Aloin aamulla miettimään tuota kysymystä omalla kohdallani. Miksi pelaan rahapelejä? Oli kuin kysymys olisi esitetty minulle henkilökohtaisesti, joka todellakin pelaan lottoa ja muitakin rahapelejä lähes viikottain.
Miksi uskovainen pelaa rahapelejä? Miksi minä pelaan rahapelejä? Onhan minulla riittävä toimeentulo, joskin niukka, mutta sillä pärjään. Ajattelinpa asiaa miltä kannalta tahansa niin päädyin siihen lopputulokseen, että pelaan rahapelejä saadakseni rahaa eli rikastuakseni. Huomasin, että minulla on paljon haaveita, joita toteuttaisin, jos saisin paljon rahaa.
Tänään ymmärsin, että himoitsen maallista mammonaa. Olin pukenut sen valheelliseen ajatukseen: jos saan paljon rahaa niin voin auttaa monia kärsiviä ihmisiä. Heräsin huomaamaan, että en niinkään halua auttaa kärsiviä vaan saada suurista rahalahjoista ihmisten kunnioitusta ja kiitosta osakseni ja itselleni monta asiaa, kuten hyvän auton, ison hirsihuvilan uima- ja porealtaineen, kodinhoitajan jne.
Rahan himo on sokaissut minua näkemästä, että Jeesus on luvannut pitää jokaisesta omastaan huolen. En ole osannut tyytyä alhaisiin oloihin ja kiittämään siitä, mitä Jumala on armossaan antanut minulle, vaan olen himoinnut maallisia rikkauksia. Olen halunnut saada maallista hyvinvointia ja ihmisten kunnioitusta, rahalla.
Taisin jo vähän toistaakin itseäni, mutta kysyn, onko rahavoittojen tavoittelu tullut muille uskoville synniksi kuten nyt minulle on tullut? Vai onko rahan tavoittelu pelissä lainkaan tulkittava maallisen mammonan tavoitteluksi, josta Jeesus varoitti?

Vastaukset 6
Vanhimmat
"Miksi pelaan rahapelejä?"
Koska haluat voittaa rahaa.
"Miksi uskovainen pelaa rahapelejä?"
Koska haluaa voittaa rahaa.
"Miksi minä pelaan rahapelejä? "
Koska haluat voittaa rahaa.
"Ajattelinpa asiaa miltä kannalta tahansa niin päädyin siihen lopputulokseen, että pelaan rahapelejä saadakseni rahaa eli rikastuakseni."
Halleluja !!!
"Heräsin huomaamaan, että en niinkään halua auttaa kärsiviä vaan saada suurista rahalahjoista ihmisten kunnioitusta ja kiitosta osakseni ja itselleni monta asiaa, kuten hyvän auton, ison hirsihuvilan uima- ja porealtaineen, kodinhoitajan jne."
Niin? ... ja ongemla on mikä?
"Rahan himo on sokaissut minua näkemästä, että Jeesus on luvannut pitää jokaisesta omastaan huolen."
Väärin. Olet huomannut että rahalla saa terveydenhuoltoa ja elämänlaatua, mutta uskomalla taruolentoon saa vaan jatkuvia pettymyksiä.
"Vai onko rahan tavoittelu pelissä lainkaan tulkittava maallisen mammonan tavoitteluksi, josta Jeesus varoitti?"
Jeesus varoitti mammonasta, koska tiesi, että se jolla on mammonaa ei tarvitse turvautua tyhjiin lupauksiin ja muuhun huuhaahan. Tästä syystä raha, tieto ja järki ovat uskon pahimmat viholliset.
Lieneekö rahapelien pelaaminen sen suurempi synti, kuin helluntailais-karismaattisten "väkevien" pastorien rahanahneus ja rikkaudet.
No se on hyvä, että syntinsä huomaa: silloin voi tehdä parannuksen. Kyllähän ahneus voi saada valtaan vaikka ei suorannaisesti pelaa rahapelejä: siis säästää yli kohtuuden ja Herra alkaa vaikuttaa että köyhtyy.
Kyllä Jumala voi puuttua elämään niin että säästöt hupenevat. Ei varma ole väärin jos laittaa säästöön tulevan varalle kun ikää tulee ja alkaa tarvita palveluita. Itsekukin tietää omassatunnossaan vaikuttimet, missä on kohtuus.
Ei Jumala tarvitse lottovoittojamme, jotta voimme auttaa köyhiä. Hän siunasi lesken rovon. Se on hänelle arvokaampi kuin rikaan liiat.
Lotto- pelin kautta, tavallaan kustannan kansanterveyden menoja, millä kustannetaan vaikkapa monen sairaan lapsen tai syöpäihmisen elämää.
Esim. avannehoito vuosittain on yli 1000 euron apu jokaiselle sairaalle.
Siellä on köyhiä ja vaikeeta olisi, jos yht' äkkinen sairaus johtaisi siihen, ettei pystyisi hoitamaan sairaalatarvikkeitten kustannuksia.
Siksi tuen tavallaan tuota toimintaa, eli antaa voi tavalla tahi toisella eri kanaville rahaa. Niin pelastusarmeijan keräykseen, punaiseen ristiin, siihen pelipuolelle, kun ne ohjautuu kuitenkin takaisin sitä tarvitsevalle.,
Eli voidaan tässä jättää fariselaisuus pois.
Sille joka on peliriippuvainen, asia on toinen.
Ja toisaalta, ei täällä tarvitse pelätä, että voittaisi. Se on vain lahjoittamista.
En ole koskaan pelannut mitään rahapelejä.
jaa pari sana-arpaa olen ostanut!