Mikä edessä?

Olemme asuneet puolisoni kanssa kohta 2 vuotta asumuserossa. Asumme parin kilometrin pässä toisistamme, joten näemme useamman kerran viikossa. Itse asissa minä työttämänä viime aikoihin asti hoidin Marian päåiväkotiin sieltä pois. Nyt vaimoni on ominut senkin itselleen.

Meillä on kaksi alaikäistä yhteistä lasta. Matti 13 v. ja Maria 5 v. Lapset eivät vietä luonani aikaa. Jos haluan nähdä laplsiani, täytyy minun mennä heidän kotiinsa. Häin on vaimoni sanonut. Tiedän, että voin vaatia hiedät luokseni, jos haluan. Tulevat satavarmasti vaikka ylosottomiehen toimesta. Tosin minulla on niin pieni 26 m2 asunto, ettei tänne edes oikein mahdu useampaa ihmistä.

Välimme ei ole kaksiset. Emme puhu mitään syvällisisiä liittoome tai muuhun liityvistä asoista. Vain laskuihin ym. Seksiä miellä ei ole ollut yli kahteen vuoteen. Emme harrasta halaamista tai koskettelua. Meillä on täysin platooninen suhde. Varmasti tämä rassaa vaimoanikin, mutta minä haluaisin vierelleni ymmrätäväisen puolison, jonka kanssa harrastaa (seksiäkin?) ja jonka seurassa viihtyy. En viidy vaimoni seurassa, osin siksi valitettavasti välttelen lasten luona käyntejä.

Omaisuutemme on jaeuttu molemmin nimiin. Itse avioreosta emme ole puhuneett, enkä usko, että vaimoni sitä suunnittelee. Hänelle riittää. kun maksan elatusmaksut ajallaan. Tuntuu, että millään muulla ei minussa on niin väliä. Tehkööt mitä tekee. Käymme joskus sentään luistelemassa jäähallissa ja se tuntuu minusta herkältä nähdä oma tytär ottamassa ensimmäisiä luistinaskeliaan. Poika on siinä iässä, että hänelle kaverit ovat kaikki kaikessa. Tyttöystävkin hänellä jo on. Jotenkin olen menettänyt otteen poikaani, hän tuntuu vaaralliseen etäiseltä! Hän on fiksu kaveri ja osaa käisllään tehdä kaikenlaista.

En vaan ole tyytyväinen tilanteeseemme. Eroprosessi on julma, mutta julmaa kyytiä saan vaimoltanikin. Varsinkin kun hänellä on tapana moittia, syyttää tapahtumista aina minua. Itse ei huomaa itsesssään mitään vikaa!. Vielä kaivelee yli vuoden takaisia tapahtumia. Itse olen herkkä, joten otan syytökset raskaasti. En koskaan moiti häntä, mitä tekee tai jättää tekemättä. Joksus hän jättää pojan vähän oman onnensa nojaan. Onpa ajanut kaksi kertaa Matin omasta kodistaan pihalle! Eli ei hänkään mikään enkeli ole. Kaiken huomion hän kohdistaa Mariaan. Hän on vaimolleni prinsessa. Onhan hän viehättävät pieni tyttö. Ei siinä mitään, mutta kun perheeseen kuuluu vielä Matti, jonka vaimoni tulisi syöttää ja jne. Matilla on diabetes ja olen usein ihmetellyt, miksi vaimoni ei tee hänelle kunnon ruokaa. Matti syö vain leipää pääruuaksi. Kyseenaliastan hänen kykynsä ruokkia Mattia! Olla Matin äiti.

Tässäpä tätä. Ei ole helppo yhtälö ei alkmuunkaan. Jotenkin oma elmäni jäänyt elämättä, kun kitkjuttelen vaimoni kanssa. Maailma on täynnä naisia ja varmsti joku niistä minullekin sopiva.