Mahtavaa, Jumalan kirkkaus tulee jälleen.

David Herzog tulee tällä kertaa viikon kiertueelle 6 kaupunkiin. Oven taakse ei jätetä ketään, niin kuin elokuussa Helsingin Urheilutalolla kävi ja arviolta 200-300 ihmistä jäi ulos kun sisälle ei mahtunut kerta kaikkiaan enää! Enkeleiden laulu oli suloista ja mahtavaa kuulla!

http://www.tv7.fi/2013/11/03/david-herzog-kutsu-jumalan-kirkkauteen-1-7-12/


"Evankelista David Herzog vieraili Stephanie-vaimonsa kanssa Helsingissä elokuussa 2013 TV7:n kutsumana. Jumalan kirkkaus kosketti satoja ihmisiä ja monet antoivat elämänsä Jeesukselle. Useat kokivat parantumisen katsoessaan televisiolähetystä. Joulukuussa Herzog palaa Suomeen viikon mittaiselle kiertueelle kuuteen kaupunkiin.

Suomen kiertue käynnistyy joulukuun ensimmäisenä päivänä (sunnuntaina 1.12.2013). Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Joensuussa ja Helsingissä järjestettävät tapahtumat esitetään suorana internetissä TV7 Plus kanavalla, ja Jyväskylän ja Helsingin kokoukset näkyvät suorana myös pääkanavalla ti 18.30 ja la klo 18.40.

Luvassa on ylistystä ja palvontaa, Jumalan ihmeitä ja pelastuksen sanomaa."

Kiertueaikataulu:

■Turun konserttitalo 1.12. klo 18
■Tampereen Pirkkahalli 2.12. klo 18
■Jyväskylän Paviljonki 3.12. klo 18
■Oulun Club Teatria 4.12. klo 18
■Joensuu, Pataluodon koulu, Rantakylä 5.12. klo 18
■Helsingin Messukeskus 7.12. klo 18
2186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

linkki David Herzogiin liittyen.Linkissä tarkemmin David H:n opetuksia.Tässä pätkä kopioituna kyseiseltä sivula:"Itse hylkään David Herzogin tämän aikaiset opetukset epäraamatullisina sekä vaarallisesti uskovia eksyttävinä. David Herzog opettaa selvästi New Age-mukaista henkistä spiritualismia, jossa on mukana tarvittava osa kristinuskoa/äärikarismaattisuuden osaa, mutta joka ei ole täysin yhdenmukainen kokonaisvaltaisen Raamatun opetuksen kanssa."
Kannattaa lukea:
http://elaman-tie.blogspot.fi/2013/08/david-herzog-ymmarrys-ajatukset-seka.html

Äänestä
  • kirjoitus kopioitu eräästä ketjusta jossa oli aiheena D.Herzog.Tekstin kirjoitti nimimerkki:Tutustu Herzogiin.
    Kiitos kirjoituksesta kyseiselle nimimerkille.
    Tässä siis hänen kirjoituksensa:
    DAVID HERZOG mainostaa Internetissä kirjaansa Natural Health to Super Narutal Health. Mainoksessa hän kehuu olevansa laajalti tunnettu elämäntapavalmentaja, mutta ei puhu sanaakaan saarnaajaurastaan. Hän kertoo toimineensa kaikkialla maailmassa nimen omaan elämäntapa- ja ravitsemusvalmentajana, vaikka hän saarnoissaan kertoo olleensa vannoutunut ja fanaattinen saarnamies ensin USA:ssa ja sitten lähetyssaarnaaja Euroopassa. Ihmetellä täytyy, miten kiireinen saarnamies, joka aloitti saarnauransa alle 20 vuotiaana, on ehtinyt sivutyönään toimia elämäntapavalentajana kaikkialla maailmassa?!
    Terveys-kirjassaan Herzog ei mainitse mitään Jeesuksesta eikä Pyhästä Hengestä, sen sijaan hän opettaa, kuinka jokainen ihminen voi löytää sisältään "Suurimman Voiman Läheen" ja saada kehonsa energiavärähtelyt ylimaalliselle tasolle.

    Ihmeet, joita hän terveysvalistajana lupaa, ovat samoja, joita hän lupaa saarnamiehenäkin. Elämäntapaohjeillaan Herzog lupaa nuorentumista (jopa 20 vuotta), täydellistä terveyttä ja elämän helppoutta. Yllättävintä ehkä on väittämä, jonka mukaan nainen voi päästä vaihdevuosivaivoista (pysäyttää ikääntymisensä) puhumalla munasarjoilleen. Ikääntyminen lakkaa, kun sukuelimissä piilevä "kuoleman koodi" puretaan äänellä, ajatuksilla ja sanoilla, ja niin vaihdevuosioireet kääntyvät nuorentumiseksi!

    LUkiessani Herzogin taustoja ja opetuksia ihmettelen sitä ahneutta, jolla suomalaiset ahmivat karismaattisuuden nälkäänsä mitä tahansa humpuukia! Jos kuka tahansa kotimainen pappi tai evankelista opettaisi Herzogin oppeja, hänet tuomittaisiin suoralta kädeltä kerettiläisenä. Mutta kun opettajana on amerikkalainen ja vielä puolijuutalaiseksi itseään tituleeraava show-mies, jolla on vielä eksoottinen emäntä rinnallaan, niin kaikki kihahtaa päähän kuin häkä!

    Uskon, että Herzogin vierailu jättää jälkeensä henkisen krapulan, josta lopulta vaietaan häpeillen. Vaietaan siihen saakka, kunnes tulee seuraava "messias-tyyppi" lupauksineen tyydyttämään sensationnälkäämme.
    Varoitettakoon kuitenkin sen verran, että tuo "krapula" voi käydä kalliiksi niille, jotka uskovat Herzogin puheet raha-ihmeistä: Hän nimittäin lupaa opetuksissaan, että hänelle kolehtinsa kantaneet saavat usein rahat takaisin satakertaisina. Joillekin enkelit ovat kantaneet rahaa kotiportaille sileinä seteleinä, a toisille raha on ilmestynyt suoraan lompakkoon tai keittiön pöydälle!
    Herzog opettaa, että mitä suurempi on antamisen into, sitä suurempi on kirkkaus!
    Tää "karismaattinen WinCapita" jakaa voittonsa tietenkin verottomana!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Praise the Lord! kirjoitti:

David Herzog tulee tällä kertaa viikon kiertueelle 6 kaupunkiin. Oven taakse ei jätetä ketään, niin kuin elokuussa Helsingin Urheilutalolla kävi ja arviolta 200-300 ihmistä jäi ulos kun sisälle ei mahtunut kerta kaikkiaan enää! Enkeleiden laulu oli suloista ja mahtavaa kuulla!

http://www.tv7.fi/2013/11/03/david-herzog-kutsu-jumalan-kirkkauteen-1-7-12/


"Evankelista David Herzog vieraili Stephanie-vaimonsa kanssa Helsingissä elokuussa 2013 TV7:n kutsumana. Jumalan kirkkaus kosketti satoja ihmisiä ja monet antoivat elämänsä Jeesukselle. Useat kokivat parantumisen katsoessaan televisiolähetystä. Joulukuussa Herzog palaa Suomeen viikon mittaiselle kiertueelle kuuteen kaupunkiin.

Suomen kiertue käynnistyy joulukuun ensimmäisenä päivänä (sunnuntaina 1.12.2013). Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Joensuussa ja Helsingissä järjestettävät tapahtumat esitetään suorana internetissä TV7 Plus kanavalla, ja Jyväskylän ja Helsingin kokoukset näkyvät suorana myös pääkanavalla ti 18.30 ja la klo 18.40.

Luvassa on ylistystä ja palvontaa, Jumalan ihmeitä ja pelastuksen sanomaa."

Kiertueaikataulu:

■Turun konserttitalo 1.12. klo 18
■Tampereen Pirkkahalli 2.12. klo 18
■Jyväskylän Paviljonki 3.12. klo 18
■Oulun Club Teatria 4.12. klo 18
■Joensuu, Pataluodon koulu, Rantakylä 5.12. klo 18
■Helsingin Messukeskus 7.12. klo 18

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu