Seksikuolema kotona johtaa vieraisiin

Vierasta viikseen

Turhaa puhua mistään seksielämästä!

Heti kun akka söi myrkkyä jota myöskin hääkakuksi kutsutaan ja sai lapsia niin pihtaus alkoi ja sitä onkin jatkunut jo yli 12 vuotta!

Ei pärjäisi ilman vierasta pillua, mutta tahtoo ne tunteet tuollaiseen puolisoon sammua...

Onhan se lasteni äiti ja ihana sellainen, mutta itsellenihän minä sen otin eli muistaisi minuakin vielä kun rakkaudesta kerran naimisiin mentiin.

Ja sinä moralisti: älä ala jauhaa paskaa mistään uskollisuudesta tai muusta huomioonottamisesta!
Pihtari mikä pihtari ja vieköön sokerikuppinsa taivaaseen ja kiittäköön lainasta, jospa ne siellä sitten hoonaisi maallisen vaelluksen edestäkin!

VITUTTAA

Miksihän naiset kuvittelee aina että heidän pitää olla kaiken maanittelun kohteena ja HEITÄ pitää höynäyttää ja hyvitellä ja maanitella, jotta he armeliaasti suvaitsee antautua jopa sänkyleikkeihin? Ja kaiken vaivan palkaksi saat lähes poikkeuksetta pakit! Tämä kun toistuu muutaman kerran niin tuleepas mieleen että sokerikuppeja on maailma täynnään ja aika löysillä puheilla...Ei tarvii mielistellä eikä kulkea kerjuulla! Eikä tule pakkeja kuin korkeintaan ainoan kerran!

Jos jo alussa osoittaa pillullakiristämisen oireita niin kyöpelinvuorelle vain! Itse otin akan joka pihtaa saatana kokoajan ja vierasta pitää etsiä ja välillä maksullistakin. Syyttäkööt s..tana itseään jos tuntuu ettei oikein enää synkkaa...Ei sen römpsä niin kummoinen sokerikuppi ole mutta kun siihen aikoinaan vähän ihastuikin ja rakastuikin niin voishan sitä vielä kurmoottaakin vanhalta muistilta.
Oli se alussa aika näpeä nussimaan ja ulvoi kuin syötävä kun parrua syötti perästäpäin mutta on äänet sänkykämmarissa menneet akan kuorsausääniksi!

Mieti siis kahdesti ja ajattele vielä kolmesti ennenkuin alat!

Ei sitten tarvitse katua!

Pitkästä aikaa vilkaisin tänne ja yllätyin kun samaa ketjua vielä pyöritellään täällä.

Joku tuolla kysäisikin että mistäs se pihtaaminen alkoi ja niin siinä kävi että lasten laittoon se seksi loppui. Ensimmäistä tehtäessä toosaa tuli ihan viikottain vielä raskausaikanakin mutta siihen se lopahti. Imetti vuoden ja oli jalat ristissä milloin milläkin verukkeella. No imetys lopahti vuoden jäleen ja alettiin suunnittelemaan toista. Akka tuli päivittäin astuttavaksi aina kun oli tarpit keleissä. Harmi vain että sekin lysti jäi pariin kuukauteen ja ressu oli ladattu taas.
Sen jälkeen sitä on sitten toista vuotta ilman ja nyt nuorimman ollessa pari vuotias niin akka äityy oikein antamaan kerran kesässään. On siinä se hyvä puoli ettei väljy tavara mutta vähän huolettaa että ehtii akka aivan lakastua ja taidot ruostua itseltäkin kun ikää on vasta 50 mittarissa.

172

4074

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nainen

      entäpä jos ite oot alkanu pitää vaimoasi itsestäänselvyytenä etkä viitsi yhtään vaivautua saati minkäänlaisia hyvänäpitoja ennen seksiä?
      Jospa onkin vika siinä että tykkäisit vaan päästä naimaan kun SUA sattuu huvittaa ja tosiaan sellainen perus-töppi mikä on usein suomalaisella miehellä ja VARSINKIN kun avioon menevät, onkin syynä??? Ei pätkääkään merkkiä siitä että mies välittäisi, ei hiukkaakaan hellyyttä...
      Mietihän näitä!!!

      • hyvää isänpäivää mie

        Ihan asiaahan tuo ap puhuu. Kyllä mäkin muistan torjuneeni mieheni monesti silloin kun lapset oli pieniä. Ei vaan muka huvittanut ja aina muka väsytti. Mä keskityin täysin olemaan pelkästään äiti. Mä uskon, että niin tekee moni muukin nainen ja aina syy tuntuu olevan miehessä. Kun mies ei huomioi, ei tee kotitiöitä, ei osoita hellyyttä. Onko sullekaan tullut mieleen, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan?
        Ei mies ole tunteeton möykky, jota saa kohdella miten tahansa. Ei mies ole se, jonka tehtävänä on aina tehdä aloite seksiin. Mulle on uuden liiton myötä valjennut, että seksi on ihanaa. Vaikka joskus väsyttääkin, niin hyvä seksi on niin hyvää, että siinä väsymys unohtuu. Eipä ole tullut enää mieleenkään torjua miestä ja itsekin olen hyvin aloitteellinen. Ehkä mä olen onnekas ja kohtasin miehen, jonka kanssa seksihalut käy yksiin. Välillä joka päivä, joskus harvoin menee viikko ilman. Mä ainakin olen läksyni oppinut. Ei se järvikään soutamalla kulu ja jos joskus sustakin tuntuu, ettei huvittaisi, niin unohda moinen ja antaudu nautintoihin. Ei ne lapset siitä kärsi, aina on aikaa seksille. Vaikka keskellä päivää.

      • Joopa joo

        Just joo aika kulunut slogan tuo pidetään itsestäänselvyytenä.

      • liiantuttua
        hyvää isänpäivää mie kirjoitti:

        Ihan asiaahan tuo ap puhuu. Kyllä mäkin muistan torjuneeni mieheni monesti silloin kun lapset oli pieniä. Ei vaan muka huvittanut ja aina muka väsytti. Mä keskityin täysin olemaan pelkästään äiti. Mä uskon, että niin tekee moni muukin nainen ja aina syy tuntuu olevan miehessä. Kun mies ei huomioi, ei tee kotitiöitä, ei osoita hellyyttä. Onko sullekaan tullut mieleen, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan?
        Ei mies ole tunteeton möykky, jota saa kohdella miten tahansa. Ei mies ole se, jonka tehtävänä on aina tehdä aloite seksiin. Mulle on uuden liiton myötä valjennut, että seksi on ihanaa. Vaikka joskus väsyttääkin, niin hyvä seksi on niin hyvää, että siinä väsymys unohtuu. Eipä ole tullut enää mieleenkään torjua miestä ja itsekin olen hyvin aloitteellinen. Ehkä mä olen onnekas ja kohtasin miehen, jonka kanssa seksihalut käy yksiin. Välillä joka päivä, joskus harvoin menee viikko ilman. Mä ainakin olen läksyni oppinut. Ei se järvikään soutamalla kulu ja jos joskus sustakin tuntuu, ettei huvittaisi, niin unohda moinen ja antaudu nautintoihin. Ei ne lapset siitä kärsi, aina on aikaa seksille. Vaikka keskellä päivää.

        :( Varmaan pitää laittaa oma vaimo vaihtoon, jos se kerran on ainoa tapa parantaa tilanetta.

    • Kaunis ja rietas

      Ihan sama vaikka olisin kaikki nämä vuodet pihdannut. Ihan sama! Ikinä en ole pihdannut ja aina olen seksistä tykännyt. Aina olen miestä huomioinut enkä todellakaan ole susiruma sotanorsu. Niinpä vaan petti, joten naiset, on aivan sama mitä teette, se mies pettää joka tapauksessa. Ainoa mitä voitte tehdä, on pettää sitä typerystä ensin.

      • tytsy

        Samoin kävi minullekin ja erottiin.

        Toivottavasti seuraava kumppani on vähän innokkaampi : )

      • ihmettely

        Vaikka tuo vaikuttaakin hieman mustavalkoiselta suhtautumiselta, niin kyllä siinä vaan on kovasti perää. Pettäminen on niin yleistä, että ei se pelkästään seksin puutteesta johdu. Monet pettävät vaikka kotona saakin seksiä. Taitaa olla jotain jännityksen tavoittelua. Ei sitä muuten voi selittää. Ehkä ihmiselle on vaan luontaista harrastaa seksiä monen kanssa. Jossain vaiheessa tämä halu sitten putkahtaa esiin. Jos sellainen halu on, niin ei sitä taida voida loputtomiin pitää piilossa. Sitten näitä pettämisiä ja muita vastaavia tulee. Harvassa taitaa olla sellaiset henkilöt, jotka eivät mitään vastaavaa olisi koskaan kokeeneet elämässään.

        Ja vielä siitä pettämisen yleisyydestä. Jos vaikka katsoo näitä pettämissivustoja, joita alkoi putkahdella tarjolla joitain vuosia sitten, niin aika karulta vaikuttaa. Tuhannet Suomalaiset hakevat salaseuraa pelkästään netissä. Jos tuntuu uskomattomalta, niin ei muuta kuin selailemaan jotain pettämissivustoa. http://www.pk-seuraa.net/pettamissivustot/ Tuossa on yksi linkki sivustoihin, jos ei Googlen käyttö onnistu tai muuten huvita. Sillä niitä tavallisia suomalaisia miehiä ja naisia on deitti-ilmoituksineen. Jotkut esiintyvät jopa omalla kuvallaan! Ilmeisesti kiinni jääminen ei pahemmin pelota.

    • Tellu 123

      Taas yksi mies jahtasi unelmaa mutta saikin jälkeläisiä ja vaimon.
      En kyllä vaihtais osia miesten kanssa ikinä. Miehenä on aina vaan kauheampaa olla kun mainokset ja mediakin markkinoivat objektia nimeltä "nainen" ihan erilaisena kuin mitä me oikeasti ollaan. Karmeeta sitten huomata, ettei se hääkakkua syönyt objekti olekaan automaatti, vaan ajatteleva ja tunteva ihminen, jonka kanssa täytyy osata myös kommunikoida.

    • :D :D

      Miksi reppana et jätä vaimoasi? En jaksanut lukea koko juttua mutta vieraissa käynnistä oli kyse. En eläisi päivääkään ukon kanssa jolle kumppani on akka toosansa kanssa. Vaimo varmaan tietää olevansa akka jolla on toosa.

      Sokerikuppeja on löysillä puheilla. Myös ukkomiehen munaa saa aika löysillä puheilla. Luulevat olevansa itse ottajia. Helppo mikä helppo. Joskus ihan vaihtelun vuoksi. Olen itse sinkku.

    • ei ymmärrä

      Itse naisena olen sitä mieltä että seksi on ihmisen perustarve ja seksi kuuluu toimivaan parisuhteeseen. Jos rakastaa haluaa myös suoda miehelleen seksuaalista tyydytystä. En ymmärrä miksi liian usein mies kelpaa vain elättäjäksi, elintason turvaajaksi, kotitöitä tekemään ja siittämään lapsia silloin kun nainen huom nainen lasta haluaa. Täytyyhän sitä saada tahto lävitse. Jos naista ei kiinnosta elää molempia tyydyttävässä epäitsekkäässä parisuhteessa niin olis aiheellista maistaa yksinhuoltajan elämää. Rahaa tulee eikä tarvitse välittää ruinaavasta miehestä. Lopuksi kun kärsivä mies hairahtuu tieltä alkaa tappelu miehestä ja syytetään sitä toista naista joka viattoman miehen väkisin kampesi sänkyynsä, rikkoi perheen ja vei lapselta isän . Silloin kyllä ollaan miehestä kiinnostuneita.

      • Keski-ikäinen nainen

        Olen samaa mieltä "ei ymmärrä" kanssa.

        Itse olen keski-ikäinen nainen, kasvattanut kaksi lasta, käynyt töissä, hoitanut kotia ja ei se nyt niin vaikeaa ollut. Koskaan en ole seksistä kieltäytynyt.

        Mietin tässä juuri, että olemmeko me tehneet lapsistamme ylivaatimia (varsinkin tyttölapsista), tuntuu että mikään ei riitä näille naisille. Pitää olla maallista mammonaa niin että nurkat pursuaa, pitää olla sitä ja tätä. Vaaditaan miestä työn lisäksi hoitamaan kotityöt kun ei itse "jakseta". Ja silti kokoajan valitetaan.

        Lasten ja kodin hoitaminen tuntuu olevan niin kamalan vaikeaa näille nykynaisille.
        Itse en kokenut sitä vaikeaksi ja parisuhdettakin tuli hoidettua siinä sivussa.

        Ja tuntuu todella että kun ollaan saatu tämä maallinen mammona ympärille, ja suurinpiirtein se hyvin ansaitseva mies, omakotitalo, kaksi lasta, koira ja pari Volvoa siihen pihaan, tämäkö on se mitä tavoitellaan. Ja sitten kuitenkin maristaa joka asiasta. Ja tämän jälkeen mies on omalla tavallaan tehtävänsä tehnyt ja jalat menevät todellakin ristiin ja seksiä ei tipu, tai sitä tippuu kiristämisen kautta.

        Menkäähän naiset välillä itseenne,oletteko aivan kohtuuttomia miehiä kohtaan?
        En todellakaan ihmettele että miehet menevät pettämään tämän kaiken jälkeen.

      • eronnut
        Keski-ikäinen nainen kirjoitti:

        Eli annetaan lupa pettää?
        Myös muiden kuin hankalien nykynaisten miehet pettää. Miehelle ei joskus riitä mikään. Ei se että nainen hoitaa kodin ja käy siinä samalla töissä. Seksiä on tarjolla kotona riittävästi.
        Olet keski-ikäinen ja miehesi kerkeää pettää vielä sinuakin. Minunkin mies petti vaikka en ollut "nykynainen". Onko nainen kohtuuton mielipiteissään toistanaista kohtaan...

      • Kartsaaah
        eronnut kirjoitti:

        Pakko osallistua tähän keskustdluun.
        Kun oma mielipide on että parisuhde ja rakkaus tarvitsee läheisyyttä ja seksiä. Seksiä!
        Miehen mielipidettä kun edustan niin vaikka ei tekisi kovasti edes mieli, miehelle seksi on kuitenkin hirvittivän tärkeää.
        Monesti myös miehelle seksi ei ole kovasti mielessä, mutta silti velvollisuudesta antautuu seksille ja huomaa puolessavälissä että haluttaahanse kuitenkin ja tämähän on kivaa! :)

        Onneksi oma vaimo on sitä sorttia että ilmeisesti osaa lukea ajatuksia ja hänen kanssaan saan seksiä suurinpiirtein 'silloin kun haluttaa'..
        Ja kyllä myös kun minulla ei varsinaisesti paneta, antaudun silti seksileikkeihin ja huomaan että nam ;)

        Minun neuvoni on että älkää hyvät ihmiset pidättäytykö seksistä.. Se lähentää aina!

        Niin, ei kuitenkaan minunkaan liittoni ole ruusuilla tanssimista, mutta seksi tasoitta niin paljon asioita suhteessa!

        Älkää jättäkö seksiä. Sen jälkeen on niin helppo olla kylmä muutenkin...

      • nainen vm -66
        eronnut kirjoitti:

        Eli annetaan lupa pettää?
        Myös muiden kuin hankalien nykynaisten miehet pettää. Miehelle ei joskus riitä mikään. Ei se että nainen hoitaa kodin ja käy siinä samalla töissä. Seksiä on tarjolla kotona riittävästi.
        Olet keski-ikäinen ja miehesi kerkeää pettää vielä sinuakin. Minunkin mies petti vaikka en ollut "nykynainen". Onko nainen kohtuuton mielipiteissään toistanaista kohtaan...

        Pettäminen ei ole oikein. Mutta onko pihtaaminenkaan? Miksi naiset ei ymmärrä, että mies on vaan erilainen. Monikaan mies ei lässytä lemmestä vaimolleen vaan näyttää rakkautensa muuten. Esim. haluamalla seksiä.
        Katsoin aamulla telkkarista tohtori Kleistin perhettä. Siinä pääosan esittäjästä on tehty mies, joka tuntuu vetoavan lähes jokaiseen naiseen. Tuo puolisolleen kukkia, hellittelee, pussailee yms. Hetken kun ohjelmaa seurasin, niin mua alkoi oikein ällöttää. Jos mun mies olisi tuollainenl lapanen, niin eipä yhtään seksi kiinnostaisi. Katsokaas naiset ihan huvikseen ko ohjelmaa, sytyttääkö tuollainen lällykkä oikeasti naisen?
        Seksi on ihanaa. Parisuhteen suola ja sokeri, sen liima. Vaikka ei aina jaksaisi tai huvittaisi, niin taitava mies saa naisen syttymään pelkästään katseella. Mitä väliä sillä on, onko kotityöt tehty ja onko mies tehnyt osansa. Ei ne pyykit mihinkään karkaa eikä ruoho itsestään leikkaudu, mutta mitäs tuosta. Relax naiset!

      • aune
        nainen vm -66 kirjoitti:

        Kyllä parisuhteessa on kyse hyvin paljon ja eritoten muusta kuin pihtaamisesta ja/tai pettämisestä. Ongelmat ovat usein niin syvällä, ettei niitä ole mitenkään mahdollista käsitellä.

        Seksi on ihanaa, mutta oikean ihmisen kanssa.

      • Pyh ja Pah
        Keski-ikäinen nainen kirjoitti:

        Olen samaa mieltä "ei ymmärrä" kanssa.

        Itse olen keski-ikäinen nainen, kasvattanut kaksi lasta, käynyt töissä, hoitanut kotia ja ei se nyt niin vaikeaa ollut. Koskaan en ole seksistä kieltäytynyt.

        Mietin tässä juuri, että olemmeko me tehneet lapsistamme ylivaatimia (varsinkin tyttölapsista), tuntuu että mikään ei riitä näille naisille. Pitää olla maallista mammonaa niin että nurkat pursuaa, pitää olla sitä ja tätä. Vaaditaan miestä työn lisäksi hoitamaan kotityöt kun ei itse "jakseta". Ja silti kokoajan valitetaan.

        Lasten ja kodin hoitaminen tuntuu olevan niin kamalan vaikeaa näille nykynaisille.
        Itse en kokenut sitä vaikeaksi ja parisuhdettakin tuli hoidettua siinä sivussa.

        Ja tuntuu todella että kun ollaan saatu tämä maallinen mammona ympärille, ja suurinpiirtein se hyvin ansaitseva mies, omakotitalo, kaksi lasta, koira ja pari Volvoa siihen pihaan, tämäkö on se mitä tavoitellaan. Ja sitten kuitenkin maristaa joka asiasta. Ja tämän jälkeen mies on omalla tavallaan tehtävänsä tehnyt ja jalat menevät todellakin ristiin ja seksiä ei tipu, tai sitä tippuu kiristämisen kautta.

        Menkäähän naiset välillä itseenne,oletteko aivan kohtuuttomia miehiä kohtaan?
        En todellakaan ihmettele että miehet menevät pettämään tämän kaiken jälkeen.

        Taas näitä lapsellisia yleistyksiä. Luuletko, että kaikkien vieraissa käyvien miesten vaimot pihtaa? Ällöttävää lukea tätä itsensäylentämis-bullshittiä. Sitäpaitsi oletko aivan varma siitä, että miehesi ei ole sinua pettänyt?

      • pieni vinkki
        Pyh ja Pah kirjoitti:

        Samat sanat. Ei minunkaan mies puutteesta kärsinyt. Aina sai kun teki aloitteen ja minäkin silloin, kun ei jäänyt tarkoituksella sohvalle odottamaan, että nukahdan.

        Ihme ja kumma, miten noita itsensä ylistäjiä oikein riittää. Niille ei ole pälkähtänyt päähänkään, että oma ukkonsa petti jos puutteesta kärsivät ilman omaa tahtoaan.

        Sekin on tosiasia, että suurin osa kotitöistä kaatuu naisen niskaan, vaikka tekevät kodin ulkopuollella lähes ytäpaljon töitä kuin miehet (ja skeptikkona väitän, et noistakin ahkerista perheenisistä aktiivisimmat luuhaa kakkostensa kanssa).

        Miehelle voi uhrata kaikki ruuhkavuotensa ja auttaa uralla etenemisessä, mutta vastuuttomat petturit ei muuta arvosta, kuin ihqu-uutta onnesta ähkijää. Vaan mistäpä noitkaan mieheiä ulkoapäin erottaisi. Totuus iskee päälle vasta kun se realisoituu.

      • relajog
        aune kirjoitti:

        Kyllä parisuhteessa on kyse hyvin paljon ja eritoten muusta kuin pihtaamisesta ja/tai pettämisestä. Ongelmat ovat usein niin syvällä, ettei niitä ole mitenkään mahdollista käsitellä.

        Seksi on ihanaa, mutta oikean ihmisen kanssa.

        "on kyse hyvin paljon ja eritoten muusta kuin pihtaamisesta ja/tai pettämisestä.

        Olet oikeassa aune. Sanoisin, että sekä pihtaaminen ja pettäminen kertoo parisuhteen suurista vuorovaikutusongelmista.

    • aune

      Ällöttävän epäkunnioittava kirjoitus. En yhtään ihmettele, ettei vaimosi ole kiinnostunut seksistä kanssasi. Toivottavasti älyää erota.

      • sonjaO

        Todella! Ällöttävä, yökkis.

    • Ikävä kyllä...

      Ihmettelen, että kukaan nainen ylipäätään lisääntyy tuollaisen tekstin suoltajan kanssa.

      Tiedoksi: avioseksi ei kuole vaan avioseksi tapetaan. Usein se vonkaaja joutuu kärsimään itseaiheutetusta ongelmasta. Tyyppi kokee olevansa uhri ja siten oikeutettu etsimään itselleen parhaan mahdollisen ratkaisun.

      • pitäkää ukkojanne hy

        Kumpiko sen loppujen lopuksi tappaa? Pihtaaja vai vonkaaja? Parisuhteessa on aina kaksi ja ongelmiin on aina kaksi syyllistä. Ja eri näkökulmaa. Vonkaaja kokee olevansa uhri ja vongattava myös. Kumpikaan ei näe omaa osuuttaan ongelmiin.
        Mä alan pikku hiljaa tämänkin keskustelun perusteella uskoa niitä ukkomiehiä, jotka valittaa, etteivät kotona saa seksiä, vaimo pihtaa ja nalkuttaa vaan, ei anna koskea itseensä, että tottahan ne puhuvat.
        Pitääkö ihan oikeasti miesten palvoa teitä ja tehdä kaikkensa teidän eteenne vaimot, että suostutte seksiin? Ja jos ei aina huvita, niin kannattaisi antaa silti. Vieraisiinhan se mies lopulta menee, jos kotona koko ajan torjutaan. Eikö vaan?

      • uskonvainitseeni
        pitäkää ukkojanne hy kirjoitti:

        Ja miten tähän pihtaaja-vonkaaja malliin istuu se, että puhutaan myös jahtaaja-vikittelijästä? Ovat kuulemma pahoja nykyään kun kaikki naiset yrittää vikitellä? Ahdistuu siinä heikkona, oikeastaan on ihme, että kotiin palaa housut jalassa. Kysyppä kerran kuka siellä kotona piipahtaessaan oikein nalkuttaa ja kuka ei anna koskea itseensä. Pettäjälle ja hänen salaparilleen kelpaa selitys kuin selitys - kaikke ne pettämiseen oikeuttaa.

      • Krääh!

        Ja nainen ei siis KOSKAAN ole se joka sen avioseksin tappaa? Se on aina poikkeuksetta mies kohtuuttomilla vaatimuksillaan? KOSKAAN ei naisella ole kohtuuttomia vaatimuksia, niinkö?

      • pieni vinkki
        uskonvainitseeni kirjoitti:

        Minun mies palasi kerran kotiin ilman päälyshousuja. Ei muistanut mihin oli kadottanut, mut pyhästi vannoi "ettei mitään sellaista" ainakaan ollut sattunut.

      • pieni vinkki
        Krääh! kirjoitti:

        Ja nainen ei siis KOSKAAN ole se joka sen avioseksin tappaa? Se on aina poikkeuksetta mies kohtuuttomilla vaatimuksillaan? KOSKAAN ei naisella ole kohtuuttomia vaatimuksia, niinkö?

        Minulla oli korsettia, korkokenkää ja leikkikalua. Ja nuoko muka auttoivat? Pah hah. Laitan yhteisen leikkikalumme kakkoselle postissa. Se varmaan kelpaa yhtä mainiosti kuin exäni kalu.

      • Krääh!
        pieni vinkki kirjoitti:

        Minulla oli korsettia, korkokenkää ja leikkikalua. Ja nuoko muka auttoivat? Pah hah. Laitan yhteisen leikkikalumme kakkoselle postissa. Se varmaan kelpaa yhtä mainiosti kuin exäni kalu.

        En ymmärrä vastausta. Jos kerran nainen pihtaa sen takia kun mies ei ota oikealla tavalla huomioon, niin miksi olettaa, että mies pidettäisiin tyytyväisenä joillain vaatteilla tai leluilla eikä huomioon ottamisella? Olettaako naiset todellakin aina, että seksin kiinnostavuus on miehelle pelkkää visuaalista ärsykettä?

        Olisin kyllä kiitollinen korsetista ja korkokengästäkin, mutta kun vaimon mielestä se olisi alentavaa, niin ei sitten käytetä niitä(kään). Ja tämä on vain yksi niistä asioista miten se ilmenee, että seksi on hyvää kun hän saa siitä mitä haluaa.

        Sinulle näyttää olevan joku selitys joka juttuun... Tuskin kukaan pytyy miellyttämään sinua. Minun miehen meni kakkosen kanssa ja sen jälkeen minua ei todellakaan enää kiinnostanut.

      • Krääh
        pieni vinkki kirjoitti:

        Sinulle näyttää olevan joku selitys joka juttuun... Tuskin kukaan pytyy miellyttämään sinua. Minun miehen meni kakkosen kanssa ja sen jälkeen minua ei todellakaan enää kiinnostanut.

        Voi kuule kunpa tietäisit miten helppo minua on miellyttää, mutta sekin on vaimoltani liikaa vaadittu. Kelpo alku olisi jo sekin, jos hän uskoisi itse olevansa seksikäs kiloistaan ja iästään huolimatta! Minä olen ainakin tehnyt kaikkeni että hän jaksaisi uskoa niin.

      • ...
        pieni vinkki kirjoitti:

        Minun mies palasi kerran kotiin ilman päälyshousuja. Ei muistanut mihin oli kadottanut, mut pyhästi vannoi "ettei mitään sellaista" ainakaan ollut sattunut.

        No se on ihan mahdollista. Jos olisi ollut pettämässä, olisivat ne housutkin varmaan löytyneet. Jos housut vallan katoavat, syyn täytyy olla aika paljon oudompi kun että ne ovat jääneet jonkun naisen luokse...

      • relajog
        Krääh! kirjoitti:

        Ja nainen ei siis KOSKAAN ole se joka sen avioseksin tappaa? Se on aina poikkeuksetta mies kohtuuttomilla vaatimuksillaan? KOSKAAN ei naisella ole kohtuuttomia vaatimuksia, niinkö?

        Krääh
        Kuten edellä sanoinkin, vuorovaikutus parin välillä on se joka mättää. Mikäli se toimii, ei seksielämäkään kuole. Mitä kannattaa kinastella kumman vaatimukset ovat kohtuuttomia ja ovatko ne? Ei sillä mitään ratkaista.

      • Krääh
        relajog kirjoitti:

        Fokus vaihtui ensimmäisessä vastauksessani ja vastauksessani "pieni vinkki"-nimimerkille. Se että minun seksielämässäni on ongelmia, ei ole seurausta kohtuuttomista vaatimuksista vaan muista asioista.

        Argumentoinkin ensimmäiseksi (johon edellinen vastauksesi) siitä, että näissä keskusteluissa aina oletetaan, että ongelmien syyksi uskotaan vastakkaisen kun oman sukupuolen "kohtuuttomat vaatimukset".

      • ..............
        Krääh kirjoitti:

        Voi kuule kunpa tietäisit miten helppo minua on miellyttää, mutta sekin on vaimoltani liikaa vaadittu. Kelpo alku olisi jo sekin, jos hän uskoisi itse olevansa seksikäs kiloistaan ja iästään huolimatta! Minä olen ainakin tehnyt kaikkeni että hän jaksaisi uskoa niin.

        Vaimosi on masentunut, uupunut, hänellä on huono itsetunto ja minäkuva. Sinun tarvitsisi saada vaimo ammattiauttajan pakeille löytämään itsensä. Vasta sen jälkeen hän voisi innostua seksistä.

    • Seksikuolema
      • Hölmö mikä hölmö

        Kerrohan mitä odotan vastauksilta noinkin typerään tekstiin?

      • ....

        Et tainnut edes lukea vastauksia kun oli noin kiire julistaa ettei mitään kunnollisia kommentteja ole?

        Niitä oli vaikka kuinka monta tämän keskustelun alkupäässä, mutta et ilmeisesti viitsinyt edes lukaista kun olit niin varma ettei niitä ole.

        Olet siis painanut kädet korvillesi samalla kun suusi käy taukoamatta.

      • pieni vinkki
        Hölmö mikä hölmö kirjoitti:

        Kerrohan mitä odotan vastauksilta noinkin typerään tekstiin?

        Toivottavasti jokainen tuon kanssa seukkaava tietää kirjoituksestaan. Minun mielukuvissa hän on tulevaisuuden sika, joka pieksee ja hakkaa aasialaista vaimoaan.

      • Seksikuolema
        Hölmö mikä hölmö kirjoitti:

        Kerrohan mitä odotan vastauksilta noinkin typerään tekstiin?

        >>Kerrohan mitä odotan vastauksilta noinkin typerään tekstiin?

    • ällöttävätapaus

      Vai pelottaa että akka lakastuu kun itsellä ikää vasta 50.Siinä selitys moukkamaiseen suhtautumiseesi naista kohtaan.Et taida itekään olla ihan nuorta riistaa ja se varmasti harmittaa, kun puhut naisestasi noin alentavasti.En koskisi tuollaiseen ukkoon minäkään, missään tapauksessa.

    • Mitä ihmettä?

      Parahin aloittaja.

      Olet toki saanut asiallisiakin kommentteja, myös sinun kannaltasi katsottuna, mutta sinulle kelpaa vain sinun oma tasosi ("akka tuli päivittäin astuttavaksi"). Täällä pitäisi kuorossa haukkua vaimoasi, joka ei halua koskea sinuun pitkällä tiukullakaan. Siihenkin löytyy ymmärrystä jo pelkästään tekstisi perusteella. Jos olet yhtä alentava ja rahvaanomainen fyysisesti kuin verbaalisesti ("Oli se alussa aika näpeä nussimaan ja ulvoi kuin syötävä kun parrua syötti perästäpäin"), niin kukaan ei jää ihmettelemään ongelmaasi.

      Seksikuoleman ei myöskään tarvitse johtaa vieraisiin, se voi johtaa avioeroon ja sopivamman kumppanin löytämiseen. Älä syytä vaimoasi siitä, ettei sinulla ole sen kummempaa markkina-arvoa nuorten ja kiihkeitten naisten parissa. Eikä taida tullakaan, jos et sitten äkkirikastu miljönääriksi.

    • sonjaO

      Hääkakku myrkkyä? No hahahhhahhhaaahhaa. Luuletko niin tosiaan, vai oletko muuten vain ajattelematon etkä tiedä mistään mitään?

      Kyllä kuule naisillakin on himoja seksiin, vaikka kuinka paljon! Mutta naiset useasti kieltäytyvät seksistä kaltaistesi miesten vuoksi. Kielenkäyttösi on kaikinpuolin alentavaa ja halveksuvaa. Et ota vaimoasi huomioon ihmisenä, et puolisona, et osaa piirun vertaa miettiä HÄNEN tarpeitaan ja sitä mikä SINUSSA saa hänet kieltäytymään seksistä.

      • Krääh taas

        Niin koska AINAHAN se on mies joka ei ota naisen tarpeita huomioon, eikö niin? KOSKAAN se ei ole niin päin, että se olisi nainen joka ei ota miehen tarpeita huomioon?

      • pieni vinkki
        Krääh taas kirjoitti:

        Niin koska AINAHAN se on mies joka ei ota naisen tarpeita huomioon, eikö niin? KOSKAAN se ei ole niin päin, että se olisi nainen joka ei ota miehen tarpeita huomioon?

        Mikä vitun rohina tuo krääh on? Perusteletko sillä jonkun ukkomiehen hoitamista, ja suuta kuivaa miehen exvaimolle vaahtoamisesta?

      • Krääh
        pieni vinkki kirjoitti:

        Mikä vitun rohina tuo krääh on? Perusteletko sillä jonkun ukkomiehen hoitamista, ja suuta kuivaa miehen exvaimolle vaahtoamisesta?

        En ole homo enkä hoitele ukkomiehiä. Olen vaan pirun tyytymätön seksielämääni vaimon kanssa, vaikka pettänyt en olekaan, enkä aio.

      • duracell*pupu
        Krääh taas kirjoitti:

        Niin koska AINAHAN se on mies joka ei ota naisen tarpeita huomioon, eikö niin? KOSKAAN se ei ole niin päin, että se olisi nainen joka ei ota miehen tarpeita huomioon?

        Naiset huomioi aina miehen tarpeet, ihan jokaisen, vaikka kuinka pienenkin. Näin siksi, että tytöt opetetaan pienestä pitäen kilteiksi, toimimaan muiden hyväksi omalla kustannuksella. Mutta rajansa kaikella. Ei yhdenkään kiltin tytön ja naisen tarvitse sietää ap:n kaltaista härskiyttä, suoranaista ilkeyttä ja ennen kaikkea naisvihaa.

        Olisi myös aika opetella ajattelemaan naisen seksuaalisia tarpeita. Eipäs ajatella naisia vain "antajana" ja miestä "ottajana". Kyllä se on niin, että vain antaessaan on mahdollisuus saada itse. Jos nainen nauttii seksistä miehen(sä) kanssa, hän luonnollisestikaan ei kieltäydy siitä!

        Ap:lle suosittelen puhallettavaa kuminukkenaista. Se sopii juuri sinun tarpeisiisi.

      • ...
        duracell*pupu kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Myös tyttöjä kasvatetaan useammalla kuin yhdellä tavalla. Sen lisäksi osa tytöistä(kin) osaa olla niin itsepäisiä, ettei alistu siihen muiden miellyttämiseen.

        "Jos nainen nauttii seksistä miehen(sä) kanssa, hän luonnollisestikaan ei kieltäydy siitä!"

        Niin ja nainenko tällä perusteella saa vaatia ties mitä sirkustemppuja mieheltä ilman että antaa mitään takaisin?

      • amanda*
        ... kirjoitti:

        Edellinen duracell*pupu
        "Jos nainen nauttii seksistä miehen(sä) kanssa, hän luonnollisestikaan ei kieltäydy siitä!"

        Sinä ...
        "Niin ja nainenko tällä perusteella saa vaatia ties mitä sirkustemppuja mieheltä ilman että antaa mitään takaisin? "

        Häh? Minulta meni tuo ihan ohi. Nainen vaatii sirkustemppuja? Siis? Otaksun seksiin liittyen, koska siitä oli kyse? Miten nainen voi kieltäytyä seksistä miehen kanssa, mutta samalla nauttia siitä eli "sirkustempuista"= seksistä?

        Ihan oma tulkintani edellisestä oli niinkin yksinkertainen, että kun seksistä nauttii, niin myös haluaa sitä. Harvemmin kai kukaan sanoo "sori, mutten suostu seksiin kanssasi, koska nautin siitä"?

      • relajog
        Krääh kirjoitti:

        En ole homo enkä hoitele ukkomiehiä. Olen vaan pirun tyytymätön seksielämääni vaimon kanssa, vaikka pettänyt en olekaan, enkä aio.

        Kehottaisin sinua vieraisiin tai eroamaan vaimosta. Toimiva seksielämä on ihmiselle hyvä energianlähde, toimimaton aiheuttaa hyvin paljon tyytymättömyyttä myös muilla elämänsaroilla. 10v päästä olet tyytymätön myös itseesi. Kadut kun et tehnyt ja toiminut, uhrasit elämäsi.

        Haha. Ei mulla ole enää mitään toivoa saada toimivaa seksielämää. Ei vaimo ole ainoa syy siihen, ettei seksielämä on epätyydyttävää.

      • ..........
        amanda* kirjoitti:

        Edellinen duracell*pupu
        "Jos nainen nauttii seksistä miehen(sä) kanssa, hän luonnollisestikaan ei kieltäydy siitä!"

        Sinä ...
        "Niin ja nainenko tällä perusteella saa vaatia ties mitä sirkustemppuja mieheltä ilman että antaa mitään takaisin? "

        Häh? Minulta meni tuo ihan ohi. Nainen vaatii sirkustemppuja? Siis? Otaksun seksiin liittyen, koska siitä oli kyse? Miten nainen voi kieltäytyä seksistä miehen kanssa, mutta samalla nauttia siitä eli "sirkustempuista"= seksistä?

        Ihan oma tulkintani edellisestä oli niinkin yksinkertainen, että kun seksistä nauttii, niin myös haluaa sitä. Harvemmin kai kukaan sanoo "sori, mutten suostu seksiin kanssasi, koska nautin siitä"?

        "Miten nainen voi kieltäytyä seksistä miehen kanssa, mutta samalla nauttia siitä eli "sirkustempuista"= seksistä?"

        Hyvä huomio :D :D :D :D!!

      • ...
        amanda* kirjoitti:

        Edellinen duracell*pupu
        "Jos nainen nauttii seksistä miehen(sä) kanssa, hän luonnollisestikaan ei kieltäydy siitä!"

        Sinä ...
        "Niin ja nainenko tällä perusteella saa vaatia ties mitä sirkustemppuja mieheltä ilman että antaa mitään takaisin? "

        Häh? Minulta meni tuo ihan ohi. Nainen vaatii sirkustemppuja? Siis? Otaksun seksiin liittyen, koska siitä oli kyse? Miten nainen voi kieltäytyä seksistä miehen kanssa, mutta samalla nauttia siitä eli "sirkustempuista"= seksistä?

        Ihan oma tulkintani edellisestä oli niinkin yksinkertainen, että kun seksistä nauttii, niin myös haluaa sitä. Harvemmin kai kukaan sanoo "sori, mutten suostu seksiin kanssasi, koska nautin siitä"?

        Se että nainen siitä seksistä nauttii, voi olla niiden "sirkustemppujen" tulosta. Eli nainen nauttii seksistä sen takia, että on jo saanut miehen tekemään mitä haluaa.

        Jollain tasollahan tämä on ihan ymmärrettävää: vaikea uskoa että nainen nauttisi seksistä, jos mies ei hoitaisi hommia niin että nainenkin saa siitä tyydytyksen. Tiettyyn pisteeseen asti tämä on ihan normaalia seksuaalista kanssakäymistä, mutta voi olla, että se seksistä nauttiminen on edellyttää paljon, paljon muutakin kun pelkän esileikin.

    • haluava nainen

      "Ensimmäistä tehtäessä toosaa tuli ihan viikottain ..." Toosaa!?
      "Akka tuli päivittäin astuttavaksi aina kun oli tarpit keleissä." Astuttavaksi!?
      "... että ehtii akka aivan lakastua ..." akka!?

      "Turhaa puhua mistään seksielämästä!"

      Todellakin turha puhua! Tuollaisen miehen kanssa en suostuisi edes kertapanoon. Sinullahan ei tunnu olevan mitää käsitystä siitä, että mitä seksi on. Siihen tarvitaan kaksi - ja se toinen joka puuttuu olet SINÄ.

      • Alfa-Dude

        Alfa nussii sua vaikka pyyhkisi persiinsä sun verhoihin. Fakta.

    • Tahdottoman vaimo

      Seksittömyys on oikeasti erittäin rasittavaa, varsinkin parisuhteessa. Oikeasti ennemmin tai myöhemmin haluaa ja on valmis seksiin parisuhteen ulkopuolella. Kärsii puolison haluttomuudesta sitten mies tai nainen. Tasan ei käy onnen lahjat eikä valitettavasti parisuhteen alkukuuausina tai vuosina tule aina esiin se tahtooko toinen oikeasti seksiä vai ei.

      • pieni vinkki

        Jos joku ei halua oikeasti seksiä, niin eikö silloin voi sopia oikeasti, että toinen voi hoitaa tarpeensa muualla?

        Minusta se on ihan eri asia, kuin se että monet perustelevat pettämistä seksittömyydellä, vaikka todellisuudessa ovat itse pilanneet omat mahdollisuutensa, tai eivät itse halua puolisoaan (jolloin heillä itsellään on ne suurimmat ongelmat).

        Sitäkään ei kannata unohtaa, että haluttomuudesta kärsivä puoliso voi pettää.

      • relajog

        Kysymys vaan ei ole pelkästään seksistä, vaan koko parisuhteesta. Voi olla hyvinkin tyytymätön parisuhteeseen, vaikka siinä seksiä olisikin. Myös tämä valmistelee liiton ulkopuolisiin suhteisiin.

        Parisuhteessa seksi on ennen kaikkea myös henkimaailman asioita :). On hyvin tavallista, että parisuhteessa on seksiä, mutta toinen tai molemmat silti hakeutuvat vieraisiin. Ja jos ei halua puolisoaan, niin se johtuu aina myös puolisosta ja tässä taas korostuu henkiset asiat. Kaikki mitä puoliso tekee, toimii, sanoo, kertoo ajattelevansa, sekä se mitä hän ei tee, toimi.... koko hänen persoona ja olemus vaikuttaa lopputulokseen, eli siihen haluaako toista seksuaalisesti.

        Ei ollenkaan yksinkertaisia nämä jutut. Melko kummallista miten kaavamainen ja yksipuolinen näkemys ihmisillä on seksistä, niin parisuhteessa kuin sen ulkopuolella.

        Sinä taas näytät pitävän ajatuksesta, jossa vika on muualla kuin itsessä. Kaikissa huonoissakaan suhteissa ei petetä. Petturuus asuu aina ihmisessä itsessään.

      • pieni vinkki
        relajog kirjoitti:

        Kysymys vaan ei ole pelkästään seksistä, vaan koko parisuhteesta. Voi olla hyvinkin tyytymätön parisuhteeseen, vaikka siinä seksiä olisikin. Myös tämä valmistelee liiton ulkopuolisiin suhteisiin.

        Vai että oikein valmistelee..

      • pieni vinkki
        pieni vinkki kirjoitti:

        Sinä taas näytät pitävän ajatuksesta, jossa vika on muualla kuin itsessä. Kaikissa huonoissakaan suhteissa ei petetä. Petturuus asuu aina ihmisessä itsessään.

        Se että flirttaa toiselle puhelimessa ja lähettelee vihjaavia sähköposteja sen sijaan valmisteleen miehen pettämään.

      • problems
        pieni vinkki kirjoitti:

        Sinä taas näytät pitävän ajatuksesta, jossa vika on muualla kuin itsessä. Kaikissa huonoissakaan suhteissa ei petetä. Petturuus asuu aina ihmisessä itsessään.

        Jos yksi haluaa yhtä ja toinen toista, niin kummassakaan ei ole vikaa.

    • Sielun mukana

      Olen nainen ja liitossa ollut kauan, mutta en ole koskaan ymmärätnyt pihtaamista.

      Mutta jotakin sanoisin miehille, naiset todella on kasvatettu Suomeesa siiehn , että mies tekee aloitteet, nainen tulee kyllä mukaan.
      Siinä on usein vain se, että mies on jo niin valmis, että ei huomaa, että naisen täytyy myös lämmetä asialle, jotta se täydellisyys saavutetaan.
      Nianen pelkää kipua, joka tulee jos ei ole valmis tapahtumaan. Suudelmat auttavat ja läheisyys siihenkin.
      No siellä pettämisreissuilla se toinenkin on lämmittelyssä mukana, joten saattaa tuntua siinä suhteessa niin erinomaiselta, kun lämmittelet vaimosikin hänkin pystyy ihan samaan. Lisäksi se luvattomuus ja salaisuus asiassa kiehtoo, olen luvattomilla vesillä ja mitä luultavammin särkemässä niin on sielusi kuin kuin koko perheesi sielun. Särkynyt sielu ei koskaan täysin plaudu, vaikka olisi minkälainen uusikko mukana. Taka-alalla tunnet aina tekemäsi pahuudet.

      • .........

        "mies tekee aloitteet, nainen tulee kyllä mukaan"

        Totta tuokin. Toisaalta jos nainen sattuukin olemaan aktiivinen seksin saralla, niin mies ei sitä läheskään aina kestä. Joko psyykkisesti tai fyysisesti.

    • 11+34

      Jos heti suhteen alussa seksi mättää tai ei puhuta siitä mitä oikeasti haluaa, niin vuosien kuluessa kiinnostus toiseen seksikumppanina (ja sitten muutenkin) loppuu.
      Määräkään ei korvaa laatua.

      • problems

        Hyvinkin usein myös vain puhutaan mitä halutaan, muttei kumpikaan tee mitään sen eteen. Tai vain toinen tekee.

      • ........
        problems kirjoitti:

        Hyvinkin usein myös vain puhutaan mitä halutaan, muttei kumpikaan tee mitään sen eteen. Tai vain toinen tekee.

        Näin juuri. Täytyy ryhtyä sanoista rakastaviin tekoihin.

    • ............

      Turha seksielämästä onkin puhua. Mitä enemmän siitä vastentahtoiselle kumppanilleen jauhaa, sitä heikommat mahdollisuudet seksiin. Eli täytyy ryhtyä sanoista tekoihin. Koska viestintä on suureksi osaksi muuta kuin puhetta, niin pitää keksiä keinot, jolla vietellä toinen. Puhumatta paras.

      PS ap. Sanavarastosi on kyllä niin karsea, että sinun olisi hyvä pitää muutenkin suu kiinni ja opetella viestintää ilman rumia sanoja, nimityksiä, arvostelua jne. Niin tuo muuten on kaikille hyvä vinkki. Liitot kaatuvat ennen muuta toisen
      - arvosteluun
      - syyttelyyn ja
      - väittelyyn kumpi on oikeassa.

    • Tosi on

      Jos parisuhteessa menee huonosti ja toinen erehtyy pettämään ja jos petetty kuitenkin haluaa jatkaa parisuhdetta, mutta aina tilaisuuden tullessa muistuttaa puolisoaan siitä, mitä tämä on aikoinaan tehnyt (pettänyt), ei suhde korjaannu koskaan! Jos antaa anteeksi ja haluaa jatkaa, ei petetyn pitäisi koskaan enää epäillä - puhumattakaan muistella toisen petosta, sillä epäileminen ja muistuttaminen saa toisen pettämään uudelleen.

      • Ajattele asiaa näin

        Kyllä pettäminen tulee käsitellä alta pois, vaikka siihen menisi vuosia. Kun asia on käsitelty, ei sitä saa nakata enää toisen naamaan. Mutta asiasta muistuttaminen ei ole se, joka ajaa toisen pettämään uudelleen. Se on pettäjän oma sisäinen tunne tai tyytymättömyys tai mikä tahansa syy.
        Ja on petetyn oikeus epäillä puolisoaan, niin kauan kuin se tuntuu tarvittavalta petetystä. Ei pettäjät saa mitään oikeuksia tekonsa jälkeen. Olisi miettinyt etukäteen, mitä menee tuhoamaan, kun lähti pettämään.

    • katkerapaskaoot

      ja tämä saman kirjoittajan juttu on vuodelta 2006. Oliskohan tarvetta pääsi runkkaukseen!!!

    • Vierasta viikseen

      Aloittajan kommenttia keskusteluun liittyen. Kirjoitukseni on tahallisesti hyvin provokatiivinen ja kärjistävä:

      "Ensimmäistä tehtäessä toosaa tuli ihan viikottain ..." Toosaa!?
      "Akka tuli päivittäin astuttavaksi aina kun oli tarpit keleissä." Astuttavaksi!?
      "... että ehtii akka aivan lakastua ..." akka!?

      "Turhaa puhua mistään seksielämästä!"

      Samoin siihen tulleet kommentitikin ovat samaa luokkaa:

      "Todellakin turha puhua! Tuollaisen miehen kanssa en suostuisi edes kertapanoon."

      Aika helposti minut leimataan täydeksi törkimykseksi. Annetaan kommentteja, joissa minusta tehdään esim. kotitöitä, lastenhoitoa jne. laiminlyövä luuseri tai ihan surkea mies sängyssä jne.

      Toki ihan hyviäkin kommentteja löytyy moista useista eri ketjuista, jotka linkkasin jo aiemmin. Tämä on ihan hauska kokeilu kuinka seksiin, pettämiseen tai ko. asiaan suhtaudutaan, jos siitä kirjoittaa hieman ronskimpaan sävyyn.

      Oikeasti vaimoni on hyvinkin emansipoitunut suffragetti, oli sitä jo alun alkaenkin. Siis tiesin hänet jo alun alkaenkin aika vaikeaksi tapaukseksi parisuhteeseen, jota on jatkunut jo liki 25 vuotta. En todellakaan noteeraa kirjoituksia (minun väitetystä) huonosta naisen huomioonottamisesta tai huonosta seksistä jo alun alkaenkin. Kaikki oli hyvinkin upeaa lasten tuloon saakka ja lapsiahan halusin juuri minä, ei vaimoni. Itse olen osallistunutkin erittäin aktiivisesti lasteni hoitoon jo aivan alusta alkaen. Kyse ei siis ole mistään tällaisista, yleisimmistä, laiminlyönneistä.

    • lemppasin samantien

      Sulla se taitaa olla vaan naisen alakerta mielessä, teksistäsi näkee läpi sen heti. Puhut älyttömän alentavasti naisestasi, samalla kerrot myös senkin, kuinka et edes rakasta naistasi. JOS RAKASTAISIT- ET TULISI TÄNNE PUHUMAAN ALENTAVASTI OMASTA VAIMOSTASI. JOS RAKASTAISIT- ET OLISI TUOLLAINEN SIKA. Pikku vinkkinä sinulle, aloittaja. MIETI JOTAIN MUUTA KUIN NAISEN ALAKERTAA !!!!

      Eniten JÄRKYTYIN KUN LESOILIT PETTÄMISELLÄSI ! PUHUIT KUINKA SE OLISI OIKEIN TEHTY. JOS NÄIN OLET, TOIVON VAIN, ETTÄ TODELLA KIINNI JÄÄT TEKOSISTASI JA TODELLA TOIVON ETTÄ NAISESI LEMPPAA SINUT PIHALLE SAMANTIEN.

      • Sama vieläkin

        >>Eniten JÄRKYTYIN KUN LESOILIT PETTÄMISELLÄSI !>et edes rakasta naistasi.

    • Oikea MIES!

      "Oikeat miehet ei ikinä alistu naisen pihtaamisen edessäkään: ne vain etsii uuden naisen, joka tietää mistä mies pitää. Sellaisiakin naisia on maailmassa, ja paljon onkin. "

      Juurikin niin.

      • OIKEAmieskö

        Kunhan aika kuluu "sen uuden naisen " kanssa niin taas on sama tilanne edessä näillä "poloisilla".

    • vierasta vietiin

      Asiaa!

    • jgöhö

      Et kuulostaa erityisen romanttiselta. Romantiikkaa peliin puolin ja toisin!

    • Mikä mies?

      Ei tosiaankaan noilla puheilla VAIMOA pidetä. Peilailepa sanojasi! Ei se nyt ihme edes ole jos vaimo lemppaa kaltaisesi miehen. Jos miehellä ei ole mielessä mikään muu kuin naisen alapää, ei kunnioitusta vaimonkaan puolelta tule. Käyttäydyt kuin eläin jolla kiima määrää kaikesta. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, kun lapsia syntyy voi jonkun aikaa olla halutkin pois? Syyllistät, ja sinä itse olet syyllinen siihen että niitä lapsia tulee. Kehtaatkin syyllistää vaimoasi! Ehdottomasti miesten olisi synnytettävä että järjen juoksu olisi toisenlainen!

      • Pukki kaalimaassa !

        Kannataako noista provo kirjoituksista imaista hernettä nenäänsä ?

        Tässä tarina on todellisesta elävästä elämästä .

        Tosi tv Synnytylaitoksella kävi kuulemma kirkkoherra
        köyrimässä muijaansa .Kaupungin asukkaat sai pikkuhiljaa asian
        "sanan" kautta haltuunsa kirkkoherran suorittaman palveluksen
        muijalleen .Synnystyostoilla kun tahtoo olla noita valvovia
        silmäpareja sekä kuulevia korvia .
        Siihen aikaan ei ollut minkäänlaisia mamma ja pappa oastoja .

        Kirkkoherrasta jäi tämä pikku kultainen muisto jäljelle kuoltuaan .

    • jurttap

      missäähän tämä tapahtui

      • syntipakana

        Oulun läänissä. Lesta-pappi asialla.

    • kummaJUTTU

      Eiköhän seksikuoleman kuulu johtaa avioeroon, jollei yhteinen seksielämä maistu jommalle kummalle. Silloin on väärän ihmisen kanssa naimisissa. Siinä ei auta mitkään myrkyt, kun olla vaan itselleen rehellinen, että homma ei toimi, otan eron. Käsittämättömän hölmöä jäädä roikkumaan väärän ihmisen vuoteeseen, jos siellä ei tapahdu mitään ja itse haluaisi.

      Arvostaisin suuresti sitä miestä tai naista, joka uskaltaisi ottaa eron ennemmin kuin alkaa kitistä lapsista, asuntoveloista, omaisuuden puolittumisesta...pakko kestää niiden takia, meen vieraisiin - voi luoja miten lapsellista ajattelua!

      • Hmmmmmmmmmm

        Mielestäni asia ei ole laisinkaan näin mustavalkoinen tai yksinkertainen. Silloin kun on lapsia, aikuisilla vanhemmilla on velvollisuuksia perhettään, lapsiaan kohtaan. Joku voisi sanoa sellaista vanhempaa kovin itsekkääksi, joka rikkoo kodin seksuaalisten nautintojen vuoksi.

        Kaikella on aikansa ja tärkeysjärjestys.

      • babyboom
        Hmmmmmmmmmm kirjoitti:

        Mielestäni asia ei ole laisinkaan näin mustavalkoinen tai yksinkertainen. Silloin kun on lapsia, aikuisilla vanhemmilla on velvollisuuksia perhettään, lapsiaan kohtaan. Joku voisi sanoa sellaista vanhempaa kovin itsekkääksi, joka rikkoo kodin seksuaalisten nautintojen vuoksi.

        Kaikella on aikansa ja tärkeysjärjestys.

        Olen samaa mieltä.Lapset hoidetaan kunnialla!

      • ihana rakkaus

        No voi sentään! Asiat vain ei aina mene noin;). Monet miehet valehtelevat kakkoselle,ettei vaimon kanssa ole seksiä! Ihan vain sen takia,että kakkonen säälisi miestä ja antaisi seksiä;). Meillä ainakin kotona puolison kanssa rakastelu toimii,hyvin! Joskus yhteisestä sopimuksesta pidättäydymme seksistä,esim. Muutaman päivän ajan! Näin hekuma on häydellisempää,kun on kerännyt seksuaalienergiaa....;). Rakastelu on myös henkistä,kokonaisvaltaista.Esim. Tantra- seksi on hyvä esimerkki...

      • piipiipiip

        En tiedä, valehteliko eräs minulle, kun sanoi, ettei ole puoleen vuoteen saanut seksiä. Miltei uskoinkin, koska laukesi hyvin pian, ei kestänyt juuri mitään, kun taas laukesi ja huokaili, että olin täyttänyt hänen haaveitaan. Kivaa oli minullakin, että väliäkö tuolla oikeastaan.

    • Vaimohuuletrullalla

      Nimenomaan näin.
      Monelle kuusikymppiselle miehelle merkitsee vaimo ja perheen omat menot paljon enemmäm kuin seksi :D.Tällaiset perhekeskeiset miehet ovat niin muiskuja!

    • seToinenNainen;)

      ASIAA!!! Ei voi muuta toivottaa kun antoisia ja nautinnollisia hetkiä sulle, toivottavasti löydät sellaisen kumppanin jonka kanssa voit tuon nautinnon jakaa *se kun on SUURI osa elämää* ainakin itsellä. Tällähetkellä elän itse asemassa jossa tapailen säännöllisesti naimisissa olevaa miestä, ja nautimme molemmat. Osataan iloita ja herkutella ajattelematta sen kummemmin asian laitoja. Ymmärrän ja tiedän mitä on olla ilman (been there before), mutta nyt saa nauttia!! Ilman isompaa sitoumusta, hyvästä seksistä ja hyvistä hetkistä. Keep it going ;)

    • "Puutteessa"

      Totta puhut Vierasta viikseen!
      itse olen kokenut lähes samaa ja jo kauemmin ja kyllä on kurjaa kun on avioliiton vankina ,(eli ei saa naista vaikka on sitoutunut omaan vaimoonsa joutuu katselemaan vieraita ja saa siitä vielä haukut omalta " vaimolta,aviopuolisolta"
      menkää avionrikkojista puhujat omaan itseenne ja miettikää miltä tuntuu elää aviossa ilman naista 35-40 vuotiaasta hautaan !!?
      Vai sitäkö haluatte avioliitoiltanne?

      • "Puutteessa"

        Kyllä Seksi kuuluu avioliittoon olipa lapsia tai ei ,se on yksi avioliiton tärkeimpiä "työkaluja" ja tuo että kauniit puheet katoaa ,kun on joutunut olemaan selipaatissa vaikka 10 vuotta tai kauemmin vai uskaltaako joku normaali mies väittää muuta.
        ( tämä jatkona edelliseen)

    • mikä avuksi

      mitä httoa tässä sitten tekee kun puolisolla on masennuskausi menossa ei tiedä mikä itsellä on stressaa kunnei lääkärit löydä apua. välilllä innostuu mutta hommat keskeytyy usein ja mua ottaa kupoliin eikä hän hyväl sitä muista. ei osaaa keskustella asioista ei kuulemma pysty. nyt on vaikeempaa mitä silloin kun viimeinen oli vauva. musta yllä ihmisen pitää olla pahasti muissa maailmoissa jossei ymmärrä puolisona että vierellä on toinenki ihminen kärsimässä.

      • harminpaikka1

        Ei ehkä vain jaksa ajatella muita yhtään, mikä ei toki parisuhdetta paranna.

    • Semmoinen sika

      Tämä on kiintoisa keskustelu. Onneksi on naisia jotka tykkää miehistä ja HALUAA SEKSIÄ!

    • Pari_kertaa_vuodessa

      Täähän toimii vieläkin.

    • 12vaviossa

      vaimo sano että ei hänen tarvii miellyttää. eli se pakkoseksi on sit abt kerranviikos hänen halujen mukaan yleensä aamusin sunnuntaina.
      en sit miellytä häntäkään kukillta tms vuosipäivinä.
      kyllä meillä ensin meni koko aika hommissa nyt saan kuulla vaan että aina se kaikille tulee se taantuma. tunsin itseni narratuksi hän kun oli eka jonka kans seurustelin pitempään

    • semmonen_sika

      Taaskin sain vierasta. Vaimo oli kuin toiselta planeetalta... oli näet kulunut niin pitkä aika edelliskerrasta, että oma akkakin tuntui kuin ois vierasta saanu.

    • Pilluhaukkamies

      Rinnoille laaksoon mäkeen, toivoen ettei käteen... onneksi pildeä saa muualtakin kuin kotoa.

    • syvä_huokaus

      Se on loppujen lopuksi ihan paskapuhetta että miehet ja naiset olisivat jotenkin eri planeetoilta seksin suhteen. Kyllähän naiset seksiä haluavat koko elämänsä...mutta hyvin harva haluaa samaa miestä koko elämäänsä. Eikä naiset kykene tätä vielä nykypäivänäkään myöntämään, välttämättä edes itselleen. Jotkut saattaa jopa oikeasti kuvitella ettei seksi ylipäätään enää kiinnosta, vaikka todellisuudessa se on vaan se oma ukko joka ei enää kiinnosta.

    • etArvostaNaisia

      Huh, huh.. onpas melkoiset negatiiviset tunnelataukset!! Teidän suhteessa taitaa olla monenlaisia ongelmia ja ne kaikki ei tosiaankaan ole sun vaimon syytä. Sun asenne naisia kohtaan on loukkaava.. en kyllä olisi tollaisen miehen kanssa missään tekemisissä.. ihme, kun sun vaimo on sinua noin kauan kestänyt!

      Mitäs jos sinä oletkin yksi iso syy seksielämän kuihtumiseen? Oletko auttanut lasten hoidossa? Oletteko viettäneet yhteistä aikaa? Osaatko kuunnella ja ymmärtää vaimoasi?

      Reiluinta vaimoasi kohtaan olisi se, että lähtisit suhteesta. Mene ja etsi se täydellinen nainen. Voit olla varma, että törmäät samanlaisiin ongelmiin seuraavankin kumppanin kanssa.

      • TheOtus

        Niin, naisen ei tarvitse ymmärtää miestä. Miehen ymmärtäminen on vieläpä helppoa koska mies ei sekoa pikkuasioista täysin odottamatta.

    • hohhoijjaa

      Jos kotona ei saa, on täysi moraalinen oikeus käydä vieraissa. Asia on erittäin yksinkertainen, vaikka tämän palstan täysin aivosairaat, omistusfantasioissaan elävät jätetyt akat kommentoisivat mitä.

      • Pillumotissa

        Täsmälleen näin on asia.

    • vieraanilonauseinkin
    • kylläonnuukia
    • khkhkhkh

      Tämä aloittaja on just niitä miehiä jotka jonkun ajan kuluttua itkee jollakin toisella palstalla kuinka on kamalaa kun vaimo jätti ja ystävätkin hylkäs.Sitä ennen se on kertonu muutamalle naiskumppanilleen kuinka kamala vaimo sillä on kuinka surkea elämä. Näin käy just niille jotka eivät pysty puhumaan ongelmistaan sille omalle kumppanilleen.

    • löytyihänsemullekin
    • Erotatäytynee
    • seksikuolema

      Siitä on jo 10 vuotta aikaa. Joka lehdessä oli juttuja seksielämästä. No toinen puoli on seksikuolema. 

      Minua huvittaa kun jotkut koettavat tehdä minusta reppanaa tai nahjusta. Kuitenkin vierasta naista irtoaa mistä tahansa ja tasaiseen tahtiin 4-5 vuodessa eli jatkuvasti on naista "tarjolla"... nykyaikana on lukemattomia chatteja ja deittejä, sen kun poimii vaan. Ja on kiimaisia naisia eli on hyvinkin vilkasta SEKSIELÄMÄÄ.

      http://keskustelu.anna.fi/threads/seksikuolema-vai-seksielaemae.1498207/

    • vieraissataasen
    • KummelienMalliin

      Täähän on legendaarista!

    • sydäntäkohti

      Ruka Levi Ylläs seksi ei todellakaan ole kuollut.
      Rouvat saa yltäkyllin...

    • sveitsiläisenjoke

      Juuri sanoin miehelleni (51) että mikä on? Yrittäjä, vain urheilun katsominen kiinnostaa. Myös minun haukkuminen, oli syy mikä tahansa. Ja olen (46) hoikka, kaunis, työssä käyvä, kodista ja lapsista huolehtiva puoliso. Läheisten mielestä loisto valinta. Hän vaan halveksii ja haukkuu ja aina syyttää.

      • onnähtyjuttu

        Suuri osa ukoista homoutuu iän myötä ja elävät kulissiliitossaan miesten kulleja imien parkkipaikoilla.

      • Asioitaonhoidettavakunto

        Voin jutella sun kanssa asioista niin loppuu järistys

        Mitä luulet jos tehdään sopimus?

    • nn8890

      Oivoi tuota aloittajaa, itsekään en tuollaiselle miehelle antaisi vaan ottaisin eron. Tottakai se suututtaa jos vaimo ei anna ja uudestaan ja uudestaan saa pakit, olen sen itsekin naisena kokenut että miesystävä ei anna. Suututtaahan se. Mutta tärkeintä olisi yrittää ymmärtää, PUHUA ASIOISTA tai vaikka ohjata nainen seksuaaliterapeutille tai jonnekin keskustelemaan asioista. Jos toinen osapuoli ei ole halukas tekemään asialle mitään, erohan siinä tulisi. Itse jos olisin täysin haluton ja seksi yököttäisi, antaisin miehelleni vapauksia... Ei seksittä eläminen ole mielestäni oikein. Jokainen tarvitsee läheisyyttä ja tuntea olonsa haluttavaksi. Kamalaa miten aloittaja kuvaa seksiä vaimonsa kanssa, vaimo huutaa seksin aikana, tuo on sitä seksiä mitä harrastetaan yhden illan jutuissa ilman tunteita, seksi pitkässä suhteessa rakastettuna on aivan jotain muuta, silloin saadaan järisyttävimmät orgasmit ja olo on huikea. :)

      • yhdessä.panostusta

        Aloituksen mies on taas niitä jotka odottavat että nainen jalat harallaan makaa sängyssä odottamassa häntä, ja joka nukkumaan mennessä napsauttaa vaimon pikkuhousun kuminauhaa kysyen miksi nuo on vielä jalassa.
        Juuri tuollainen mies odottaa naiselta palvontaa mutta ei itse halua panostaa milläänlailla. Seksikuolema kotona EI KOSKAAN ole yhden syy. Jos mies naista syyttää niin syy yleensä löytyy miehestä.
        Naista syyttävältä mieheltä puuttuu mielikuvitus ja halu tehdä hyvää puolisolleen.
        Miehet.... mars oppimaan seksin saloista ja läheisyydestä niin ei tarvi syyttää vaimoa seksikuolemasta.

      • turhasyyttää
        yhdessä.panostusta kirjoitti:

        Niin ja voi niitä miehiä jotka seurusteluaikana todella panostavat naiseen, tulee kehuja, kukkia ja helliä tunteita, mutta jos mies kuten exäni sanoi naimisiin mentyämme, että "nyt loppu kukkien ostot ja lepertelyt" osoittavat todellisen minänsä papin aamenen jälkeen. HUH, Sanoisin, että vedätyksellä voitettu hylkää vedättäjänsä kun asia paljastuu ja silloin menee kaikki halut.

      • MikäVikaRakkaudessa

        Ylipäätään en ymmärrä, kun mies sanoo naiselle: "Mä en sitten kukkia osta." Niin mitä? Miksi et osta kukkia, jos tiedät, että naisesi tykkää niistä? Miksi et halua sillätavoin ilahduttaa joskus naistasi? Eikös se ole helppo keino ilahduttaa naista, ostaa kukkia, jos kerran tietää, että nainen niistä tykkää. Taisi olal tuossakin kyse jostakin vallanhalusta, kilpailusta..en tiedä. En vain koskaan ole ymmärtänyt, miksi noin ajatella. Mutta tietenkin on paljon parempi sanoa heti kättelyssä, ettei aio ostaa kukkia, kuin ostaa niitä jatkuvasti ja leperrellä ja kun sitoudutaan, niin kertoa erilaisin sanankääntein, että se nyt oli vain sellaista esittämistä ja muilutusta.

    • panomiesoikeesti

      Ou jee mikä ketju...

    • eipäpuutevaivaa

      Onneksi on tuttuja naisia, antavaisi ja ihanaisia....

    • nainensanooettä

      Luin ketjua ja suurin osa syyttää ap:tä siitä, ettei vaimo ole innostunut seksistä. Entä jos vika on naisessa itsessään ettei seksi vaan huvita? Vai onko tässäkin sama logiikka, että jos naista ei seksi huvita, vika on miehessä ja jos miestä ei seksi huvita niin vika on naisessa?
      Seksi on kahden kauppa. Ei siinä mitään sirkustemppuja tarvita että se sujuu. Jos ei suju, niin kummankin on syytä katsoa peiliin. Ei pelkästään miehen. Kyllä naisillakin on velvollisuus ja oikeus huolehtia siitä.
      Mun mielestä on pettämistä myös sekin, että ei suostu seksiin puolisonsa kanssa ja olettaa, että puoliso tyytyy tilanteeseen. On väärin kieltää luonnollinen tarve toiselta. En ihmettele, jos moni ratkaisee ongelman käymällä vieraissa jos yhteiselo muutoin sujuu. Mutta siitä ei sen haluttoman pidä suuttua. Ei hän voi yksin määrätä noin tärkeää asiaa parisuhteessa. Naiset monesti katsoo sen oikeudekseen ja eivät edes suostu puhumaan asiasta.
      Sitä ei kokematon usko, miten paljon sattuu kun toinen kerta toisensa jälkeen torjuu lähestymiset seksin saralla. Eikä selitystä tule muuta kuin että kun sä olet sellainen ja tälläinen ja silloin et tehnyt niin ja näin niin ei tule seksiä. Masentavaa. Vie itsetunnon kokonaan.
      Olen nainen, jonka eks-mies ei halunnut seksiä kuin harvoin. Uskon tietäväni, miltä ap:stä tuntuu jatkuva torjuminen. Nyt olen oppinut, että jos ei uuden miehen kanssa seksi natsaa heti alussa, en viitsi ruveta odottelemaan, tuleeko se himo joskus myöhemmin. Sitä pitää tuntea heti ensitapaamisella.
      Niin että menkääs naiset itseenne ja miettikää, onko oikein jatkuvasti pihdata syynä pääkipu yms. Jos jatkuvasti pakottaa päätä, on syytä mennä lääkärille. Ja Sama neuvo pihtaville miehille. Eikä ne lapset kärsi jos välillä vähän vällyjen välissä peuhaa.

      • nainensanooettä

        Siis jos naista ei seksi huvita, vika on miehessä ja jos miestä ei seksi huvita, vika on edelleen miehessä?

    • ghjhjus

      Meillä ei tarvittu hääkakkua, alkoi eukon pihtaaminen jo 15 vuoden jälkeen.

    • MikäVikaKiltteydessä

      Pihtaamiseen on varmaan monenlaisia syitä, mutta totuus kuitenkin aina, että torjuminen tuntuu tosi pahalle. Jokaisella on omanmittaiset tarpeet ja niinpä joku voi valittaa olevansa puutteessa, kun rakastelevat vaimon kanssa kerran päivässä. Sitä seksiä kun haluaisi kolme kertaa päivässä. Seksi on tosiaan kahden kauppa. Itse en tykkää ajatella seksiä näin: Toosa, piirakka, muna ja mälli. Pakko saada, sama kuka on, onko maksettu vai helppo, kunhan saa.

      Seksi. Iloinen kahden ihmisen(tai kuin monen nyt haluaa) välinen asia, jossa on herkkyyttä, lämpöä, tulta, kenties rakkautta, ehkäpä läheisyyttäkin, hyvän tekemistä molemmille, vaikkapa nautintoa tuskan tai muun kautta, taantumistakin ja paljon muuta, mutta ei se ole suoritettu blingbling; "mulla on vilkas seksielämä, vaikka miespihtaa" -levelillä koettu status tms.

    • AloittajaJataa

      Kummallisinta onkin kuinka kivasti seksi sujuukaan semmoisten naisten kanssa, keiden ukot ei enää halua/pysty/innostu seksitä. Nainen joka haluaa on aivan ihana... ja niitä riittää...

    • pesääriittää

      Eronneet naiset on kiimaisimpia.

    • Kakkosiariittääkyllä

      Tuossa iässä juuri miehet hankkii kakkosen. Tämä on niin nähty. Hanki sinäkin se on kuule yleisempää kuin uskot. eli jos kotona et saa seksiä kyllä niitä naisia löytyy jotka kotonaan hoitelevat ukkomiehiä. Nykyään eronneet sinkkunaisia löytyy pilvinpimein jotka eivät välitä onko mies varattu tai ei. Tiedän yhden tällaisen jolla ainakin löytyy historiaa moisesta. Ja sen kotona kulkee yksi ukkomies. Se ei ainakaan ole käräyttäjä koska tuon ukkomiehen akka ei tiedä asiasta. Älä siis ole katkera vaan hae se kakkonen johon voit käydä asiasi hoitamassa. Ei tuotakaan paria näy häiritsevän kunhan seksiä saavat toisiltaan. Hyvin menee nyt sitten kaikilla. Kokeile uutta ja rupea nauttimaan kuin kunnon mies.

    • Kakkosenhankkinutmyös

      Niin tässäpä tarina teille pettämisestä. Mies tuossa iässä meni ja hankki kakkosen. Kotona piti olla asiat kunnossa. Seksiä joka toinen ilta. Nähtävästi ei tarpeeksi siitä huolimatta kun piti tuo kakkonen hommata. Kun jälkikäteen kertoi niitä syitä siihen aivan uskomattomia. Perimmäinen syy oli se että tapasi haluakaan naisen ja itsetunto kohosi niin paljon ettei voinut olla käyttämättä tilannetta hyväkseen. En tiedä mitä oli kertonut tuolle toiselle mutta tuskin tuota syytä. Eiköhän ollut kertonut olevansa eroamassa ja tunteettomassa liitossa. Varmaan myös kertonut minun pettäneen josta johtuen ei pysty aviota jatkamaan. Suhteen lopetettuaan alkoi kertoa pikkuhiljaa ja tunnustamaan. Kertoi myös siitä toisesta. Hyvin olivat hoitaneet salasuhteensa. Jopa brebeidit käytössä etteivät kiinni jää. Tapaamisiin oli helppoa kun reissuhommaa tekee. Nyt ihmettelenkin miksi tuo kakkonen ei edes käräytä miestä? Nythän se oli helpompaa kertoa kun suhde ohi. Toki en tiedä jatkuuko se vielä? Enhän voi koskaan tietää. Itse jokainen elää omallatunnollaan ja jos jatkavat on niiden häpeä. Tiedän mieheni rakastavan minua koska kertoi kaiken tämän ja tuskin silloin jatkaisi tuon kakkosen kanssa. Luotan ja uskon miehen sanaan koska ymmärrän nuo syyt miksi suhteeseen alkoi. Harmaatahan välillä tämä avio on. Miehille näkyy olevan pahempi tuo ikä kuin naisilla.

    • seethelightahead

      Tuolta teksteistä löytyi mielestäni syy kaikkeen :
      "Seksi on ihanaa mutta oikean ihmisen kanssa"
      Suhteen alussa ei vielä niin tunneta toista saati ehlä itseämme. Emme osaa kasvaa yhdessä ja alamme nähdä omat henkilökohtaiset vajavaisuutemme toisessa.
      Paras seksi vaatii kummaltakin sen että on hyväksynyt itsensä ja hyväksyy toisen.
      Lasten tullessa oma kasvu on miltei mahdotonta? Ellei silloin tiedosta miten syntynyt lapsi voi vaikuttaa etäännyttävästi parisuhteeseen kaikki voi nopeasti etäännyttää parin toisistaan.

    • naisethuijaa

      Sain vielä lapsen jälkeen aika säännöllisesti pillua mutta kova kohtalo tuli...kun lapsi oli kuudennella niin löytyi kaikki tekosyyt...päällimmäisenä oli että lapsi kuulee äänet ei voi sextailla...sitä kestänyt jo useita vuosia. Vieras nainen tietenkin helpottaa pahinta puutetta, seksisuhde olis kylläkin poikaa ei tartis aina etsii uutta panoa. Olen samaa mieltä uskollisuudesta ja moraalisesta paskasta...itsehän vaimo on lupautumut hoitamaan osaltaan aviollisia "velvollisuuksia" joihin kuuluu myös seksi miehen kanssa vaikka ei aina niin huvittaiskaan, ei muakaan aina kaikki niin huvita mutta tehnyt olen.

      • sitten-onnistuu

        naiset ei huijaa, Katsohan ensin peiliin. Osaatko vietellä naisen? VAimo pitää vietellä. Seksi avioliitossa ei ole miehen etuoikeus vaan yhteinen sopimus, nautinto. Miehet eivät vain ymmärrä että naisen haluttomuus voi johtua miehen käytöksestä. Miehille sanoisin miettikää onko elämästä tullut liian arkipäiväistä, otatko vaimon itsestäänselvyytenä. Huomioitko vaimoa, autatko kotitöissä ym listaa voisi jatkaa vaikka kuinkapitkään. Ongelmat pitää ratkaista yhdessä.

      • kokeillut
        sitten-onnistuu kirjoitti:

        Romanttista höpinää...ei vaan päde täällä kylmässä arki elämässä, tiedätkös.

      • EltaantunutEmätin
        sitten-onnistuu kirjoitti:

        naiset ei huijaa, Katsohan ensin peiliin. Osaatko vietellä naisen? VAimo pitää vietellä. Seksi avioliitossa ei ole miehen etuoikeus vaan yhteinen sopimus, nautinto. Miehet eivät vain ymmärrä että naisen haluttomuus voi johtua miehen käytöksestä. Miehille sanoisin miettikää onko elämästä tullut liian arkipäiväistä, otatko vaimon itsestäänselvyytenä. Huomioitko vaimoa, autatko kotitöissä ym listaa voisi jatkaa vaikka kuinkapitkään. Ongelmat pitää ratkaista yhdessä.

        <Osaatko vietellä naisen? VAimo pitää vietellä.>

        Haista hapantunut härpötin!

        Kerran vietelty ja riittää...

    • rookie66

      Itse toisena osapuolena eli haluttomana olleena. Vuosia itsellenikin uskottelin että haluttomuus johtuu elämäntilanteesta, että lapset vie huomion jne. Totuus on että kumppani ei ollut se jonka kanssa ongelmat olisi voinut ratkoa niin että molemmat olisivat olleet tyytyväisiä. Eli kannattaa miettiä loppuun löytyykö sitä oikeaa kemiaa lopulta sen jälkeen kun nippu ongelmia lyödään nenän eteen.
      Onko kummastakin tukemaan toista ongelmien keskellä, ellei ole, se toinen tuntee jäävänsä yksin. Eli yhteishengen löytyminen on tärkeää, vaikka rakkaus olisikin olemassa kaikki saattaa muuttua itsestäänselvyydeksi liian helpolla.
      Luulen että eron jälkeen seuraavan suhteen osaa ottaa eri tavalla ja tietää jo suunnilleen missä ja mikä voi mennä pieleen. Osaa etsiä uudesta kumppanista niitä asioita joita tietää haluavansa arkena nähdä ja tajuaa ettei odota toiseltakaan mitään mitä itse ei voi antaa.
      Eli lopulta kai oma sanoma on että vaisto kertoi aika pian omassakin liitossa että toinen ei ole se oikea, sitä ei halunnut vaan itselleenkään myöntää.
      Luuli että itsessä on vikaa kun halut ovat hävinneet. Ei se ole kummankaan syy, kumppani ei ollut se oikea.
      Kannattaa etsiä, seksi on ihana asia. Mutta toisaalta vain yksi asia monien muiden joukossa.

    • Salaajoskusnautin

      Kyllä noita kakkosnaisia löytyy joten käy hoitamassa siellä ja jos muut asiat ok niin jatkat aviossa. Ole viisas muista huolehtia että kiinni et jää. Rahaa jos käytät muista aina käteisellä. Hommaat sille brebeidin johon voit aina soitella kun tarve tulee. Työ on helppo syy kertoa ylityöt ym. Pidä myös huoli ettei kukaan saa tietää. Jos kuljet sen kotona mene eri reittejä ettet ole silmätikkuna. Muista aika ajoin ostella jotain kivaa viemisiä että pysyy tyytyväisenä. Jos alkaa liikaa tunteilla häivy ja sulje brebeid. Tässäpä ohjeita jolla homma hoituu.

      • Kostanjoskus

        Hmm...... Kuullostaa ihan mieheni teoksista. Se mistä tiedän nuo jutut olen jo tutkinut. Löysin sen brebeidin nro. Ja kuinka olit ostanut kukkia sille samoin olit ostanut kahville leivoksia ym. Mikä tuuri tunnen sen naisen naapurin Juttelin sen kanssa. Soitteli kun ajoit sen pihaan. Ei se niin salaista ole. Vaikka annatkin nuoremmille ohjeita. Revi siitä ukkomies ja kakkonen!

    • nottatallaasta

      Kerrankin täyttä asiaa.

      • puhukaa-ongelmista

        Haloo, rakkaus ei ole sama asia kuin seksi. Eikä seksittömyys ole syy lähteä pettämään. Kyseleppä aloittaja iteltä ja puolisoltas että mikä meni vikaan?

    • äläpassaaukkoa

      Kun vaimoa alkaa pitää äitinä, senhän tietää et itse mies alkaa olla kuin poikamies ja haku päällä.

    • kylillä_saa

      Minä en suostunut naimisiin mutta silti seksi loppui kun avovaimo pisti pika liimaa reisien väliin. No mitäs sitä voivottelemaan kyllä sitä aina halukkaita naisia löytyy.

    • pakoloisenkelpaa

      Mitäs suvakit tähän?

    • Tupla_Uuno

      Haloo kohtalontoverit?

      Onko kokmusta pihtaavista naisista?

    • AitoJaOikea

      Aito rakkaus yllättää... ja vielä kerran... vähintäänkin kerran...

    • Gkhkkch

      Avioliitossa mies alkaa pitää vaimoa äitinä. Vaimo tekee kotityöt ja hoitaa lapset. Ketä sitten enää seksi kiinnostaa kun mitään arvostusta ei saa. Sitten kehdataan vielä käydä vieraissa. Helpompi olisi ollut sanoa ajoissa että kiinnostus lopahti mutta raha ja kulissit!?

      • 94857824

        Niin, pariutuminen on hyvä lapsille mutta tuhoaa romanssin. Olisikohan tänä kunnallisena aikana parempi heittää hyvästit ydinperheelle? Miehet voisivat toimia kiertävinä kuhnureina ja naiset pyörittää arkea lasten kanssa.

      • Fjjjjn

        Niin kauan kuin miehen euro on enemmän ja äidit pitävät äitiyslomia ja hoitovapaita on avioliitto kannattava. Tosin jos mieheltä saa kunnon elatusmaksut!?!?

    • etteitulislaises

      minäkin kuulin joskus ISIN voihkee ja se naisena saa nyt ajattelemaan???EI MINUN LAPSET tarvii ISIN voihkeita kuunnella.ku oot noin mennäkses niin MEE.jos kalustas on kaik kiinni niin MENE.nimittäin olen NYT AIKUINEN nainen .vastuussa ETTEI mun POJASTA tulisi LAISESI.

      • 98835784

        Säälin poikaasi.

    • Joops

      Ei mulla muuta, mut miehet ne vasta pihtaakin.
      Tähän asti uskollinen olen ollut. Kohta ei enää jaksa.

      • Anonyymi

        Niin minunkin mies pihtasi, siksi menin vieraisiin. Mies oli myös huono sängyssä, aina sama asento hyi helvetti. Mä tykkään seksistä, mutta en tollasen miehen kanssa.

    • KullinSuunnistamana

      Pojista tulee isiensä kaltaisia ja sinne menevät minne kalu osoittaa.

    • sdffgfggjhjjhk

      et sitten nainen kysy mieheltäsi että imaisen kassit tyhjiksi saunassa jos imuroit nyt ennen sitä
      luulen että imuri laulaa ja saunassa mälli lentää

    • Otammeyhteyttä

      Nainen puhuu järkeä muikut täysiä kakaroita.

    • VierastaViikseen

      Aito rakkaus yllättää sut vielä kerran, vähintäänkin kerran...

      Ketjun avaaja löysi taas ihanan "sivuluisun".... ja taas mennään suoro ojossa...

    • Mulkku-Seppo

      No ottakaa hyvä mies pistooli käteenne ja menkää metsään ja ampukaa itsenne jos kerran noin vituttaa. Asiahan voisi olla myös niin ettei vaimonne innostu vain kerta kaikkiaan teistä. Oletteko ajatellut sellaista vaihtoehtoa. Tuskin kaltaisenne viisikymppinen enää kiinnostaa ketään seksimielessä. Unohtakaa tuollaiset haaveilut ja keskittykää perheenne hoitamiseen. Teidän pitää muistaa että seksihommat on nuoremmille ja kauniimmille varattu. Ehkäpä vaimonne antautuu jollekin nuoremmalle ja pystyvämmälle könsikkäälle? Jollekin joka huolii vaimonne kaltaiset iäkkäämmät rouvat.

    • Mulkku-Seppo

      Lisäksi puhutte "pillusta". Olen suurella todennäköisyydellä oikeassa kun oletan että ilman maksua ette ole sellaista noin iäkkäänä herrana nähnyt pariin vuosikymmeneen. Vaimonne kiristää teitä VITULLAAN, ei suinkaan pillulla. Se on nuoren naisen tavara se.

    • Mulkku-Seppo

      Älkääkä suuttuko näistä ohjeista. Yritän auttaa vain teitä. Tämä ei ole mitään vinoilua vaan faktoihin perustuvia neuvoja. Yritän avata teille uutta näkökulmaa että voisitte hyväksyä tilanteenne paremmin. Hyvää kevään odotusta Teille ja viihtykää perheenne kanssa. Menkää vaikka pilkille. Ehkäpä raikas sää saa teidät paremmalle mielelle.

    • Eitotta

      "Olen vasta 50v ukonraato". Kannattaa keskittyä muihin asioihin elämässä ja harrastuksiin. Viagra pappa ei vaimoa ole innostanut ja kokee hänet vastenmieliseksi. Taitaa ton ikäisillä papoilla olla jo parhaat hetket ohi. Parempi jättää sekstailu nuoremmille.

    • Sepihvistä

      Ympärileikkaa se ja heitä pois, kun raa'alla ei tee mitään. Tai katkaise, koska kaikkia vie oma himonsa.

      • Mulkku-Seppo

        Sitähän yritin juuri hänelle neuvoa että ei kannata turhia haaveilla vaan keskittyä olennaiseen.

      • Vitunkantaja

        Hyvä Mulkku-Seppo, liityin juuri fan-clubiisi.

      • Mulkku-Seppo
        Vitunkantaja kirjoitti:

        Hyvä Mulkku-Seppo, liityin juuri fan-clubiisi.

        Kiitos teille arvoisa Vitunkantaja, olette tehnyt viisaan päätöksen.

      • Mulkku-Seppo

        Herra aloittajalle voisin antaa vielä yhden ilmaisen neuvon, tai oikeamminkin ehdotuksen. Mikäli kaipaatte jännitystä elämäänne, voisitte kokeilla pelata vaimonne kanssa esimerkiksi venäläistä rulettia. Takaan että pääsette ongelmistanne sadan prosentin varmuudella voitatte sitten tahi häviätte. Mikäli haluatte pitkittää jännitystä niin älkää ladatko revolverinne rullaa enemmällä kuin yhdellä, korkeintaan kahdella patruunalla. Mikäli Teillä on kiire ratkaista ongelmanne, siirtykää Siperialaiseen rulettiin jossa ette pyöräytä rullaa enää jokaisen ohimoliipaisun jälkeen. Kiireisessä aikataulussa voitte myös pysyä venäläisessä pelissä mutta siinä tapauksessa ladatkaa rullaan yhden asemasta neljä tai viisi patruunaa. Mikäli voitatte niin mikäänhän ei estä Teitä jatkamasta peliä yksinkin. Kyytipojaksi suosittelen 200g venäläistä vodkaa. Onnea peliin! 😊

    • Anonyymi

      Aito rakkaus yllättää mut vielä kerran, vähintäänkin kerran...

      Aloittaja, nyt jo ikämiehenä aina joskus vieraissa.

    • Anonyymi

      Rakkaus ja seksi o 2 eri asiaa.- Rakastan vaimoa mutta netillä käyn vieraissa :)

    • Anonyymi

      Tiedän tunteen, vaikka itelle onki jo taaksejäänyttä elämää.

      Olin 20 ku mentiin yhteen ja oltiin yhessä 10 vuotta. Ei meillä ikinä mikään super seksielämä ollu, mutta alkuun sen kanssa eli. Ite olisin aina halunnu enemmän, mutta sillon seksiä sentään edes oli. Viimesen kolmen vuoden seksikerrat voiki sitte laskea yhdellä kädellä ja nekin oli niin, että piti lähes kimppuun käydä. Sillonki vaan homma hoidettiin hänen osaltaan ja thats it. Mies ei olis tehny yhtään mitään.

      Eikä tosiaan ollu musta, mun ulkonäöstä, jne. kiinni. Ottajia ja tarjokkaita olis ollu, mutta ku en oo pettävää tyyppiä. Miehellä ei vaan yksinkertasesti ollu mitään haluja, eikä sitä kiinnostanut tehdä asialle mitään. Oli kerran juttutuokio yhden sen ystävän kanssa niiden mökkireissun jälkeen. En jaksa alkaa sitä sen enempää aukaseen, mut keskustelun lopputulema oli, että mun ei tosiaan tarvinu pelätä että mies pettäs. Sitä ku ei seksi kiinnostanu. Ja se oli vielä niin pirun mustasukkanenki. Itekään en olis saanu oloaani helpottaa. Monesti teki mieli vaan mennä ja panna jonku kanssa, ku sitä kuitenki epäiltiin.

      Ei koskaan enää tollasta ... ei ... ei ... ei! Jos on pakko olla selibaatissa, niin sitte mielummin yksinäni. Seksitön parisuhde on mulle ihan turha kapistus!

    • Anonyymi

      On sulla ainakin sana hallussa.

    • Anonyymi

      Halveksit kun vaimosi haki sinulta seksiä ja halveksit vaimoasi kun hän ei anna sinulle seksiä? Mitä toivot vaimoltasi?

    • Anonyymi

      Naisia, naisia, antautuvaisia... taas on ihana sivuluisu kierroksessa ja nyt pitääkin harkita EROA.

      Jos alkaisin vielä 3. elämän?

      T. Aloittaja

    • Anonyymi

      Siellä mun ukkonu huora kirjoittelee omiaan. Sai lemput ukoltani, nyt niin katkera kun ei ukko hulinutkaan. Ukko oli luvannut ottaa tämän huoran akakseen että saa hyvin vittua huoralta. Nyt mhuora mlh suuttunut kovin ja parjaa koko perhettä. Tämä on jo terroritekoon verrattavissa!! Pitää kai ottaa poliisiin yhteys koska tämä ei näytä loppuvan ollenkaan. Hän on ollut pelkkä pano jota on nussittu tullen menne. Tämä raukka päivänen luulee rakastavan ukkoani, sellaista se on kun kaikki ei ole päässä kotona.

    • Anonyymi

      Mulkku olet.

      • Pelatkaa Tekin!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      235
      4280
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      124
      2184
    3. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      215
      1811
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1784
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1634
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      186
      1506
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      54
      1364
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1281
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      60
      1262
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1161
    Aihe