Perehdytys ja sen puute

Pe(rehdy)tetty

Aloitin pari viikkoa sitten uudessa työpaikassa ja kyselin jo ensimmäisestä päivästä lähtien, millaisen perehdytyksen tulen saamaan. Vastauksena sain joko kysymyksen välttelyä, naurahtelua tai toteamuksen tyyliin "tehdessä oppii".

Ja niin olen oppinutkin. Mutta varsin hitaasti. Hädin tuskin tiedän edes sen, missä firman kahvikuppeja säilytetään ja missä voi pitää taukoa. Omasta tehtävästäni tiedän enemmän, mutta siitäkin kaikki olennaisin osa on täysin pimennossa, joten en tunne suoriutuvani siitä niin hyvin kuin todellisuudessa pystyisin.

Olen toistuvasti sanonut itselleni, että olen vielä alussa, en voikaan tietää tätä, tai ei minulta tätä vielä odotetakaan osaavan. Eniten ongelmia aiheuttavat kaikki ne tilanteet, joissa oma roolini on keskeinen, mutta en osaa toimia niissä, koska en tiedä miten minun pitäisi toimia. Joudun noihin tilanteisiin aina yksin, eikä silloin ole oikeastaan edes mahdollista välittää tai siirtää tilanteen ratkaisemista toiselle henkilölle.

Kysyä voi aina, jos joku ehtii vastata ja jos joku kokee ettei vastaaminen viivästytä omaa työntekoa tms. Henkilö, joka minua alunperin laitettiin opastamaan, taas on koko firman kiireisin. Paljon sellaisia henkilöitä, joilta voisin saada eniten tukea, ovat tavoitettavissa ainoastaan puhelimella.

Olen sopeutuvainen, ja haastattelussakin sanoin että kykenen itsenäiseen työhön ja voin tarvittaessa joustaa paljonkin. Mutta en ehkä silloin ymmärtänyt, että sillä tarkoitetaan joustamista ensimmäisestä päivästä lähtien. Tunnen oloni erittäin yksinäiseksi, hylätyksi ja firman porukkaan kuulumattomaksi. Toki olen ollut tuolla vasta näin vähän aikaa, joten voi olla että mieli vielä muuttuu. Niin toivon.

Minusta on silti käsittämätöntä, ettei minkäänlaista perehdytystä järjestetä. Sehän viivästyttää työn tekemistä, niin omaani kuin muidenkin. Lisäksi se aiheuttaa työkyvyn heikentymistä ja alisuoriutumista. Eikä se varmasti näytä ulospäinkään kovin vakuuttavalta, luotettavalta tai pätevältä, jos tällainen asioista täysin tietämätön hoitaa vähän mutu-tuntumalla asioita, joista ei edes osaa puhua.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Purnataan yhdessä ja pistetään työnantajille luu kurkkuun! Mehän pärjätään vaikka kuinka yrittäisitte viedä meiltä ihmisarvon!

23

7908

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • duunaripaikoissa...

      En ymmärrä, miksi yritykset eivät panosta perehdyttämiseen. Epävarma ja haahuileva työntekijä on tehoton ja myös häiritsee jatkuvilla kyselyillään ja mokailuillaan muita työntekijöitä. Tietenkin alkuopastuksen jälkeen voi ja pitääkin kysyä ja varmistaa epäselviä asioita, mutta kaikkea ei pitäisi joutua opettelemaan alusta asti itse.

      Minut on perehdytetty sanoilla "näitä asioita ei oikein voi opettaa". Sitten kun lopetan nykyisessä työpaikassani, voin vaikka lahjoittaa esimiehelle työtehtävälistan, jota olen itse kirjoittanut työsuhteen edetessä. Ne asiat todellakin voi opettaa, vaikka soppaa sotkevatkin vanhojen työntekijöiden omat tyylit tehdä asioita, ts. uutta työntekijää neuvotaan ihan eri tavalla eri ihmisten suusta.

      Minusta paljon on kiinni siitä, kuinka työyhteisöä johdetaan ja opastetaan kokonaisuutena. Liian paljon olen nähnyt, kuinka henkilö on ollut paikassa X töissä jopa vuosikymmenen tai kaksi, mutta ei silti tiedä työpaikastaan edes kaikkia perusasioita tai kuinka jossain pienessä ongelmatilanteessa kuuluisi toimia. Palloa saatetaan siirtää eteenpäin ja toimia jollakin mutulla. Uuden työntekijän näkökulmasta se on ollut hämmentävää.

      • 'asiantuntija'

        "......paljon olen nähnyt, kuinka henkilö on ollut paikassa X töissä jopa vuosikymmenen tai kaksi, mutta ei silti tiedä työpaikastaan edes kaikkia perusasioita tai kuinka jossain pienessä ongelmatilanteessa kuuluisi toimia..."

        Aforismi:

        Kaikki ovat töissä tietämättömiä, kukin vain eri asioista..! ; )

        Ps. ethän itse halua olla se duunisi nakkikone?


      • duunaripaikoissa...
        'asiantuntija' kirjoitti:

        "......paljon olen nähnyt, kuinka henkilö on ollut paikassa X töissä jopa vuosikymmenen tai kaksi, mutta ei silti tiedä työpaikastaan edes kaikkia perusasioita tai kuinka jossain pienessä ongelmatilanteessa kuuluisi toimia..."

        Aforismi:

        Kaikki ovat töissä tietämättömiä, kukin vain eri asioista..! ; )

        Ps. ethän itse halua olla se duunisi nakkikone?

        En ymmärtänyt kysymystäsi.

        Tietenkään kukaan ei tiedä kaikesta kaikkea, ja joka päivä voi tulla vastaan uusia tilanteita, joiden varalle ei välttämättä ole mitään toimintatapaa. Aina voi kuitenkin pyrkiä oppimaan ja kehittymään.

        Joissakin isoissa ja anonyymiyden mahdollistavissa työyhteisöissä on ehkä mahdollistakin vältellä vastuuta ja jättää epäselvyydet selvittämättä. Motivaation puuttuessa ei myöskään kiinnosta selvitellä pikkujuttuja, kunhan saa päivän pulkkaan ja leimattua itsensä sisään ja ulos.

        Näitä ajatuksia ainakin minulle on syntynyt työskennellessäni erilaisissa duunaripaikoissa. Yhdessä uudessa työpaikassa kysymykseeni on jopa vastattu täsmälleen sanoilla "jaa-a, mä oon vaan töissä täällä". Keljuilun sijaan odotin asiallista vastausta, mutta se siitä. Kertoi mulle ihan riittävästi sen henkilön työmotivaatiosta ja -moraalista. Toivottavasti hän ei koskaan perehdytä ketään.


    • stabiili

      Mikähän siinä on, ettei perehdytetä kunnolla? Minullekin kävi noin, kun työskentelin teknologiateollisuuden alan pienehkössä firmassa. Kenties olimme samassa lafkassa? Missä sun työpaikkasi sijaitsee ja onko meininki muuttunut yhtään?

    • u879h+90

      Olin tässä taannoin terveysalan työpaikassa ja siellä perehdytys oli sitten ihan aliarvoista.
      Osaston hoitaja EI välittänyt, koska oli jonkun kuukaudenpäästä lähdössä eläkkeelle ja työkaverit vähän välittivät..
      Tosin moittivat vain, kun en tiennyt missä mitäkin on.
      Lopuksi kävikin, niin että koko homma lähti käsistä ja eräs työkaveri tuli silmille.
      Johon olin kuulemma syynä, kun työkaverit eivät kerinneet perehdyttää, oli kiire ja ammittitaitoisen pitää tietää aina, missä mitäkin kussakin työpaikassa säilytetään ja mitkä ovat kunkin työpaikan toiminta periaatteet.

    • 7c8yviub

      tämä on kuin neuvostoliitossa, kukaan ei välitä pa8kaakaan mistään.

    • Työn orja

      Minulle tuli myös tyhmä olo, kun nykyisessä työpaikassani aloittaessani minun odotettiin ja oletettiin tietävän kaikki heti perusperehdytyksen jälkeen. Jos satuin kysymään esimieheltäni esimerkiksi että missä muovitaskuja säilytetään, niin vastauksena harmistuneella äänellä, että "siellä missä ennenkin", jolloin piti kysyä että "...niin siis missä". Ja vielä harmistuneemmalla äänellä että "no siellä kaapissa".

      Vastaavia tilanteita tuli usein eteen, oikeasti tuntui että kysymykseni suututtivat ja ärsyttivät, ja jos tietämättäni tein jotain "väärin", niin inhottavia silmäyksiä ja palautetta sellaisella sävyllä kuin olisin esikoululainen.

      Edelleen samainen esimies on yhtä inhottava, ei omaa hyviä sosiaalisia taitoja saati esimiestaitoja. Hammasta purren jokainen työpäivä mennään....

    • 476476

      On samanlaisia kokemuksia ja ne ovat ikäviä kyllä. Joissain paikoissa perehdytys tarkoittaa myös vi**uilua ja joissain paikoissa sitä, että tos on toi ja tos toi, pärjäile. No, mutta. Semmosta se, sille ei nyt tässä taida mahtaa mitään. Yritän siis muuta...

      Olet täysin oikeassa, olet alussa, etkä saa vaatia itseltäsi liikoja, he luottavat että tekemällä oppii, ehkä he todella luottavat siihen. Että sinä kyllä kasvat tehtäviisi - ja niinhän sinä teetkin koko ajan. Usko siis itseesi ja oppimiskykyysi, jos he eivät perhedytä, se tarkoittaa, että sinulla on oikeus oppia omaan tahtiisi.
      Yritä parhaasi ja anna sen riittää.

      Yritä tsempata, etsiä tietoa, ottaa selvää ja luota siihen, että sinä opit. Yritä myös aina kysellä silloin kun vain voit. Yritä pitää huoli, että tieotmääräsi pikkuhiljaa lisääntyy.
      Sinä et varmasti ole pitkään ulkopuolinen etkä takuulla ole kuulumaton etkä hylätty: he vaan eivät nyt osaa ajatella. Ehkä he eivät tosiaan osaa. Jokapaikkaan ajautuu sisään ajan kanssa ja kyllä tuo helpottaa.
      Uskon ja toivon, että mielesi on erilainen vuoden päästä, olen täysin varma, että kaikki sujuu silloin etkä tunne enää itseäsi ulkopuoliseksi. Ehkä aloitat myös hyvän ja hienon uuden perinteen: uusien tulokkaiden paremman huomioimisen. Ehkä sinusta kasvaa se firman johtotähti, joka oikeasti ymmärtää perehdytyksen merkityksen tulokkkaalle, ja osaakin tästä lähtien, sitten kun itse olet "vanhempi" olla enemmän uudemmille.

      Yritä keksiä keino, ota itsellesi vähän ylimääräsitä buustia, olet selvinnyt tuohonkin saakka! Sinulta ei kukaan voi viedä ihmisarvoa, usko pois. Sinä pystyt tuohon hommaan ihan takuulla ja sinä keksit keinot, saada lisää tietoa, sinä keksit tavan oppia, sinä keksit miten tuosta selviytyy.

      Olen itse tällä hetkellä paikassa, missä onkin keksitty tapa pitää kaikkia idiootteina. Siis ihmisiä joko holhotaan ja ylineuvotaan tai sitten toisaalta jätetään joissain asioissa kyllä ihan oman onnensa nojaan, ja sitä rataa. Olen päättänyt että minä se vaan porskutan, minua ei alenneta eikä alisteta, minä tiedän kyllä kuka minä olen. Käytös on törkeää mutta... luulen että tahatonta. Olen melko varma, että ihmiset vaan eivät kertakaikkiaan tajua. Joten yritän suhtautua heihin sen mukaan. Olkoon, jaa-jaa, ihanko totta, vai niin, ja missä se on, mitä nyt, haluaisin tietää ja olen myös alkanut aika suoraan vastailemaan kyllä ja ei - tyyliin, eli en enää jätä mitään ikäänkuin arvailujen varaan. Turhauttaa toki joo, enkä mä tätä kaipaamaan jää, kyllä on karsea kokemus :D
      Mutta eipä ole ainoa eikä ensimmäinen. Olen nyt päättänyt, että kertakaikkisesti opettelen vaan tässä samalla kestämään, sietämään ja olemaan niinkun ei mitään: ja samalla teen itse itseäni varten se mitä täytyy. En siis alistu vaan teen mitä täytyy ja se siitä.
      Joten tsemppiä, toivottavasti kaikki sielläkin järjestyy!!!

    • koeaika :)

      aloitin uudessa työpaikassa pari viikkoa sitten. Ns. perehdyttäjä on moneen otteeseen ehtinyt todeta, kuinka kyllästynyt hän on perehdyttämiseen & opettamiseen.

      tupakilla se kyllä ehtii laukata joka välissä

    • jepa1

      Mulla kanssa ihan yhtä kummallisia juttuja oon joutunut kestämään ja pärjäämään ihan liian yksin alusta asti. Tänään kun kysyin yksinkertaiselta kuulostavaa asiaa, mitä en vain yksinkertaisesti voinut tietää, minulle selitettiin asia kuin jollekin pikkulapselle, "tästä kato tällä tavalla, ja näin sitten kato joo, ymmärsitkö, ja oven saa avattua kääntämällä tätä..". Olin tosin tyytyväinen siinä tilanteessa omaan reagointiini, koska en lähtenyt selittelemään miksi en tätä tiennyt tai puolustelemaan muutenkaan itseäni. Vastasin vain että okei, hyvä. ;) Mutta ainakin se on selvää, että näissä paikoissa ei kauan viihdy, vaikka kuinka yrittäisi ajatella positiivisesti. jotain kunnioitusta pitää olla.

    • -a-

      Olin vähän aikaa huoltoasentajana tehtaassa Turussa. Vakituisilla asentajilla oli koko ajan niin kova kiire etteivät ehtineet kertomaan työtehtävistä mitään. Tuli nähtyä sekin ihme kun eräs vanhempi asentaja hermostuksesta täristen söi toisella kädellä banaania ja samanaikaisesti väänsi toisella kädellä sätkää. Näin kuulemma säästyi aikaa. Kahvitauoillakaan ei ehtinyt paljoa kysellä kun koko ajan asentajien koppiin lappasi tätejä liukuhihnalta kertomaan että nyt olisi taas koneet rikki. Pahimmillaan useampi rouva kerrallaan oli kertomassa että nyt olisi kyllä ihan pakko tulla heti. Olisi pitänyt heidän revetä kolmeen suuntaan yhtäaikaa.
      Päätin opetella itsekseni koneet sähkökaavioiden, räjäytyskuvien ja käyttöoppaiden avulla, mutta koneitten kansioista ei löytynyt kuin metritolkulla risaisia paperipinoja joista kaikki oleelliset paperit olivat mystisesti hävinneet. Joku oli tehnyt itsestään korvaamattoman jemmaamalla paperit himaansa.
      Eräs työkaveri taas vastasi kaikkiin kyselyihini synkällä tuijotuksella ja hiljaisuudella, kokien minut ilmeisesti jotenkin uhaksi itselleen.
      Lopetin ko. duunin. Loppukyselyssä kerroin vaan että kaikki oli ollut hienosti ja työkaverit mukavia.

    • Jepulisjee31

      Tämä on niin tuttua. Itse sain hikisen tunnin perehdytyksen. Esimiehellä ei ollut hajuakaan tehtäväalueestani. Päätin, että alussa voi kysellä niin saatanasti ja olla hölmö, että oppii. Tein itselleni perehdytyssuunnitelman ja mietin ne kaikki ihmiset, joihin tulee tutustua ja jotka liittyvät tehtäväalueeseeni. Onneksi yrityksessä, jossa työskentelen, kysyjää ei katsota kieroon vaan moni neuvoo ihan mielellään.

    • Kerhonohjaaja

      Itse olen töissä lasten kanssa vaihtelevasti ala-asteella, päiväkodissa jne. Minkäänlaista koulutusta mulla ei tuollaisiin kerhonohjaajan hommiin ole, vaan koulutus on aivan muualta. Ajattelin kuitenkin hakea ja sain paikan.

      Luulin meneväni työhaastatteluun ja sen jälkeen saavani perehdytyksen, mutta ei. Pomo laittoi paperille ylös työajat, eri osoitteet ja passitti tiehensä. Jouduin itse etsimään netistä tietoa tämän yhdistyksen toimesta ja siitä, mitä ihmettä mun työtehtäviin kuuluu. Kerhotoiminnasta kuitenkin olisi ihan kiva tietää vähän enemmän, että mitä työnantaja haluaa mun siellä lapsille tarjoavan.

      Kaiken huipuksi noita kaikkia pitämiäni kerhoja mainostetaan lasten vanhemmille, että niitä pitää "Perehdytyksen ja koulutuksen omaava vastuuhenkilö". Huh huh. Hyvä, että antavat ohjaajille vapauksia pitää sellaista kerhoa kuin haluavat, mutta en saa esimieheltäni vielä vuodenkaan jälkeen minkäänlaista tietoa mistään. Voin myös kertoa, että aika hurjaa kamppailua oli ekat kuukaudet, kun en tiennyt mitään, paikka vaihtuu joka päivä ja koulussa/päiväkodissa eivät luonnollisesti osaa auttaa, koska eivät tiedä hekään minun työstäni mitään.

      Jos tulee uusi kerho, siitäkään en saa mitään tietoa. Kantapään kautta opin mm. sen, että ikähaarukka lapsilla on 2-13 -vuotiaat. Se on hyvä lähteä päivällä johonkin tuntemattomaan toimitilaan pitämään kerhoa, esimies ei vastaa minkäänlaisiin kyselyihin minkäikäisiä lapsia on tulossa tai mitä vanhemmille on sanottu, että kerhossa tehdään. Tämä on varmaan sitä improvisointia parhaimmillaan.

      Sanomattakin selvää, että sopimuksen loppuessa vaihtuu muuten työpaikka.

    • Höhölä

      "Loppukyselyssä kerroin vaan että kaikki oli ollut hienosti ja työkaverit mukavia."

      Miksi sanoit noin?

    • itseperehtynyt

      Ap palaa tässä asiaan..

      Oon tosi hyvin pärjännyt tuolla, ja oppinut varmaan enemmän kuin mun oli tarkoituskaan, koska monet asiat tuli opittua kantapään kautta jopa ihan "veren maku suussa" ja vielä useammin itku kurkussa. Se, että perehdytys puuttui johtuu monesta asiasta, mutta selvää on se, että siitä on vieläkin ollut haittaa jaksamiselleni, työyhteisöön sopeutumiselleni ja halulleni olla tuolla töissä. En sen enempää mene yksityiskohtiin, mutta sen voisi sanoa, että voi kun työntekijöistä pidettäisiin parempaa huolta. Olisi kiva olla alusta asti olemassa, eikä vaan paikkaamassa työyhteisön kiirettä ja tekemässä työtä jota kukaan muu ei halua tai ehdi tekemään.

      Mun homma, siis työnkuva, osoittautui ehkä hieman erilaiseksi kuin olin odottanut. Erityisesti yllätti se, että olen ollut työssä alusta saakka täysin yksin ja jos jostain asiasta haluaisi puhua työkaverin kanssa tai ihan vaan saada tukea, vastaus on jokseenkin näin: "tee ihan miltä tuntuu", tai " kannattaa varmaan tehdä näin, mutta mieti itse miten se käytännössä tehdään". Aika haastavaa ja vastuullista työkokemattomalle. Tämän asenteen ja kulttuurin takia en enää
      ihmettele, että perehdytys jäi pitämättä. Oon yhä vaan väsyneempi työhön, joka tosin sinänsä on ihan helppoa (tässä vaiheessa), ja jonka kyllä osaan.

      Parasta on kuitenkin se, että olen huomannut osaavani näin hyvin ja oppivani oikeasti asiota paremmin kuin olin luullut.

    • Juntturointia

      Joissakin paikossa on tosiaan heikkoa opastusta... Johtuu työharjoittelujen ynnä muiden määräaikaisuuksien ylettömästä tuputtamisesta. Ohjaus on aina toisen työntekijän työtehosta pois, joten siihen ei satsata, kun taloon tulee uusina vain väliaikaisia.

      Sen siitä saa, kun firman toiminnot on optimoitu sille tasolle, että jos joku on puoli päivää poissa niin heti kaikki on kaaoksessa.

    • Anonyymi

      Löysin vanhan keskustelun, itselläni sama juttu uudessa työpaikassa. Tosi haastavaa olla siellä, kun näitä hommani ei tiedä kuin yksi ihminen! Ja hänen tyylinsä opettaa on passiivinen. Itse olisin hyvinkin halukas oppimaan nuo hommat, mutta tältä henkilöltä saa kypsää kaiken tiedon. Jos edes saa silti vastausta. Kohta alkaa kesälomat hällä, ja minun pitäisi osata hänen tehtävänsä... Hän jotenkin on halunnut olla korvaamaton työpaikalla, pimittää tietoja , ehkä saattaa kokea minut uhaksi tms.
      Ei tässä minulla kauheasti vaihtoehtoja ole, joko sietää tai lähteä... :(

    • Anonyymi

      Yhdessä tehtaassa tuotantokoneelle opastus oli suurinpiirtein että "mietipä itse". No jotain se koetti kertoa mutta hallissa pauhanneen suunnattoman kovan melutason vuoksi en kuullut puoliakaan mitä se sanoi. Neuvojan kiinnostus muutenkin oli todella heikkoa kun oli lähdössä pois koko työpaikasta.
      Muutenkin työskentely sillä ikivanhalla paskakoneella oli ihan hirveää, suorastaan painajaismaista. Hyvä etten hulluksi tullut siinä!

      Onneksi se työ on nyt pelkkä paha muisto ja olen nyt mukavammassa työssä.

      Jatkossa otan ennemmin loparit kuin yritänkään työskennellä missään vastenmielisessä hommassa.

    • Anonyymi

      Totta mutta vaikee tietää etukäteen millainen paikka sitten todellisuudessa on. Upeeta kun löysit paremman paikan! Itse vielä sinnittelen tuolla..

    • Anonyymi

      Heh, ihan hilpeyttä herätti kirjoitukset perehdytyksistä. Itse nykyisellä työurallani, jolla olen ollut nyt muutaman vuoden, olen työskennellyt 3 työpaikassa. Ensimmäisen työpaikan sain työharjoitteluni aikana, se varmistui 3 tuntia ennen työpäivän loppua, ja aamulla aloitin työt. No, ei siinä mitään mutta kyseessä oli sellainen työ joka tehtiin jokaisessa huoneessa ihan eri tavalla, enkä ollut tähän nimenomaiseen työhön päässyt tutustumaan ollenkaan. 3 tunnin perehdytys ja tuurattava jäi pitkälle sairaslomalle. Kyseessä taloushallinnon työ, ja sainpa tehdä tilinpäätöksenkin ihan yksin ensimmäistä kertaa oudosta alasta.. Voin sanoa että en muista siitä mitään, olin niin stressissä ja kiireessä. No, toisessa paikassa perehdytettiin pääasialliseen hommaan ihan hyvin. Sitten siihen lisäiltiin erilaisia töitä, siihen tapaan että pomo toi nivaskan papereita pöydälle ja tuumasi että "tekisitkö nämä", poistui ennenkuin ehdin vilkaistakaan. Olin lähes kokematon kesätyöntekijä, jonka piti siis käyttää ohjelmaa jota ei ollut ennen käyttänyt ja tuosta noin vain tehdä. Nykyisessä, kolmannessa työpaikassani, perehdytys oli juuri tätä että "tuossa on toi, tuossa on toi ja sitten teet noin". Työtehtäviä on lisäilty ja siirrelty vaikka kuinka, ja perehdytys on ollut hyvin vaihtelevaa.. En vieläkään ole ihan perillä esim. työaikaan liittyvistä leimauskäytännöistä, ja yksi ohjelma on minulle edelleen uppo-outo vaikka käytän sitä joka kuukauden vaihteessa. Olen ollut yli 2 v töissä täällä.

    • Anonyymi

      Joo kaksi viikkoa olen ollut uudessa työpaikassa, eikä perehdytyksestä ole tietoakaan!! Muut työntekijät vaan sanoivat, että ei heitäkään ole perehdytetty!! Come on?! Pitää vaan katsoa edellisestä mapista. Ei ole työsopimusta jne. Kukaan ei ole näyttänyt turvallisuussuunnitelmaa. Kun kysyin niin sanottiin vaan, että ei meillekään ole sitä näytetty?!!!!

    • Anonyymi

      Oletko ottanut selvää, kuka hoiti aiemmin sitä hommaa, jota itse nyt teet? Otat vaikkapa häneen yhteyttä, ja kysyt, voiko hän antaa raameja miten hommat hoidetaan.
      Itsellä tehtäviini perehdytti 10 vuotta hommissa ollut ammattilainen, jonka opastus oli riittävä että sain perushommat haltuun. Tietenkin on eteen tullut useita erilaisia asioita, joista en edes tiennyt että kuuluvat hommiini, mutta nyt useamman v. tehneenä, jo sujuu- pääsääntöisesti. Kyseessä suorituspuolen työ, ainoa mitä en ymmärrä, on nuo aikataulut, päivälle. Millään aina en meinaa otsa hikeä puskienkaan aina selviytyä, ja tules-vaivoja on.

    • Anonyymi

      riippuu tietenkin hommasta. Jos työ on luonteeltansa konkreettinen yhdessä paikassa tehtävä työ, niin siihen sopii alussa annettava konkreettinen rintaruokintaperehdytys helpostikin. On myös vaativia töitä joissa perehdytys tapahtuu oppien toisilta vähitellen annoksittain. Vastuuta annetaan lisäää annoksittain. kun osaaminen karttuu. Mitä vaativampi työ sitä vähemmän annetaan perehdytystä. Jonkinlainen kuherruskuukausi voi olla ja sitten on opetettava itse itseänsä. On luojan lykky jos työuran alussa se ihka ensimmäinen esimies on kannustava ja eteenpäin työntävä. Se on säkästä kiinni millaisen ensimmäisen pomon itsellensä saa. Vaikuttaa todella paljon työuralla etenemiseen juurikin se ensimmäinen pomo.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1483
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      26
      1328
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1298
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1164
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1096
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1031
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      226
      1023
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      280
      938
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      303
      926
    Aihe