Venäjä jatkaa eristäytymistään

Ympäri maailman on annettu huolestuneita lausuntoja Vladimir Putinin aikeista kaventaa edelleen demokraattisia oikeuksia Venäjällä mm. ottamalla aluehallinnon johtajien valinnan keskushallinnon päätettäväksi entisten vaalien sijaan.

Samoin Putin aikoo edelleen kiristää otettaan vapaan sanankäytön rajoittamiseksi median valvonnan kautta.

Kaikki tämä tapahtuu "terrorismin vastaisen taistelun kiristämisen" savuverhon takana.

Länsimaiden vaietessa Venäjän sotarikoksista Tshetsheniassa maanpaossa elävä Tshetshenian entinen ulkoministeri on saanut aihetta päätellä, että vaikenemisellaan Tshetshenian kysymyksessä länsimaat( Suomi niiden joukossa)tosiasiassa antavat Venäjälle vapaat kädet väkivallan käyttöön.

Länsimaisen moraalin kaksinaamaisuus hävettää ainakin tämän tekstin kirjoittajaa.

Hävettääkö se kenties teitä muitakin tällä palstalla kävijöitä?
8223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä Venäjä astuu kohti demokratiaa, mutta pienin askelin.

Arviolta n.2210-luvulla se on saattanut päästä demokratia-kehityksessään jo jonnekin Latvian tasolle, toivotaan ainakin.

Äänestä
  • Pitäisi kyllä Kekkosen olla vielä jyrähtämässä tuollaisille piikittelijöille kuin Optimistille!

    Venäjä on jo pitkällä demokratian tiellään, duumakin on jo ajat sitten lopettanut yhteistahdissa annetut aplodit presidentilleen!

    Lisäksi Suomessa näkee aina joskus hienoja länsimaisia autoja, joissa on Venäjän rekisteritunnus, joten revi siitä!

    Äänestä

  • Nykymenolla ja uholla Venäjää ei ole olemassakaan 2210-luvulla. Puutiainen ja punafasistit romauttavat maan pikavauhtia.

    Äänestä

ja mitä ...ttua se sun napaa kaivelee?

Äänestä

"Venäjä tuomitsee USA:n kritiikin

ASTANA. Venäjä kritisoi keskiviikkona Yhdysvaltoja "sekaantumisesta Venäjän sisäisiin asioihin". Yhdysvallat on kritisoinut presidentti Vladimir Putinin tekemiä syvällekäyviä poliittisia muutoksia.

"Näistä asioista päättää vain Moskova", totesi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov puheessaan Kazakhstanissa.

REUTERS"

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076153938147

Äänestä

Toinen länsimaisen moraalin ja kaksinaamaisuuden häpeäpilkku on Irak, jonka verisen diktaattorin kanssa USA:n hallinto veljeili, jopa aseistaen tätä myrkkykemikaalein ja muilla aseilla, välittämättä siitä lainkaan, mihin näitä käytettiin, niin kauan kuin Irakin johtaja Saddam Hussein toimi nöyränä USA:n liittolaisena ja käskyläisenä. Kun Saddam teki sen virheen, että ei enää tanssinut USA:n pillin mukaan, käyttivät amerikkalaiset asetarkastuksia keinona sen varmistamiseksi, ettei maalla ollut enää USA:n itsensä toimittamia joukkotuhoaseita, jotta he saattoivat hyökätä "turvallisesti" tämän lähes aseettoman maan kimppuun. Kun vielä huomioidaan tämän lisäksi se, että luotettavimman puolueettoman tahon eli punaisen ristin todistuksen mukaan USA:n Irakissa pidättämistä ihmisistä 90% on vangittu ilman mitään syytä ja vangittuja on kidutettu systemaattisesti ja laajasti, on tämä tapaus länsimaalaisen moraalin kaksinaamaisuudessa vieläkin hävettävämpi kuin Tsetsenian tapauksessa, koska Irakin kohdalla on esitetty seltiyksiä siitä, että sinne olisi menty mukamas hyvää tarkoittaen.

Äänestä
  • Jotta lukijat todella erottaisivat valheen totuudesta, pitää sinun aina muistaa laittaa se ei-etuliite minun nikkini eteen, kun käytät nikkiäni.

    Häpeäisin, jos lukijat luulisivat oikean Hitmanin kirjoittelevan tuollaisia Tiedonantajan sivuilta repäistyiksi luultuja pölinöitä...

    Siis muista, olet "ei-Hitman"!

    Äänestä

  • Oikea Hitman kirjoitti:

    Jotta lukijat todella erottaisivat valheen totuudesta, pitää sinun aina muistaa laittaa se ei-etuliite minun nikkini eteen, kun käytät nikkiäni.

    Häpeäisin, jos lukijat luulisivat oikean Hitmanin kirjoittelevan tuollaisia Tiedonantajan sivuilta repäistyiksi luultuja pölinöitä...

    Siis muista, olet "ei-Hitman"!

    " Häpeäisin, jos lukijat luulisivat oikean Hitmanin kirjoittelevan tuollaisia Tiedonantajan sivuilta repäistyiksi luultuja pölinöitä... "

    Se, mitä kirjoitin, oli täysin totta. Ilmankos et kyennyt kritisoimaan sitä asiapohjalta, vaan ainoastaan alatyylisellä herjauksella :)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hitman kirjoitti:

Ympäri maailman on annettu huolestuneita lausuntoja Vladimir Putinin aikeista kaventaa edelleen demokraattisia oikeuksia Venäjällä mm. ottamalla aluehallinnon johtajien valinnan keskushallinnon päätettäväksi entisten vaalien sijaan.

Samoin Putin aikoo edelleen kiristää otettaan vapaan sanankäytön rajoittamiseksi median valvonnan kautta.

Kaikki tämä tapahtuu "terrorismin vastaisen taistelun kiristämisen" savuverhon takana.

Länsimaiden vaietessa Venäjän sotarikoksista Tshetsheniassa maanpaossa elävä Tshetshenian entinen ulkoministeri on saanut aihetta päätellä, että vaikenemisellaan Tshetshenian kysymyksessä länsimaat( Suomi niiden joukossa)tosiasiassa antavat Venäjälle vapaat kädet väkivallan käyttöön.

Länsimaisen moraalin kaksinaamaisuus hävettää ainakin tämän tekstin kirjoittajaa.

Hävettääkö se kenties teitä muitakin tällä palstalla kävijöitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu