Ahdistaa

En oikein tiedä minne kirjoittaisin tätä kohtaloani.

Olen joutunut nyt todella pahaan paikkaan elämässäni. Lpseni erosi ja meille aivan yllättäen, emme tienneet olevan minläänlaista ongelmaa heidän asioissaan.

Tähän ei liity yhdenkään liiallista alkoholin käyttöä, kaikki ovat lainkuuluaisia ja työssä käyviä kanslaisia, jopa verraittain hyvin ansaitsevia.
Kaikenlaista tirtoa liikkuu puolella ja toisella, mukana on kaksi aikalailla pientä lasta.

Olen ollut perheen tilasta huiolissani, minulle ei ole kerottu mitään. Mutta se ulkomaailman paine jonka olen kohdannut tässä yhdeydessa on todella rankkaa.
Minulle on sanottu, että olen huonosti lapseni kasvattanut, olen liikaa hänelle antanut, olen liikaa hänestä puhunut, ylentänyt aiheetta.

Kenenkään en usko tietävän kuitenkaan mitään todellista, itse näen lapseni toisin, sillä hän oli niin alas painettu liitossaan, että tuskin muistaa tuosta ennen eroa ja eron jälkeen ajasta mitään, hän ajatutui uuteen suhteeseen ilman minkäänlaista ajatteluaikaa ja tämä uusi tekee elämästämme suorastaan pelottavan.

Tätä lapsemme ja lastenlastemme tuhoa joudumme katsomaan ja ympäristö syyttää , en ymmärrä mitä voisin, en yhtään mitään.

Ymmärrän että olen saattanaut rakastaa lastani väärin, hän oli nin toivottu ja monen vuoden toivomisen jälkeen todella lahja meille.
En ymmärrä mitä varten muiden ihmisten pitää jatkuvasti tuottaa tätä tuskaa, sillä ei lapseni elämässä ole kenellekään mitään kadehtittavaa ja itskein kohta uppoan kokonaan tähän pahaan oloon, jota saan suunnalta ja toiselta.

En tiedä ja ymmärrää miten olen joutunut mukaan häneen eroonsa, josta tuskin tiedän paljon mitään, mutta nyt lyödään ja mielestäni kovaa. Miksi kukaan ei edes yritä auttaa.

Mielestäni olen ihminen joka ei halua toiselle mitään pahaa.
En ymmärrä yhtään mitään, miksi.
7200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sinuna käyttäisin nyt hieman aikuista rajausta sen suhteen, kenen haukut otan todesta ja miksi ja kenen en.
Pettymys saa ihmiset sanomaan asioita, joita he eivät todellisuudessa tarkoita, tunne vain tekee tepposen ja myöhemmin sitä yleensä katuu.

Jos sinun on todella vaikeaa selvitä jo arjestasikin lapsesi kohtalon ja hänen uuden kumppaninsa takia, on tässä maassa verorahoin ylläpidetty terveydenhoitojärjestelmä, joka on meidän kaikkien käytettävissä silloin kun sellaista apua tarvii. Eli ammattilaisen puheille vaan, jos tuntuu ettei ajatukset muuten selviä.

Omassa päässään murehtimisesta ei ole apua kenellekään, olipa murhe millainen hyvänsä. Sinä kuulostat lisäksi olevan hyvin tunneherkkä ihminen ja juuri nyt pahimassa tunnehelvetissäsi, joten sinä tarvitset ulkopuolistenkin apua, tukijoukkoja. Mutta jos muutkin perheesi jäsenet ovat yhtä shokissa ja avuttomia, olisi terveellistä puhua jollekulle täysin ulkopuoliselle.

Vasta sitten kun olet alkanut hoitaa omaa mieltäsi takaisin tasapainoon, voit myös palata tukemaan lastasi ja lapsenlapsiasi. Voimattomana ja ymmällään se ei aina luonnistu.

Äänestä

Ei kukaan sinulle tuskaa aiheuta sanoillaan, jos et anna tuottaa. Ehkä toisten sanat siksi satuttavat sinua, koska tunnet tiedostamattasi syyllisyyttä lapsesi erosta. Mitä väliä muiden puheista, kun itse tiedät miten asiat ovat.

Lapsesi on aikuinen ja tekee itse oman elämänsä valinnat. Kasvatus on taakse jäänyttä elämää, mitä siitä enää itseään syyllistämään.

Ehkä sinulle ei siksi ole kerrottu perheen tilasta mitään, kun huolestut niin voimakkaasti ja ehkä puutut (liiaksi) toisten elämään. Sinua ei haluta huolestuttaa, eikä toisaalta haluta sinun puuttuvan aikuisen lapsesi elämään.

Äänestä

Arvoisa kasvun paikka.

Ainut mitä voin sanoa, että en ole puuttunut lapseni elämään hänen aikuistuttuaan muutoin kuin silloin kun hän on itse pyytänyt.

Olen sellaisen kahden tulen välissä ja en voi tehdä mitään.
Nyt vain tuntuu, että tämä on jostakin syystä joilleikin ihmisielle iskun paikka, eli he tahtovat satuttaa.
Pelko siitä että se menee noille pienille lapsenlapsillekin on suorastaan raastava.

Äänestä

Voi hyvä "Miksi, miksi", ethän sinä nyt mikään jumala voi olla, jonka hallinnassa ja vastuulla olisi kaikki hyvä elämässä!
Olet vain yksi pieni osanen ihmisten joukossa, pieni rattaan palanen, jonka ei varmasti tarvitse tehdä tässä tilanteessa kovinkaan paljon.
Ja koska et ole jumala, sinulla ei voi olla tietoa tulevaisuudesta, mitä se tuo tullessaan kenellekin.
Kristallipallot eivät kerro, joten voit 80 % peloistasi heittää nurkkaan.

Ainoa minkä voit tehdä hyvin, on pysyä itse kasassa. Syöt terveellisesti ja säännöllisesti, lepoa ja liikuntaa, ulkoilua tasapainotettuina. Tapaat ystäviäsi, hoidat kotisi ja harrastuksesi.

Aikuista lastasi et voi suojella vastoinkäymisiltä edeltäkäsin. Vastoinkäymiset kypsyttävät, kasvattavat, auttavat tekemään tulevia valintoja harkitummin ja oikein.
ET voi elää lapsesi elämää.
Hänellä on OIKEUS tehdä virheitä, tuntea tuskaa ja surua, koska nekin osaltaan tekevät elämän rikkaaksi. Ilman tuskaa ja kärsimystä ei voi olla vastaavasti suurta iloa.

Et ole ainoa vanhempi, jonka lapselle ei tulisi tuulisia paikkoja ja suuriakin suruja, epäonnistumisia.
Suurin osa vanhemmista joutuu kokemaan saman huolen ja tuskan. Silti on vain jatkettava eteenpäin ja annettava aikuiselle lapselle se luottamus, että hän kestää.

Luota lapseesi ja luota siihen että he kaikki selviävät tämän tulen lävitse.
Ehkä tarvitset itse hyviä ystäviä. Älä nyt missään nimessä kuuntele sivullisten mielipiteitä tässä kriisissä, he puhuvat vastoin omaa tietämystään,

Ymmärrä, että ihmiset ovat ymmärtämättömiä ja julmia. Ei heidään kuulukaan olla sinulle totuuden torvena. Älä odota heiltä liikaa, vaan anna anteeksi tuo ihmisille niin yleinen tyhmyys.

Sinä itse tiedät itsesi parhaiten. Samoin kuin lapsesi taas tietää itsensä parhaiten.
Jos tuntuu, ettet kestä, hae ammattiapua tai käänny seurakuntasi puoleen. Sieltäkin suunnalta voi löytyä kuunteluapua.

Äänestä

Voi hyvä "Miksi, miksi", ethän sinä nyt mikään jumala voi olla, jonka hallinnassa ja vastuulla olisi kaikki hyvä elämässä!

En jumala enkä edes mitään muutakaan yritä olla.
en ole itse halunnut tähän julmuuteen mukaan millään tavalla, kuitenkin se kohdistuu monella tavalla myös meihin vanhempiin.

Julmuus on on todella kamalaa ja raastavaa, sillä jos meihinkin on tällaista, miten se kohdistuukaan lapseemme ja lastenlapsiimme, jotakin olemme olemme kuulleet tästäkin puolesta ja todella on raastavaa.

Emme ole eläneet oikein itsekään kodin oviemme ulkopuolella välttääksemme tapaamasta näitä ihmisiä.
Nyt hyvät ystävämme lähtevät pienelle matkalle kanssamme ja yritämme rakentaa Joulua yhdessä heidän kanssaan, jospa se päivä paistaisi joskus risukasaankin.

Äänestä

Sitä saattaa huomaamattaan itseltään vaatia jumalan ominaisuuksia, kun yrittää pelastaa lapsensa.
Joten ei ollut loukkaukseksi tarkoitettu tuo yllä oleva eka tekstini. Nimenomaan haluaisi olla se hyvä jumala, jonka hallinnassa on jakaa hyvää.

Et varmasti ole halunnut mukaan soppaan, vaan olosuhteet ovat ajaneet asiat sillä tavoin.

Hienoa, että löytyy ystäviä, jotka auttavat teitä.
Tarkemmin et selvitellyt tilannetta ja julmuuksia, joten sen enempää en voi kommentoida asiaa. Ja tuskin tarvitseekaan.

Taivaallista voimaa teille kaikille!

Äänestä

Kiitos Jadette.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi , miksi kirjoitti:

En oikein tiedä minne kirjoittaisin tätä kohtaloani.

Olen joutunut nyt todella pahaan paikkaan elämässäni. Lpseni erosi ja meille aivan yllättäen, emme tienneet olevan minläänlaista ongelmaa heidän asioissaan.

Tähän ei liity yhdenkään liiallista alkoholin käyttöä, kaikki ovat lainkuuluaisia ja työssä käyviä kanslaisia, jopa verraittain hyvin ansaitsevia.
Kaikenlaista tirtoa liikkuu puolella ja toisella, mukana on kaksi aikalailla pientä lasta.

Olen ollut perheen tilasta huiolissani, minulle ei ole kerottu mitään. Mutta se ulkomaailman paine jonka olen kohdannut tässä yhdeydessa on todella rankkaa.
Minulle on sanottu, että olen huonosti lapseni kasvattanut, olen liikaa hänelle antanut, olen liikaa hänestä puhunut, ylentänyt aiheetta.

Kenenkään en usko tietävän kuitenkaan mitään todellista, itse näen lapseni toisin, sillä hän oli niin alas painettu liitossaan, että tuskin muistaa tuosta ennen eroa ja eron jälkeen ajasta mitään, hän ajatutui uuteen suhteeseen ilman minkäänlaista ajatteluaikaa ja tämä uusi tekee elämästämme suorastaan pelottavan.

Tätä lapsemme ja lastenlastemme tuhoa joudumme katsomaan ja ympäristö syyttää , en ymmärrä mitä voisin, en yhtään mitään.

Ymmärrän että olen saattanaut rakastaa lastani väärin, hän oli nin toivottu ja monen vuoden toivomisen jälkeen todella lahja meille.
En ymmärrä mitä varten muiden ihmisten pitää jatkuvasti tuottaa tätä tuskaa, sillä ei lapseni elämässä ole kenellekään mitään kadehtittavaa ja itskein kohta uppoan kokonaan tähän pahaan oloon, jota saan suunnalta ja toiselta.

En tiedä ja ymmärrää miten olen joutunut mukaan häneen eroonsa, josta tuskin tiedän paljon mitään, mutta nyt lyödään ja mielestäni kovaa. Miksi kukaan ei edes yritä auttaa.

Mielestäni olen ihminen joka ei halua toiselle mitään pahaa.
En ymmärrä yhtään mitään, miksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu