Haluaisin pistää elämäni järjestykseen, mutta en kykene siihen ilman jonkinlaista apua, tarkemmin sanottuan henkistä tukea. Mutta sitä ei näemmä ole saatavilla.
Lapsuuttani ja nuoruuttani siivittivät monet ikävät tapahtumat, en niitä halua tarkemmin alkaa ruotia mutta mainittakoon että jouduin lapsena raiskatuksi aikuisen 55v miehen,perhetutun, toimesta, oli perheväkivaltaa ja olin koulukiusattu peruskoulun ajan. Ne vaikuttivat pitkälle varhais aikuisuuteenikin, ja olin lapsuus-nuoruusiän jos jonkinmoisissa psykiatrisissa hoitosuhteissa oikeastaan olen ollut koko elämäni aina 10vuotiaasta lähtien. Keskivaikea ja lievä masennus diagnooseja olen saanut ja itsemurha-aikeitakin oli peruskouluaikoina.
Mitään muita psyykkisiä sairauksia en omaa enkä ole ikinä kärsinytkään siis muista psyyk. sairauksista kuin masennuksesta.
Jatko-opiskelusta ei tullut peruskoulun jälkeen yhtään mitään. Syynä lapsuuden ja nuoruuden traumat ja etenkin koulukiusaaminen joka oli ajanut minut itsemurhan partaalle ja tuhonnut minäkuvani totaalisesti ja pelkäsin ja pelkään edelleen sosiaalisia tilanteita kuollakseni. Yritin kyllä kovasti - kävin lukiota muutaman kuukauden, mutta lopulta päädyin nappaamaan eropaperit, ja ammattikoulussakin jaksoin opiskella kokonaisen vuoden mutta sitten psyyke ei enää kestänyt ja ajauduin sairauslomakierteeseen (hain sairauslomaa ja aina kun saikku loppui hain lisää ja lisää). Ammattikoulussa jouduin myös kokemaan kiusaamista niin parin luokkatoverin kuin henkilökunnan (opettaja, kuraattori ja terveydenhoitaja) taholta.
Tällä hetkellä en ole sairauslomalla, vaan työttömänä, ja psyykkinen vointini on kohtalainen. Psykologilla käyn kerran tai pari kuussa sen mukaan miten vapaita aikoja on.
Tässä muutaman kuukauden sisään olen alkanut suvultani kuulla paljon miten olen saamaton yhteiskunnan vaiva, sosiaalietuuksia nauttiva pummi joka on iilimato veronmaksajien nahassa. Miten minusta ei ole koskaan tullut mitkään ja tuskin tulee. Makaan kotona perse homeessa käymättä töissä. Enkä ole jaksanut edes yhtä ammattia lukea itselleni.
Ne puheet minua todella vaivaavat. Olen 22vuotias, työtön vailla amattia. Muut ikätoverini ovat töissä, tienaavat ainakin kohtalaisesti, osalla on perhe, osalla omat talot ja perunamaat. Mitä minulla on? Pieni kerrostaloasunto, ei ystäviä, elän sosiaalietuuksien varassa, ei ammattia, ei työpaikkaa.
Haluaisin kovasti opiskella loppuun ammatin, jota jaksoin kuitenkin vuoden opiskella. Mutta koulukiusaaminen on jättänyt suuret arvet. Omassa koulukiusaamistapauksessani kun olivat läsnä myös ammattikoulun henkilökuntaan kuuluvat ihmiset ja tilanne oli paha. Jouduin turvautumaan silloin asianajajajan apuun . Miten voisin palata sinne kouluun jatkamaan alaa, kun siellä toimivat työssä edelleen ne kiusaajani? Muita ammattikouluja kun ei ole täällä päinkään, ja muutto ei ole vaihtoehto.
Olen koittanut jutella psykologille tilanteestani, toiveistani, ongelmistani ja ahdingostani. Miten saan jatkuvasti kuulla olevani saamaton laiskuri joka ilman syytä makaa kotona. Psykologin mielestä minun olisi syytä vilkaista peiliin - jos olen elämässäni joutunut kokemaan niin paljon kurjuutta, muiden pilkkaa, vihaa ja arvostelua ei voi olla mahdollista ettenkö mitenkään olisi itse edesauttanut sitä itse. Miten lapsi on edesauttanut sitä että tulltu 55v miehen raiskaamaksi? Miten lapsi edesauttaa että häntä hakataan päivästä toiseen? Miten lapsi edesauttaa että häntä kiusataan 10vuotta koulumaailmassa?
En tiedä, mutta ottaisin vastaan mielipiteitä. Teidän muiden, elämää kokeneiden ja nähneiden. Fiksumpien.
Lapsuuttani ja nuoruuttani siivittivät monet ikävät tapahtumat, en niitä halua tarkemmin alkaa ruotia mutta mainittakoon että jouduin lapsena raiskatuksi aikuisen 55v miehen,perhetutun, toimesta, oli perheväkivaltaa ja olin koulukiusattu peruskoulun ajan. Ne vaikuttivat pitkälle varhais aikuisuuteenikin, ja olin lapsuus-nuoruusiän jos jonkinmoisissa psykiatrisissa hoitosuhteissa oikeastaan olen ollut koko elämäni aina 10vuotiaasta lähtien. Keskivaikea ja lievä masennus diagnooseja olen saanut ja itsemurha-aikeitakin oli peruskouluaikoina.
Mitään muita psyykkisiä sairauksia en omaa enkä ole ikinä kärsinytkään siis muista psyyk. sairauksista kuin masennuksesta.
Jatko-opiskelusta ei tullut peruskoulun jälkeen yhtään mitään. Syynä lapsuuden ja nuoruuden traumat ja etenkin koulukiusaaminen joka oli ajanut minut itsemurhan partaalle ja tuhonnut minäkuvani totaalisesti ja pelkäsin ja pelkään edelleen sosiaalisia tilanteita kuollakseni. Yritin kyllä kovasti - kävin lukiota muutaman kuukauden, mutta lopulta päädyin nappaamaan eropaperit, ja ammattikoulussakin jaksoin opiskella kokonaisen vuoden mutta sitten psyyke ei enää kestänyt ja ajauduin sairauslomakierteeseen (hain sairauslomaa ja aina kun saikku loppui hain lisää ja lisää). Ammattikoulussa jouduin myös kokemaan kiusaamista niin parin luokkatoverin kuin henkilökunnan (opettaja, kuraattori ja terveydenhoitaja) taholta.
Tällä hetkellä en ole sairauslomalla, vaan työttömänä, ja psyykkinen vointini on kohtalainen. Psykologilla käyn kerran tai pari kuussa sen mukaan miten vapaita aikoja on.
Tässä muutaman kuukauden sisään olen alkanut suvultani kuulla paljon miten olen saamaton yhteiskunnan vaiva, sosiaalietuuksia nauttiva pummi joka on iilimato veronmaksajien nahassa. Miten minusta ei ole koskaan tullut mitkään ja tuskin tulee. Makaan kotona perse homeessa käymättä töissä. Enkä ole jaksanut edes yhtä ammattia lukea itselleni.
Ne puheet minua todella vaivaavat. Olen 22vuotias, työtön vailla amattia. Muut ikätoverini ovat töissä, tienaavat ainakin kohtalaisesti, osalla on perhe, osalla omat talot ja perunamaat. Mitä minulla on? Pieni kerrostaloasunto, ei ystäviä, elän sosiaalietuuksien varassa, ei ammattia, ei työpaikkaa.
Haluaisin kovasti opiskella loppuun ammatin, jota jaksoin kuitenkin vuoden opiskella. Mutta koulukiusaaminen on jättänyt suuret arvet. Omassa koulukiusaamistapauksessani kun olivat läsnä myös ammattikoulun henkilökuntaan kuuluvat ihmiset ja tilanne oli paha. Jouduin turvautumaan silloin asianajajajan apuun . Miten voisin palata sinne kouluun jatkamaan alaa, kun siellä toimivat työssä edelleen ne kiusaajani? Muita ammattikouluja kun ei ole täällä päinkään, ja muutto ei ole vaihtoehto.
Olen koittanut jutella psykologille tilanteestani, toiveistani, ongelmistani ja ahdingostani. Miten saan jatkuvasti kuulla olevani saamaton laiskuri joka ilman syytä makaa kotona. Psykologin mielestä minun olisi syytä vilkaista peiliin - jos olen elämässäni joutunut kokemaan niin paljon kurjuutta, muiden pilkkaa, vihaa ja arvostelua ei voi olla mahdollista ettenkö mitenkään olisi itse edesauttanut sitä itse. Miten lapsi on edesauttanut sitä että tulltu 55v miehen raiskaamaksi? Miten lapsi edesauttaa että häntä hakataan päivästä toiseen? Miten lapsi edesauttaa että häntä kiusataan 10vuotta koulumaailmassa?
En tiedä, mutta ottaisin vastaan mielipiteitä. Teidän muiden, elämää kokeneiden ja nähneiden. Fiksumpien.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lisäyksenä että tahtoisin tosiaan kuulla, näettekö etät minulla olisi vielä toivoa "ryhdistäytyä" ja saada itselleni normaali elämä? ammatti? työpaikka?
Ne ovat kaksi haavettani. Mutta kuinka jatkaa tästä eteenpäin?
Kyllä se ryhdistäytyminen on aina mahdollista jos itse niin haluaa. Mä olin itsekkin erityisesti yläasteella koulukiusattu. Ihan sama mitä teki aina toiset kiusas. Ammattikoulun eka luokka enteili myös tätä samaa mutta sitten ävaihdoin luokkaa ja nyt olen amiksen kolmannella vuodella ja kukaan ei enää kiusaa. Tietysti aina löytyy niitä jotka puhuu paskaa susta mut sille ei voi mitään. Itselläni ei ollut ketään auttamassa toivottavasti sä löydät apua itsellesi. Jos ei muu auta niin pistä mulle sähköpostia niin jutellaan ;) [email protected]
On toivoa! Olet tosi, tosi nuori vielä!
Pienin askelin eteenpäin! Kaikkea hyvää sinulle ja
Tsemppiä!
Todella ikävää mitä sinulle on tapahtunut elämässä. Laihoja sanoja vaan. Tuskin mitkään sanat voi lohduttaa niin paljon mitä ansaitsisit.
Omista mt-kokemuksien kautta neuvon sinua hankkimaan kunnon terapeutin. Joko kunnalliselta tai yksityiseltä kautta. Sellainen johon voit luottaa huonoinakin hetkinä ja tiedät ettei se petä sinua. Sellaisen ihmisen, mielellään ammattiauttajan sinä tarvitset. Ihmisen joka palauttaisi sinuun sen uskon ihmiskuntaan mikä oli ennen noita traumaattisia tapahtumia, tietysti aikuisin silmin katsottuna.
Eli sinulla on täysin epäpätevä terapeutti siis nyt. Ei auttava ihminen syyllistä potilasta!
Uskon, että olet niin kipsissä, lamaantunut ettet pysty sosiaalisesti toimimaan koska traumat lyö sieltä kaiken muun ajattelun alta lävitse. Varmaan juuri tän takia sukulaisesi sanoo kaikkea pas-kaa sinulle. Vain sinä tiedät totuuden ja sellaiset ihmiset jotka ovat kokeneet samansuuntaista kolhuja elämässä. Suosittelen siis katkomaan suhteet ihmisiin jotka vain haukkuu sinua.
Sori jos sanon tämän: et ole vielä opiskelu-tai työkunnossa. SInun pitää saada ensin itsesi kuntoon. Vaikka arki soljuukin hyvin ja suoriudut askareista niin täyspäiväinen opiskelu/työ vaatii hyvin paljon energiaa. Nuo sinun opintokeskeytykset todistavat sen.
Ja lopuksi. Unohda paineet elämässä, ne ei auta yhtään. Joo tiedän että se on vaikeeta kun sinun ikäisenä minäkin ajattelin miten muut pärjäs elämäs ja mä en. Sinulla on monta vuotta aikaa tehdä työtä. Ja ainakin 20 vuotta hedelmällistä aikaa perustaa perhe.
Kaikkea hyvää.