Suomen suurimmat ongelmat eivät liity henkiseen ilmapiiriin. Suurimmat ongelmat ovat paheneva työttömyys, paisuva velka ja rapautuvat hyvinvointipalvelut, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen muistuttaa.
Tiilikainen muistuttaa hallitusta !
25
166
Vastaukset
Minä muistutan keskustaväkeä ja muitakin tästä Kimmi Tiilikaisesta, Hän kuului aikaisemmin Vihreisiin, mutta kun Vihreät muuttavat pikkuhiljaa siitä ankarasta yhteiskuntavastaisuudesta järkevämpään suuntaan monessa asiassa, kuten ydinvoimakysymyksessä ja pientä järkeä on tullut esimerkiksi Heidi Hautalan suhtautumisessa kaivosteollisuuteen, niin tämä oli liikaa Kimmo Tiilikaiselle.
Mistä uusi puolue, luonnollinen kohde on tietysti vihan, kaunan ja kateuden emäpuolue, Suomen Keskusta.
Noin vuosi sitten Eduskunnassa oli joku pikkuasia, niin Kimmo Tiilikainen oli niin ankaran vihan vallassa, etten ole koskaan kenenkään miehen niin käyttäytyvän.
Kun Vihreä liike on hiukan järkiintynyt, se ei sovi vihan, kaunan ja kaiken vastustajalle Kimmo Tiililaiselle. Onneksi oli kepu ja sen änkyrä- ja tolliskosiipi.- Kerran vielä..
Suomen suurimmat ongelmat eivät liity henkiseen ilmapiiriin. Suurimmat ongelmat ovat paheneva työttömyys, paisuva velka ja rapautuvat hyvinvointipalvelut, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen muistuttaa.
- Himás höpinät
Kerran vielä.. kirjoitti:
Suomen suurimmat ongelmat eivät liity henkiseen ilmapiiriin. Suurimmat ongelmat ovat paheneva työttömyys, paisuva velka ja rapautuvat hyvinvointipalvelut, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen muistuttaa.
haudattava vähin äänin..
Himás höpinät kirjoitti:
haudattava vähin äänin..
KYLLÄ EHDOTTOMASTI.
Kaikkien pitää suhtautua tulevaisuuteen siten, kuten Paavo Vl Väyrynen väitöskirjassaan todisti. "Suomen ulkopolitiikan dotkriiiniä ei ole tarpeen muuttaa ainakaan 50 vuoteen, koska Euroopassa ei tapahdu rajojen muutoksia eikä siirtymiä blokista toiseen."
Tämä Keskustan dynämo ja viisauden loputon virta kertoi tämän vuosisatoja kestävän totuuden muutama kuukausi ennen kuin Berliinin muuri murtui.
KYLLÄ KEPULAINEN VIISAUS ON VOITTAMATON- Oikeassahan,
osmium1 kirjoitti:
KYLLÄ EHDOTTOMASTI.
Kaikkien pitää suhtautua tulevaisuuteen siten, kuten Paavo Vl Väyrynen väitöskirjassaan todisti. "Suomen ulkopolitiikan dotkriiiniä ei ole tarpeen muuttaa ainakaan 50 vuoteen, koska Euroopassa ei tapahdu rajojen muutoksia eikä siirtymiä blokista toiseen."
Tämä Keskustan dynämo ja viisauden loputon virta kertoi tämän vuosisatoja kestävän totuuden muutama kuukausi ennen kuin Berliinin muuri murtui.
KYLLÄ KEPULAINEN VIISAUS ON VOITTAMATONVäyrynen oli, rajoja ei ole siirretty ja Putiini hallitsee Venäjällä, vanha KGB mies..
- karjalakin,
Oikeassahan, kirjoitti:
Väyrynen oli, rajoja ei ole siirretty ja Putiini hallitsee Venäjällä, vanha KGB mies..
meinattiin saada takaisin !
- gggggggrrrrrrrr
karjalakin, kirjoitti:
meinattiin saada takaisin !
ois saatu mutta demarikoivisto lahjitti sen lopullisesti venäjälle
- Osmium 76
Oikeassahan, kirjoitti:
Väyrynen oli, rajoja ei ole siirretty ja Putiini hallitsee Venäjällä, vanha KGB mies..
Kyllä kepuviisaus on rajaton, vai rajoja ei ole siirretty. Onko kepuviisauden mukaan vielä Saksan Liittotasavalta ja DDR? Entä niiden välinen raja.? Miten on Valko-Venäjä, Ukraina, yms pari kymmentä uutta valtiota?
"Ei tule siirtymiä blokkien välillä", siis suunnaton kepuviisaus vannoon vielä Varsovan Liiton ja SEV:n olemassa oloon. Eikö entisen kommunistikomennon, ns Itäblokin maita ole siirtynyt Natoon. Miten on Viron laita? - Osmo ei
Osmium 76 kirjoitti:
Kyllä kepuviisaus on rajaton, vai rajoja ei ole siirretty. Onko kepuviisauden mukaan vielä Saksan Liittotasavalta ja DDR? Entä niiden välinen raja.? Miten on Valko-Venäjä, Ukraina, yms pari kymmentä uutta valtiota?
"Ei tule siirtymiä blokkien välillä", siis suunnaton kepuviisaus vannoon vielä Varsovan Liiton ja SEV:n olemassa oloon. Eikö entisen kommunistikomennon, ns Itäblokin maita ole siirtynyt Natoon. Miten on Viron laita?ymmärrä mitä rauhansopimus tarkoittaa !
- Minäkin olen
Osmium 76 kirjoitti:
Kyllä kepuviisaus on rajaton, vai rajoja ei ole siirretty. Onko kepuviisauden mukaan vielä Saksan Liittotasavalta ja DDR? Entä niiden välinen raja.? Miten on Valko-Venäjä, Ukraina, yms pari kymmentä uutta valtiota?
"Ei tule siirtymiä blokkien välillä", siis suunnaton kepuviisaus vannoon vielä Varsovan Liiton ja SEV:n olemassa oloon. Eikö entisen kommunistikomennon, ns Itäblokin maita ole siirtynyt Natoon. Miten on Viron laita?sitä mieltä että Karjala takaisin, siirretäänkö siinä sitten rajaa vai palautetaanko se takaisin oikealle paikalleen?
- No,
gggggggrrrrrrrr kirjoitti:
ois saatu mutta demarikoivisto lahjitti sen lopullisesti venäjälle
aika ei lopu..
- Oikenee,
Minäkin olen kirjoitti:
sitä mieltä että Karjala takaisin, siirretäänkö siinä sitten rajaa vai palautetaanko se takaisin oikealle paikalleen?
vielä..
- Näin se alkoi
Kansa muistuttaa Tiilikaista, että suuret ongelmat alkoivat jo kepuhallituksen aikana ja ovat kasvaneet nykyisiin mittoihinsa.
- Muistuttaa kansaa
Tiilikainen ei muistuta hallitusta, vaan on keskustalaistena sille päinvastoin raikas ja erinomainen vaihtoehto. Oikeammilla jäljillä on nimimerkki "Näin se alkoi", joka toteaa kansan muistuttavan Tiilikaista. Muotoilisin kuitenkin hänen ajatuksensa korrektimmin niin, että Tiilikainen muistuttaa kansaa.
- ????????????????????
Suurimmat ongelmat ovat paheneva työttömyys, paisuva velka ja rapautuvat hyvinvointipalvelut, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen muistuttaa.
- Tiilikainen,
oikeilla jäljillä..
- Mitä hallitus
tekee EI MITÄÄN !
- Pitää,
edelleen paikkansa !
- MIKSI HALLITUS
EI TEE MITÄÄN ?
- Howlin' pankko
Mene kysymään sitä hallitukselta, älä suotta täällä ulvo.
- ON KYSYTTY
Howlin' pankko kirjoitti:
Mene kysymään sitä hallitukselta, älä suotta täällä ulvo.
KAIKKI ON FANTASTISTA !
- Tiilikainen,
asian ytimessä..
- Tiilikainen,
ajan hermolla !
- Tarkkana kuin
porkkana..
- Ajankohtaista,
vielä nytkin kun hallitus on vetäytynyt kuoreensa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39906Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad32644- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26578- 25555
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30547Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17543Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523