Ujous-kysely

Olen niin ujo, etten uskalla ujojen kanssa keskustella, sillä ujona tiedän, kun sanoo vahingossa pari väärää sanaa, on tuo toinen ujo hiljaa ja itse ujona ei uskalla pyytää anteeksi.

Sekä-että. Ujous on alussa söpöä, mutta jos se ei tule aijan kanssa muuttumaan, se tulee rasitteeksi kun vuodesta toiseen joutuu aina kalastelee mielipiteitä yms kaikin mahdollisin keinoin esiin ujoudesta johtuen. Eihän sitä tarvi ujoudestaan yleisesti tarvi päästä mihinkään, jos nyt vaan on luonteenpiirteenä, mutta kyllä suhteessa olisi suotava oppia luottamaan ajan kanssa toiseen ja päästävä ujoudestaan...

Siinä mielessä huono, että parisuhteen luominen voi olla haastavaa tai kovin ujolle melkein mahdotonta. Ujous on kyllä etenkin nuoressa ihmisessä sööttiä ja puoleensavetävää, ja jos toinen on rohkeampi eikä häntä ujot piirteet haittaa voi suhdekin alkaa nätisti kehittymään.

Ujous voi tehdä kontaktin hankalaksi, jopa ärsyttää, ellei tajua toista ujoksi. Ujouden syykin voi ihmetyttää, jos toinen on ihan kivannäköinen ja siltä puolin ja muutenkin lähestyttävä. Ujo voi joskus antaa väärän tulkinnan ylpeästä tai välinpitämättömästä. Huomattuaan toisen arastelevan saa lämpimällä rohkaisulla esiin upeata keskustelua, ujot voi olla syvällisiäkin.

Olen ollut itse melkoisen ujo joskus, mutten kärsinyt siitä, koska pääsin muiden vähemmän esillä olevien porukoihin hyvin. Tulin toimeen myös niiden äänekkäämpien vähiten ujojen kanssa. Parisuhteen luominen on aina ollut jännittävä kokemus, mutta viimeistään tutustuessa olen päässyt liiasta ujoudesta. Mielestäni ujot piirteet ovat hieman niinkuin nuoruus, ne paranee iän myötä. Ujot ovat ihania, eikä ujoutta tarvitse väkisin parantaa.

jos ujouden vastakohta on moottoriturpa niin hyvä asia.. mutta jos ujo on sellainen ettei puhua pukahda ja muutenki pitää lypsää kaikki tieto niin itselläni ainaki vähenee mielenkiinto.. eikä sillä ettenkö minäki osais esim. punastella, sotkeentua sanoihin tai muuten vaan olla arempi (en katso samaksi asiaksi) joissaki asioissa, ainaki aluksi, joten ymmärrän ne jutut jos vastaan tulee toinen samanlainen.. mutta joku raja silti siinäki, haluan kuitenki tietää mitä toinen ajattelee mistäki ilman että tuntuis jotenki pakottamiselta yms.

ja miksi se parantaa pitäis, joku kuitenki hyväksyy sinut sellaisenaan ku oot ja siten myös tapaat oikeanlaisia tyyppejä.. oli se sitte kaveri- tai parisuhdemielessä.

Onko ujous vastakkaisessa sukupuolessa mielestä hyvä vai huono asia parisuhteen luomisen kannalta? Miksi? Jos katsoo mun pisimpiä suhteita, niin näyttäis olevan positiivinen asia. Olen kyllä seurustellut lyhyemmin joskus historiassa myös ei-ujon kanssa, muttei siinä niin ollut sitä "sielujen sympatiaa". Eli lähinnä olen suosinut niitä ujoja tai melko ujoja.

Mikä on reagointisi, jos tapaat ujon ihmisen? Tunnen sympatiaa ja pidän ihmistä heti jotenkin vakavammin otettavampana (vaikka tämä onkin vähän hölmöä). Suvussani vaan paljon ujoja ihmisiä, kuten nyt suomalaiset ylipäätäänkin ovat,sekin vaikuttaa.

Oletko itse ujo tai ollut joskus ujo? En parisuhdemielessä eli ujous ei ole aikuisiällä haitannut kontaktien ottamista vastakkaiseen sukupuoleen. Mutta olin hyvin ujo lapsena ja teininä. Ujous vastakkaiseen sukupuoleen lakkasi teini-iän päätyttyä. Olen kuitenkin ujo edelleen tietyissä tilanteissa, jotka yleensä liittyvät töihin. En pidä omien asioiden ja omien mieltymysten esiin tuomisesta, itseni "myymisestä" (=kehumisesta), esilletuomisesta. Se on erittäin vastenmielistä. Etenkin jos pitää tuoda itseään esille puolituntemattomille ihmisille. Täysin tuntemattomat ovat helpompia. Esiintyminen työssä jonkun "roolin" takaa on ok (esim. opettajana, ohjaajana tms.), mutta heti jos aletaan kysellä henkilökohtaisia mieltymyksiä tai mielipiteitä, menen lukkoon (ja alan kirkua pään sisäisesti : ei kuulu sulle/teille, shut up!). Tämä näyttäytyy kai ulospäin lähinnä kalseutena, jäätymisenä ja diivamaisuutena, mitä olen kommentteja kuullut "selän takaa" tai niiltä, joiden kanssa olen myöhemmin ystävystynyt ja päästänyt henkisesti lähelleni. Olen sillä lailla valikoiva, että päästän kunnolla lähelleni vain muutaman ihmisen kerrallaan eri elämän vaiheissa.

Pitäisikö ujous "parantaa" ja jos, niin miten? Ei missään nimessä, eikä se onnistuisikaan. Ujoja ihmisiä tarvitaan. Ujoilla on usein enemmän empatiakykyä, herkkyyttä ja tunneälyä. Sosiaaliset ihmiset ovat ok, mutta päällepäsmärit väsyttävät, jos ei joukossa ole niitä hiljaisia ja punnitsevia puurtajia.

Mä olen itse aika ujo joissakin tilanteissa. Sitä voi olla vaikea uskoa, koska teen töitä paljon ihmisten parissa. Pystyn puhumaan ventovieraiden ihmisten kanssa ja vedän isojakin koulutustilaisuuksia ihan heittämällä.
Ilmeisesti myös miesten mielestä olen silmää miellyttävä, koska lähestymisyrityksiä ja kohteliaisuuksia satelee säännöllisesti.
Mä menen ihan kipsiin vain jos tyyppi on oikeasti todella kiinnostava.
Jos mies on ihan ok, eikä isommin herätä kiinnostusta, juttua tulee hyvinkin.
Mutta miksei se sitten onnistu kun kohdalle osuu joku polvet pehmentävä ilmestys?!

Mua ei kyllä haittaa miehen ujous, kyllä se siitä sitten avautuu kun oppii tuntemaan toista. Treffeilläkin riittää juttua ihan hyvin, vaikka on ujon miehen kanssa ulkona.
Oikeastaan se on ehkä pikkasen toivottavaakin et mies olis vähän ujo, en pidä liian itsevarmoista "kaatajatyypeistä".

Vänksy oli ujo