Eli, olemme molemmat aikuisia ihmisiä, yli 20 vuotiaita. Lähdin opiskelemaan pitkän työnteon jälkeen uudelleen ja aloin täyspäiväiseksi opiskelijaksi. Rahasta tekee tiukkaa ja kaikki aika menee koulussa ja tehtäviä jää paljon kotiinkin. Ystäväni kulkee töissä minkä jaksaa ja on todella työurakeskeinen. Saatan joskus isommassa porukassa keskustellessamme tuoda esiin sen, että rahattomuus ahdistaa ja olen harkinnut opintolainan ottoa saadakseni opiskelut paremmin ja huolettomammin sujumaan. Ystäväni ei tätä kuitenkaan sulata vaan mollaa minut laiskaksi kun en vaan viitsi alkaa töihin kouluni ohella tienatakseni itse omat rahani. Tiedän toisaalta, että saisin jättää ystäväni puheet omaan arvoonsa, mutta silti minulle tulee asiasta tyhmä olo... Pitkien koulupäivien jälkeen ei jää paljoa aikaa töiden paiskimiselle ja tehtäviäkin pitäisi tehdä kokoajan. Olen myös sitä mieltä, että vapaa-aikaakin on oltava, että jaksan panostaa opintoihini.
Mitä te muut olette mieltä? Miten minun tulisi suhtautua ystäväni puheisiin?
Mitä te muut olette mieltä? Miten minun tulisi suhtautua ystäväni puheisiin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ystäviä joidenka tapaamisesta vain pahoittaa mielensä ei kannata kutsua ystäviksi. Kaveri, tuttu, naapuri, tyyppi tms. riittää.
Mulle jäi epäselväksi, että opiskeleeko tuo tuttusikin kokoaikaisesti töiden ohella? Vai miten hän tietää sinun muka olevan laiska, kunnet halua sekä opiskellä että tehdä työtä koko ajan?
Jos opiskelee kokoaikaisesti ja haluaa tehdä sen kunnolla, niin eihän siinä edes ehdi käydä töissä samalla. Tietysti jos on maanikko joka ei edes nuku öisin ja jaksaa ehkä pitkiä jaksoja hirveää rumbaa...
Mulla oli yks kaveri joka ite opiskeli puolaikaa ja kävi töissä noin 4 t tai vähemmän päivässä ja pystyi sitä paitsi lukemaan kurssikirjoja töissä. Itse olin töissä 8 t päivässä, enkä tosiaankaan voinut lukea työaikana ja lähdin illaksi yo:lle. Tuo kaveri ei millään tahtonut käsittää, että mulla oli aika ja voimat vähän tiukilla.
Muutaman kuukauden kestin hänen vänkytystään mutta lopulta oli pakko sanoa suoraan että hei, meen elämäntilanteet on *hieman* erilaiset joten... Suuttui tietysti, mut enhän mä sille sitten taas mitään voinut.