaimolle sekä lapsille.
Velkaantuu pikavipeillä ym
Luotoilla joka suuntaan.
=persoonallisuuhäiriöinen ja
Kruunuksi vielä alkoholisti!
Tavatonta ei ole se
Että haukkuu kaikki ex rouvansa hulluiksi ja skitsofreeneiksi uusille naisilleen...
Meillä ei ehtinyt tulla ensimmäistä hääpäivää, kun meidän oli
Pakko lähteä ja minun ottaa ero.
Minä yritin ja yritin, annoin paljon.
Liikaakin rakkautta, tukea ja rahaakin.
Kaikki meni.
Minulle jäi tyhjä sielu ja ei uskoa tulevaisuuteen.
Toinen porskuttaa ja otti heti uuden rouvan tilalle.
Se siitä toisen välittämisestä ja rakkaudesta toista kohtaan.
huomaan senkin, että suomalaiset ovat ahdasmielisiä ja kykenemättömiä ajattelemaan sitä, että aina on mahdollista korjata kaikki. Mietin miksi parisuhteessa muututaan väkivaltaisiksi? Se tapahtuu parisuhteen sisällä, ja kyllä peiliin on katsottava. Itsekin katsottu. Lapsille tällainen tapa ratkoa asioita, on hyvinkin mallioppimista. Kun kotona osataan parsia paikat, niin lapsikin sen osaa vanhempana, eli toivoa on elämässä. Onhan se tutkittukin, uusioperheen lapset voivat pahoin. Tavallaan pidän siitä, että ymmärrän enemmän asioista kuin moni muu. Tahdon nähdä sitä metsää puilta. Oli miten oli, kell' onni in se onnen kätkeköön, tämä onni on olemassa, ei tarvitse julistaa huutaen kaikkialle. Mitä palstalla kerron, niin ei tämä ole ylistämistä. Tahdoin vain kertoa, että ero on itseksäs tapa ratkoa ongelmia ja erotessa aikuisista tulee enemmän lapsia kuin itsenäisiä aikuisia. Olen sen nähnyt niin monta kertaa. Eronnut mies on ressukka ja eronnut nainen on epätoivoinen, joka tahtoo todistella omaa paremmuuttaan, vahvuuttaan, näennaistä sellaista.
Olen tyytyväinen, ajatukseni herätti keskustelua. Niin, pitikin. Erilaisuus on vahvuus, erilaisuus on hyve, kun tarkoitus on lasten ja aikuisten paras. Hienoa oll parempi erilainen. Ihanaa on nähdä, kun lapset uskaltavat olla iloisia ja raisuja itsejään, hakevat rajojaan turvallisissa raameissa, nimeltään YDINPERHE.
Ja rakentavaa riitelyä meillä harrastetaan. Tietää, että kukaan ei lyö ketään ja ketään ei nimitellä. Voi vapaasti ulostaa tuskan toiselle, ja toinen rakentaa, Ja toinen kerta päinvastoin.
Rakastelua, sekstailua, hellyyttä....siihen varataan omat rauhalliset hetket, ja mahdollsimman usein, ilman rekvisiittaa, tunne tulee kahdesta ihmisestä, ei esineistä, eikä pornosta.
Älä ylenkatso kaikenlaisia perheitä ja niissä eläviä ihmisiä.
Hyviä kirjoittelet. Mutta kun näihin kaikkiin tarvitaan se toinen osapuoli. Vaikka kuinka toimisit kuten esim. sinä edellä kerrot se ei vain onnistu jos toinen ei lähde asiaan mukaan.
Tuokin kykenemättömyyttä ja ahdasmilisyyttä ymmärtää tuo edellä mainittu asia.
Vanhemmat eivät myöskään usein itsekkäistä syistä suostu näkemään, miten paha olo lapsilla on vanhempien ongelmien vuoksi. Usein omistamisenhalu kumppaniin saa lapset jäämään toiseksi prioriteeteiksi. Huonot vanhemmat ovat tällaisia. Joskus lapset ovat niitä hiljaisia kannattajia isän ja äidin eroon. Kukapa lapsi ei haluaisi nähdä vanhempiaan onnellisina, vaikka olisivatkin eronneet? Onnellisuus on kaiken avain elämään. Lapset myös eron myötä oppivat, että kaikkea ei tarvitse sietää, eikä ole synti erota, jos itsestä tuntuu pahalta.
En ihmettele yhtään, vaikka Suomesta löytyy niin paljon mielenterveyspotilaita, kun ihmiset ovat valmiita hylkäämään onnellisuutensa vanhanaikaisten kriteerien vuoksi, että ero olisi jotenkin häpeällistä. Siitä kärsii niin mieli, kuin myös keho.
Ison kirjan mukaan on synti. Suorastaan rikos.
Ero ja uussuhde eivät helppoja asioita. Nyt Tapio suomisen elämän asiat ovat olleet julkisesti esillä. Siinä Suominen on itse tuonut esiin, kuinka asia on saanut hänet sairastumaan. Suominenkin ihastui paljon nuorempaan naiseen, tälläkin ero takanaan.
Mutta nyt on sitten jo lööpit täynnä kuinka tämä suhde päättyy eroon.
Ja niin taitaa käydä monelle muullekin, ero ottaa koville, näitä sairastumisia on varmasti piilossa paljon enemmän, useimmat eivät edes hakeudu hoitoon, vaan menevät alamäkeään ja todella se taantumus vie sinne kuusivuotiaan ajatusmaailmaan. Leikitään sen uuden ihmisen kanssa kuten lapsi, mutta leikit ovat aikuisten. Siis luvattomilla vesillä lapsillekin käy huonosti.
Voihan se hetken tuntua kuin uusia maailma aukenisi, näin vain ei taida olla, sillä kyllä se elämä jatkuu arkisena edelleenkin, siihen kuuluu vastuu kodin asioista, henkilökohtaisista asioista, työkin jatkuu samanlaisena.
Ensi huuman mentyä saattaa huomata, kuinka hyvä se entinen puoliso ehkä vähän arjen harmaana olikaan.
Ristiriitaa siis riittää, mutta riittääkö voimat sittenkään.
Höpönlöpön. Ihan yhtä itsekästä on vaatia toista jäämään liittoon, jossa ei viihdy. Oikeastaan ihan typerän itsekästä.
Ei ero ole pahin, sillä joskus siihen vain joutuu mukaan.
Mutta pahinta on sitten sen jälkeen, kun alkaa se selvitä syitä ja syntyjä syviä, mahdolliset salasuhteet paljastuvat.
Tässä kohtaa ihminen hukkaa usein kokonaan itsensä, siinä sitten tuhoutuu monen elämä.
Kun sattuu kohdalle se pahin mahdollinen uusikko, silloin hävitetään kaikki, lapset, vanhemmat, omaisuus eli kakki entinen uuden määräyksestä.
Kuinkahan moni on joutunut tähän mukaan.
Tosi romanttisesti aateltu. Valitettavasti on näitäkin täydellisiä ydinperheitä missä toinen vanhempi ei tahdo olla kotona, koska siellä on paha olla. Aina pitää olla tukemassa sitä heikompaa, ikinä ei mene toisinpäin ja sitten syytetään ettei tueta. Itse ei osata korjata asioita vaikka työkalut on annettu. Liitto on pelkkä kulissi minkä vahvuutta todistellaan ulospäin aina tekemällä uusi lapsi kun menee huonosti. Toinen kaataa oman pahan olonsa lasten päälle ja kutsuu sitä rehellisyydeksi.
Lapset oireilee mutta sitä ei tahdota nähdä vaan sanotaan sitä niiden lasten luonteeksi, että he ovat vaikeita. Mutta kun ero on pahempi mörkö kuin se, että toinen oppisi itsenäisyyttä ja omaa sisäistä vahvuutta ja toinen oppisi olemaan hyysäämättä ja kasvattaisi muutenkin omantunnonarvoa, ettei tarvitsisi leikkiä marttyyriä 24/7. Yhdessä nämä eivät ilmeisesti onnistu koska toinen toistaan heikentää.
Mutta koska tämä on heidän oma henkilökohtanen helvetti en aio edes ystävän ominaisuudessa jaksaa tukea. On omiakin isoja murheita. Loppuu ne ystävienkin voimat jossai vaiheessa kun mitään muutosta mihinkään päin ei tapahdu.
Noh. tää juttu ei varsinaisesti kuulu ehkä tänne..Mut ilmaisen kuitenkii mielipiteeni.. On hienoa,jos saadaan lapsia, MUTTA tosiaan ISO MUTTA..niistä pitää huolehtia..jokainen tehkäät vaikka 10,mutta huolehtikaa lapsista ja itsestänne..
Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Vaikka puoliso hakkaa minua ja lapsia juovuspäissään en eroa.Se olisi moraalisesti väärin,ketkä kerran ovat yhdistyneet. Mikään ei voi erottaa. Minä käyn töissä ja pidän kulisseja yllä,Se on kohtaloni.
Moni eroaa kun vaan ei huvita enää ja kaikki on tylsää, eli ei viitsi itse tehdä asian eteen yhtään mitään tai näkee vihreämpää ruohoa aidan toisella puolella.