Olen jo pitkään yrittänyt keksiä miten voisin kerätä rohkeutta, muuttaa itseäni, tehdä asioita toisin että voisin saada uusia ystäviä. Muistot vuosien koulukiusaamisesta ja syrjimisesti peruskoulussa varmaan vaikuttavat myös. En vaan ilmeisesti vieläkään osaa tehdä jotakin oikein, teen jotain liikaa tai sitten mussa on oikeesti jotain vikaa!
Olen siis 21-vuotias nuori tyttö / nainen, en ole lihava, enkä kai ihan susirumakaan. En tiuski tai ole erityisen ilkeä ja epäkohtelias kavereilleni. Tiedän olevani välillä hiukan ujo ja hiljainen ja olen huomannut että jännitän sosiaalisia tilanteita omanikäisten kanssa mutta olen kuitenkin perusiloinen ja huumorintajuinen ihminen. Asun pienellä paikkakunnalla jossa oikeastaan "kaikki tuntee kaikki" ja minullakin on paljon tuttuja jotka kyllä moikkailee ja tulee juttelemaan kun esim. baarissa törmätään.
Ongelma vaan on se että minulla ei ole kuin yksi oikea kunnon ystävä jonka elämä on viimeisen vuoden sisällä muuttunut monella tapaa eikä aikaa liikene enää niin paljon kuin ennen. Muille kavereille tunnun olevan jotenkin näkymätön.
Kun mietitään seuraavan viikonlopun tekemisiä niin aina löytyy jotain kotibileitä ja autoajeluita mutta minä en ikinä kuulu niiden kutsulistoille automaattisesti vaan tunnun olevan vasta viimeisellä "varasijalla" eli minut otetaan mukaan ajelemaan sun muihin menoihin vasta kun joku muu ei pääse tulemaan. Poikaystävääni taas pyydetään jokaikiseen paikkaan ja hänelle kyllä löytyy paikka autokyydeistä ja kaikilta reissuilta. Olen kateellinen ja surullinen ja joskus puran sitä vähän häneenkin. Harmittaa ihan senkin puolesta.
Vituttaa tämä tilanne. Olen kyllästynyt armopaloihin. Sen kerran kun joku sitten vihdoin pyytää johonkin, olen jo suunnitteluvaiheessa kauhusta jäykkänä että entä jos en keksi puhuttavaa ja tulee kiusallinen hiljaisuus yms. ja kaikki huomaa että parempi olla pyytämättä jatkossakin tuollaista tylsimystä mukaan. Muutenkin kaikilla tuntuu jo olevan ne omat parhaat kaverit ja en tunnu sopivan kenenkään kuppikuntaan..
Onko kellään mitään vinkkejä miten tilannetta voisi korjata? Onko ketään joka tuntee samoin? Muita hylkiöitä? Ehkä vaan pitäisi yrittää rohkaista itseäni jotenkin tai alkaa tuppautumaan vaan kaikkialle mutta ei kehtaisi tunkeillakkaan..
Anteeksi pitkästä ja tylsästä avautumisesta, pakko yrittää keksiä jotakin ja tämä avunpyytäminen keskustelupalstoilta nyt tuntuu vaan viimeiseltä mahdolliseslta ratkaisulta!
Olen siis 21-vuotias nuori tyttö / nainen, en ole lihava, enkä kai ihan susirumakaan. En tiuski tai ole erityisen ilkeä ja epäkohtelias kavereilleni. Tiedän olevani välillä hiukan ujo ja hiljainen ja olen huomannut että jännitän sosiaalisia tilanteita omanikäisten kanssa mutta olen kuitenkin perusiloinen ja huumorintajuinen ihminen. Asun pienellä paikkakunnalla jossa oikeastaan "kaikki tuntee kaikki" ja minullakin on paljon tuttuja jotka kyllä moikkailee ja tulee juttelemaan kun esim. baarissa törmätään.
Ongelma vaan on se että minulla ei ole kuin yksi oikea kunnon ystävä jonka elämä on viimeisen vuoden sisällä muuttunut monella tapaa eikä aikaa liikene enää niin paljon kuin ennen. Muille kavereille tunnun olevan jotenkin näkymätön.
Kun mietitään seuraavan viikonlopun tekemisiä niin aina löytyy jotain kotibileitä ja autoajeluita mutta minä en ikinä kuulu niiden kutsulistoille automaattisesti vaan tunnun olevan vasta viimeisellä "varasijalla" eli minut otetaan mukaan ajelemaan sun muihin menoihin vasta kun joku muu ei pääse tulemaan. Poikaystävääni taas pyydetään jokaikiseen paikkaan ja hänelle kyllä löytyy paikka autokyydeistä ja kaikilta reissuilta. Olen kateellinen ja surullinen ja joskus puran sitä vähän häneenkin. Harmittaa ihan senkin puolesta.
Vituttaa tämä tilanne. Olen kyllästynyt armopaloihin. Sen kerran kun joku sitten vihdoin pyytää johonkin, olen jo suunnitteluvaiheessa kauhusta jäykkänä että entä jos en keksi puhuttavaa ja tulee kiusallinen hiljaisuus yms. ja kaikki huomaa että parempi olla pyytämättä jatkossakin tuollaista tylsimystä mukaan. Muutenkin kaikilla tuntuu jo olevan ne omat parhaat kaverit ja en tunnu sopivan kenenkään kuppikuntaan..
Onko kellään mitään vinkkejä miten tilannetta voisi korjata? Onko ketään joka tuntee samoin? Muita hylkiöitä? Ehkä vaan pitäisi yrittää rohkaista itseäni jotenkin tai alkaa tuppautumaan vaan kaikkialle mutta ei kehtaisi tunkeillakkaan..
Anteeksi pitkästä ja tylsästä avautumisesta, pakko yrittää keksiä jotakin ja tämä avunpyytäminen keskustelupalstoilta nyt tuntuu vaan viimeiseltä mahdolliseslta ratkaisulta!
Vastaukset 2
Vanhimmat
En tiedä minkälainen sinun poikaystävä on mutta jos hän on kunnollinen niin juttele hänen kanssa tästä asiassa ja kysy hänen mielipiteiltä ja pyydä häneltä apua / neuvoa.
Muista se että jos juttele hänen kanssa tästä asiassa niin älä suututut tai raivostu jos hän ei osa auttaa sinua tai sano joitakin erittäin typerä, koska tämä asia vaikuttaa teihin ja teidän suhteen.
Tiedän tunteen oon saman ikäinen kuin sä ja oon jopa suoraan kysynyt kaverilta silloin kun ollaan nähty ja kuulumisia vaihdettu että "seuraavalla kerralla voitte kait ottaa myös mut mukaan?" johon kaveri on sanonut hymyillen että "joo". En ole päässyt mukaan ja pahenti vaan oloa kun kaveri nyt varmasti tietää että oon yksinäinen ja kaipaan seuraa, mutta ei mua siitä huolimatta pyydä mukaan mihinkään. Seuraan tunkeutumaan en ala ite ainakaan, kun en näköjään pyytämälläkään ole seuraan päässyt.. :/
Mutta sä voisit vaikka ehdottaa sun poikaystävälle että kysyis jos se voi ottaa sutkin mukaan seuraavalla kerralla kun sitä pyydetään johonkin? :)