Olin kyseisessä työpaikassa 7 vuotta, ja varmaan jo ensimmäisen vuoden jälkeen aloin miettiä että täältä pitäisi päästä pois. Tai toisen. Kaikkein kieroimpia ja vinoon kasvaneimpia olivat ne pari talossa ikänsä ollutta tyyppiä, eli pomo ja vielä häntäkin 10-15 vuotta kauemmin ollut naisalainen, joka oli varsinainen kiusaajan perikuva. Muut itse asiassa olivat aika normi-ihmisiä, mutta sellaisia peesaajia, kun työpaikalla vallankäyttäjiä olivat nämä kaksi pirua, niin heitä piti muidenkin mielistellä. Työpaikka oli pieni, n. 10-11 henkilöä, ja se oli aivan kuin oma vääristynyt maailmansa. Pomo vittuili tasaisesti kaikki nuo vuodet. Lomalta palatessani hän kysyi kuinka loma oli mennyt. Kerroin että hyvin kiitos, kävin Tanskassa. Hän vastasi että hänellä ei ole Tanskasta oikein mielikuvaa, kun se on hänelle ollut aina vain semmoinen läpikulkupaikka. Autoani hän muisti aina kommentoida pieneksi.
Välillä kun kysyin pomolta jotain firman asiaa, hän vastasi vain että "mitä sinä sillä tiedolla teet?"
Pomo usein tervehti kaikkia muita paitsi minua tyyliin, "huomenta Mika, huomenta Pasi" ja minä (Sanna) unohduin listalta kokonaan (nimet keksittyjä).
Kaikenlaista pintä vittuilua oli koko työaikani, useimmiten ajattelin että minä naisalaisena olen se jolle hän uskaltaa pottuilla, suurin osa työntekijöistämme oli miespuolisia. Pomo myös kohteli meidän pientä joukkoamme epätasa-arvoisesti, ja minä olin yleensä se joka jäi jalkoihin.
Siitä toisesta kiusaajasta, joka olikin varsinainen piru, en jaksa tässä enempää, olen vain tosi onnellinen että pääsin eroon. Tämä nainen oli sellainen selkäänpuukottaja, eli kun pomo vittuili päin naamaa, niin tämä oli sellainen edessäpäinhymyilevä mutta selän takana pahaa puhuva ja kiero ihminen. Nainen itse istui päivittäin ainakin 1/3 osan työajasta kahvihuoneessa. Ja kuukausittain pidettävissä henkilökunnan palavereissa ja määki ja möykkäsi rumalla äänellään kuinka huonosti muut tekevät työnsä tai eivät tee ollenkaan. Tuskin edes tiedän mitä kaikkea hän jäynää hän on minullekin tehnyt, mutta nythän sillä ei ole väliä kun tein oman ratkaisuni.
Loppuaikoinani minusta alkoi jo tuntua että oman mielenterveyteni vuoksi on pakko päästä pois.
Ja niin minä sitten pääsin. Jäin opintovapaalle kahdeksi vuodeksi, jonka jälkeen ei ole enää tarkoitus palata. Suoraan sanottuna en aio enää pieraistakaan tuonne päin, tai sitten se on ainoa asia mitä siihen suuntaan teen.
Koen että koulutusala jonka valitsin on todella oikea minulle ja saan käsilla tekemisestä paljon nautintoa. Suoraan sanottuna nyt olen onnellinen.
Eilen huomasin ettei minua enää ole aikoihin vaivannut se kokovartaloelohiirikään, joka työaikana oli jatkuvasti riesana.
Niin että koettakaahan nyt siellä töissä kestää toisianne, minulla täällä toisaalla on nyt kepeä ja hyvä olo - nautin olostani. Tulette kuitenkin usein mieleeni siinä yhteydessä kun ajattelen kuinka ihanaa olikaan päästä pois!
Välillä kun kysyin pomolta jotain firman asiaa, hän vastasi vain että "mitä sinä sillä tiedolla teet?"
Pomo usein tervehti kaikkia muita paitsi minua tyyliin, "huomenta Mika, huomenta Pasi" ja minä (Sanna) unohduin listalta kokonaan (nimet keksittyjä).
Kaikenlaista pintä vittuilua oli koko työaikani, useimmiten ajattelin että minä naisalaisena olen se jolle hän uskaltaa pottuilla, suurin osa työntekijöistämme oli miespuolisia. Pomo myös kohteli meidän pientä joukkoamme epätasa-arvoisesti, ja minä olin yleensä se joka jäi jalkoihin.
Siitä toisesta kiusaajasta, joka olikin varsinainen piru, en jaksa tässä enempää, olen vain tosi onnellinen että pääsin eroon. Tämä nainen oli sellainen selkäänpuukottaja, eli kun pomo vittuili päin naamaa, niin tämä oli sellainen edessäpäinhymyilevä mutta selän takana pahaa puhuva ja kiero ihminen. Nainen itse istui päivittäin ainakin 1/3 osan työajasta kahvihuoneessa. Ja kuukausittain pidettävissä henkilökunnan palavereissa ja määki ja möykkäsi rumalla äänellään kuinka huonosti muut tekevät työnsä tai eivät tee ollenkaan. Tuskin edes tiedän mitä kaikkea hän jäynää hän on minullekin tehnyt, mutta nythän sillä ei ole väliä kun tein oman ratkaisuni.
Loppuaikoinani minusta alkoi jo tuntua että oman mielenterveyteni vuoksi on pakko päästä pois.
Ja niin minä sitten pääsin. Jäin opintovapaalle kahdeksi vuodeksi, jonka jälkeen ei ole enää tarkoitus palata. Suoraan sanottuna en aio enää pieraistakaan tuonne päin, tai sitten se on ainoa asia mitä siihen suuntaan teen.
Koen että koulutusala jonka valitsin on todella oikea minulle ja saan käsilla tekemisestä paljon nautintoa. Suoraan sanottuna nyt olen onnellinen.
Eilen huomasin ettei minua enää ole aikoihin vaivannut se kokovartaloelohiirikään, joka työaikana oli jatkuvasti riesana.
Niin että koettakaahan nyt siellä töissä kestää toisianne, minulla täällä toisaalla on nyt kepeä ja hyvä olo - nautin olostani. Tulette kuitenkin usein mieleeni siinä yhteydessä kun ajattelen kuinka ihanaa olikaan päästä pois!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hyvä että oivalsit asian oikein ja lähdit sieltä pois!
Noita käärmeenpesiä riittää. Yleensä niitä käärmeitä onkin sitten puoli tusinaa samassa työpaikassa...
Onnea sinulla kun uskalsit lähteä pois. Minulla on vähän samanlainen tilanne.
Poikkeuksena on se, että olen kokonaan naisvaltaisella alalla, pomoni on nainen ja me kaikki alaiset naisia. Pomollani on pari mielistelijää kavereina ja me kaikki toimimme aina jotenkin mielistellen tiettyyn suuntaan. Työpaikalla on noin 18 ihmistä töissä. Olen ollut talossa nyt noin 12 vuotta ja hyvänä esimerkkinä kiusaamisesta ja vähättelystä on se, että olen päässyt vain kaksi kertaa pikkujouluihin koko aikana. Jostain kumman syystä minä olen aina yö- tai iltavuorossa silloin. Sijaisetkin tai muut jotka ovat työskennelleet vain muutaman vuoden talossa ovat päässeet pikkujouluihin. Taas tänä vuonna sama juttu. Listalla töissä ovat minä ja sijainen. Pomo ei edes kysynyt minulta mitään haluanko vapaata pikkujouluihin, muilta oli kysynyt.
Jos kertoisin kaikki mitä olen vuosien varrella kokenut, siitä tulisi kirja.
Mitä teen?
http://www.narsistienuhrit.info/tyopaikkakiusaaminen.html
Tässä linkki sivuille joilta löytyi pomooni sopiva määritelmä. Tuntuipa tutulta....
Ole vain onnellinen, ettet ole mennyt tuollaisen firman pikkujouluihin.
Pomoilla on ovelat keinot näyttää, ettei pidä jostain työntekijästä. "Unohdella" vähän sieltä ja täältä ja tahallisesti heikentää toisen asemaa yrityksessä.
Sehän näillä käärmeillä onkin, että ensin koetetaan sitä joukostasulkemispeliä - kun moni kumminkin ottaa itseensä joukon laadusta huolimatta - ja jos se ei tepsisikään, alkaa liiveihin uiminen. Kannattaisikohan näytellä oikein taitavasti sellaista, joka haluaisi kovasti kuulua rupupiireihin ja on kovin, kovin onneton kaikista pikku tempuista, jotka on jo miljoonaan kertaan nähty? Jos vain viitsii ja jaksaa, niin pääsee helpommalla (minulta ei tosin onnistuisi). :P
Kiusaajathan ovat todella ovelia, tuota joukostaulossulkemispeliä osataan harrastaa ja syyllistää kiusattua jatkossakin, että "kun olet tuollainen", "sinussa on vika", "et kuulu joukkoon"...
Aivan uskomatonta touhua. Näinhän ne kiusaajat toimivat. Eräässäkin työpaikassa, jossa jouduin porukan kiusaamisen kohteeksi syötiin ulos useampi nainen, kun eivät sopineet naislauman "makuun".
Olen joskus ajatellut alkaa mielistelemään pomoani toden teolla. Tiedän, että se tepsisi, oloni työpaikalla helpottuisi, mutta en oikein jaksa. En jaksa sellaista valheellista peliä.
Se harmittaa, että noin 80% työkavereista ovat oikein mukavia. Heidän kanssaan haluaisin olla. Ongelma työpaikalla on se, että pomoni on niin vahva, että hän saa jotenkin olemuksellaan ihmiset mielistelemään, häntä ei uskalleta vastustaa, vaikka oltalsiin eri mieltä. Minäkin yritän usein olla hänelle mieliksi.
Muutama vuosi sitten muutama työkaveri yritti vastustaa pomoa. Olivat laatineet kirjelmän työpaikan epäkohdista.... tuloksena oli se, että kirjelmä kääntyi näitä kahta työtekijää vastaan ja pomon esimiehet uskoivat tätä ilkeää pomoa, eivät näitä kahta työntekijää. Kukaan ei puolustanut näitä kahta. Minä olin juuri silloin lomalla, enkä tiennyt kirjesmästä etukäteen .... pomoni soitti minullekin, että tule ihmeessä puolustamaan häntä. Uskomatonta. Silloin apuni olisi kelvannut....
Olin tuolloin lomamatkalla joten en päässyt. Tämän episodin jälkeen toinen työntekijöistä lähti muualle töihin ja toinen joutui kohta kolmen kuukauden sairauslomalle --> burn out.... Että näin meillä.
Oliskohan se kirjelmä vielä tallella. Senhän voisi viedä jonkin ulkopuolisen instanssin käsiteltäväksi. Saisivat ainakin vähän hikoilla kuulustelua odotellessaan tai kirjallista selvitystä laatiessaan. Voisit pyytää muitakin allekirjoittamaan kirjelmän ja lisäämään siihen muita mahdollisia epäkohtia. Sekin tulisi tietysti todettua, että pomon pomot eivät ole puuttuneet asioihin. Katsele silti koko ajan uutta, tervettä työpaikkaa. Olet varmaan kumminkin työihminen, jolta löytyy entisiäkin (kiittäviä) työtodistuksia. Ota vaikka pätkätöitä, niin uusi työnantaja soittaa, jos soittaa, vain sille edelliselle pätkätyönantajalle.
Olen kokenut samaa, kuin Elsie. Valitettavasti käärmeitä, kotkia ja kyyliä pesii lähes jokaisessa työpaikassa.
En ollut aiemmin kuullut mitään negatiivista itsestäni. Mutta eräänä aamuna, kun olin vaihtamassa työvaatteita, satuin pukuhuoneeseen yhtä aikaa kiusaajien kanssa. He tosin eivät nähneet minua, koska olin kulman takana. Joten eivät tienneet minun läsnäolostani. Kuuntelin vaiti heidän keskusteluaan ja yritin ymmärtää miksi minusta ei pidetty.
Todellinen syy ei selvinnyt koskaan, mutta voin kertoa miten kaikki alkoi:
Kiusaajani avasi suunsa ja paheksui sitä, että minut siirrettiin heidän osastolleen. Tämä henkilö ei tiennyt, että itse halusin vaihtelua/oppia uutta ja siksi ehdotin esimiehelle, että voisinko vaihtaa toiselle osastolle. Hän suostui siihen, Näin vaihdoin osastolle, jossa oli valmiiksi kärttyisiä akkoja.
Muutamia hyviä tyyppejä onneksi oli. Heidän kanssaan työpäivät kului mukavasti. Mutta jos kiusaaja oli paikalla, niin työpaikan yhteishenki katosi ja kaikilla oli ikävää. Paitsi hänellä itsellään, koska hän nautti siitä, että sai hallita mielin määrin. Hän oli äkkipikainen ja töykeä, samassa paketissa. Puolisen vuotta meni ja sitten hän jäi eläkkeelle. Onneksi niin, koska muuten minä olisin lähtenyt häntä ennen.
Se olen saanut puukosta selkään joitain kertoja. Joka kerta on kyseessä ollut joko keskiportaan naismanageri tai sellaiseksi pyrkivä naiskolleega. Itse olen reilu nelikymppinen it-alan asiantuntijanies. Vaikuttaa siltä, että kolmekymppisistä naisista minunlaiset on parasta tuhota pois tieltä paskanpuhumisella selän takana.
Nyt on uuden työpaikan haku käynnissä. Valitettavasti töitä ei vaan ole tarjolla ikäiselleni. Jokunen v sitten pääsin vähintään haastatteluihin helposti, nyt tuntuu olevan paljon vaikeampaa. Jokatapauksessa unelmoin työpaikasta jossa ei tule henkisesti päähän potkituksi.