Kupiainen, Huokuna ja Kuparinen:

Kupiainen: "Kupiainen ihmettelee, miksi monet kirkkoon kuulumattomat toimivat kuin olisivat jäseniä: tahtovat kirkkohäät, kummiksi vaikka kiertoteitse ja hautaan siunaamisen. Samalla kirkko miettii hiki hatussa, miten vahvistaa jäsenyyttä.
– Kirkkoa pidetään palvelujen tuottajana. Kun ei saada rahalle vastinetta, erotaan. Eikö vapaamatkustajaksi ryhtyvän kannattaisi pysyä jäsenenä? hän kysyy."

- Hautaan siunaamisesta päättävät vainajan omaiset, jos kirkkoon kuulumatton vainaja ei erityisesti eläessään kielteistä tahtoaan ilmaissut.

Miten kummiksi päästään kiertoteitse ja onko kummius kirkolle suurikin kuluerä?

Kirkkohäitä ei saa kuin kirkon jäsenet, joten on järjetöntä spekuloida haluaako kenties joku kirkkoon kuulumaton kirkkohäät tai ei.

Huokuna: "Taantuman myötä myös yhteisöveron määrä on laskenut, sillä yritykset tuottavat huonommin. Yhteisöverolla kustannetaan niitä asioita, joita kirkko hoitaa yhteiskunnan puolesta. Niihin kuuluvat hautaustoimi, joka on laissa säädetty kirkon tehtäväksi, kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kirkon rakennusten ylläpito sekä diakonia- ja erityisnuorisotyö, joka tukee kaupunkien ja kuntien sosiaalitointa."

- Nytkö diakonia maksetaankin yhteisöverosta, vaikka kirkko aina voivottelee että kirkosta eroajat vievät köyhiltä diakonia-avun?

Kirkko omistaa rakennuksensa, ei niitä pidä muiden maksaa. Kun kirkko myy kiinteistöjään, niin kyllä se myyntihinnankin itsellään pitää.

Hautaustoimi on aina ollut kirkolle hyvä bisnes, vaikka se muuta väittääkin.

Kuparinen: "Paljonko maksaa elämän tarkoitus? Mitä minä siitä saan, on usein toistuva kysymys, kun kirkkoon kuulumisen hintaa lasketaan. Olennaisin sana ajatuksessa on minä: Minä maksan, minä laskelmoin, että kannattaako ja minä voin myös lakata maksamasta, jos huvittaa.

Entä, jos kuvion kääntäisi toisin päin, ja oivaltaisi olennaisen eron lehtitilauksen ja kirkkoon kuulumisen välillä: Kirkko on yhteisö. Siinä on kysymys enemmän meistä kuin minusta. Kirkko on byrokratiasta huolimatta uskonnollinen yhteisö. Se on tekemisissä uskonnollisten mysteerien kanssa, puhuu niistä ja jakaa niitä esimerkiksi kasteen, ehtoollisen ja ripin muodossa. Kuoleman rajallakin se jaksaa muistuttaa, ettei kaikki ollut tässä."

- Ei kirkko ole yhteisö. Suurimmalle osalle suomalaisista se ei merkitse mitään. Ei jumalusko vaadi kirkollisverojen maksamista, eikä ateisti halua maksaa kirkolle asiasta johon ei usko.
15118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kupiaiselle terveisiä: minä en halua kirkkohäitä, en kummiksi suorinta teitä tai kiertotietä enkä myöskään hautaan siunaamista. Jos kirkkomaalle siunauksin hautaavat, niin aivan varmasti tulen kummittelemaan.

Huokuna voisi lopultakin kertoa maksetaanko diakonia yhteisö- vai kirkollisveroista. Asiasta tuntuu olevan kahdenlaista tiedotetta tai väitettä.

Kuparinen sitten, voi elämä sentään! "Paljonko maksaa elämän tarkoitus" hän kysyy. En minä mitään tarkoitusta elämälleni ole kirkollisveron maksamisesta löytänyt, siksipä en sellaista maksakaan. Sisältöä elämään saa muualta kuin kirkosta ja aivan ilmaiseksi. Osa harrasteista tietenkin maksaa, mutta ei kaikki.

Äänestä

Tää Kupiainen vaikuttaa just siltä, että todellisuus karkaa vaan pikkuhiljaa käsistä.

Äänestä

"Miten kummiksi päästään kiertoteitse ja onko kummius kirkolle suurikin kuluerä? "

Tuon minäkin haluaisin tietää. Maksaako se kirkolle tosiaan jotain kun kummi siinä seisoo vauva sylissään papin lukiessa loitsujaan?

Äänestä
  • Pitäis oikeesti tolta Kupiaiselta kysyä, että millä perusteella hän on kyeseisiin kuvitelmiin päässy.

    Äänestä

  • old_profile_55791 kirjoitti:

    Pitäis oikeesti tolta Kupiaiselta kysyä, että millä perusteella hän on kyeseisiin kuvitelmiin päässy.

    siis kyseisiin

    Äänestä

Ihmisellä on tarve kaikenlaisiin rituaaleihin ja siirtymäriitteihin, näin opin uskontososiologian kurssilla aikoinaan. Ei siinä oikeastaan ole tekemistä uskolla tai iankaikkisuuden pohdinnoilla vaan ihan vaan samoilla asioilla kuin esim. joulunvietollakin. Kai tämä dilemma on nyt sellaiselle perustalle siinnyt, että suomalaiset pitää kirkkoa ja sen palveluita kulttuuriperintönään.

Kuka sitä tietää, onko ihmiset ennenkään uskoneet meillä sen kummemmin kirkon opetuksiin, kun on ollut normi kuulua kirkkoon ja kirkkoon kuulumattomuutta sai perustella, jos sen kehtasi jossain mainita.

Ei tämmöisistä ennen vanhaan edes keskusteltu, että erottaisko kirkosta, herra nähköön. Sitä oli pakko kuulua. Kirkon käsissä oli vielä 1900-luvun alkupuoliin saakka kaikki opetus ja hallinto.

Muistan kun omien appivanhempien kanssa tuli hirveä älämölö, kun saivat kuulla että olen eronnut kirkosta, 1980-luvun alussa. Omat sukulaiset on kirkossa olleet vain sen takia, etteivät ole viitsineet erotakaan. Oma eroamiseni oli nykymenoon aika vaivalloista. Piti ilmoittaa ensin kirkkoherranvirastoon, missä tuikea kanslisti katsoi kuin pelsepuupia kun kirjoitin alle paperin ja sitten oli papin puhuttelu. Tämän jälkeen piti puoli vuotta odottaa, jonka jälkeen tuli siirto väestörekisteriin. Ensin piti vahvistaa, että tosiaan eroaa. Ja erosin sen takia, että naisia ei pääsetty papiksi. Tämäkin ihmeekseni toteutui. Ei mulla mitään kirkkoa vastaankaan ole nykyään, mutta en uskonu aiemminkaan sen opetuksiin ja väkivaltaisen Jumaluuden pelkoon perustuvaan ahdistavaan oppirakennelmaan. Silti vietän joulua kuten aina. Se on minulle kalendaaririitti.

Sen verran olen kuitenkin henkisyyteen ja huuhaahan taipuva että minusta olisi hienoa viettää kalevalaiseen ja muinaisuskoon liittyvänä nää juhlat. Lähi-idän väkivaltaiseen tappamis kulttuuriin perustuvat pelkouskonnot tuntuu todella vierailta sepitteiltä ja nehän on tuontikamaa, joka ei sovellu oikeasti tänne.

Äänestä
  • Erosin kirkosta vuonna 1976, eikä papista näkynyt edes lipereitä. Kanslisti oli kyllä nyrpeä, mutta ei se minua haitannut. Kesällä erosin, mutta loppuvuodelta kirkko rohmusi kirkollisverot Törkeää ryöstämistä.

    Nyt kyllä narraat tuosta puolen vuoden odottelusta. Niin se ei ole voinut mennä.

    "5. Mikä on katumuskuukausi?

    Katumuskuukausi on historiaa. Vuoden 2003 heinäkuun loppuun saakka ero astui voimaan kuukauden kuluttua eroilmoituksesta, nykyään ero tulee heti voimaan. Yhden kuukauden harkinta-aika oli käytössä 1923–2003, sitä ennen 1889–1922 harkinta-aika metodisti- tai baptistikirkkoon siirtyessä (uskontokuntien ulkopuolelle ei tuolloin saanut jäädä) oli kaksi kuukautta."

    http://eroakirkosta.fi/eroakirkosta/faq#katumuskuukausi

    Äänestä

  • voi aikoja voi kirjoitti:

    Erosin kirkosta vuonna 1976, eikä papista näkynyt edes lipereitä. Kanslisti oli kyllä nyrpeä, mutta ei se minua haitannut. Kesällä erosin, mutta loppuvuodelta kirkko rohmusi kirkollisverot Törkeää ryöstämistä.

    Nyt kyllä narraat tuosta puolen vuoden odottelusta. Niin se ei ole voinut mennä.

    "5. Mikä on katumuskuukausi?

    Katumuskuukausi on historiaa. Vuoden 2003 heinäkuun loppuun saakka ero astui voimaan kuukauden kuluttua eroilmoituksesta, nykyään ero tulee heti voimaan. Yhden kuukauden harkinta-aika oli käytössä 1923–2003, sitä ennen 1889–1922 harkinta-aika metodisti- tai baptistikirkkoon siirtyessä (uskontokuntien ulkopuolelle ei tuolloin saanut jäädä) oli kaksi kuukautta."

    http://eroakirkosta.fi/eroakirkosta/faq#katumuskuukausi

    Kiitos kun korjasit. Varmaan on, että muistan tosiaan väärin tuon ajan kun kerran sulla on asiasta tää faktatieto, mutta ehkä tuntui puolelta vuodelta. :) Tai sitten minulle valehdeltiin, nuori, kakara vielä olin. Mutta sen muistan, kun piti papin kanssa puhua. Jännitti, että mitä se sanoo. Asiallisesti kuitenkin suhtautui. Kovin raivostutti, selvän asian vetkuttelu. Aika jännää on ollut tuo vanhemmalla ajalla ollut sääntö, ettei uskontokuntien ulkopuolelle ole ollut lupaa siirtyä. Eli ateismi on ollut laitonta.

    Äänestä

  • Huuhaauskis kirjoitti:

    Oliko eri seurakunnissa erilaiset tavat? En minä tosiaankaan mitään pappia nähnyt. Erosin sentään vuosia ennen sinua. Olisin mielelläni sanonut papille mitä mieltä olen kirkkolaitoksesta ja pakkouskonnosta.

    Ateismi tosiaan oli laitonta. Tai ei tietenkään ateismi sinänsä, koska ei ihmisen ajatuksia kuule, mutta pakko oli kuulua jos ei evlutteihin, niin ainakin johonkin uskonnolliseen yhteisöön.

    Avoliittokaan ei ollut aikoinaan mahdollista.

    "Valtion ja kirkon ero ei toteutunut, mutta nyt lähinnä uskonnottomat pakottivat valtion säätämään lakeja, jotka laajentivat uskonnonvapautta. Jotkut elivät tahallisesti "susipareina" ja kieltäytyivät kirkkohäistä, jolloin heidät tuomittiin avioliittoon silloisen lain nojalla."

    http://www.uskonnonvapaus.fi/artikkelit/historia-suomi.html

    Hei joo, papin kanssa keskustelu oli meillä (pohjanmaalainen seurakunta) pakollinen. Kyseessä ei ollut rippipappini, joka oli tosi mahtava ja rento tyyppi (todella pidetty ja rakastettu pappi) vaan joku kappalainen lestadiolainen fanaatikko. Se kyseli perusteluja siihen, miksi haluan erota ja kerroin niin, että en voi hyväksyä kirkon oppeja naisten huonommuudesta, että minä olisin huonompi vain sukuelinten ja kromosomien eroavuuden perusteella, vaikka olisin älykkäämpi ja kyvykkäämpi ja humaanimpi montaa miestä. Se vaan totesi, että asia on sitten selvä. Koko kuulustelu kesti noin viisi minuuttia.

    Millä tavalla pakollinen? Ei se pappi sinun eroamistasi olisi voinut millään estää. Minä olisin sanonut sille papille, että ei kuulu sinulle miksi kirkosta eroan.

    Äänestä

  • Huuhaauskis kirjoitti:

    Hei joo, papin kanssa keskustelu oli meillä (pohjanmaalainen seurakunta) pakollinen. Kyseessä ei ollut rippipappini, joka oli tosi mahtava ja rento tyyppi (todella pidetty ja rakastettu pappi) vaan joku kappalainen lestadiolainen fanaatikko. Se kyseli perusteluja siihen, miksi haluan erota ja kerroin niin, että en voi hyväksyä kirkon oppeja naisten huonommuudesta, että minä olisin huonompi vain sukuelinten ja kromosomien eroavuuden perusteella, vaikka olisin älykkäämpi ja kyvykkäämpi ja humaanimpi montaa miestä. Se vaan totesi, että asia on sitten selvä. Koko kuulustelu kesti noin viisi minuuttia.

    Mulla jäi se kirkosta eroaminen vuosikausisksi, kun tuo "papin puhuttelu" meidän kylillä lopetetiin tossa -80 luvun alkupuolella.

    Äänestä

En ole koskaan halunnut kirkolta mitään. Kummallisia väitteitä. Minun vikani se ei ollut, että kastettiin ja jouduin uskonnonopetukseen. Itse olisin kyllä pärjännyt ilman tuotakin taikauskoa.

On muuten ihan saletti juttu, että jos jonkun seurakunnan kirkkoremonttiin on käytetty yhteisöveroa (kuten varmasti onkin) niin jos se pömpeli myydän, kirkko pitää rahat itsellään.

Äänestä

"Paljonko maksaa elämän tarkoitus? Mitä minä siitä saan, on usein toistuva kysymys, kun kirkkoon kuulumisen hintaa lasketaan. Olennaisin sana ajatuksessa on minä: Minä maksan, minä laskelmoin, että kannattaako ja minä voin myös lakata maksamasta, jos huvittaa."

- Nimenomaan näin. Kun en kirkolta mitään saa tai edes halua, niin miksi sille mitään maksaisin. Ei se laskelmointia ole vaan järkevää toimintaa. En minä konserttilippuakaan osta jättääkseni sitten menemättä sinne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ateistix kirjoitti:

Kupiainen: "Kupiainen ihmettelee, miksi monet kirkkoon kuulumattomat toimivat kuin olisivat jäseniä: tahtovat kirkkohäät, kummiksi vaikka kiertoteitse ja hautaan siunaamisen. Samalla kirkko miettii hiki hatussa, miten vahvistaa jäsenyyttä.
– Kirkkoa pidetään palvelujen tuottajana. Kun ei saada rahalle vastinetta, erotaan. Eikö vapaamatkustajaksi ryhtyvän kannattaisi pysyä jäsenenä? hän kysyy."

- Hautaan siunaamisesta päättävät vainajan omaiset, jos kirkkoon kuulumatton vainaja ei erityisesti eläessään kielteistä tahtoaan ilmaissut.

Miten kummiksi päästään kiertoteitse ja onko kummius kirkolle suurikin kuluerä?

Kirkkohäitä ei saa kuin kirkon jäsenet, joten on järjetöntä spekuloida haluaako kenties joku kirkkoon kuulumaton kirkkohäät tai ei.

Huokuna: "Taantuman myötä myös yhteisöveron määrä on laskenut, sillä yritykset tuottavat huonommin. Yhteisöverolla kustannetaan niitä asioita, joita kirkko hoitaa yhteiskunnan puolesta. Niihin kuuluvat hautaustoimi, joka on laissa säädetty kirkon tehtäväksi, kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kirkon rakennusten ylläpito sekä diakonia- ja erityisnuorisotyö, joka tukee kaupunkien ja kuntien sosiaalitointa."

- Nytkö diakonia maksetaankin yhteisöverosta, vaikka kirkko aina voivottelee että kirkosta eroajat vievät köyhiltä diakonia-avun?

Kirkko omistaa rakennuksensa, ei niitä pidä muiden maksaa. Kun kirkko myy kiinteistöjään, niin kyllä se myyntihinnankin itsellään pitää.

Hautaustoimi on aina ollut kirkolle hyvä bisnes, vaikka se muuta väittääkin.

Kuparinen: "Paljonko maksaa elämän tarkoitus? Mitä minä siitä saan, on usein toistuva kysymys, kun kirkkoon kuulumisen hintaa lasketaan. Olennaisin sana ajatuksessa on minä: Minä maksan, minä laskelmoin, että kannattaako ja minä voin myös lakata maksamasta, jos huvittaa.

Entä, jos kuvion kääntäisi toisin päin, ja oivaltaisi olennaisen eron lehtitilauksen ja kirkkoon kuulumisen välillä: Kirkko on yhteisö. Siinä on kysymys enemmän meistä kuin minusta. Kirkko on byrokratiasta huolimatta uskonnollinen yhteisö. Se on tekemisissä uskonnollisten mysteerien kanssa, puhuu niistä ja jakaa niitä esimerkiksi kasteen, ehtoollisen ja ripin muodossa. Kuoleman rajallakin se jaksaa muistuttaa, ettei kaikki ollut tässä."

- Ei kirkko ole yhteisö. Suurimmalle osalle suomalaisista se ei merkitse mitään. Ei jumalusko vaadi kirkollisverojen maksamista, eikä ateisti halua maksaa kirkolle asiasta johon ei usko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu