Milloin helpottaa??

Lopetin salasuhteen kesäkuussa. Suhdetta kesti 2v oli jo niin mahdoton jatkaa. Liikaa tunteita tuli, ja tiesin ettei mies koskaan eroa. Aikamoista vuoristorataa ollut ei oikein mikään huvita, käyn tietysti töissä ja muut asiat hoidan. ajattelin lähteä salille jos vaikka kuntoilu toisi iloa elämään. Miten te muut olette selviytyneet kun olette joutunut eroamaan todella rakkaasta ihmisestä??
43605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Olen samassa tilanteessa. En vaan ole vielä pystynyt tekemään lopullista eroa, mutta pitkitän tässä vaan väistämätöntä. Liikaa tunteita pelissä, enkä tosiaankaan tiedä miten pystyn eroamaan rakkaasta ihmisestä. Ajatuskin sattuu, mutta muita vaihtoehtoja ei ole. En vaan enää kestä tätä - mies kyllä.

Kaikki sympatiani ja tsemppini sinulle :). Ehkä aika tekee tehtävänsä, ehkä ei - arvet jää kuitenkin. Näin tiedän käyvän itsellenikin. Jokuhan tästäkin heittää lokaa niskaan, mutta tunteet on kakkosillakin. Yleensä haavoitetut ja satutetut tunteet.

Äänestä
  • Onneksi et voi syyttää tyhmyydestä kuin itseäsi!

    Äänestä

  • OneDay..
    Siksi minä erosin vaikka pahelle tuntui. Tuskin mies olisi koskaan eronut, epäilen ainakin.
    En vaan enään jaksanut. Kesä oli ihan kamala, törmäsin kokoajan asioihin, mikä toi miehen mieleen. Itkin monet yöt.Luulen että miehelläkään ei ole varmasti helppoa ollut, tunteita oli niin paljon. En ole kuullut miehestä mitään sen jälkeen, enkä haluakkaan. Oikeestaan minulla on aika helpottunut olo jo. Joskus olen käynnyt ulkona, ja kyllä minusta kiinnostutaan, en vaan ole valmis mihinkään uuteen.Ihanaa aikaa oli. Tsemppiä sinullekkin aika parantaa haavat. Tuskin enään koskaan lähden suhteeseen varatun miehen kanssa.

    Äänestä

Ap: Älä välitä noista katkerista ja nimittelyistä. Moukka mikä moukka - vaimon titteli ei oikeuta mihin vaan. Outo tulkinta tuolla "petetyllä": itkee silmät päästään kakkosen takia - eikö olisi syytä itkeä sen iki-ihanan pettävän aviomiehen takia? Hän se on vaimon unelmat murskannut lähtemällä toisten perään. Miten helppoa onkaan syytellä ulkopuolista, joka on tullut kuvaan vaan petollisen miehen itsekkyyden myötä.

Äänestä

Milloin opitaan arvostamaan toisia ihmisiä? Jokaisessa on jotakin arvokasta, hyviä ominaisuuksia mutta myös huonoja. Jokainen on samalla lähtöviivalla elämässä. Haukutte ja rähjäätte, petätte ja kivitätte, syyttömiäkin. Vasta kun tajuaa että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita ihmisenä kuin itse, ymmärtää miten tyhmää on toisia painaa alas. Ei haukuta vaimoja, ei tehdä itsestä syyttömiä. Ei kuvitella itsestä liikoja ja tehdä itsestä parempia. Jokaisessa on jotakin hyvää mutta myös jotakin hyvin raadollista. Jokainen tekee itse valinnat kumpaa puolta itsessään tuo esille. Valinnoista näkee ihmisen arvot ja puheista totuuden. Moraalisesti väärän valinnan tehnyt on syyllinen, oikean valinnan tehnyt syytön. Oikean ja väärän raja on hämärtynyt ja sitä kautta sallitaan syyttömän syyllistäminen, ilkeys, kiittämättömyys ja pettäminen vääristellen muka rakkauden nimissä. Se ei ole rakkautta kaikkia kohtaan, se on rakkaudettomuutta jonka taustalla on hyvin itsekkäät pahat ajatukset.

Äänestä

Ahdistuksesi ja levottomuutesi hellittää vasta sitten kun olet käynyt salarakkaasi vaimon kanssa keskustelemassa ja pyytämässä anteeksi. Usko minua - älä hukkaa elämääsi ja mielenterveyttäsi. Ihminen (terve) nyt vaan on niin rakennettu. Onneksi.

Äänestä
  • Miksi pitäisi kertoa vaimolle, ei todellakaan. Miehen tehtävä kertoa. eikä toisen naisen ...MIETI!!!!!!

    Äänestä

  • mieti oikeesti kirjoitti:

    Miksi pitäisi kertoa vaimolle, ei todellakaan. Miehen tehtävä kertoa. eikä toisen naisen ...MIETI!!!!!!

    Ei tarvitse miettiä, olen jo aikaa sitten tehnyt sen ja elän sovussa itseni kanssa ilman synkkiä ahdistavia salaisuuksia.
    Noin puoli vuotta tunnustamisen jälkeen sain vaimolta kiitosviestin. Oli tuntunut kuin vuosia hänen elämästään olisi varastettu ja sille tuli loppu.

    Äänestä

Ai miksi pitäisi kertoa vaimolle? Pettäjämies on sellainen raukka, ettei todellakaan kerro vaimolleen, ellei kärähdä ja silloinkin selittelee asiat itselleen parhain päin - "nainen vei, mies vikisi"....Minusta on vähintäänkin reilua, että vaimo saa tietää millaisen häntäheikin kanssa on naimisissa. Sitten voi itse tehdä omat johtopäätöksensä, haluaako jatkaa elämäänsä pettäjän kanssa ja ennen kaikkea valita, uskaltaako enää luottaa. On enemmän kuin oikein, että pettäjä joutuu seinää vasten. Kumpi on parempi: elää vuosikausia tietämättömänä ja sinisilmäisenä pettäjän kanssa kuin kerrankin kohdata se totuus? Ja usein se totuus sattuu, ikävä kyllä. Ei vaan ole oikein, että nämä häntäheikit pääsevät kuin koira veräjästä ja sama touhu jatkuu aina vaan, kohteet vaan vaihtuvat.

Äänestä

oikeestimietitty
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Minä säälin jokaista naista joka lankeaa petturimiehen pauloihin/jää koukkuun kuten minun (ex) mieheni minulle käräyttänyt kakkonen ilmaisi.
Ikävintä näissä tapuksissa on se, että naiset alkvat taisteleen keskenään petturista. Ja se joka hänet voittaa käyttäytyy kuin suurenkin sodan voittaja.
Sääli,sääli Pitäisi naisten osata puhaltaa senverran samaan hiileen, että petturin käytöstä ei hyväksytä eikä myöskään mennä mukaan petturin roolileikkeihin.

Äänestä
  • No ei kai kaikki tappele jostain petturimiehestä.
    Moni uusi tarina alkaa kylläkin salasuhteesta, näin se vain ikävä kyll on.

    Äänestä

  • olen onnellinen kirjoitti:

    No ei kai kaikki tappele jostain petturimiehestä.
    Moni uusi tarina alkaa kylläkin salasuhteesta, näin se vain ikävä kyll on.

    moni uusi tarina alkaa kylläkin salasuhteesta.... noh...onhan se alku sekin,et ei muuta kuin onnea sille tarinalle.

    Äänestä

Ap:lle - täällä sama tilanne, ainoastaan sillä erolla että mies lopetti salasuhteemme, joka toisaalta oli hyvä juttu, koska en varmaankaan itse olisi siihen pystynyt. Meidän suhteemme kesti vuoden ja silti tunteita paljon pelissä. Yllättäviä sydänsuruja, joita ei voi edes oikein jakaa kenenkään kanssa. Yritän ajatella positiivisesti, että parempi sen oli loppua nyt kuin myöhemmin, jolloin tunteita olisi ollut vielä enemmän pelissä.
Salasuhde tai tavallinen suhde, kyllä se ero satuttaa silti. Mieleenikään ei silti tulisi kertoa vaimolle asiasta, miksi loukata häntä?
En ole katkera miehellekään, molemmat tiesimme että tämä päättyy jossain vaiheessa joka tapauksessa. Yritän ottaa päivä kerrallaan, ehkä kesään mennessä en asiaa enää mieti.
Voimia sinulle, yritä löytää joka päivä jotain ilonaihetta vaikka pienistä asioista. Sitä minä ajattelin kokeilla...

Äänestä
  • Kyllä se ohi menee kun oikeasti ymmärtää että on tullut kusetetuksi. Sitten vaan hyväksytään tosiasia ei olla itselle liian ankaria. Tee sinä siitä loppu,nyt.

    Äänestä

  • lopeta kirjoitti:

    Kyllä se ohi menee kun oikeasti ymmärtää että on tullut kusetetuksi. Sitten vaan hyväksytään tosiasia ei olla itselle liian ankaria. Tee sinä siitä loppu,nyt.

    Jätetty..
    Olen ihan samaa mieltä, ei olisi tullut mieleenikään olla vaimoon missään yhteydessä.
    Mielestäni on miehen asia kertoa, mikäli haluaa. Toivon että saavat suhteen kuntoon.
    Minä kanssa otan päivän kerrallaan, onneksi muutama hyvä ystävä, joille aikoinaan puhuin asioista, varmasti ihan kyllästymiseen asti. Mutta jotenkin vaan se ilo ei tule,saatan hymyillä ja nauraa, mutta sydän ei, ehkä se siitä :)
    Voimia myös sinulle, Oletko muuten tavannut miestä vielä sen jälkeen?

    Äänestä

  • ap.. kirjoitti:

    Ap:lle

    En ole kuullutkaan miehestä mitään viimeisen tapaamisen jälkeen, en voi laittaa hänelle enää viestiä. Sattuu liikaa. Tiedän, että tähän on parempi lopettaa vaikka toki tunteet sanovat muuta.
    Yritän myös nauttia pienistä arkisista asioista ja tiedän, että se ilo vielä palaa. Nyt vain muistelen ja kaipaan häntä. Tiedän, että täällä palstalla ei saisi edes tehdä niin mutta ei niitä tunteita vain lopeteta vaikka itse suhde loppuisikin kuin seinään.
    Jotenkin minusta tuntuu vielä kamalammalta kun en voi "julkisesti" surra. En suosittele salasuhdetta tällä kokemuksella kenellekään, ainakaan jos on tunteva ihminen.
    Tsemppiä Aplle ja muille samassa tilanteessa oleville.

    Äänestä

Eikö ole oikeita ongelmia elämässä ollenkaan???Ai että huoraaminen piti lopettaa no voi raukkaa...sääliäkö kaipaat::)))

Äänestä

Että joku kehtaa ("aikuinen n."). Kyllä on nimimerkki kaukana totuudesta. Onko päiviesi ilo notkua täällä ivaamassa keskustelun aloittajia? Tuskin oli aloittaja tätä kommenttiasi vailla. Miten joku voi olla noin katkera ja pahansuopa?

Äänestä
  • Kuule, mä teen yleensä nämä kommentoinnit ihan töideni välissä koska se on niin hauskaa.Mitä tarkoittaa katkera tai pahansuopa?En ole koskaan ollut kumpaakaan.Taas yksi kakkonen tai ehkä nelonen siellä tuntee itsensä syvästi loukatuksi.Ohhoijaa.EVVVK miten te elätte sieluttomuudessa.Mä kommntoin arvojeni ja moraalini mukaan.Entäs sitte!

    Äänestä

  • "Miten joku voi olla noin katkera ja pahansuopa? "

    Esimerkiksi petetty - ja ihan syystä. 10 pistettä kaikille, jotka eivät anna polkea arvojaan ja anna pettäjien kylvää pahaa maailmaan.

    Äänestä

  • aikuinen n kirjoitti:

    Kuule, mä teen yleensä nämä kommentoinnit ihan töideni välissä koska se on niin hauskaa.Mitä tarkoittaa katkera tai pahansuopa?En ole koskaan ollut kumpaakaan.Taas yksi kakkonen tai ehkä nelonen siellä tuntee itsensä syvästi loukatuksi.Ohhoijaa.EVVVK miten te elätte sieluttomuudessa.Mä kommntoin arvojeni ja moraalini mukaan.Entäs sitte!

    EVVVK ja silti haukut ja olet pahansuopa? Jos toiset elää sun mielestä sieluttomuudessa, niin miksi et suo sitä heille? Ei se sulta ole pois jos sun oma elämä on täydellistä. Ei kyllä siltä vaikuta, että olet aikuinen ja onnellinen. Sä olet jostain syystä hyvin katkera ja vihainen. Onko miehesi pettänyt sinua ja sekö sua kyrsii? Miksi et voi myöntää, että sun oma miehesi sulle tuon pahanolon tuottaa? Ei tämän palstan kirjoittajat.
    Jokaisella ihmisellä on moraali, jonka mukaan elää. Siltikään jokainen ihminen ei hauku erilailla eläviä. Päinvastoin. Joku saattaa yrittää ymmärtääkin, vaikka ei hyväksyisi esim. pettämistä. Sulla on vielä pitkä matka aikuisuuteen, jos sut saa vihaiseksi pelkästään palstan lukeminen. Suosittelen sulle, ettet enempää lietso vihaasi tällä palstalla vaan siirryt vaikka tuonne tunteet puolelle. Tai ikäryhmiin (50 katkerat).

    Äänestä

  • evvvk??? kirjoitti:

    Ei ole mieheni mua pettänyt ja vaikak sen tekissikin niin se on sitten ero.Kukaan ei voi toista omistaa mutta omien arvojen mukaan voi elää.Mieheni tietää sen että lähtisin samantien.Hän enemmän minussa kiinni kun minä hänessä.Olemme yksilöitä ja jokaisella oma elämä.Miestäni rakastan ja hän minua, olkoon niin ja jois rakkaus loppuu niin mun elämä ei suinkaan ole siitä kiinni.Tässä elämässä paljon muutakin ihanaa.En ole vielä 50v enkä edes katkera joten säästä typerät mielipitees muualle.Näillä palstoilla teoillaan kehuvat ovat kaukana aikuisuudesta saatika henkisestä kypsyydestä.Ihmettelen kovasti miksi nykyaikana näin teinejä "aikuisia" voi olal olemassa.Mistä niitä sikiää?

    Vai lähtisit saman tien jos joutuisit petetyksi? Empä usko. Helppoa uhota, jos tilanne ei ole päällä. Harva lähtee ekan kerran jälkeen. Mun mielestä fiksu aikuinen ei heti heitä pyyhettä kehään, tapahtuipa parisuhteessa mitä tahansa mullistavaa. Sehän on luuserin merkki, jos heti luovuttaa. Et kai sä luuseri kuitenkaan ole vaan aikuinen vahva nainen?
    Harva ihminen muuten nauttii petetyn, pettäjän ja kakkosten ivaamisesta. Sä olet sellainen. Onkohan sulla kaikki muumit laaksossa kuitenkaan? Mä en näe mitään nauramista tämän palstan kirjoituksissa. Sä vielä naurat, kun et ole missään roolissa muka ollut. Sua ei ole petetty. Sä et ole pettänyt (?). Etkä sä ole kakkonenkaan ollut. Kyllä se hymy hyytyy sullakin tilanteen ollessa päällä ja mietit, kannattaako ilkkua asioille, ennenkuin on ne itse kokenut.

    Äänestä

  • salli mun nauraa kirjoitti:

    Edes jonkinlaisen moraalin omaavat ihmiset eivät sorru tollaseen paskapuuhaan eli pettämänn, olemaan kokkosena jne.Eli se siitä.On hyvä tehdä itselleen selväksi kaikki asiat..Ei pidä olla riippuvainen toisesta ihmisestä, ei taloudellisesti saatika henkisesti tai fyysisesti.Olen hyvin itsenäinen j asekös nyt kismittää.

    Äänestä

  • salli mun nauraa kirjoitti:

    Vai lähtisit saman tien jos joutuisit petetyksi? Empä usko. Helppoa uhota, jos tilanne ei ole päällä. Harva lähtee ekan kerran jälkeen. Mun mielestä fiksu aikuinen ei heti heitä pyyhettä kehään, tapahtuipa parisuhteessa mitä tahansa mullistavaa. Sehän on luuserin merkki, jos heti luovuttaa. Et kai sä luuseri kuitenkaan ole vaan aikuinen vahva nainen?
    Harva ihminen muuten nauttii petetyn, pettäjän ja kakkosten ivaamisesta. Sä olet sellainen. Onkohan sulla kaikki muumit laaksossa kuitenkaan? Mä en näe mitään nauramista tämän palstan kirjoituksissa. Sä vielä naurat, kun et ole missään roolissa muka ollut. Sua ei ole petetty. Sä et ole pettänyt (?). Etkä sä ole kakkonenkaan ollut. Kyllä se hymy hyytyy sullakin tilanteen ollessa päällä ja mietit, kannattaako ilkkua asioille, ennenkuin on ne itse kokenut.

    Todella moni nauttii moraalittomien ihmisten ivaamisesta.Tutustu hieman tarkemmin näihin naurettaviin saitteihin.Minulla kaikki kunnossa henkisesti niinkuin psyykkisestikin kiitos vaan kysymästä.Ihmisen pitäisi arvostaa itseään ja juuri sen takia lähtisin heti jos avomieheni pettäisi.Olen kokenut todella vaikeita asioita tässä maailmassa, tämän palstan jutut ei ole mitään siihen verrattuna.Kokemani asiat eivät liity ihmissuhteisiin eli suhteellisuudentaju asioiden stressaavuuden suhteen on säilynyt.Sitäpaitsi en uhoa yhtään mitään niinkuin sinä näytät kovasti tekevän, kerron vain mitä ajattelen.

    Äänestä

No johan on skitso ihminen, jos on hauskaa käydä töiden lomassa kirjoittelemassa törkyviestejä sinänsä ihan asiallisille aloittajille. Tai sitten sulla on aivan helvetin tylsä duuni. Ainakin painekattilasi porisee.

Pieni ristiriita muutenkin. EVVK ja silti vaivautuu heittelemään alatyylin viestejä...? Jos ei yhtään kiinnosta, mitä ihmettä täällä tekee? Sieluttomuuttakin näyttää olevan joka lähtöön...Ja meitä miehiä haukutaan:). Naiset tekee sen keskenään kyllä ihan 6-0 paremmin.

Äänestä
  • Onko puuhapetellä ollu huono päivä tänään?Työni vaan sen luonteista että aika ajoin jää aikaa.Ei ole tylsä työ vaan haastva ja mielenkiintoinen.Täällä saa tietääkseni kuka tahansa laukoa mielipiteitään joten mitä se sulle kuuluu.Jätä lukematta:)Yksinkertaista mutta toimivaa niin ettei tarvi ärsyyntyä.Hyvää päivänjatkoa vaan sullekin.En koskaan viikonloppuisin saatika vapaa-ajallani käy täällä kommentoimassa joten joskus päivän naurut voi ottaa yhtä hyvin täältä.

    Äänestä

  • aikuinen n kirjoitti:

    Onko puuhapetellä ollu huono päivä tänään?Työni vaan sen luonteista että aika ajoin jää aikaa.Ei ole tylsä työ vaan haastva ja mielenkiintoinen.Täällä saa tietääkseni kuka tahansa laukoa mielipiteitään joten mitä se sulle kuuluu.Jätä lukematta:)Yksinkertaista mutta toimivaa niin ettei tarvi ärsyyntyä.Hyvää päivänjatkoa vaan sullekin.En koskaan viikonloppuisin saatika vapaa-ajallani käy täällä kommentoimassa joten joskus päivän naurut voi ottaa yhtä hyvin täältä.

    oletko SE:llä ;)

    Äänestä

Sama tilanne minulla. Olemme keskustellet puhelimitse, että lopetamme suhteen. Sovimme, että tapaamme vielä kerran. Näin on käynyt ennenkin. Pelkään, että niin käy jälleen. Molemmat tiedämme, että koko juttu pitää lopettaa. Hetken aikaa on radiohiljaisuus, mutta jossain vaiheessa jompi kumpi ottaa taas yhteyttä ikävissään. Eli tunteita on. Molemmat olemme yhtä syyllisiä tähän suhteeseen. Ajatus, ettei koskaan enää nähtäisi toisiamme, tuntuu epäinhimilliseltä ja julmalta. Olemme molemmat naimisissa. Meillä on molemmilla syymme, miksi emme voi asiaa puolisoillemme paljastaa. Tiedoksi moraalin vartijoille, ettei elämä aina ole niin mustavalkoista. Joskus tällaisen tilanteen paljastuminen saattaa aiheuttaa enemmän pahaa, kun sen salaaminen. On myös olemassa puolisoita, jotka pitävät väkisin toista ihmistä itsellään erilaisin keinoin, vaikka tietäisivät, ettei rakkautta ole.

Äänestä

Aikuinen n: "En koskaan viikonloppuisin saatika vapaa-ajallani käy täällä kommentoimassa joten joskus päivän naurut voi ottaa yhtä hyvin täältä".

Ihan suoraan sanottuna ei kyllä vaikuta pätkääkään siltä, että sinua naurattaisi tai että sinulla olisi edes huumorintajua. Kirjoituksesi vilisevät (paitsi kirjoitusvirheitä) niin myös ristiriitaisuuksia, ihan kuin ainoa tarkoituksesi olisi vaan ivata ja haukkua. Eivätkä myöskään kerro henkisestä kypsyydestä. Kaikkea muuta. Onko henkisesti kypsää käydä "ottamassa päivän naurut" toisten vaikeuksista tai salasuhteista?

Kirjoitat itse osuvasti: "Olemme yksilöitä ja jokaisella on oma elämä". Nimenomaan, juuri näin. Se kannattaisi pitää mielessä. Etkä ole katkera ja pahansuopa...? Nimittelet ja haukut ja esim.vastauksesi Puuhapetelle oli kyllä aika onneton esitys. Onko sinulla ihan oikeasti jotain pointtia tai asiaa? Siis tottakai tänne saa kirjoitella kuka vaan ja mitä vaan, mutta enpä tiedä kiinnostaako ketään tylyt kommenttisi. Ja kun ei uskottomuus edes kosketa...

Äänestä
  • Kiinnostaa tai ei, sillä ei ole mitään väliä.En ole riippuvainen kenenkään miinukisista tai plussista.Mun elämä ei ole siitä kiinni.Kirjoitusvirheet johtuvat kiireisestä kirjoitustavastani.Ei pysy aina kone perässä.Kirjoittelen mitä kirjoittelen...itseasiassa tv kanavaa voi vaihtaa jos ei kiinnosta eli teepä nytkin niin vaihtamalla saittia.)

    Äänestä

  • aikuinen n kirjoitti:

    Kiinnostaa tai ei, sillä ei ole mitään väliä.En ole riippuvainen kenenkään miinukisista tai plussista.Mun elämä ei ole siitä kiinni.Kirjoitusvirheet johtuvat kiireisestä kirjoitustavastani.Ei pysy aina kone perässä.Kirjoittelen mitä kirjoittelen...itseasiassa tv kanavaa voi vaihtaa jos ei kiinnosta eli teepä nytkin niin vaihtamalla saittia.)

    'Aikuinen n'. Olet todella tyhmä ja ylimielinen. Voimia sille, joka sinun kanssasi on päivittäin tai edes viikoittain tekemisissä.

    Äänestä

  • You are fired kirjoitti:

    'Aikuinen n'. Olet todella tyhmä ja ylimielinen. Voimia sille, joka sinun kanssasi on päivittäin tai edes viikoittain tekemisissä.

    Ihan samaa mieltä olen tuosta aikuinen n !!!!

    Äänestä

Tämä mies ei ymmärrä. Naisella on "haastava ja mielenkiintoinen työ" ja silti jää aikaa käydä kettuilemassa uskottomuuspalstalla. Joku tässä ei täsmää. Nykyajan työpaineet varsinkin "haastavissa" töissä ovat sellaiset, ettei kesken työpäivän ole resursseja, eikä aikaakaan haahuilla toisarvoisissa omissa huveissa. Ja hupihan tämä tälle naikkoselle tuntuu olevan? Jos työsi on haastava, se vie (tai ainakin pitäisi viedä) mielenkiintosi koko työajaksi.

Mitäpä jos keskittyisitkin siihen työhösi? Ehkä sieltäkin löytyisi jotain ilon aihetta, jos kerran mielenkiintoakin. Jotkut täällä ainakin yrittävät käydä asiallista keskustelua tai hakea/saada tukea - sinun kirjoituksesi eivät tue ketään. Paitsi omaa outoa egoasi.

Äänestä
  • Aika paljon iloa työstäni löydänkin ja suht pitkälle omat työaikana järjestän.Paljon matkustamista eli kannettavan kanssa voi joskus vähän leikkiä'.Älä anna sen häiritä täydellistä maailmaasi.

    Äänestä

Mun mielestä suhteella on hunot edellytykset, jos kaikki osapuolet ei ole selvillä pettämisestä. Jos pettäjän puoliso ei tiedä asiasta, ei petturin tarvitse oikeasti kohdata asiaa ja miettiä syitä tekemisilleen. Tiedän mistä puhun, petin itse. Kerroin itse.

Äänestä
  • truth

    Niinpä useinhan se pettäjä hakee vain lohtua, ei niinkään uutta aitoa suhdetta.
    Harvoin se pettäjä eroaa, syitä varmasti monia ettei eroa. Mielestäni se on pettäjän tehtävä kertoa vaimolle.Toisaalta olisihan se hyvä vaimonkin tietää asiasta, koska hän voisi miettiä kanssa, miksi näin on käynnyt, että suhteessa kolmaspyörä. Liikaa kuitenkin on sattunut siihen kolmanteenpyörään etten olisi pystynyt sitä kertomaan, enkä halunutkaan. Hattua nostan sinulle, että kerroit.

    Äänestä

Hohhoijaa näitä "salasuhteita". Se on semmonen mitä minä olisin katunut kyllä NIIN paljon että.. Pettäminen ei sovi mun moraaliin, Se on vaan VÄÄRIN. Itselle tuli ero muista syistä ja tämä on vaikea kriisi. Se varmaan menee aika usein näin: Toiselle ero on ilmeisempi kun toiselle, on eri lähtökohtia. Mielestäni en kuitenkaan päästänyt ex-vaimoani menemään.. tai no olin pitkään saanut neg kommenttia melkeenpä kaikesta. Eikö toista kuuluisi tukea, jotkin kehut joskus.. Nykyään tulemme välillä itse asiassa suht hyvin toimeen: oliko eroominen nyt sitten exällekään ihan niin ilmeistä.. Meillä oli aika normi suhde oikeastaan, loppuvaiheessa ei enään puhuttu tarpeeksi.. mut ehkäpä mä opin tästä jotain.. Ex-vaimollani on jo uusi miesystävä

Äänestä

Olen samassa tilanteessa tai ainakin eron partaalla omasta salasuhteestani. En tiedä, itsekään, miten selviän. Jos haluat vaihtaa ajatuksia, lähetä viesti. Yritetään vaikka selvitä yhdessä. Myös muut samassa tilanteessa olevat: viestit ja ajatusten vaihto tervetullutta!

Äänestä
  • Vai "sama tilanne" ainoo vaan et mulla ei ole ollut mitään salasuhdetta 8v suhteen aikana.. Jos vielä arvostatte toisianne sun oikean kumppanin kanssa, niin neuvoisin vielä yrittämään. Puhukaa.. Mut mut, jos se on vaan semmosta mököttämistä ja jos molemmilla on ollu muita kumppaneita tai siis syrjähyppyjä, ni juu Ei varmaan kovin helppoo sit enään ole..

    Äänestä

  • 82Andrew kirjoitti:

    Vai "sama tilanne" ainoo vaan et mulla ei ole ollut mitään salasuhdetta 8v suhteen aikana.. Jos vielä arvostatte toisianne sun oikean kumppanin kanssa, niin neuvoisin vielä yrittämään. Puhukaa.. Mut mut, jos se on vaan semmosta mököttämistä ja jos molemmilla on ollu muita kumppaneita tai siis syrjähyppyjä, ni juu Ei varmaan kovin helppoo sit enään ole..

    Olen miettinyt mikä ihme minut sai tälläiseen suhteeseen varatun miehen kakkosnaiseksi. Olisi kiva kuulla muiden mielipiteitä mikä sinut sai lähtemään varatun miehen tai naisen matkaan. Minulla varmasti rakkauden nälkä, ja kun näin miehen ensinmäisen kerran, jotenkin se vaan tuntui oikealta. Tosin miehellä ei ollut silloin sormusta, asia paljastui vasta myöhemmin. Ihania muistoja kyllä jäi, vaikka niitä surullisiakin. Aloitin muuten hyväkuntovalmennuksen, saa ainakin muuta miettimistä :)

    Mä nähdessäni varatun miehen eka kerran ajattelin heti, että tuon kanssa haluan sänkyyn. Eli fyysinen vetovoima, molemmin puolin. En mä edes ajatellut, onko mies varattu. Enkä heti ekalla tapaamisella sänkyynkään mennyt. Hyvää seksiä häneltä saan ja se riittää mulle. Mukava mies on muutenkin, juuri mun makuun. Ajatukset yms. käy hyvin yksiin. Mutta en mä halua, että mun takiani mies eron ottaa.

    Äänestä

Ap:lle

Olen itse varattu ja huonossa suhteessa. Hain tunteita, hellyyttä ja seksiä ja sain niitä kaikkia. Tunteet vain roihahtivat liikaa, koska muuten omassa suhteessani oli niin kylmää. Onneksi nyt tuon loputtua, olen pystynyt keskittymään omaan suhteeseeni ja se onkin parantunut.
Toki silti mietin salaisuuttani ja ikävöin edelleen päivittäin...odotan sitä aamua, jolloin en enää mieti häntä. Vaikka järjellä tiedän, että tämä oli meille molemmille paras ratkaisu. En tiedä mitä olisi tapahtunut, jos tämä olisi vielä pitkään jatkunut. Ero varmasti omasta suhteesta, koska en olisi voinut enää olla läsnä kotona mutta tunteissa kiinni muualla.
En usko, että enää lähden moiseen. Liian raskasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ehkä se ilo saapuu) kirjoitti:

Lopetin salasuhteen kesäkuussa. Suhdetta kesti 2v oli jo niin mahdoton jatkaa. Liikaa tunteita tuli, ja tiesin ettei mies koskaan eroa. Aikamoista vuoristorataa ollut ei oikein mikään huvita, käyn tietysti töissä ja muut asiat hoidan. ajattelin lähteä salille jos vaikka kuntoilu toisi iloa elämään. Miten te muut olette selviytyneet kun olette joutunut eroamaan todella rakkaasta ihmisestä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu