Mies on minut pettänyt ja asiasta kehkeytyikin melkoinen soppa. Samassa rytäkässä paljastui myös muutama miehen ystävä jotka tiesivät asiasta. Itselläni on oma mielipiteeni kakkosesta. Se ei ole häävinen koska hän heittäytyi erittäin törkeäksi käryn käytyä minua kohtaan. Itse tein miehelle täysin selväksi että voi vapaasti lähteä minun omistamasta asunnosta. En riitele, syyttele enkä vaadi mitään. En vaatinut lasten suhteenkaan mitään kunhan vain lähtee ja hakee elämäänsä onnen jostain muualta. Kakkoselle tein myös asian selväksi että voi pitää miehen ja minulle on turha alkaa nakkelemaan niskojaan. Eletään sellaista epämääräistä aikaa. Mies ei tietenkään halua erota. Polvillaan itki lattialla...kuinka säälittävää. Olisi sentään kuin mies. Nämä miehen kaverit ovat tunteneet minut vuosia ja yhdessä aikaa vietetty. Olen pettynyt ihmiseen todella. Kunnioittava käytös minua kohtaan olikin pelkkää feikkiä. Kun epäilin luotin että he saattaisivat minulle asiasta mainita koska olimme hyviä ystäviä ja käyneet yhdessä vaikeitakin asioita läpi. Vaan olivat lyöneet puukon selkääni. Kaiken huipuksi nämä veikot tuntevat ja tietävä mieheni toisen naisen. Kuinka törkeä voi ihminen ollakaan? Ensin tapaillaan vieraita naisia naisen kotona ja sitten tullaan kotiini puhtain mielin esittämään ystävää myös minulle. Hyi hyi hyi. En halua tällaisia petoja omaan kotiini selittämään että tämä kakkonen on Oikeasti ihan jees tyyppi. MITÄ? EI TODELLAKAAN TARVITSE MINULLE KODISSANI PUOLUSTELLA miehen naista minulle varsinkaan kun minä sen lika-astian osan jouduin ottamaan. Nainen on miehen työkaveri joten joudun sietämään tietoisuutta että mies tapaa naista päivittäin. Tietysti suhde on ohi...ihan varmasti näin. Taidan vaan hiljaisuudessa hommata uuden asunnon että pääsen eroon miehestä naisineen sekä petturi ystävistä.
ne kaverit
puukkoa selkään
22512
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Minulle kävi samoin, Mies ei ollut ainoa joka petti vaan miehen kautta tulleet ystävät ja jopa veljensä.
Loukkaa suunnattomasti kun ensin kadehditaan veljen ja minun avioliittoa (oi, jospa löytäisin samanlaisen naisen). Sitten isketään puukkoa selkään kaveraamalla veljensä ja kakkosen kanssa.
Kun kysin miksi ei kertonut,? Niin sain vastauksen, että ei halunnut veljellensä mitään pahaa, ei puutu tämän asioihin.
Mielestäni petoksen hyväksyminen ja yhteiset illanistujaiset kakkosen kodissa ovat jo puuttumista.
Minulle myönsi kuitenkin, että ei tekisi itse samaa mitä veljensä teki. Ottaa sitä sitten selvää.
Minä en taatusti kertoisi kaverini vaimolle että miehesi käy vieraissa!
Kyllä se loukkaa kun havahtuu siihen että muukin on tiennyt kuvion. So what?
Sen ymmärrän että jos jompikumpi vieraissakäyneistä paljastuu kotona että puoliso ottaa yhteyttä ja paljastaa asian, koska se on myös hänen asiansa.
Se ei ikinä käy minun järkeeni että suhteen ulkopuoliset millään lailla puuttuisivat. Ei vaan käy päinsä! Ei todellakaan mennä toisen suhteeseen hämmentämään pyytämättä!!
Eri asia jos aloite tulee tältä joka epäilee käykö hänen kumppaninsa vieraissa.
Omasta kokemuksesta kerron sen verran että harkitsin itsekin että otanko yhteyttä naiseen kenen miehen kanssa vaimoni on sekstaillut tietämättäni. Mutta päädyin kuitenkin siihen etten ota yhteyttä sinnepäin, vaikka tiedän keitä he ovat. Eläkööt omaa elämää kuten parhaaksi näkevät.
Joo, en menisi minäkään itse käräyttämään kaveria. Se on sitten eri asia jos pitäisi alkaa puolesta valehtelemaan ja esimerkiksi alibia kyhäämään.
Parempi vain pysyä erossa. Mutta niinhän siinä käy että tekipä niin tai näin, niin jonkun vihat tulee niskaan. Jos käräyttää niin tietenkin kaverin ja kakkosen vihat, jos ei niin petetyn vihat. Siinä vaan pitää sumplia, kenen kaveri haluaa jatkossa olla ja kenen ei, koska kun yhtä kumartaa niin toiselle pyllistää.
Mutta siinä minä eroan sinusta, että en olisi ottanut vain yhteyttä kakkosen vaimoon, vaan olisin mennyt käymään ja lyönyt nenän sisään. Sitten olisin kertonut minkä takia miehensä sai turpaan.
(toki tasa-arvoisesti lätty lätisisi myös kotopuolessa)
Tiedätkö että sellainen "kaveri" itseasiassa käyttää luonnollista hyväntahtoisuuttasi ja ihmisluontoasi hyväkseen, kuten pettää vaimoaan.
Käyttäytymistapasi on tyyppiesimerkki ihmisluonnosta, joka luonnostaan on äärimmäisen lojaali ystävyydelle. Mutta pelkästään luonnollisen ystävyyden huono, ja jopa vaarallinen puoli, on sen avuttomuus henkisen manipuloinnin ja hyväksikäytön edessä.
Ehkäpä ymmärsit (tahallaan?) väärin oman mielipiteeni asiasta, jossä pääpaino ei ole se että on lojaaji. Taikka kun ollaan ystäviä.
Minun kanta asiaan on että toisten suhteita turha hämmentää ulkopuolisen pyytämättä.
Esim kun kuulin, taikka näin kaverini sutinoimassa vieraan kanssa. Informoin tästä sitten kaverin puolisoa. Nou nou. Vaikka en tiedä kuin pikkusutinoita ystävieni menoista, en silti koe mitään tuskia jota helpottaisi se että kertoisin ystäväni puolisolle asioista.
Elämä ei ole aina niin mustavalkoista. Varsinkaan ulkopuolisen on turha olla tietävinään toisen suhteen kaikkia näkökulmia ja faktoja.
No en periatteessa minäkään haluaisi alibeja ruveta tukemaan. Silloin kokisi kyllä jo olevansa mukana sopassa kokkina.
"Minä en taatusti kertoisi kaverini vaimolle että miehesi käy vieraissa!"
Minä olen kertonutkin ja kertoisin takuuvarmasti jarkossakin.
1. siksi, että uskottomuus on väärin ja vastustan kaikkea väärää
2. petetyllä on oikeus tietää, jotta voi tehdä omat päätöksensä
3. sain paljon kiitosta, että niin tein.
4. myös minulle kerrottin, että puolisoni pettää, ja pidin sitä hyvänä
Siksipä olinkin kovin pettynyt ihmisiin joita pidin hyvinä ihmisinä jotka kunnioittavat minua kuten minä kunnioitin heitä. Mutta näköjään on näin että helpommin saa uuden naisen kuin kunnon kaverin. Petetyllä on oikeus tietää. Kuten minun hyvä ystäväni teki, hän kertoi minulle vaikka miehensä kielsi vedoten siihen ettei saa sekaantua eikä aiheuttaa minulle hermoromahdusta. Kiitän ystävääni tästä tiedosta joka päivä. Koska jos tietää eikä kerro on myös osallinen petokseen.
Pettäjä tekee myös väärin niitä ystäviään kohtaan. On heistäkin ikävä hiljaisesti hyväksyä kaverinsa väärät teot, sillä ei ole helppo mennä oman ystävän puolisolle asiasta kertomaan. Siinä ystävien mielikuva heikkenee pettäjästä. Mies on kertonut, että kun joku porukasta on pettänyt, niin muut miehet, jotka siitä ovat tienneet, eivät ole todellakaan olleet kannustamassa, vaan seläntakana hiljaisesti halveksineet sitä pettäjää. Eivät ole menneet käräyttämään, mutta eivät ole myöskään miestä sen jälkeen enää arvostaneetkaan.
Kyllä mun kaveri vaan kannusti selän takana puuhaamaan, alibeja riitti. Kerran tosin ihmetteli, että saitko huudot vaimolta, kun niin myöhään tulit. Ja oli ihmeissään, kun kerroin, että eheii, se kakkonenhan se huuti ja räpätti niin perkeleesti, kun en suoraan töistä ajoissa ehtinyt. Vaimoni ei koskaan huuda, kun tietää, että töissä olen ja pitkää ja haasteellista työtä teen. Tällä kertaa tiuskaisin jo kakkoselle, että olisit ajanut itse, niin olisin nopeammin päässyt.
Näin jälkikäteen ihmettelen, mitä hain, kun kotona ei koskaan huudettu mun menoista. Kokeilin tyrannia vielä viiden kympin villityksessä, eihän sitä räkättämistä ja kahlehtimista olisi kestänyt, kun oli vapaana tottunut kulkemaan. Ei millään meinannut rauhaan jättää.
Kylläkyllä. Välinpitämättömyys on oikeastaan pelkoa rikkoa yhteisön kirjoittamattomia sääntöjä. Jokainen tarvitsee yksityisyytensä, ja antaa näinollen luonnostaan yksityisyyden suojan myös muille. Ei meistä kukaan halua ns.kantelijan leimaa otsaansa.
Tätä "vaikenemisen muuria" on toodella hankala murtaa, sillä se suojaa vaikeuksissa yhteisöä ulkopuolisilta äärimmäisen tehokkaasti.
Senpä vuoksi tään suojamuurin väärinkäyttö itsekkäiden tarkoitusten ajamiseen onkin niin tehokasta ja tuhoisaa. Tiedätkö et tähän yhteisöominaisuuteen, vaikenemisen muurin väärinkäyttöön, perustuu mm. rikollisjärjestöjen (mafiankin) toiminta.
Vanha vitsi:
Nainen kotiutuu juhlista aamulla ja sanoo olleensa ystävättären luona yötä. Mies soittaa 10:lle ystävättärelle, joista yksikään ei myönnä vaimon olleen heidän luonaan.
Mies kotiutuu juhlista aamulla ja sanoo yöpyneensä kaverin luona. Vaimo soittaa 10:lle kaverille, joista 8 väittää miehen olleen hänen luonaan yötä ja 2 kertoo miehen olevan siellä vieläkin....
Todellakin vanha, enkä ymmärrä miten tuo enää nykypäivään sopii.
Sen enempää minulla kun vaimollakaan ei ole toisen ystävien numeroita kännykässään, siis minulla ei vaimon, eikä vaimolla minun. Miten silloin voisi edes soittaa kenellekään?
Toisekseen, miten tuo on edes tarpeen, eikö helpointa olisi soittaa sille siipalle itselleen, kaikillahan on kuitenkin puhelin mukana? Kuinka monta kertaa voi vedota siihen, että akku tyhjeni, tai ei kuullut ilman että se herättää epäilyksiä? Usein en kuule taikka tunne kun puhelin soi, mutta kyllähän sitä aina vessassa käydessään tai muuten tarkistaa, onko jotain puheluita tullut.
Oma vaimo ainakin hätyyttelee jo klo 23 aikoihin, vaikka olen ulkona ihan miesporukan kanssa, ja alkaa kyselemään milloin tulen. Kotona pitäisi olla ennen kun hän käy nukkumaan, tai asiasta nousee meteli viimeistään seuraavana aamuna (siis kun olen jo kotona), vaikka todellakaan ei ole mitään muita naisia näköpiirissäkään.
On kyllä just päinvastainen muisto.. eipä sen parempia kumpikaan sukupuoli.
Näinhän se aina menee. Minun mieheni saattoi lähteä viettämään iltaa veljensä ja jopa siskonsa kanssa, unohtivat vaan kaikki mainita että iltaa oli viettämässä myös miehen kakkonen. Tai saattoipa viettää vaikka saunailtaa veljensä tai ystävänsä kanssa kakkosen luona. Myös kaikki yhteiset ystävämme antoivat kätevästi alibia, jos ilta meni pitkäksi ja kotiin kömmittiin vasta aamulla. Näiden ihmisten kanssa en halua olla missään tekemisissä, minäkin kuvittelin että olimme hyvissä väleissä.
Mutta olipa sekin miehen hyvä ystävä, joka hänet kärytti. En voi enempää mitään tekoa tai ihmistä arvostaa kuin häntä. Vaikka tiedänkin, että hän on halunnut minut omakseen jo kauan.
Jos vetää rajat johokin että hei sinä petit minut en halua sinua enää kotiini koska en luota sinuun enää. Saa leiman otsaansa että olet hankala ihminen. Menkööt mies kakkosensa luo tapailemaan kavereitaan. Minä en ymmärrä, minä käsitin väärin, minun päässäni on vikaa,minun pitäisi hakeutua hoitoon. Faktat on faktoja ne puhukoot puolestaan.
Vasikka on vasikka ja juorukelloja ei kyllä kukaan arvosta niin se vaan on. Aika usein sellasille käy huonosti.
Ne kaverit. Just joo. Yks toisensa jälkeen on saanu mennä kun on paljastunu että olivat tietosia vaimoni pettämisestä. Samoin on joutunu vaimon kaverit meneen. Yksi ei vielä tiedä että joutuu maksamaan kovan hinnan siitä kun peitteli petosta. Luulee jotta ollaan ystäviä, vaan ens vuonna kun hän tulee kysymään erään vuokra suhteen jatkamista, niin paukautan päin naamaa totuuden hänestä. Kyseessä kuitenkin vuosia kestänyt vuokra jota pitäis jatkaa. On siinä kaverilla naama pitkänä. Oli muuten ensimmäinen ihminen jolle kerroin epäilyksistäni ja niin vain peitteli kaiken. Kosto on suloista.
Sinun ei tarvitse hommata toista asuntoa (ellet todella sitä halua), se on miehesi tehtävä.
Sen sijaan sinä voit ja sinun pitäsikin vaihtaa ovien lukot ja avaimet vain sinulle ja lapsille.
Kohtelias porttikielto miehelle. Ellei sinun sanasi riitä hae tukea oikeuslaitokselta ja virkavallalta.
Tuo sattuu, mutta miehesi on tehnyt pahasti väärin joten sinulla on kaikki oikeudet heittää hänet ulos pesästä. Ei kuulu sinulle mihin hän päänsä illan tullen kallistaa. Hänen olisi pitänyt ajatella sitä aiemmin, nyt on liian myohäistä.
Varmista kuitenkin että et mustamaalaa miestä lasten kuullen ja teet heille selväksi ettei ollut lainkaan heidän syy että isä poistuu kodistanne. Suojele lapsianne kaikin mahdollisin keinoin ja tee kaikkesi etteivät he saa tästä ylenmäärin traumoja. Tuo omat vanhempasi tueksesi ja lastenne turvaksi. Lapset tarvitsevat kaiken suojeluksen.
Miksei petturimiestä tulisi mustamaalata lapsille? Parempi vain, että tietävät että isä oli se joka teki väärin, ja osaavat jatkossakin suhtautua isäänsä tietäen että hän rikkoi teidän liittonne. Kannattaa lapsia muistuttaa, ettei isä todellakaan piitannut lapsista lainkaan, kun vain etsi tyydytystä muualta. Tulee samalla harvinaisen selväksi lapsille sekin, etteivät he ole syypäitä siihen että isä saa mennä.
"Suoraa puhetta: Miksei petturimiestä tulisi mustamaalata lapsille?"
Koska lapsilla ei yksinkertaisesti ole edellytyksiä, siis heidän aivoissaan ei ole sellaisen käsittelyyn kykyä. Lapsen mieli järkkyy, kun hänelle rakas ihminen yhtäkkiä leimataankin "hirviöksi". Se jättää pysyvän jäljen aivoihin, jota sanotaan traumaksi.
On aivan verrattavissa kuin hänet pakotettaisiin päivittäin siirtämään kuormia paikasta toiseen, joita hän ei edes jaksa nostaa hennoille käsilleen.
Älä sotke lapsia tähän. Isä on isä vaikka tekisi mitä. On törkeää puhua pahaa isästä lapsille.
Jaa, mitäs se sitten on, kun itse isä menee lapsille sanomaan asiasta. Ennen kuin on siis vaimolleekaan tunnustanut. Ihan sama siis paljonko lapsiin sattui, olisi edes itse heitä varjellut. Eli ei se aina petetty niitä lapsia siihen sotke ollenkaan.