En ymmärrä

Täällä keskustelupalstalla näyttävät useimmat naiset olevan sitä mieltä, että suomalaiset miehet ovat jotenkin erityisen rasistisia ja junttimaisia, koska monella heistä on jotain ulkomaalaisvastaisia mielipiteitä.

Sen perusteella mitä olen asioista lukenut ulkomaalaisvastaisuus on yleistä koko Euroopassa ja kun verrataan tilannetta vaikkapa Itävaltaan tai Ranskaan niin voisi jopa luulla, että Suomessa suhtaudutaan ulkomaalaisiin suhteellisen myötämielisesti. (Ulkomaalaiset tässä varmaankin tarkoittavat lähinnä islamilaisista maista tulevia..)

Jos sitten ajatellaan vaikkapa Afrikkaa niin uskallan veikata, että siellä esiintyy rasismia valkoihoisia kohtaan vähintään yhtä paljon.

Ajatellaan nyt vaikkapa ajatusleikkinä, että minä lähtisin lomamatkalle johonkin Kongolaiseen pikkukaupunkiin ja kokisin siellä pienen 'lomaromanssin' paikallisen naisen kanssa. Luulenpa, että mahdollisuuteni palata hengissä kyseiseltä matkalta olisivat suhteellisen heikot :)
121214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eivät suomalaismiehet ole erityisemmin suomalaisnaisia ulkomaalaisvastaisempia, ainakaan minun kokemukseni mukaan, mutta sehän ei ole tilastollisesti kelvollinen selittämään koko Suomen tilannetta. Havaintojeni mukaan suomalaiset ovat aika suvaitsevaista kansaa ja varsinkin, jos yhteinen kieli löytyy, kaikki sujuu leppoisasti.

Pääkaupunkiseudulla tilanne voi näyttäytyä ihan eri näköisenä, mutta pikkukaupungissa ihmiset ainakin toistaiseksi ottavat ihmiset ihmisinä. Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.

Vaikka tältä palstalta voisi saada sen kuvan, että suomalaiset ovat ulkomaalaisvastaisia, niin ei se ainakaan tuolla meidän tuppukylässä tunnu paikkaansa pitävän. Mikä on sinänsä erikoista, koska voisi kuvitella (tuo kongolaisesimerkkikin huomioiden), että suljetussa yhteisössä erilaisuutta siedettäisiin huonommin.

Tuohon alkuperäiseen väitteeseen palstan eräiden miesten rasistisuudesta ja junttimaisuudesta: Kyllä tyhmempi voisi niin luulla.

Äänestä
  • tuppukylässä kuten joensuussa ei todellakaan ole koskaan ollutkaan minkäänlaista merkkiä rasismista...muistelkaamme muutaman vuoden takaisia tapahtumia...

    Äänestä

  • elli kirjoitti:

    tuppukylässä kuten joensuussa ei todellakaan ole koskaan ollutkaan minkäänlaista merkkiä rasismista...muistelkaamme muutaman vuoden takaisia tapahtumia...

    Väitätkö nyt ihan vakavissasi, että jotkut Joensuun muutamat skinit ovat sama asia kuin muiden Euroopan maiden äärioikeistolaiset puolueet tai skinien massaliikkeet? Eipä tarvitse mennä kauemmaksi kuin Ruotsiin, niin tilanne on jo toinen. Tosin Ruotsissa rotuväkivaltaan syyllistyvät eniten maahanmuuttajat.

    Kyllä joskus vähän ihmetyttää, että minne suomalaisten naisten suhteellisuudentaju on hävinnyt.

    Äänestä

  • ellille kirjoitti:

    Väitätkö nyt ihan vakavissasi, että jotkut Joensuun muutamat skinit ovat sama asia kuin muiden Euroopan maiden äärioikeistolaiset puolueet tai skinien massaliikkeet? Eipä tarvitse mennä kauemmaksi kuin Ruotsiin, niin tilanne on jo toinen. Tosin Ruotsissa rotuväkivaltaan syyllistyvät eniten maahanmuuttajat.

    Kyllä joskus vähän ihmetyttää, että minne suomalaisten naisten suhteellisuudentaju on hävinnyt.

    En ala väittelemään mistään kenenkään kanssa, mutta rasismi, vaikka se olisi missä mittakaavassa, ei ole hyväksyttävää. Ne Joensuulaiset tapahtumat silloin aikoinaan jäi jotenkin vaan mieleen, että kyllä sitä Suomessakin osataan olla väkivaltaisia. Vertaaminen muiden maiden väkivaltaisuuksiin ja äärioikeistolaisuuteen ei ole oikea suunta. Eikös sitä pitäisi ajatella, niin että meillä toimitaan näin, ilman väkivaltaa ja sortoa ja annetaan hyvä kuva meidän maastamme, vaikka olemmekin mitättömän pieni maa maailan meressä.

    Aina kyllä mietityttää mihin suomalaisen miehen järjenkäyttö on hukkunut!

    Äänestä

Tältä keskustelupalstalta saa juuri sen kuvan, mitä ulkomaalaisten miesten kanssa seurustelevat suomalaisnaiset oikeastikin ovat. Tiivistettynä sinisilmäisyys...

On toki olemassa onnistuneitakin monikulttuurisia parisuhteita, mutta niitä on vain häviävän pieni osa - ja tätä ei suomalaisnainen tahdo uskoa. Ja tieto ei hatusta, vaan voi ihan tilastoista tarkistaa.

Suomessa naisen asema on niin hyvä, että kun siihen tottuu, on suoranainen mahdottomuus sietää miestä joka laittaa kotiin hellan ääreen laittamaan ruokaa, sillä välin kun itse käy toisissa naisissa. Se on osa useaa vierasta kulttuuria ja samalla kulttuurin se osa, jota suomalaisnainen EI HALUA nähdä ennen kuin on pakko.

Äänestä
  • le pen, haider, fortyun jne. suomessa ollaan vielä aika kiltisti.

    Äänestä

  • Tuossa sinisilmäisyydessä saattaa hyvinkin olla perää. Mahdollisesti suomalaiset naiset ovat helppoja, koska eivät ole tottuneet puolustautumaan miesten iskuyrityksiä vastaan yhtä hyvin kuin jossain eteläisemmässä maassa. Täällä pohjoisessa miehet ovat enemmän keskittyneet työn tekoon kuin naisten iskemiseen.

    Äänestä

Siis kun muualla ollaan rasistisempia, on se meilläkin hyväksyttävää? Muualla maailmassa on varmasti maita, joissa on enemmän rikollisuutta ja esim. raiskauksia kuin Suomessa. Onko sekin siis hyväksyttävää? Turha valittaa, kun naapurissakin sitä tehdään?

Tuo kommenttisi Kongosta oli tyypillinen tietämättömän ihmisen kuvitelma, jolla ei ole totuuspohjaa. Luuletko, että eurooppalaisen miehen ja afrikkalaisen naisen suhde olisi jotenkin kummallinen asia Kongossa tai muualla Afrikassa? Luultavasti ensimmäisen "lomaromanssisi" jälkeen kaupungin miehet kuskaisivat sinulle kymmenen uutta naista ja toiset kymmenen tulisivat omin voimin seuraansa tarjoamaan toivoen, että joku heistä ehkä tarttuisi mukaasi tai sinulta ehkä jäisi muutama dollari jälkeesi. Eri asia tietenkin on, jos olet suunnittelemassa romanssia jonkun varatun naisen kanssa. Muussa tapauksessa vaikuttaa siltä, että sotket nyt äärimuslimit ja afrikkalaiset keskenään.

Äänestä
  • itsehän perustelet tuolla tavalla suomessa asuvien ulkomaalaisten tekemät rikokset eli "tekevät niitä suomalaisetkin".

    Äänestä

  • Kieltämättä tuohon Kongo-juttuuni liittyi paljon arvailua, mutta tuskin sinäkään silti kyseenalaistat sitä että kyllä yhteisön ulkopuolelta tuleviin miehiin suhtaudutaan huonosti joka puolella maailmaa. Muukalaisnaisten suhteen tilanne on tietysti eri - eli kyllä hänet joku ottaa mielellään jalkavaimokseen.

    Äänestä

  • ymmärtämätön kirjoitti:

    Kieltämättä tuohon Kongo-juttuuni liittyi paljon arvailua, mutta tuskin sinäkään silti kyseenalaistat sitä että kyllä yhteisön ulkopuolelta tuleviin miehiin suhtaudutaan huonosti joka puolella maailmaa. Muukalaisnaisten suhteen tilanne on tietysti eri - eli kyllä hänet joku ottaa mielellään jalkavaimokseen.

    Ehkäpä myös siksi, että näitä ulkomaalaisia naisia näkee huomattavasti vähemmän kaupungilla ja veikkaisin, että ulkomaalaisten tekemistä väkivalta/ryöstö/seksuaalirikoksista aika pieni osa on naisten käsialaa.

    Sen sijaan uskon, että suomalaiset naiset ovat ihan yhtä rasistisia ulkomaalaisnaisia, varsinkin venäläisiä, kohtaan.

    Ulkomaalaisiin miehiin suhtaudutaan varmasti huonosti joka puolella maailmaa, mutta en usko, että esim. skandinaavit ja länsimaista tulevat kokevat täällä minkäänlaista rasismia. Heillä kun yleensä on täällä muitakin intressejä kuin elintaso.

    Äänestä

SYÖPÄLÄISILLE KUULA KALLOON

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Realisti kirjoitti:

Täällä keskustelupalstalla näyttävät useimmat naiset olevan sitä mieltä, että suomalaiset miehet ovat jotenkin erityisen rasistisia ja junttimaisia, koska monella heistä on jotain ulkomaalaisvastaisia mielipiteitä.

Sen perusteella mitä olen asioista lukenut ulkomaalaisvastaisuus on yleistä koko Euroopassa ja kun verrataan tilannetta vaikkapa Itävaltaan tai Ranskaan niin voisi jopa luulla, että Suomessa suhtaudutaan ulkomaalaisiin suhteellisen myötämielisesti. (Ulkomaalaiset tässä varmaankin tarkoittavat lähinnä islamilaisista maista tulevia..)

Jos sitten ajatellaan vaikkapa Afrikkaa niin uskallan veikata, että siellä esiintyy rasismia valkoihoisia kohtaan vähintään yhtä paljon.

Ajatellaan nyt vaikkapa ajatusleikkinä, että minä lähtisin lomamatkalle johonkin Kongolaiseen pikkukaupunkiin ja kokisin siellä pienen 'lomaromanssin' paikallisen naisen kanssa. Luulenpa, että mahdollisuuteni palata hengissä kyseiseltä matkalta olisivat suhteellisen heikot :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu