Onko normaalia ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävää sanoa nykypäivänä, että on hetero ja ylpeä siitä?
https://www.youtube.com/watch?v=37992PnfEqQ
"Sanon niin silläkin uhalla, että tulisi lunta tupaan ja jäätä olohuoneeseen"
MarttyyriMallari-TTt
Hetero-ilta
14
191
Vastaukset
- z z
No hetereoita ovat suurin osa maailman ihmisistä, joten on vähän erikoista korostaa sitä millään tavalla. Olen minäkin heteromies ja kai jollain tavalla ylpeä siitä, mutta se on hiukan samanlainen väite kuin se, että olisi ylpeä kun omaa varpaankynnet.
Homot ovat selvä vähemmistö ja heitä on vainottu aikojen saatossa, nykyään se alkaa olla jo aika hyväksyttävä asia nuorten keskuudessa, mutta ennakkoluuloja on edelleenkin paljon. Jos kansa kehittyy ja ymmärtää, että homous tai heterous ei ole mitenkään merkittävä asia, niin silloin myös Gay Pride jne. lakkaavat. Uskon, että kehityksen jatkuessa sadan vuoden kuluttua harva homo kertoo olevansa ylpeä homoudestaan, kun se on silloin täysin normaalia ja ainoastaan ääriuskovaiset omaavat ennakkoluuloja.
Olen ihan onnellinen heteroudestani, mutta kun suurin osa maailman ihmisistä on heteroita, niin en ole koskaan ajatellut olevani varsinaisesti ylpeä siitä. Olen suomalaisuudestani ylpeä, kun me olemme huomattava vähemmistö maailmassa. Kuulostaa vähän samalta kun kulkisi ympäriinsä vakuutellen, ettei ole naisten hakkaaja tai pedofiili. Toisin sanoen todella uskottavalta.
- he-hee! :-)
No, oletko onnistunut vakuuttamaan kenellekään ettet muka olisi pedari? ;-)
- Naiselogiikalla
Sitä minä ihmettelen, että kun suvaitsemattomasti käyttäytyvä homojengi häiriköi uhriaan, niin miksi heidän uhrilleen ei automaattisesti myönnettä adobtiolasta, kun sitten kuitenkin nämä naiset ovat saaneet sen kai jo lakipykäliinkiin oikeudekseen, entäs heidän uhrinsa? Ja palkitaanko näin siis raiskaajanaisia jotka eivät soisi kanssasisarilleen lapsia, mutta itse ovat hankkineet siihen oikeuden?
Miksi homppelinaista ei siis kutsuta oikealla nimellä? Hertsileijaa kun hän on sellainen ja sellainen ja samaan aikaan ahdistelee naisia. Miksi miehet eivät puolusta meitä enää? Onko sellainen mies silloin vain puolihetero jos ylistää homppunaisia?
Ja onko ookoo, sotkea noita lakipykäliä noin tai päästää tietynlaisia ihmisiä sotkemaan suomen lakeja, pitäiskö olla jotain rajaa lainsäätiöille?- homoisä
Väitätkö ettei Jari Toivola voisi olla hyvä kasvattaja adoptiolapselle?
On kai..., jos kokee homoseksuaalit uhaksi...
On normaalia tuntea ylpeyttä siitä, mitä on. Eri asia, missä yhteydessä ja miten omia mielipiteitään kansalle kuuluttaa. Yhteiskunnallisesti tuo kyllä noin periaatteessa täyttää syrjinnän kriteerit.
- -"-
"Normaali" ja "yhteiskunnallisesti hyväksyttävä" lienevät synonyymejä, kategoria, johon valtaosalla ihmisiä on tarve kuulua.
- kaarne.
On normaalia, mutta saa varautua hmoilasten ja viherpipertäjien vasta-iskuun jos menee moista kuuluttamaan avoimesti.
- z z
Kannattaa yrittää ymmärtää, että ylpeä hetero kuulostaa lähinää homoutta väheksyvältä henkilöltä. Katsos, kun kukaan ei oikeastaan ole hävennyt heterouttaan maailmanhistoriassa, kun se on ollut aina normi, niin miksi kenenkään tarvitsisi sanoa olevansa ylpeä heteroudestaan?
Homouteen on taas aikojen saatossa ja vielä tänäkin päivänä kuulunut häpeily, kun se on ollut tuomittua. On ihan ymmärrettävää, että on julkisesti ylpeä homo, sillä on myös ihan yleistä, että homo häpeilee homouttaan. Pitää tuoda erikseen esille, että on homo ja ettei häpeile sitä.
Sitä vastoin en ole koskaan kuullutkaan kaappiheterosta ja jos sellaisia jostain kumman syystä on, niin he varmaankin esittävät homoja ihan muusta syystä kuin häpeästä.
Kysynkin jokaiselta "ylpeältä heterolta" että miksi tuotte sen esiin? Ei heteroutta tarvitse kantaa taakkana, kun se ei ketään kiinnosta. Ei kukaan juoruile: "Voi helkkari, työkaverin poika oli paljastunut heteroksi. Rohkea veto tulla ulos kaapista."
"Ylpeät heterot" ovat oman kokemukseni mukaan homofoobikoita, jotka ovat tyytymättömiä omaan elämäänsä ja levittävät omaa mielipahaansa provosoimalla vähemmistöjä.
Olen itse ylpeä valkoisuudestani, mutta en Suomessa koe mitään tarvetta mainostaa sitä, kun 99,9% suomalaisista vuosien saatossa ovat olleet valkoisia.
- -Palstan Miehet-
Me olemme ne firman kiintiö-heterot, mielenkiinnottomat täytebiisit ja b-puolet kiintiö-homojen ja kiintiö-feministien seassa. Meistä tosin ei juuri pisteitä putoile, mutta ilmeisesti olemme sen verran pakolliset, että niiden on vaan pakko sietää.
- Maanantaikpl
"Onko normaalia ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävää sanoa nykypäivänä, että on hetero ja ylpeä siitä? "
Moinen ei ole normaalia. Huumorilla korkeintaan jossain tilanteessa tuolla saa ylpeillä. Valkoisena (punaniskaisena), lihaa (en älyttämän paljon) syövänä heteromiehenä (normi hetero vaan, en seksuaalisesti erityisen aktiivinen mahtisonni) koen että velvollisuuteni on olla tuntematta ylpeyttä mistään mitä olen tai olen saavuttanut saati sitten paukutella henkseleitä asialla. Jos keskustelussa
pitää mainita jokin ylpeydenaihe, niin sitten voi keksiä jonkin hyvin merkityseltään keskinkertaisen asian, joka ei loukkaa ketään tai vahingoita ketään. Ei ole normaalia mainostaa heterouttaan, koska siinä ei ole mitään mainostamista. Kuulostaa vähän samalta kuin mainostaisi olevansa suomenkielinen Suomessa tai valkoihoinen Pohjoismaissa.
Mutta.. mulle tulee mieleen yksi tilanne, jossa tuon mainostaminen olisi ollut mahdollisesti rohkeaa.. Eri asia, olisiko se ollut näille henkilöille kannattavaa tai järkevää. Vuosia sitten yhdessä taidekoulussa (en ole ollut oppilaana tai opettajana siellä, huom.) oli erääseen kurssiryhmään valikoitunut kymmenen oppilasta, joista vain kaksi oli heteroita. Opettajat, jotka oppilaat olivat karsintakokeissa valinneet, olivat kaikki mies- tai naispuolisia homoseksuaaleja. En väitä, etteivätkö he olisi valinneet parhaita mahdollisia henkilöitä oppilaikseen jne. Mutta tiedän kuitenkin, että nuo kaksi heteroa, mies ja nainen joutuivat aika paljon olemaan kurssilla yksin tai keskenään ja he kokivat jonkin verran tahatonta tai tahallista syrjintää.. Tämä oli myös aihe, josta oli tosi vaikea puhua, kenenkään. Itse muistan puhuneeni aiheesta kerran vähän pidempään, kun eräs kaverini, joka on "ei-hetero" otti asian puheeksi ja näki asiassa jotain häikkää.. Jos olisin näin heterona puhunut asiasta jonkun toisen heteron kanssa, olisi se ollut jotenkin noloa?- ???
Olitko Hetero-pridessa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei3564277Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2812422By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei1361713Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(1031504J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851443Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611297- 601275
Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks571180Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut361094Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3451040