Rukoillaan vaikeasti traumatisoituneen naisen puolesta

Minulla on tiedossa henkilö, jolle on tapahtunut lapsena pahaa ja hän
on ajautunut vääriin porukoihin ja vääriin elämäntapoihin ja
eräänlaisen kaksoiselämänkin elämiseen aikuisena. Rukoillaanko sen
puolesta, että tuo ihminen saisi eheytyä ja toipua lapsuuden
traumoista ja parantua sairauksistaan ja löytäisi myös uskon ja
turvaisi Jumalaan asioissaan. Olen sanonut hänelle, että haluan auttaa
häntä. Jos on Jumalan tahto, niin rukoillaan siihen mahdollisuutta,
että meillä olisi aikaa toisillemme ja tekisimme kaikkea kivaa yhdessä
ja voisin samalla olla hänelle esimerkkinä Jeesukseen ja Jumalaan
turvaavasta kristitystä. Voisin puhua hälle myös uskonasioista jos
sopiva hetki tulee. Rukoillaan myös sen puolesta, että hän voisi vielä
saada vauvan ja minä voisin olla apuna sen hoitamisessa. Kiitos
muistamisesta ystävän kohdalla. Antakoon Jumala meille hyvän
ystävyyden. Jeesuksen nimessä. Amen. Lupaan olla hänelle hyvä ystävä.
187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Rukoillaan, mutta tuo vauva-asia ei varmaan ole vielä toivottavaa lähitulevaisuudessa, jos äidillä on oma elämä rikki ja elämä hajalla. Antakoon Herra rakkautta ja viisautta sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jannig5676 kirjoitti:

Minulla on tiedossa henkilö, jolle on tapahtunut lapsena pahaa ja hän
on ajautunut vääriin porukoihin ja vääriin elämäntapoihin ja
eräänlaisen kaksoiselämänkin elämiseen aikuisena. Rukoillaanko sen
puolesta, että tuo ihminen saisi eheytyä ja toipua lapsuuden
traumoista ja parantua sairauksistaan ja löytäisi myös uskon ja
turvaisi Jumalaan asioissaan. Olen sanonut hänelle, että haluan auttaa
häntä. Jos on Jumalan tahto, niin rukoillaan siihen mahdollisuutta,
että meillä olisi aikaa toisillemme ja tekisimme kaikkea kivaa yhdessä
ja voisin samalla olla hänelle esimerkkinä Jeesukseen ja Jumalaan
turvaavasta kristitystä. Voisin puhua hälle myös uskonasioista jos
sopiva hetki tulee. Rukoillaan myös sen puolesta, että hän voisi vielä
saada vauvan ja minä voisin olla apuna sen hoitamisessa. Kiitos
muistamisesta ystävän kohdalla. Antakoon Jumala meille hyvän
ystävyyden. Jeesuksen nimessä. Amen. Lupaan olla hänelle hyvä ystävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu