Mites eläkkeiden elinaikakerroin toimii jos?

Tulee tappava virus, joka nitistää kaikki yli 50-vuotiaat?
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ei ole! Ei myöskään sellaista bakteeria! Sensijaan on viruksia ja bakteereja joille alle 50 vuotiaat eivät ole saaneet vastustuskykyä, mutta yli 50 vuotiaat ovat! Eli suurempi todennäköisyys on, että tulee virus joka nitistää kaikki alle 50 vuotiaat!
Toisaalta silloinkin menee elinaika kerroin suhkuksi ja joutuvat alentamaan eläkeikää reilusti!
Sitäpaitsi koko elinajan piteneminen on täyttä tuubaa, mun ei tarvi katsoa kuin sukukirjasta meidän suvun ihmisten eliniät 1400 luvulta alkaen niin vanhimaksi suvussa on eläneet juurikin ne 1400 luvulla eläneet, siihen sadan vuoden pintaan, sen jälkeen on hitaasti aleneva trendi elinajoissa, lukuunottamatta suuria nälkävuosia, jolloin oli rykäsy alaspäin joka korjaantui sitten niiden mentyä. Koko lähes 600 vuotisen historian aikana, ei ole päästy noiden 1400 luvulla eläneiden elinikiin, varrsinkaan 1900 luvulla!
Toinen tuuba juttu on, että monet synnytykset lyhentäisi naisen elinikää! Siitä sukukirjasta näkee, että juuri ne naiset, jotka lapsia eniten on synnyttäneet, ovat eläneet vanhimmiksi. Kun taas ne naiset joilla ei ole ollut lapsia ollenkaan, tahi vain pari kolme, ovat nukkuneet pois varsin varhain!
Kannattas muidenkin, kenellä on sukukirja suvustaan hamaan menneisyyteen, tarkistaa miten on, piteneekö se elinaika todella nykyaikaa kohden vai lyheneekö niinkuin meillä!

Äänestä

Kerroin on sitten enemmän kuin yksi. Nyt kerroin on siis nolla pilkku jotain. Onko vaikeeta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matemaatikko mutikai kirjoitti:

Tulee tappava virus, joka nitistää kaikki yli 50-vuotiaat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu