Evoluutioteorian mukaan nisäkkäät ovat kehittyneet matelijoista. Ainuttakaan todellista, ns. välimuotoa, näiden välillä ei kuitenkaan ole olemassa elävänä. Kaikkien kerrotaan kuolleen sukupuuttoon. Ainoat "todisteet" niistä ovat fossiileina löydetyt kallot, joiden perusteella on lähes mahdoton päätellä, onko kyseessä ollut matelija vai nisäkäs. Kaikki kuvat välimuodoista ovat taitelijiden mielikuvituksen pohjalta piirtämiä.
Matelijoista ns. synapsideja pidetään nisäkkäiden edeltäjinä. Ne jaetaan pelycosauruksiin ja terapsideihin. Tärkeimpänä varsinaisena nisäkäsryhmänä pidetään morganucodontidae -heimoa. Perustana ovat kallon luun ja alaleuanluun välistä leukaniveltä, jollainen on kaikilla nykyisillä nisäkkäillä, mutta ei matelijoilla. Yhtenä siirtymävaiheen eläimenä mainitaan myös cynodontti.
Muita evoluutionäkemyksen mukaisia varsinaisia nisäkkäitä, jotka evolutionistien mukaan edustavat ylimenovaihetta ovat: kuehneotherium, amphitherium, peramus ja aegialodon. Näistä tunnetaan ainoastaan leukojen kappaleita ja hampaita.
Nisäkkäiden oleellisia tuntomerkkejä ovat kuitenkin sydämen ja verenkiertojärjestelmän toiminta, munuaiset, karvoitus, maitorauhaset ja lämmönsäätelyn fysiologia.
Koska näitä ratkaisevia tuntomerkkejä ei voida näistä fossiileista, eikä taiteiloiden piirroksista nähdä, koko väite nisäkkäiden kehittymisestä matelijoista, on pelkkää todisteita vailla olevaa spekulointia ja uskottelua.
Nisäkkäiden toinen nimi on imettäväiset, koska ne imettävät poikasiaan.
On vaikea edes kuvitella jotain välimuotoa nisäkkäiden ja ei-nisäkkäiden välillä. Eläin, joko imettää poikasiaan tai sitten ei imetä. Siinä ei voi olla mitään välimuotoa. Ei ole olemassa mitään "puoli-imettäväistä" eläintä, joka puoliksi imettäisi ja puoliksi ei imettäisi.
Edellä olevan perusteella tiedämme täysin varmasti, että nisäkkäät eivät ole kehittyneet matelijoista, kuten evolutionistit uskottelevat, vaan Jumala on luonut matelijat ja nisäkkäät erikseen, kuten Raamattu totuudenmukaisesti opettaa.
Välimuodot matelija-nisäkäs puuttuvat!
14
207
Vastaukset
- tieteenharrastaja
Lue enemmän niin luulet vähemmän:
"On vaikea edes kuvitella jotain välimuotoa nisäkkäiden ja ei-nisäkkäiden välillä. Eläin, joko imettää poikasiaan tai sitten ei imetä."
Vesinokkaeläin ja nokkasiili eivät imetä, vaan poikaset nuolevat emon iholle erittyvää maitoa. Ne eivät myöskään synnytä eläviä poikasia, vaan munivat. Wikin kuvauksessa...:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vesinokkaeläin
...on paljon muitakin matelijan ja nisäkkään välimuodon piirteitä.xxxxx Vesinokkaeläin ja nokkasiili eivät imetä, vaan poikaset nuolevat emon iholle erittyvää maitoa. Ne eivät myöskään synnytä eläviä poikasia, vaan munivat. Wikin kuvauksessa...xxxxxxx
Vesinokkaeläin on ns. mosaikkilaji, mikä tarkoittaa sitä, että sillä on piirteitä, jotka muistuttavat useita eri eläimiä. Ne luokitellaan nisäkkäiksi, eivätkä ole mikään välimuoto.- tieteenharrastaja
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Vesinokkaeläin ja nokkasiili eivät imetä, vaan poikaset nuolevat emon iholle erittyvää maitoa. Ne eivät myöskään synnytä eläviä poikasia, vaan munivat. Wikin kuvauksessa...xxxxxxx
Vesinokkaeläin on ns. mosaikkilaji, mikä tarkoittaa sitä, että sillä on piirteitä, jotka muistuttavat useita eri eläimiä. Ne luokitellaan nisäkkäiksi, eivätkä ole mikään välimuoto.Tuo "mosaiikkilaji" on kreationistien epätoivoinen yritys kiistää sanoilla temppuillen vesinokkaeläimen ja usean muun vastaavan tapauksen ilmiselvät tosiasiat.
Koska muutamaa lajia varten ei ole järkevää perustaa uusia eliöiden pääryhmiä, elävät välimuotolajit luokitellaan jompaankumpaan pääryhmään, johon ne liittyvät. tieteenharrastaja kirjoitti:
Tuo "mosaiikkilaji" on kreationistien epätoivoinen yritys kiistää sanoilla temppuillen vesinokkaeläimen ja usean muun vastaavan tapauksen ilmiselvät tosiasiat.
Koska muutamaa lajia varten ei ole järkevää perustaa uusia eliöiden pääryhmiä, elävät välimuotolajit luokitellaan jompaankumpaan pääryhmään, johon ne liittyvät.Mosaiikkilaji? Mitä hittoa? Tiede ei siis todellakaan tunne mitään "mosaiikkilajeja". :D
Tällaista jälkeä syntyy, kun uskonlahko-raamattupiiripohjalta aletaan mestaroimaan asioita joiden ymmärtäminen on tasolla absolutely no nothing. Toivottavasti Jaakob saa palstalla mahdollisimman laajan lukijayleisön...Jaakob kirjoitti:
xxxxx Vesinokkaeläin ja nokkasiili eivät imetä, vaan poikaset nuolevat emon iholle erittyvää maitoa. Ne eivät myöskään synnytä eläviä poikasia, vaan munivat. Wikin kuvauksessa...xxxxxxx
Vesinokkaeläin on ns. mosaikkilaji, mikä tarkoittaa sitä, että sillä on piirteitä, jotka muistuttavat useita eri eläimiä. Ne luokitellaan nisäkkäiksi, eivätkä ole mikään välimuoto.Onkos pussihukkakin mosaiikkilaji: susi, jolla on pussi?
Uskovaisten kannalta hauskin mosaiikkilaji mahtaisi kuitenkin olla pussipiru: piru joka kulkee pussi kädessä laittaakseen sinne syntisiä...- tieteenharrastaja
kekek-kekek kirjoitti:
Onkos pussihukkakin mosaiikkilaji: susi, jolla on pussi?
Uskovaisten kannalta hauskin mosaiikkilaji mahtaisi kuitenkin olla pussipiru: piru joka kulkee pussi kädessä laittaakseen sinne syntisiä...Pussihukka on jo päässyt menemään hukkaan, mutta pussipiruista oli viime viikolla oiken hellyttävä tv-ohjelma.
- tieteenharrastaja
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Vesinokkaeläin ja nokkasiili eivät imetä, vaan poikaset nuolevat emon iholle erittyvää maitoa. Ne eivät myöskään synnytä eläviä poikasia, vaan munivat. Wikin kuvauksessa...xxxxxxx
Vesinokkaeläin on ns. mosaikkilaji, mikä tarkoittaa sitä, että sillä on piirteitä, jotka muistuttavat useita eri eläimiä. Ne luokitellaan nisäkkäiksi, eivätkä ole mikään välimuoto.Nyt ei Jaakob taida auttaa muu kuin tilata poisto ja syyttää evokkeja.
- Apo-Calypso
http://en.wikipedia.org/wiki/Evolution_of_mammals
Olet typerys, mutta senhän me jo tiesimmekin. "On vaikea edes kuvitella jotain välimuotoa nisäkkäiden ja ei-nisäkkäiden välillä. "
Voiko tästä vetää päätelmän: kaikki, mitä sinä voit kuvitella on totta ja kaikki, mitä et voi kuvitella, ei ole mahdollista? Eli jollain metafyysisellä tavalla maailmamme toimii sinun mielikuvituksesi rajoissa - voitko kuvitella?!>Voiko tästä vetää päätelmän: kaikki, mitä sinä voit kuvitella on totta ja kaikki, mitä et voi kuvitella, ei ole mahdollista?
Jaakobin kaikki sadat tämänsyksyiset viestit lukeneena voin todistaa väkevästi, että asia on varsin tarkkaan noin.
- A. Teisti
Tämäpä oli valaiseva ketju… :)
Kreationistit vaativat evoluutiot(eoria)a kannattavia esittämään välimuotoja eli eläimiä, joilla on piirteitä eri eläinryhmistä (nisäkkäistä, matelijoista, sammakkoeläimistä, linnuista jne).
Sitten kun tällainen välimuoto, jolla on piirteitä eri ryhmistä, esitetään, se ei kelpaakaan vaan se onkin jokin mosaiikkilaji, jolla on piirteitä eri ryhmistä… :)
Miksi muuten kasvit eivät kelpaa?! Vai ovatko kasvit kreationisteille vain kasveja kaikki…xxxxx Sitten kun tällainen välimuoto, jolla on piirteitä eri ryhmistä, esitetään, se ei kelpaakaan vaan se onkin jokin mosaiikkilaji, jolla on piirteitä eri ryhmistä… :)xxxxxx
Tietääkseni vesinokkaeläintä eivät evolutionistisetkaan tutkijat pidä matelijan ja nisäkkään välimuotona.- tieteenharrastaja
Jaakob kirjoitti:
xxxxx Sitten kun tällainen välimuoto, jolla on piirteitä eri ryhmistä, esitetään, se ei kelpaakaan vaan se onkin jokin mosaiikkilaji, jolla on piirteitä eri ryhmistä… :)xxxxxx
Tietääkseni vesinokkaeläintä eivät evolutionistisetkaan tutkijat pidä matelijan ja nisäkkään välimuotona.Eivät tietenkään, sehän on nykyinen eläin.Onhan silläkin toki ollut esi-isiä:
"Tietääkseni vesinokkaeläintä eivät evolutionistisetkaan tutkijat pidä matelijan ja nisäkkään välimuotona."
Sellaisenaan vesinokkaeläin on todiste siitä, että eläin, jossa on matelijan ja nisäkkään piirteitä, on mahdollinen ja voinut joskus aikaisemminkin elää. Siis silloinkin, kun matelijoita oli, mutta ei vielä nisäkkäitä. Näin se tukee tällaisia piirteitä sisältävien fossiilien antamaa jo sinänsäkin vahvaa todistetta.
Esittämäsi kommentti oli toki järkevä ja asiallinen.
- tieteenharrastaja
Tuossa olisi lisää valmista juttua tästä aiheesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11641665
Siis sivullisten valistukseksi, ei sinulle Jaakob.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663343Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211843Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.281517- 821369
- 1371038
- 811004
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.64839Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86766Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61697Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51676