Olemme asuneet puolisoni kanssa kohta 2 vuotta asumuserossa. Asumme parin kilometrin pässä toisistamme, joten näemme useamman kerran viikossa. Itse asissa minä työttämänä viime aikoihin asti hoidin Marian päåiväkotiin sieltä pois. Nyt vaimoni on ominut senkin itselleen.
Meillä on kaksi alaikäistä yhteistä lasta. Matti 13 v. ja Maria 5 v. Lapset eivät vietä luonani aikaa. Jos haluan nähdä laplsiani, täytyy minun mennä heidän kotiinsa. Häin on vaimoni sanonut. Tiedän, että voin vaatia hiedät luokseni, jos haluan. Tulevat satavarmasti vaikka ylosottomiehen toimesta. Tosin minulla on niin pieni 26 m2 asunto, ettei tänne edes oikein mahdu useampaa ihmistä.
Välimme ei ole kaksiset. Emme puhu mitään syvällisisiä liittoome tai muuhun liityvistä asoista. Vain laskuihin ym. Seksiä miellä ei ole ollut yli kahteen vuoteen. Emme harrasta halaamista tai koskettelua. Meillä on täysin platooninen suhde. Varmasti tämä rassaa vaimoanikin, mutta minä haluaisin vierelleni ymmrätäväisen puolison, jonka kanssa harrastaa (seksiäkin?) ja jonka seurassa viihtyy. En viidy vaimoni seurassa, osin siksi valitettavasti välttelen lasten luona käyntejä.
Omaisuutemme on jaeuttu molemmin nimiin. Itse avioreosta emme ole puhuneett, enkä usko, että vaimoni sitä suunnittelee. Hänelle riittää. kun maksan elatusmaksut ajallaan. Tuntuu, että millään muulla ei minussa on niin väliä. Tehkööt mitä tekee. Käymme joskus sentään luistelemassa jäähallissa ja se tuntuu minusta herkältä nähdä oma tytär ottamassa ensimmäisiä luistinaskeliaan. Poika on siinä iässä, että hänelle kaverit ovat kaikki kaikessa. Tyttöystävkin hänellä jo on. Jotenkin olen menettänyt otteen poikaani, hän tuntuu vaaralliseen etäiseltä! Hän on fiksu kaveri ja osaa käisllään tehdä kaikenlaista.
En vaan ole tyytyväinen tilanteeseemme. Eroprosessi on julma, mutta julmaa kyytiä saan vaimoltanikin. Varsinkin kun hänellä on tapana moittia, syyttää tapahtumista aina minua. Itse ei huomaa itsesssään mitään vikaa!. Vielä kaivelee yli vuoden takaisia tapahtumia. Itse olen herkkä, joten otan syytökset raskaasti. En koskaan moiti häntä, mitä tekee tai jättää tekemättä. Joksus hän jättää pojan vähän oman onnensa nojaan. Onpa ajanut kaksi kertaa Matin omasta kodistaan pihalle! Eli ei hänkään mikään enkeli ole. Kaiken huomion hän kohdistaa Mariaan. Hän on vaimolleni prinsessa. Onhan hän viehättävät pieni tyttö. Ei siinä mitään, mutta kun perheeseen kuuluu vielä Matti, jonka vaimoni tulisi syöttää ja jne. Matilla on diabetes ja olen usein ihmetellyt, miksi vaimoni ei tee hänelle kunnon ruokaa. Matti syö vain leipää pääruuaksi. Kyseenaliastan hänen kykynsä ruokkia Mattia! Olla Matin äiti.
Tässäpä tätä. Ei ole helppo yhtälö ei alkmuunkaan. Jotenkin oma elmäni jäänyt elämättä, kun kitkjuttelen vaimoni kanssa. Maailma on täynnä naisia ja varmsti joku niistä minullekin sopiva.
Mikä edessä?
4
187
Vastaukset
- ole mies!
Tietenkin eroat, kun käytönnössä olette jo eronneet. Ei se tuon julmemmaksi voi muuttua.
Entinen suhde pitää saada päätökseen, että voit aloittaa uuden elämän mahdollisen uuden ihmisen kanssa. - 20+16
Niin, tuossa viestissä ihmetyttää se, miten puhut ikään kuin edelleen olisit naimisissa, vaikka olette eronneet, vain viimeinen askel puuttuu. Mikä estää sinua ottamasta viimeistä askelta? Kuten edellinen viisaasti totesi, vasta sitten voit aloittaa uudelta pohjalta niin kuin vaimosikin.
Matti on vielä lapsi niin kuin Mariakin, sinun kannattaa ottaa diabetes ja ruokailu puheeksi tavatessanne lastenvalvojan kanssa. Matilla on murrosikä, hän ei välttämättä halua syödä vaimosi ruokia, vaikka ne olisivat kuinka terveellisiä. Se on todella yleistä teini-ikäisten diabeetikoiden kohdalla. Heitä rassaa sairaus ja he kapinoivat ruokiensa kanssa. - mek
Miksi sinä elareita maksat kun olette vielä virallisesti naimisissa ja ne masketaan vasta kun olette virallisesti eronneet mutta omasta tahdostasi voit osalllistua lastesi elatukseen mutta pakko ei ole kun olette virallisesti naimisissa.
Asumme asumuserossa. Ainakin lastenvalvojamme määräsi minulle elatusmaksuja. Ketä uskoa, jos ei alan virkanaista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.915518Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.573661Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j613005Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin492219Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611986Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.3011927- 471626
- 961511
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441407Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91363