On jotenkin ihan hullua että kaikki on muka nykyään sallittua? Toista ei voi omistaa jne. Kyllä se niin on jos on avioliittoon menty niin silloin on luvattu omistaa toinen ja antaa toisen omistaa itsensä. Ihmiset ajautuvat mielummin palevelemaan pahuutta,suostumalla pahuuden kätyreiksi. Niin se on. Minä ja minä ja minun nautintoni. Mikä ihmisiä vaivaa? Ja yleensä tilanne on se ettei petturi edes tiedä toimivansa väärin,silloin olla jo hyvää vauhtia menossa alas.
Tai omantunnon piikki vielä pistää jossain sisällä, Ai että kun mulla menee niin hiton hyvin, mulla on valta omissa käsissä, voin tehdä mitä vaan... Niin sitä helposti luulee.Mutta se mikä menee ylös tulee myös jossain vaiheessa alas. Mielstäni petturi on uhri, oman elämänsä uhri, puoliso on uhri myös,samoin eri sysitä hyväksikäyttämiseen suostuvat toiset naiset.
Ainoa tie omaan rauhaan on anteeksi antaminen ja vihasta luopuminen. Jatkoi sitten avioliittoa eli ei.
Tulee vihata pahuutta ja omalta osaltaan käyttäytyä sen mukaan. Nämä "menestyvät" pelinaiset ja miehet yleensä nauravat etteivät he tarvitse mitään tai ketään elämäänsä....kuinka hukassa ovatkaan?????
Tai omantunnon piikki vielä pistää jossain sisällä, Ai että kun mulla menee niin hiton hyvin, mulla on valta omissa käsissä, voin tehdä mitä vaan... Niin sitä helposti luulee.Mutta se mikä menee ylös tulee myös jossain vaiheessa alas. Mielstäni petturi on uhri, oman elämänsä uhri, puoliso on uhri myös,samoin eri sysitä hyväksikäyttämiseen suostuvat toiset naiset.
Ainoa tie omaan rauhaan on anteeksi antaminen ja vihasta luopuminen. Jatkoi sitten avioliittoa eli ei.
Tulee vihata pahuutta ja omalta osaltaan käyttäytyä sen mukaan. Nämä "menestyvät" pelinaiset ja miehet yleensä nauravat etteivät he tarvitse mitään tai ketään elämäänsä....kuinka hukassa ovatkaan?????
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jumala on mies joka korjaa sadon, don't you worry.
Herrassa on viisaus. Ei rouvassa.
Noin sanomalla nimen omaan ilmaiset olevasi sielunvihollisen käytettävissä. Kun luulee itse olevansa ylempänä muita ei tarvitse enää Jumalan rakkautta ja armoa. Herrassa on todellakin viisaus ja hän näkee jokaisen ihmisen sisälle. Myös sinun. Jumalan rakkaus on kaikille tarjolla samoin armo. Ne ovat ilmaisia lahjoja jonka jokainen saa. Aviomiehen tulee tuntea seksuaalista halua vain vsimostaan muu on himoa ja synti. Synnin palkka on kuolema. Totta on että Jumala kyllä erottaa jyvät akanoista tuomarina. Miksi petturit haluavat vaihtaa sisäisen rauhan itseä hajoittavaan itsekkääseen elämään? Jeesus sanoi ristillä antavansa anteeksi kavaltajalleen koska tämä ei tiennyt mitä tekee. Petturikaan ei pohjimmiltaan tiedä mitä tekee ja hakee, loppuksi hajoittaa myös itsensä.
Ai? Ei pappi minulta ainakaan kysynyt, että tahdonko OMISTAA mieheni tai tahdonko antaa hänen OMISTAA minut - vaan rakastamisen tahtomisesta oli kyse.
Liika omistamisenhalu ja tarve vahtia ja rajoittaa toisen ajatuksia, tekemisistä puhumattakaan on pahasta. Kun liitto on hyvä, ei mitään pakko- ja omistusfiiliksiä tule, vaan sitä on tuntee olevansa rakastettu ja haluttu - eikä silloin tule pieneen mieleenkään pettää.
Silloin sitoutuu palvelemaan rakkaintaan mikä pitäisi olla tärkeä asia. Se että oikeasti haluaa toisen hyvää. Kyttäämisestä en ole mitään puhunut. Ei ole puhtaampaa rakkautta kuin Jumalan rakkaus. Ihmisen tunne, rakkaus, on ohimenevä tunne. Aito rakkaus on konkreettisia tekoja haluta taistella pahuuden voimia vastaan. Yhdessä. Kunnioittaa ja tukea toista. Kantaa toisen taakaa kun toinen väsyy. Yhtä kaikki. Täytyy ensin tulla tietoiseksi mitä oikeasti haluaa elämältään, että voi haluta muutosta. Suurin osa ei edes halua. Vaimolla on myös velvollisuus hoitaa yhteistä liittoa ei se ole vain yhden kauppa.
Minkäköhän vihkikaavan mukaan sinut on vihitty?
Näin se tavallisesti menee:
Joko
1. "Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, NN, tahdotko ottaa MM:n aviomieheksesi (aviovaimoksesi) ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?"
tai
2. "Jumalan edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, MM, tahdotko ottaa NN:n aviovaimoksesi (aviomieheksesi), olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?"
Siinä siis kysytään, että
tahdotko ottaa ...
ja
olla uskollinen ...
Ja jos tahdot ottaa, niin olet uskollinen aina kuolemaan asti. Ei mitään epäselvää.
Tuosta ei saa johdettua sellaista ajatusta millään, että "en luvannut olla uskollinen". Kyllä lupaisit ja vieläpä kuolemaasi saakka.
Kun lukee virkkeet kokonaan ja osaa suomenkieltä kontekstia unohtamatta, niin ymmärtää senkin, että kysymyksessä ei ole juuri sillä hetkellä vallitsevasta tahdosta joka saisi matkalla muuttua tai kadota, vaan tahdosta ottaa puoliskoksi ja lupauksesta _olla_ uskollinen. Helppoa. Paitsi jos on heikko ja itsekäs hedonisti, luuseri, jonka tarkoitus on kiemurrella vastuusta ja lupauksista. Sellaisen _mielestä_ mikään ei häntä sido.
Tuo omistaminen on jo ajatuksena niin absurdi, että "omistetuksi" tulemisen pelko kertoo lähinnä ihmisen huonosta itsetunnosta ja kyvyttömyydestä sitoutua ja kantaa vastuuta.
Tunnetko sinä tulevasi omistetuksi, jos puolisosi odottaa sinun toimivan lupaamallasi tavalla? Omistaako sinut joku, jos hän rakasta sinua ja välittää sinusta, ja odottaa, että sinäkin rakastat ja välität?
Tämä silloin tällöin esiintuleva höpinä omistamisesta (ehkä saman henkilön suoltamana) on ehkäpä täydellisintä huuhaata mitä tältä palstalta saa lukea. Ainakin se on naurettavin perustelu uskottomuudelle.