Ei oo helppoa

Tutustut naiseen. Näette niin kauan kuin näette. Sanot jutun poikki, koska tunnet ettei siitä mitään kehity. Siellä on jo tunteita toisella ja sitten menee vaikeammaksi. Tämän kun käy useamman kerran läpi, niin tuntuu pahalle sanoa toiselle että ei nyt. Mutta niin se pitää rehellisesti tehdä vaan.
3173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen 24-vuotias ammattikorkeakoulussa opiskeleva mies. Tapasin kaksi vuotta sitten, minua kaksi vuotta nuoremman, aivan täydellisen naisen. Hän oli itsevarma, urheilullinen, koulutettu ja todella kaunis. En olisi voinut kuvitellakkaan löytäväni yhtä mukavaa, fikua ja hyväkäytöksistä naista. Meillä oli yhteiset kiinnostuksen kohteet. Tunteeni häntä kohtaan olivat todella voimakkaat. Kaksi vuotta sitä kesti, näimme vain satunnaisesti viikonloppuisin. En tiennyt mitä nainen haluaa. En ymmärtänyt häntä. Itse olin loputtoman rakastunut kyseiseen naiseen ja luulin hänen olevan rakastunut minuun. Hänen käytöksensä kuitenkin puhui puolestaan. Hän puhui minulle vain omista asioistaan, eikä kuunnellut minua. Koin itseni todella loukatuksi. Välillä jopa tunsin, että nainen halusi vain seksiä. Nyt vihdoin otin itseäni niskasta kiinno ja kerroin naiselle, etten enää halua seurustella hänen kanssaan. Nainen romahti täysin, hän itki ja sanoi minulle rakastavansa minua enemmän kuin mitään muuta.
Miksi nainen ei käyttäytynyt minua kohtaa paremmin aikaisemmin, kaipasin läheisyyttä ja rakkautta. Halusin naista, halusin häntä niin paljon, että se teki minut hulluksi.
Haluaisin häntä vieläkin, mutta tilanne on vaikea... en tiedä mitä tehdä

En voi ottaa naista avosylin vastaan ja todeta, että kaikki on hyvin.
Haluan, että vietämme aikaa ja välillemme kehittyisi jotain, rakkaus. Haluan rakastaa tätä naista.
Nainen, jos luet tämän, anna minulle aikaa, haluan rakstua sinuun uudestaan.

Äänestä

Niin eihän se ole helppoa mutta se pitää tehdä. Itsellä on tällä hetkellä tilanne että olen raskaana tällaiselle miehelle joka yritti erinäisiin syihin vedoten jättää noin kolme kertaa muta tulin raskaaksi ja nyt sitten yritetään päivä kerrallaan. Jipii mien innoissaan mies on minusta ja tunnen olevani tosi rakastettu (heh) vaikka lapsi onkin tavallaan odotettu.

että jättäkää ihan kylmästi vain jos siltä tuntuu, niin jä käyttäkää ehkäisyä

Äänestä

Rakkaus muuttuu ajan kanssa ja turvallisin rakkausmuoto on minusta se ajan kanssa muodostunut turvallinen, arkipäiväinen rakkaus. Kyllä sitä kaipaa alkuun ollutta intohimoa ja perhosia vatsassa, mutta kun se ei kestä sellaisenaan. Näin vanhempana naisena antaisin mitä vain, jos ex-sulhoni olisi ymmärtänyt, ettei se alkuhuuma kestä vaan rakkaus muuttuu syväksi kiintymykseksi. Hän purki kihlauksen etsimällä minusta syitä, että katselin vieraita miehiä (oli erittäin mustasukkainen).
Kuitenkin halusi jatkaa yhdessä oloa, etten vain olisi mennyt toisten miesten matkaa.
Mutta kun minä lähes 5-vuoden jälkeen petyin kihlauksen purkamisesta niin paljon, etten sitä suhdetta enää halunnut jatkaa. Näin jälkikäteen olen miettinyt suhdettamme ja tajuan olleeni hänelle jojopallo, jota hän käsitteli mielensä mukaan.
Vaikka hän kertoi päivittäin rakastavansa minua, epäilen sitä nyt. Olivat vain sanoja, teot eivät olleet rakastavan ihmisen tekoja. Itse rakastan häntä lopun elämäni.
Olisin ollut valmis viettämään lopun elämäni hänen kanssaan.. Kaipaan häntä seksuaalisesti ja hän saa sydämeni sykkimään nopeammin vieläkin, kun näen vilauksenkin hänestä. Nyt olen yksin, ei kiinosta kukaan muu mies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikeaa kirjoitti:

Tutustut naiseen. Näette niin kauan kuin näette. Sanot jutun poikki, koska tunnet ettei siitä mitään kehity. Siellä on jo tunteita toisella ja sitten menee vaikeammaksi. Tämän kun käy useamman kerran läpi, niin tuntuu pahalle sanoa toiselle että ei nyt. Mutta niin se pitää rehellisesti tehdä vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu