Kun ystävä ei olekaan ystävä..

Aivan viime aikoina tuli sitten leima tämän meidän suhteen päälle. Hän löysi uusia ystäviä muuton takia. Muutti siis Espooseen. Tästä alkoikin hänen uusi elämänsä. Hänen elämänsä kolme tärkeintä asiaa ovat tällä hetkellä raha, miehet ja juominen. Hän joutuu paniikkiin jos ei saa tarpeeksi miehiltä huomiota, siis ihan oikeasti! Tuntuu, ettei hän voi elää ilman jatkuvaa positiivista kommentointia miehiltä. Hän käy baareissa joka keskiviikko, perjantai ja lauantai ja silti valittaa rahanmenoa - no kai siihen alkoholiin ja baarin sisäänpääsymaksuihin menee rahaa, jos ei ole saanut ketään miestä tarjoamaan!!!

Hän harrasti seksiä exänsä kanssa (joka on vieläkin rakastunut häneen), koska halusi ennen virallista panokohdettaan tietää, osaako hän vielä kaiken maailman asennot ja huohotukset. Vähän niinkuin cooperin testi siis, ensin harjoituskierros ja sitten vasta vedetään täysillä.

Tällä hetkellä hänellä on tavallaan vakituinen miesystävä, mutta ei tietenkään ole kertonut siitä muille kuin tytöille, koska eihän hän silloin voisi enää iskeä muita miehiä eikä kukaan enää tarjoaisi hänelle mitään! Yhteyttä ei oikeastaan olla enää hänen muuton jälkeen pidetty - tottakai, koska minä olin hänelle vain varakaveri ja niin kauan riittävä ja hyvä kun hänellä ei ollut ketään muuta. Hyvänä esimerkkinä yksi episodi, kun meidän piti nähdä hän ilmoitti ettei voi nähdä kauaa koska piti lähteä baariin. Eli kaikki mitä hän tekee, menee sen mukaan mikä hänelle itselleen tuntuu parhaalta.

Nyt en ole enää hänelle mitään, enkä tiedä viitsinkö enää koskaan puhua hänelle. Melkeinpä katkeransuloisesti odotan sitä hetkeä, kun hänen uudet tyttökaverinsa huomaavat totuuden hänen viattomien silmiensä takana, koska luulen, että silloin hän yrittää jälleen kerran madella luokseni. Tässä jutussa olisi vielä muutakin mitä haluaisin sanoa ja mikä olisi vielä pahempaa, mutta silloin jutusta tulisi liian tunnistettava ja sitä en halua.

Hyvänen aika - ota etäisyyttä ja yritä unohtaa, niin pääset itse kaikin puolin helpommalla.

Tietysti, jos on itse panostanut ystävyyteen ja toivonut saavansa toisesta ystävän tai pitänyt toista hyvänäkin ystävänä, harmittaahan kaikki tuollainen kuvaamasi. Uskon ihan oikeasti, että asia vaivaa sinua, koska tunnet tarvetta tilittää siitä ja keventää mieltäsi.

Minulla on käynyt varmaan kolme kertaa niin, että ystäväkseni luulemani ihminen ei olekaan ollut ystävä. Tietenkään ystävyyteen ei voi pakottaa ketään, mutta yhdessä tapauksessa, siinä viimeisimmässä, tajusin vielä, että minua oli käytetty hyväksi ja sitä yritettiin jatkaa. - Asioiden todellisen laidan oivaltaminen sattui niin, se ystävyyden menettäminen, että valvoin monta yötä enkä päivisinkään osannut juuri muuta ajatella. En käy selittämään sitä asiaa tarkemmin, mutta siihen päättyi useamman vuoden ystävyys tai siis ihmissuhde, jota minä olin pitänyt ystävyytenä.

Nyt kun siitä on kulunut yli vuosi, se ei enää vaivaa niin. Harmittaa kyllä, jos tulee mieleen, muttei enää yhtä kuormittavasti henkisesti. Enpä usko, että toisista hyötymään pyrkivät egoistit ovat loppujen lopuksi kovinkaan onnellisia omassa elämässään.

Joten osaan vain suositella, että yrität sinäkin unohtaa tuollaisen näennäisystävän - ei hänellä varmasti hyvin mene, jos pitää noin käyttäytyä. Unohtaminen ei välttämättä tapahdu helposti, tiedän kokemuksesta eikä asia varmaan koskaan täysin unohdu, mutta kuten sanotaan, aika parantaa haavat.

Tämän naisen poikaystävä ja sinä olette samassa tilanteessa. Molemmat haluaisitte olla tämän "neidin" parhaat kaveri.

Parhaan kaverin velvollisuuksiin kuuluu ajoittain sanoa "ei käy". Vähän kuin vanhempien kuluu opettaa lapsilleen elämän pelisäännöt eikä hemmotella toista pilalle.

Koiralle voi antaa herkkupaloja lautaseltaan, mutta silloin sen opettaa kerjäämään. Valitettavasti ihmisillekin voi kehittyä ikäviä käytösmalleja.

Hankalaksi asian tekee jos ei sinulla ole muita kavereita, mutta "kaverisinkkuna" on helpompi pitää silmät avoinna potentiaalisille uusille ystäville.

Rankka meno. Kuulostaa kovin tutulta.Mun versio vaan kesti turhan pitkään, noin 20 vuotta tajuta asia. Lopulta kun iteltä oli kadonnut ystävät, miehet, rahat ja puhdas rikosrekkari, konkretisoitui kuinka hyväksikäytetty sitä olikaan. Kaikki omat exät ja poikaystävät ja miespuoliset kaverit se oli läpi paneskellut, eikä mitään katumisen häivääkään. Lopulta ajauduin moneksi vuodeksi suhteeseen sen exän kanssa, ollaan edelleen läheisiä ystäviä vaikkakaan ei yhdessä, ja sain lopulta erottua tästä kummallisesta manipuloivasta suhteesta. Edelleen saatan kuulla joltain puolitutulta ihmiseltä olleeni autovaras-vailla totuuden häivää.
Jotain psykologisia juttuja siihen varmaan liittyy, kun en miesten ole koskaan antanut ottaa samalla tavalla valtaa itseeni. Tsemppiä, pehvanaamat on aina samanlaisia ja hyviäkin ihmisiä on pallo pullollaan.

Tein 2012-2013 vuoden vaihteessa lupauksen etten enää siedä pskaa kohtelua ihmisiltä. Kolme mulle (olevinaan) läheisintä ja tärkeintä kaveria lähti mun aloitteesta pois mun elämästä ja mulla on parempi olo kuin koskaan.

Vaikka kuinka tuntuisi että joku ihminen on todella sun ystävä niin kannattaa kyllä aina välillä miettiä että onko se oikeasti. Muakin käytettiin hyväksi ja aika törkeästikin, petettiin, feidattiin, puhuttiin pahaa selän takana. Jotenkin ihminen oppii sietämään kaikenlaista kun pelkää yksinjäämistä.

Nykyään olen mieluummin yksin kuin pskassa seurassa.

Hei ja kiitos kaikille, jotka tänne viitsivät kommenttia laittaa.
Unohda egoisti: Kiitos paljon kirjoituksestasi. Hän kuitenkin oli minulle tärkeä ystävä, luotinhan häneen ja silloin tällöin kun hän osaa olla ihana, niin hän todellakin on ihana. Hänen vikansa on hyvin helppo antaa anteeksi, vaikka ne jäisivätkin mielenpohjalle ja vaikka hän toistaakin samat virheet uudelleen ja uudelleen, eikä osaa ajatella ollenkaan mitä hän omalla käyttäytymisellään saa aikaan. Siksi mieltäni onkin kalvanut se, että entä jos tulenkin katumapäälle ja kaipaan niitä pieniä ystävyyden hetkiä? Kirjoituksesi sai tajuamaan, että ehkäpä on parempi ilmankin - varsinkin, kun olen jo saanut ihan tarpeeksi oikeasti hyviä ystäviä ja nyt minulla on heille enemmän aikaa, kun ei ole tuota ajansyöjä-ystävääni enää kuvioissa..

Älä siedä kaikkea: Minä olen luonteeltani vähän turhan kiltti ja kestän kaltoinkohtelua pitkäänkin. Monta kertaa olen kyllä ajatellut sanoa hänelle suoraan, mitä hänen tekonsa saavat aikaan, mutta en ole sitten halunnut loukata hänen tunteitaan... Hän on muuten tulossa tänne työharjoitteluun, mutta olen jo päättänyt, etten aio häntä tavata. Emmehän ole nytkään puhuneet kahteen viikkoon ja hänen viimeisin soittonsa koski hänen omia "ongelmiaan" (ei ollut saanut miestä itselleen). Ei ole kuulunut yhtäkään kysymystä, että mitä minulle kuuluu.. Joten miksi pahoittaisin mieltäni turhaan??

Perusnaama: kiitos tsemppauksesta ja onneksi sinäkin loppujen lopuksi pääsit irti huonosta ystävyydestä!!

Sillat poltettu: Näinpä... Jotkut osaavat kyllä harmi vaan pitkään peittää todellisen luonteensa ja sitten onkin jo myöhäistä :(

Ainahan voi sillointällöin kateuden tunne tulla aikuisellekin ihmiselle, normaali ihminen osaa käsitellä sen eli selittää itselleen sen järkevästi ja sitten unohtaa. Narsisti ei osaa käsitellä kateutta, joten hän levittää esim pahaa asianosaisesta .ja haukkuu haukkumasta päästyään kun luulee et sit kaikki hänellä muuttuu paremmaksi.Narsistin unelma on että häntä kadehdittaisiin,mielellään palvottaisiin JOKA suunnasta.Normaali ihminen ei mitään palvontaa janoa.