Suomella 1988-91 valtava, salainen Eesti-operaatio.

Nyt alkaa selvitä, että Neuvostoliiton loppuaikoina Suomi tuki salaa Eestin Sosialistisen Neuvostotasavallan pyrkimyksiä irtaantua Neuvostoliitosta. Virallisessa ulkopolitiikassa kannatettiin NL:n linjaa, mutta toisaalta rahallista apua annettiin Eestin vapaustaistelulle kulttuuriavustusten nimissä.

Kaksilla korteilla pelaamista, mutta sellaistahan koko Suomen ulkopolitiikka oli 1950-luvulta 1990-luvun alkuun asti; repeämistä samaan aikaan sekä itään että länteen, kahden ideologian välillä taiteilemista. Sinänsä hyvä, että autettiin heimoveljiä itsenäistymään, mutta EU:hun heitä ei olisi pitänyt ottaa.

Tottakai kaikille parasta olisi ollut, että koko EU:ta ei olisi keksittykään, mutta kun se nyt kuitenkin väkisin runnottiin kasaan, niin uusia jäsenmaita entisestä itäblokista ei olisi tarvinnut ottaa mukaan yhtäkään. Ei edes Eestiä.
______

Suomen valtio osallistui 1980- ja 90-lukujen taitteessa aktiivisemmin Viron itsenäistymispyrkimyksiin kuin aiemmin on tiedetty.

Suomi käytti Viron avustamiseen valtion rahaa arviolta toistasataa miljoonaa markkaa vuosina 1988-91. Ulkopoliittisista syistä valtio ohjasi rahat hallinnon alimpien tasojen sekä yritysten ja yhdistysten kautta.

Viron taloudellisella tuella oli kuitenkin tasavallan korkeimman poliittisen johdon tuki presidentti Mauno Koivostoa myöden.

Valtion tuki selviää ensi viikolla tarkastettavasta Heikki Rausmaan väitöstutkimuksesta. Rausmaa on Viron-apua antaneen Tuglas-seuran palkkalistoilla.

Itsenäistymisen kannalta kyse oli hyvin merkittävästä tuesta. Pääosin kulttuuri- ja opetustukena jaetut varat käytettiin laajalti Viron itsenäisen hallinnon rakentamiseen. Suoran rahan lisäksi valtiovalta avusti itsenäisyysliikettä lahjoittamalla käytöstä poistettua kalustoa, kuten toimistotarvikkeita ja ajoneuvoja etelänaapuriin.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/63637-vaitos-suomella-valtava-viro-operaatio-mauno-koivisto-salasi-neuvostoliiton-pelossa
29142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

rahaa jonka vastineeksi saimme virolaisrikollisia maan täyteen.

Äänestä

Ihan niin kuin Amerikassa, valtiolla on ns. musta rahavaranto erikoisprojekteja varten... Sellainen, joka ei valtion normaalibudjetissa näy.

Äänestä
  • Niin. Putin määräsi juuri kolmasosan koko budjetista salaiseksi.

    Äänestä


pahuuden valtakuntaa vastaan-.

Neuvostoliitto = the nation of evil.

Rest in pieces pigvomit!

Äänestä
  • läntisen sivistyksen puolustaja Ronald Reagan, joka aikoinaan totesi: "Neuvostoliitto on pahan valtakunta". Ja oikeassahan hän olikin. USA voitti kylmän sodan Neuvostoliittoa vastaan.

    Äänestä

Häpeällistä pimittää kansalta jonka operaation kustansi.

Äänestä
  • koska sinä olet jo maksanut kaiken sen. Vuosia sitten.

    Äänestä

Eihän tämä voi olla MAHDOLLISTA! Suomiko muka tuki rahallisesti MARXISMI-LENINISMISTÄ erkaantuvaa neuvostotasavaltaa???Sehän on ISÄNMAANPETOS!!! MAANPETOS!!!

Äänestä

Ja mitä tästä sanoo kroonisesti hapannaamainen Sofi Oksanen. Tuleeko kommenttia ?

Äänestä
  • luulekko tosissas, että Sofi Oksanen tälle palstalle kirjottelis kommentteja?

    Äänestä

  • Hah hah, kirjoitti:

    luulekko tosissas, että Sofi Oksanen tälle palstalle kirjottelis kommentteja?

    Jatkuvastihan se kummitusnaama täällä riekkuu.

    Äänestä

Joo,,mä olin mukana siinä jutussa. Mä muistan sen ko vietiin sukkahousuja ja purkkaa ja suklaata sinne ja pilluoli halpaa ja viina kanssa. Parilla marspatukalla sai naida vaikka viisi tuntia. Kyl oli hauskaa. Rahaa ei tarvinnu olla ollenkaan vaan muovikassit ja ruoka ja mikä vaan oli valuuttaa ja kauppa kävi. Että silleen se viro nostettiin vähitelleen nykyaikaan. Saisivat olla kiitollisia Suomelle, että tehtiin niin paljon niiden idioottien hyväksi. Nyt saadaan vastalahjaksi hometaloja ja rikollisia,,mitä ne on tietysti aina olleet.

Äänestä
  • Mä kans muistan kun panin yhtä ludmilaa vielä satamassa. Kiljui kuin sika. Lupasin mennä sen kanssa naimisiin, että se rääsyläinen pääsisi pois sieltä sikalasta. En kuitenkaan muistanut koko naikkosta Georg Otsin baarissa kun kippasin halpaa Vodkaa namariin. Oli ne aikoja kun leivän kantturalla sai elellä herroiksi.

    Äänestä

Tuolla tukimuksella pestään valkoiseksi maamme virallisen johdon
itsenäisen Baltian vastaista toimintaa.
Samanlaisia tutkimuksia on ilmestynyt jälkikäteen
vaikkapa presidenttien sotasankaruudesta .

Äänestä
  • Kyllä tuossa haiskahtaa taas yritys pestä yksi sossu puhtoiseksi ja ylentää oikein salasankariksi.
    Venkula mikä venkula koko Koivisto. Ei siitä sankariksi ole, ei sen tekemiset presidenttinä kestä päivänvaloa.

    Äänestä

  • Konklaavi-koivisto kirjoitti:

    Kyllä tuossa haiskahtaa taas yritys pestä yksi sossu puhtoiseksi ja ylentää oikein salasankariksi.
    Venkula mikä venkula koko Koivisto. Ei siitä sankariksi ole, ei sen tekemiset presidenttinä kestä päivänvaloa.

    Katkeraa kätinää. Teidä haahuiluitanne temmattiin kerralla matto alta.

    Äänestä

  • Jo Konsta Pylkkänen filosofoi että jälkiviisaan silmä on somassa paikassa...

    Äänestä

  • "Samanlaisia tutkimuksia on ilmestynyt jälkikäteen
    vaikkapa presidenttien sotasankaruudesta "

    Niin Mannerheim myyttinen sotasankaruus se vain paisuu ja paisuu. Viimeksi kuullun version perusteella Mannerheim ja Stalin ottivat paini matsin Itä-Karjalassa. Manne tietenkin voitti ja näyryytti Stalinia panemalla tätä anaalin.

    Äänestä

Suomesta lähetettiin myös "propagandaa", eli tavallisia ohjelmia radiossa ja televisiossa. http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=9&t=3847

Kuuleman mukaan Neuvostoliitto harkitsi jättimäisen verkon rakentamista Tallinnan edustalle signaalin estämiseksi. Sen olisin halunnut nähdä.

Äänestä
  • Neuvostolittoa ei enää ole. Jotku stallarit ei suostu uskomaan vieläkään.

    Äänestä

  • Älä unohda sitä, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä vaikuttava viidesläinen herätysliikejärjestö nimeltä Suomen ev. lut. Kansanlähetys - se sama, jota sisäministeri Päivi Räsänen kannattaa - harjoitti venäjänkielisten Raamattujen salakuljetusta Neuvostoliittoon 1970-luvulla!

    Äänestä

  • Huomio! kirjoitti:

    Älä unohda sitä, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisällä vaikuttava viidesläinen herätysliikejärjestö nimeltä Suomen ev. lut. Kansanlähetys - se sama, jota sisäministeri Päivi Räsänen kannattaa - harjoitti venäjänkielisten Raamattujen salakuljetusta Neuvostoliittoon 1970-luvulla!

    Ja sempä takia Neuvostoliitto kaatuikin ja Venäjällä on nykyään miljoonian 5 herätysliikkeen jäseniä... Uskovaiset myös kiikuttavat raamattuja nälähädän uhreille mentaliteettilla "kärsikää, kärsikää, kunhan käännytte niin sielinne pelastuu"

    Äänestä

aivan superhienoa, jos näin oli. Vihaan suomettuneisuutta ja muutakin nuoleskelua.

Äänestä
  • Tuskin vihaat yhtä paljon, mitä vaikkapa puolaiset 80-luvulla vihasivat Neuvostoliittoa. Sitä ei meikäläinen oikein osaa sanoiksi pukea. Niin syvää se viha oli.
    Sofi Oksanenkaan ei mielestäni ole siihen kyennyt. Virolaisillakin oli syynsä vihata NL:ää, mutta eihän sitä saanut näyttää, eikä varsinkaan kirjoittaa jälkipolville luettavaksi.

    Meidän sotammehan päättyi rauhan tekoon, eikä maata miehitetty, joten me melkeinpä voimme rakastaa silloista Neuvostoliittoa toisin kuin meistä etelään olevat miehitetyt maat.

    Äänestä

KAIKKI IRTAANTUMINEN KOMMUNISMISTA ON AINA HYVÄKSI!

Äänestä

Koskaan ei pidä luottaa yrssään, eikä edes puoliyrssään. Viron kansan hehkeitä nuoria punaposkineitsyitä ovat vuosisatojen aika käyneet panemassa tiineiksi niin venäläiset kuin saksalaisetkin! Sperma on roiskunut! :D :D :D

Äänestä

Neuvostoliitto oli pikku piru siihen varrattuna mitä maailmanhallitus (NATO YK EU USA ASIAN UNION) on nykyään.
Salaa kaikkia kyttääviä kontrollifriikkejä.

Ethän tupakoi?
Ethän polta hehkulamppua?
Otathan kaikki rokotteet ja syöthän kaikkea gmo ruokaa?

Levitämme maaperään alumiinia, mutta se on vain hyväksi ilmastolle.
Alumiini perunoissa jotka syöt myrkyttää sinut, mutta se on vain hyvä.
Koska CO2 = PxSxExC
Mitä vähemmän P(=people) ihmisiä, sitä paremmin luonnonvarat eliitille riittää.

Onhan jakolaskun osamäärä tunnetusti sitä suurempi, mitä vähemmän on jakajia.

Äänestä
  • African Union!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varavaraanі kirjoitti:

Nyt alkaa selvitä, että Neuvostoliiton loppuaikoina Suomi tuki salaa Eestin Sosialistisen Neuvostotasavallan pyrkimyksiä irtaantua Neuvostoliitosta. Virallisessa ulkopolitiikassa kannatettiin NL:n linjaa, mutta toisaalta rahallista apua annettiin Eestin vapaustaistelulle kulttuuriavustusten nimissä.

Kaksilla korteilla pelaamista, mutta sellaistahan koko Suomen ulkopolitiikka oli 1950-luvulta 1990-luvun alkuun asti; repeämistä samaan aikaan sekä itään että länteen, kahden ideologian välillä taiteilemista. Sinänsä hyvä, että autettiin heimoveljiä itsenäistymään, mutta EU:hun heitä ei olisi pitänyt ottaa.

Tottakai kaikille parasta olisi ollut, että koko EU:ta ei olisi keksittykään, mutta kun se nyt kuitenkin väkisin runnottiin kasaan, niin uusia jäsenmaita entisestä itäblokista ei olisi tarvinnut ottaa mukaan yhtäkään. Ei edes Eestiä.
______

Suomen valtio osallistui 1980- ja 90-lukujen taitteessa aktiivisemmin Viron itsenäistymispyrkimyksiin kuin aiemmin on tiedetty.

Suomi käytti Viron avustamiseen valtion rahaa arviolta toistasataa miljoonaa markkaa vuosina 1988-91. Ulkopoliittisista syistä valtio ohjasi rahat hallinnon alimpien tasojen sekä yritysten ja yhdistysten kautta.

Viron taloudellisella tuella oli kuitenkin tasavallan korkeimman poliittisen johdon tuki presidentti Mauno Koivostoa myöden.

Valtion tuki selviää ensi viikolla tarkastettavasta Heikki Rausmaan väitöstutkimuksesta. Rausmaa on Viron-apua antaneen Tuglas-seuran palkkalistoilla.

Itsenäistymisen kannalta kyse oli hyvin merkittävästä tuesta. Pääosin kulttuuri- ja opetustukena jaetut varat käytettiin laajalti Viron itsenäisen hallinnon rakentamiseen. Suoran rahan lisäksi valtiovalta avusti itsenäisyysliikettä lahjoittamalla käytöstä poistettua kalustoa, kuten toimistotarvikkeita ja ajoneuvoja etelänaapuriin.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/63637-vaitos-suomella-valtava-viro-operaatio-mauno-koivisto-salasi-neuvostoliiton-pelossa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu