Miksi kiusatuiksi aikanaan joutuneet tytöt haluavat aikuisena juuri niitä miehiä, jotka olivat kovimpia kiusaajia?
Miksi koulukiusatut tytöt haluavat ähkijän?
230+023+2+4+
16294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen koulukiusattu ja ystäväpiirini ja entiset seurustelukumppanini muodostuvat koulukiusatuista tai "neutraaleista".
Tiedän pari naista, joita on kiusattu ja jotka käyvät kuumana pahoihin miehiin.
Ehkä he eivät ole käsitelleet koulukiusaamistaan aikuisiällä läpi.
Sellaisia taitaa olla aika paljonkin (tai siis on), jotka ovat jääneet ajatuskoukkuun. Kertoohan tämä siitäkin, että hyvin monenlaiset ihmiset voivat joutua kiusatuiksi. Monet haluavat vain kuulua joukkoon kyseenalaistamatta mitään, toiset jopa ryhtymällä itsekin kiusaajaksi tilaisuuden tullen, koska silloin huonommuudentunne päästään vihdoin ulkoistamaan silmin nähtävällä tavalla. Sitten vielä ylpeillään maailman yksinkertaisimmalla filosofialla. Ei tiedä itkeäkö vai nauraa, mutta tulee sitten vain kohautettua olkia.
En minä ainakaan ole koskaan halunnut, enkä ole kiusaajien kanssa seukannut.
No en kyllä alkaisi kenenkään entisen kiusaajani kanssa seukkaamaan, hyi. Enemmän tunnen vahingoniloa jos näen sellaisen henkilön eikä hän näytä menneen elämässä yhtään eteenpäin.
Kiusaajat itsevarmoja hyviä manipuloimaan -> uskaltavat ronskisti ehdotella ja hakeutua tyttöjen seuraan -> tytöt haluavat itsevarman miehen -> mies toimii = kassit tyhjenee naisen sisäään
Naiset haluavat näitä kiusaajia ja pahoja poikia, koska heillä on joku fetissi siitä, että voivat parantaa heidät rakkaudellaan.
Mitä sitä tekee miehellä, joka ei halua seksiä. Tottakai pitää ähkimis haluja miehellä olla.
Ei muuten pidä paikkaansa. Itse olin koulukiusattu koko peruskoulun ajan, enkä todellakaan halua mitään ähkijää.
Mitä tässä nyt ähkijällä tarkoitetaan? Jos ähkijä = koulukiusaaja, narsisti, naisten hyväksikäyttäjä, niin ei kiitos. Jos taas ähkijä = seksuaalisesti halukas miehekäs mies, niin totta kai kelpaa.
Kannattaa muistaa, että osa koulukiusatuista on lähtöisin itsekin vaikeista oloista, jolloin kotona on saanut nyrkistä, jos ei ole osannut olla hiljaa ja totella niin kuin isä tai äiti sanoo. Silloin ei ole ihme, että hiljainen hissukka ei osaa pitää puoliaan koulussakaan, kun koulukiusaaja tulee kohdalle. Jos on tottunut siihen, että on paha ihminen, kun isä ja äitikin on aina niin sanoneet, niin ei osaa enempää pyytääkään aikuisenakaan. Monihan valitsee sen tyyppisen ihmisen, mitä oma äiti/isä on ollut olipa se sitten omalle itselle hyväksi tai ei.
No johan oli.. KouluKIUSAAJAT ovat yleensä niistä huonoista oloista, jotka saavat kotona nyrkistä ja purkavat koulussa pahaa oloaan heikompiin kiusaamalla.
Itse olin kiusattu ja erittäin onnellisesta ja rakastavasta kodista. Pääsin vuosien kiusaamisesta yli, kun se loppui perheen ja läheisten tuella. Kiusaajien elämä on nykyään aika surkeaa, mitä sivusta olen seurannut.. Seurasivat vanhempeinsa jalanjälkiä, hakkaavat vaimojansa, jos sellaisen ovat onnistuneet saamaan. Vaimotkin usein niitä entisä koulukiusaajia.
Ähkijä = seksuaalisesti halukas miehekäs mies = koulukiusaaja, narsisti, naisten hyväksikäyttäjä
En oikein tiedä, ovatko nuo kovismaiset "ähkijämiehet" välttämättä sen suurempia kiusaajia kuin salaperäiset tuppisuuhiipparit = sanotaan nörtit. Molemmilla on kova tarve kiusata ainakin naisia, ja molemmat osallistuvat esim. kaikenlaiseen nykytekniikan mahdollistamaan vaklaamiseen. Ja molemmat ovat löytäneet sisäisen luuserinsa ja se heidät. Se avioliitto kestää kyllä yhden miesiän.
Entä jos on joutunut tyttöjen kiusaamaksi eikä poikien? Ehkä sitten haluaa mieheltäkin mahdollisimman vähän tyttömäisiä piirteitä.
Ei kiusaaminen ole mikään sukupuolisidonnainen piirre. Kusipäät kiusaavat sukupuolesta riippumatta.