Sain tietää pari kuukautta sitten mieheni uskottomuudesta. Kuulemma yksi säälittävä kännipano. No tämä oli minulle liikaa. Keräsin tavarani ja muutin omaan asuntoon.
Halusin olla miehen kanssa eron jälkeen ystävä, mutta käytännössä tämä ei toiminut. Halusin tietää tästä hairahduksesta kaiken ja mielessäni pyöri satoja kysymyksiä, joihin halusin vastauksia. Ilmoitin miehelleni, että nyt keskityn vain omaan napaani ja haluan koota itseni rauhassa. Surra päättynyttä suhdettamme.
Tänään mies otti yhteyttä minuun. Hän on sairaalassa ja sairastaa vakavaa sairautta. Hoidettavissa olevaa, mutta akuuttia sellaista. Tämän puhelumme aikana hän myös kertoi, että on jonkinlaisessa suhteessa tämän panonsa kanssa. Kai suhde on jo aika vakava, koska on ainakin osittain "virallista" eli muillekin tästä on kerrottu.
Minun pitäisi olla huolissani toisen terveydentilasta, ja niin olenkin, mutta silti minusta tuntuu aivan kamalan pahalta, että mies on hypännyt heti suhteemme päätyttyä uuteen suhteeseen. Olenko todellakin ollut suhteemme aikana niin sokea, että en huomannut miehen rakkauden loppumista ja mahdollista salasuhdetta? Onko minulla oikeus tuntea vihaa, surua ja suoranaista vitutusta tätä naista ja heidän suhdettaan kohtaan? Ihnoan jollain tasolla myös ex-miestäni. Ja kaiken järjen mukaan minä en saisi tuntea näin tällä hetkellä, kun toinen makaa sairaalassa voiden huonosti. Onko ilkeää ajatella, että paha sai palkkansa?
Halusin olla miehen kanssa eron jälkeen ystävä, mutta käytännössä tämä ei toiminut. Halusin tietää tästä hairahduksesta kaiken ja mielessäni pyöri satoja kysymyksiä, joihin halusin vastauksia. Ilmoitin miehelleni, että nyt keskityn vain omaan napaani ja haluan koota itseni rauhassa. Surra päättynyttä suhdettamme.
Tänään mies otti yhteyttä minuun. Hän on sairaalassa ja sairastaa vakavaa sairautta. Hoidettavissa olevaa, mutta akuuttia sellaista. Tämän puhelumme aikana hän myös kertoi, että on jonkinlaisessa suhteessa tämän panonsa kanssa. Kai suhde on jo aika vakava, koska on ainakin osittain "virallista" eli muillekin tästä on kerrottu.
Minun pitäisi olla huolissani toisen terveydentilasta, ja niin olenkin, mutta silti minusta tuntuu aivan kamalan pahalta, että mies on hypännyt heti suhteemme päätyttyä uuteen suhteeseen. Olenko todellakin ollut suhteemme aikana niin sokea, että en huomannut miehen rakkauden loppumista ja mahdollista salasuhdetta? Onko minulla oikeus tuntea vihaa, surua ja suoranaista vitutusta tätä naista ja heidän suhdettaan kohtaan? Ihnoan jollain tasolla myös ex-miestäni. Ja kaiken järjen mukaan minä en saisi tuntea näin tällä hetkellä, kun toinen makaa sairaalassa voiden huonosti. Onko ilkeää ajatella, että paha sai palkkansa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vihan ja pettymyksen tunteet ovat inhimillisiä ja osin automaattisiakin tuollaisessa tilanteessa, joka yllättää negatiivisesti.
Rakkaussuhde perustuu tunteelle ja nimenomaan tunne tekee siitä monimutkaisen.
Täältä ulkopuolelta on helppo sanoa, että olit ehkä liiankin hätäinen suhteesi päättämisen kanssa, koska ne asiat olisi voinut käsitellä myös yhdessä kumppanin kanssa eli näyttää hänellekin mitä hän sai aikaan sooloilemalla vaikka eli parisuhteessa.
Mutta parisuhteen alkamisen niin kuin päättymisenkin päätökset tehdään tunteella, ei järjellä.
Nyt on surun aika.
Uusi siippa hoitaa sairaan miehen kuntoon, se ei ole enää sinun tehtäväsi, eikä ehkä mahdollistakaan nykytunneilassasi.
Kyllä pettäminen on heti eron paikka. Eron syy on järjellä ajateltu, toki loukkaantumisen tunne on päätöksessä mukana. Jos ero ei vielä opeta miehelle syyn ja seurauksen suhdetta niin johan on kumma. Ei petetty ole mitenkään velvollinen selittämään pettäjälle mitä tuli tehtyä ja mitä siitä seurasi.
Tämä kyseinen pettäjä mies oli tosi törkeä, kun soitti kertoakseen sairaudestaan ja suhteesta pettäjäosapuoleen. Ihan kuin olisi vääntänyt veistä haavassa kostoksi, kun tuli jätetyksi.
Ap:lle sanoisin, että paras "kosto" miehelle on unohtaa hänet kokonaan ja aloittaa uusi ihana elämä. Olen elämästä opppinut, että sen minkä menettää, saa sen tilalle vielä paljon parempaa. Kohta huomaat helpotukseksesikin, että onneksi pääsit exästä eroon ja voit olla jopa kiitollinen petolliselle naiselle, kun järjesti sinulle paremman miehen, erottamalla sinut petollisesta miehestä :)
Suru pois ja iloa elämään!
"Tämä kyseinen pettäjä mies oli tosi törkeä, kun soitti kertoakseen sairaudestaan ja suhteesta pettäjäosapuoleen"
Vaikka itse olen aina ollut sitä mieltä, että exiin ei oteta yhteyttä, niin tällä kertaa olen eri mieltä. En usko, että hän soitti kehuakseen uudella suhteella vaan olevansa vakavasti sairas. Itsekin pitäisin outona tilannetta, jossa exä olisi kuollut pitkäaikaiseen sairauteen, enkä olisi kuullut siitä ennen hautajaisia. Muuten ei exän kuulumiset kiinnosta, mutta jotkin asiat menevät oman ylpeyden edelle.
Tuo uusi suhde on varmaan tullut sivulauseessa esille, eikä exän ole varmastikaan ollut tarkoitus sillä retostella.
Aikuisten ihmisten pitäisi ylläpitää suhteessaan keskustelua myös uskottomuudesta ja sen seurauksista. Jos keskustelua ei ole käyty, pitäisi ymmärtää, että jokainen meistä tekee virheitä.
Asiat ovat nyt näin ja sen kanssa on elettävä. Mieti ap. nyt omia tunteitasi ja sitä, mitä nyt haluat ja voit tehdä itseäsi loukkaamatta suhteessa mieheesi.
Aina ei toki huomaa sitä, mitä "ulkona" tapahtuu ja sitä joutuu joskus kelaamaan takaisinpäin raskaillakin hetkillä.
Toki luottoa pitää olla ja sanojensa mittainen, siitä ehkä tässä saattaa olla kysymys. Nyt kerrotaan se, mitä piti kertoa jo aiemmin.
Näin miehenä en ehkä osaa ajatella asiaa niin, että armoa ollaan hakemassa ja anteeksiantoa. Tehty mikä tehty, mutta toisaalta on hyvä kertoa, jos jotain pahaa tapahtuu... yhteinen on kuitenkin menneisyys ja ehkä jaettuna on jo pitkä tovi yhteistä eloa.
Jos fiilis on sellainen, että paha saa palkkansa... sano se!
Toinen lyö faktat pöytään, sano myös omat. Ei se loppujen lopuksi ole kylmää, kun sen myöhemmin etäältä katsoo.
"Onko minulla oikeus tuntea vihaa, surua ja suoranaista vitutusta tätä naista ja heidän suhdettaan kohtaan?"
On, ehdottomasti on. sinulla on oikeus tunteisiisi ja nuo tunteet ovat täysin normaaleja ja oikeutettuja. Totta kai ihminen vihaa sitä, että tulee petetyksi, kusetetuksi, että hänen selkänsä takana tehdään asioita, joita nimen omaan ei pitäisi tapahtua. Toisen ihmisen luottamuksen pettäminen on suurimpia rikoksia mitä tappamatta voi tehdä.
"Ja kaiken järjen mukaan minä en saisi tuntea näin tällä hetkellä, kun toinen makaa sairaalassa voiden huonosti. "
Minkä järjen? Se on surullista, että mies on sairas. Sitä sattuu mutta ei se pettämistä mihinkään poista eikä hyvitä. Ne eivät liity toisiinsa mitenkään. Voit aivan hyvon sääliä ja olla murheellinen siitä, joku ihminen sairastuu ja silti hänen tekonsa on yhtä väärin ja vihastuttava.
"Onko ilkeää ajatella, että paha sai palkkansa? "
Ei tietenkään. Pahan pitääkin saada palkkansa.
Hei ap. Olen tuolla "karmako" ketjussa halunnut keskustelua juuri ajatuksista, että saako paha palkkansa.
Itsellä kokemus, että minut jätettiin kun olin heikoimmillani oman sairauteni kanssa. Olin raivoissani ja varmaan ajattelin samalla tavalla, että paha tulee saamaan palkkansa.
Erosta on jo niin kauan, enkä enää edes mieti saako paha palkkansa. Mulle ei olisi siitä mitään merkitystä.
Kuulin kuitenkin sattumalta, että ykköstynyt kakkonen on sairastunut vakavasti. Se sai minut hiljaseksi. Mieleeni palasi tuo aika jolloin olin ollut raivoissani ja varmaankin toivonutkin samaa mitä sinäkin tuossa mietiti.
Nykyisin en toivoisi niin, en missään tapauksessa toivoisi kelleen mitään pahaa.
Erostasi on niin vähän aikaa,onko harkinta-aikakaan vielä ohi? Etkä ole kerinnyt tehdä sitäkään surutyötä valmiiksi kun tuli jo uusi asia ja järkytys jota surra. Sinä olit miehesi läheinen vuosia, ehkä hän juuri siksi soitti. Enkä usko että todellisuudessa toivoisit pahaa exällesi.
Nuo tunteet tulee ja ne menee. KAikki tunteet ovat terveitä ja tarpeellisiakin.
Pääasia että et jää kiinni niihin tunteisiin ja että voisit antaa anteeksi jopa itsellesi nuo ajatuksetkin.
Kyynel, rehellistä tekstiä. Toisin kuin tuolla toisessa karma-ketjussa.
Sinä rohkeat kertoa suoraan kuinka olet tavallasi iloinen exäsi vastoinkäymisestä.
Sinulla on toivoa huomaat vielä.
Piristävän rehti, en ymmärrä mitä sä voitat tuolla ilkeilyllä. Ilkeilysi pilaa koko keskustelun
Kuten tuossa edellä kerroin olen aikoinaan ajatellut samoin kuin kyynel, mutta aika on tehnyt tehtävänsä ja ajatukset muuttuneet.
HAlusin kommentillani lohduttaa kyyneltä jolla selvästikin huono omatunto pahojen ajatustensa vuoksi.
Ei kukaan ole niin sairas päästään, että tosissaan toivoisi toiselle vain pahaa.......vai mitä olet mieltä piristävän rehti?
Toivon Kyynel nimimerkille kaikkea hyvää ja voimia, Sinulla ei ole erokaan vielä valmis joten kaikki ajatuksesi ovat täysin sallittuja ja muista; kellään ei ole ajtuksissa sellaista voimaa, että niillä voisi aheuttaa pahaa toiselle.
Äläkä syytä itseäsi turhaan.
Tarvit senkin voiman selvitäksesi eteenpäin.
Tässä kirjoittaa ap.
Nyt olen saanut pohtia asiaa muutaman päivän ja saanut vähän uutta näkökulmaa asiaan.
Emme olleen naimisissa, joten mitään harkinta-aikoja ei ole. Tunteet edelleen välillä sekavat. Mutta mitenpä näitä tunteita ihan sormia näpsäyttämällä saa pois. Välitin ja rakastin miestäni kuitenkin kamalasti ja olisin ollut valmis tekemään hänen vuokseen kaikkeni, koska mielestäni parisuhteessa toimitaan niin. MIksi muuten olisin ollut hänen kanssaan? Edelleenkään en mitään pahaa hänelle toivo, koska ajattelen että kyllä elämä korjaa epävääryydet. Ja ehkä minäkin saan tämän kaiken kokemani pahan takaisin kaksinkertaisena hyvänä.
Mutta se tässä hieman jo huvittaakin, kun mies on pitänyt minuun paljon yhteyttä ja kävin häntä sairaalassa katsomassakin. Typerä veto, ken tietää, mutta kävinpä kuitenkin. Nyt näyttää siltä, että mies haluaa pitää tämän uuden valloituksensa lisäksi minut ystävänä elämässään. Voiko itsekkäämpää ajattelua enää olla? Tämän naisen kanssa hänellä on varmasti mukavaa (kuin yhtä juhlaa), mutta tuntuu, että se on jotain pinnallista. Kun halutaan tukea ja turvaa, niin sit käännytään minun - tylsän, tavallisen ja yllätyksettömän tykö. Miksi tämä nainen ei voi hoitaa käytännönjärjestelyjä? Miksi ex-mieheni ei yleensäkään kysy apua häneltä? Olen sanonut miehelle useita kertoja, että kysy apua häneltä ja puhu mieltä painavistasi asioista hänelle. Eihän minulla pitäisi olla enää mitään roolia miehen elämässä. Hän teki valintansa ja eläköön sen mukaan. Tiedän, että olen liian empaattinen. Nyt kun mies tuosta paranee, niin sitten voin siirtyä suosiolla sivuun.
Sitä olen miettinyt, että onko mies todellakin alkanut huomaamaan mitä minussa/meissä menetti, vai onko mies tosiaankin niin itsekäs p*ska, että luulee olevansa maailman napa ja kaikkien tanssivan hänen pillinsä mukaan?
Olen jopa alkanut miettimään, että onko tämä inhoamani uusi nainen myös "uhri". Mutta tätä naista kohtaan en tunne suurta sympatiaa. Hän teki rumasti minua kohtaan. Kehtasi vielä kaverata kanssani, kun vehtasi mieheni kanssa.
En tunne miestä kohtaan enää seksuaalista vetovoimaa, enkä osaa kuvitella meitä enää toimivaan parisuhteeseen, mutta on nämä omat tunteet vielä välillä yhtä vuoristorataa. Pitää antaa vain nyt aikaa itselleni ja keskittyä uuteen ihanaan omaan tulevaisuuteeni. No tulipa sekava kirjoitus, mutta niin ovat ajatuksenikin...
a.p:lle
Vuosia kestäneessä parisuhteessa oppii tuntemaan toisen erittäin hyvin.
Ex avokkisi haluaa tukea sinulta jonka tuntee ja jonka kanssa uskaltaa jakaa ajatuksesa, pelkonsakin tulevasta.
Ehkä tarve kerjätä sääliä ja anteeksiantoakin.
Eikä milestäni ole väärin, että käyt luonaan,(hänen tahdosta) tilanne on nyt mikä on ja jos hänen sairautensa on vakava niin on sinunkin kannalta parempi että saatte asiat puhuttua.
Voit sitten valoisin mielin jatkaa elämääsi.