"Viinabuffet"-ravintoloitsija kohusta: Onko parempi sitten juoda itäviinaa kotona?
Pezhman Ahmadi ihmettelee hieman ravintolasta syntynyttä kohua, ja toteaa, että konsepti on tuttu muualta Euroopasta. Hänen mukaansa ravintolan avaus sujui Helsingissä hyvin.
- Venäjältä ja Virosta ihmiset hakevat viinaa ja juovat sitä kotona. Me haluamme tarjota paikan, jossa viettää aikaa jo alkuillasta, eikä baariin tarvitse siten mennä vasta kello 22 jälkeen. Myös kivennäisvettä saa juoda rajattomasti, Pezhman Ahmadi sanoo.
Mistä tietää, vaikka ravintolat tuovat/tuottavat itäviinaa ravintolaan myytäväksi täydellä hinnalla, ja osa vain ostettaisiin alkosta kirjanpidollisesti todistettavaksi?
http://yle.fi/uutiset/viinabuffet-ravintoloitsija_kohusta_onko_parempi_sitten_juoda_itaviinaa_kotona/6915416

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos kun kertamaksuna maksaa illan, niin yksittäisten juomien kuitteja ei tarvitse asiakkaalle eikä kirjanpitoon laittaa, huijauskeinot helpottuu tuntuvasti?
Tavan kansalaiset tuovat viinaa Virosta suuria määriä ja myyvät sitä ravintoloihin. Venäjältähän viinaa saa tuoda kohtalaisen rajallisesti (1 l / 22 h), joten sieltä tuskin isoja määriä myyntiin tulee.
Mutta Viron viinalla ravintolat elävät.
Hyvä idea. Kivempaa on juoda kapakassa kavareitten kanssa. Ja varsinkin jos ei ole kavereita, mutta haluaa juttuseuraa.
Mutta entäs jos juo vaan olutta? Kai sekin käy?
Ai että hanasta tulee Viron kaljaa? Ei haittaa. Hyvää sekin on.