kohta persut ja demarit yhtyy jee jee
Soinikin haluaa arktisen ministerin
Kepa!
1565
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihan per,,,stä koko äijä
Onhan se jo kaikille tullut selväksi puolueiden kannatus mittausten noteerauksessa että Perussuomalaiset ovat kaiken aikaa kasvattaneet kannattajiensa määrää, joita on siirtynyt PS. puolueemme leiriin SDP:n aktiivi osallistujien joukosta, kuin myös Keskustan ja Kokoomuksen joukoista.
Ja kaikki tämä osoittaa jo tässä vaiheessa että suomeen on muodostumassa lähes kaikkien kunnollisten kansalaisten kannattama ja hyväksymä kansallinen PS. puoluelinjaus, joka tulee varmuudella ajamaan kansallisen kokonais politiikan linjausta täyden hallitusvastuun nimissä viimeistään siinä vaiheessa kun todetaan nykyisen Six Back Hallituksemme osallistujien innovaatinen poliittinen kykenemättömyys rakentavien poliittisten ratkaisumallien luomiseen. Ja kaikesta Hallituksen osallistujien EU kannatuksesta voidaan myös todeta ettei Ministeri tason edustajilla ole aitoa poliittista innovaatisuutta edes tajuta EU hallintarakenteessa olevaa kohtalokasta "valuvirhettä" joka ei ole korjattavissa. Ja sanottakoon vielä että nykyisillä Hallituksen osallistujilla ei ole myöskään ilmennyt ainakaan lausuntojensa perusteella arvioida EU:n todellisen taloustilannetta kokonaisuudessaan joka on kuitenkin helpostikin huomioitavissa ja tarkistettavissa maailman parhaiden Economistien laskelmien perusteella joka on todettava suorastaan kestämättömäksi 1986 vuodesta alkaen tehtyjen finanssi lain vastaisten katteettomien massiivisten lainoitus ratkaisujen takia.
Soini menee virran mukana jätesuohon
Ministereistä avustajineen on puolet liikaa jo nyt, "kansanedutajien" määrän voisi puolittaa.
Soinilla on hyvät perustelut.
"Nykyisen hallituksen sotkettavaksi hyvää ideaa ei pidä jättää"
seli seli pers kärpänen
Vedä hanskaan homo!
Arktinen ministerinvirka sopii SINI SAARISELLE !! Hänellä on vankkaa kokemusta arktisista oloista ja neuvottelukumppanista "ry'ssästä".
Ministeri pitäisi hajasijoittaa Rovaniemelle. Ja Sini Saarela Siperiaan
HEINÄLUOMA JA UUSI MINISTERI.VELKA RAHALLA.UUSI AVUSTAKIN TIETYSTI.JA UUSI HIMANEN SOTKEMAAN LOPUTKIN.velaksi..huikea summa vuodessa.ja mitään uutta ei tule kansalle.kun lasku.muutama tuhatta työtöntä.
Komppaan ed.
persu ministeriksi
Vedä hanskaan homo!
ja työministeriksi persu, öööööööööööööö
mutta, haluaako koko suomi?