Ihmiset ei muista edellistä elämäänsä jos tietoisuus on samaistunut pelkkään materiaan. En itsekään muista saksalaisena merisotilaan oloani saksan kielellä juurikaan, vain pelkkinä videopätkinä.
Nää videopätkät on ihan samanlaisia luonteeltaan kuin nykyisen elämän muistot.
Mulla oli niin hyvät kamut ja kivaa seuraa sodasta huolimatta, kasvoin siis Hitlerjugendin partioleireillä suureksi osaksi. Tapasin itse aatun, mun muistikuva on että hän oli miellyttävä tyyppi, ihan tavallinen persoonana.
Tapasin Hitlerjugendin leirillä hänet kätellessämme yhdessä Ordensburgissa, joukoille puhujana hän oli erilainen persoona sellainen kiihkeä.
Voin siis puhua yhdestä elämästä, jonka edellinen päivä oli 1920- ja 1930-luvuilla.
Koska mä olen ainut joka muistaa (todennäköisesti) taostelulaiva Bismarckin miehistöstä, niin velvollisuuteni on vähän puhua.
Voin vain sanoa, ettette te kuole, vaan muisti vain katoaa useimmilla. Meillä joilla se ei katoa, meidän velvollisuus on kertoa tästä asiasta mihin te kaverit ette pysty. Koska te ette muista mitä olitte ennen.
Ei kandee havitella menneitä muistoja, sillä se on useimmille raskas taakka, sillä en saa takaisin niitä rakkaita vuosia. En saa, mutta muistan ne elävästi.
Mutta ne muistot kehittää empatiaa. Elämän ja kuoleman salaisuuden oppiminen on kehittää empatiaa ja tulla sympaattiseksi - oikeaksi ihmiseksi. Tulla näkemään kaveri ihan tuntemattomassa ihmisessä. Olla veljiä, sisaria.
Taistelulaiva Bismarckin miehistö puhuu edelleen kauttani.
Nää videopätkät on ihan samanlaisia luonteeltaan kuin nykyisen elämän muistot.
Mulla oli niin hyvät kamut ja kivaa seuraa sodasta huolimatta, kasvoin siis Hitlerjugendin partioleireillä suureksi osaksi. Tapasin itse aatun, mun muistikuva on että hän oli miellyttävä tyyppi, ihan tavallinen persoonana.
Tapasin Hitlerjugendin leirillä hänet kätellessämme yhdessä Ordensburgissa, joukoille puhujana hän oli erilainen persoona sellainen kiihkeä.
Voin siis puhua yhdestä elämästä, jonka edellinen päivä oli 1920- ja 1930-luvuilla.
Koska mä olen ainut joka muistaa (todennäköisesti) taostelulaiva Bismarckin miehistöstä, niin velvollisuuteni on vähän puhua.
Voin vain sanoa, ettette te kuole, vaan muisti vain katoaa useimmilla. Meillä joilla se ei katoa, meidän velvollisuus on kertoa tästä asiasta mihin te kaverit ette pysty. Koska te ette muista mitä olitte ennen.
Ei kandee havitella menneitä muistoja, sillä se on useimmille raskas taakka, sillä en saa takaisin niitä rakkaita vuosia. En saa, mutta muistan ne elävästi.
Mutta ne muistot kehittää empatiaa. Elämän ja kuoleman salaisuuden oppiminen on kehittää empatiaa ja tulla sympaattiseksi - oikeaksi ihmiseksi. Tulla näkemään kaveri ihan tuntemattomassa ihmisessä. Olla veljiä, sisaria.
Taistelulaiva Bismarckin miehistö puhuu edelleen kauttani.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Vielä lisäisin tuohon, että jos välttämättä haluatte muistaa, niin millainen on se tietoisuuden tila missä voi muistaa?
Kuvaan itseäni. Se on sellainen, missä olette kadottaneet nykyisen persoonanne sillä lailla, että pidätte sitä niinkuin harhana tai kuvajaisena. Pidätte persoonaanne käyttövälineenä niinkuin teosofit sanoo. Se on työkalun niinkuin vasaran tai hohtimen asemassa.
Nykyinen persoonanne niveltyy entiseen persoonaan, ja niistä tulee yksi ja sama muistivarasto tässä tietoisudessa.
Samalla koette kirkkautta, täyteyttä ja laajentuneisuutta tietoisuudessa. Koette elävänne KOKO kropalla, ei vain pelkällä päällä.
Tässä syvemmässä elämässä ollessanne, joka on kirkas, täyteliäs ja näkee maailman unenkaltaisena, tästä käsin kun katsotte, niin muistatte. Kun olette syvällä elämässä, niin koette elämän niin täyteliääksi nyt heti, ettei ole tarvis hirveästi ruikuttaa menneitä kun ne on menneet. Joskus vaan. :)
Nykyisessä hetkessä on vielä enemmän. Ja se antaa todella paljon virtaa, kun huomaa ettei todellinen ystävyys katoa edes kuoleman jälkeen. Ystävyys laajentuu persoonakeskeisyydestä käsittämään joukkoja, ei pelkästään joitain yksittäisiä persoonia.
Yleismailmallinen yhteyden tunne on saavutus minkä koko ihmiskunta saavuttaa. Tällöin sodat loppuu aikojen vieriessä ja ihmisten vähitellen oppiessa.
Tässä vastarinnan ääni, hei... En pysty millään uskomaan mihinkään yleismaailmalliseen yhteyden tunteeseen koko ihmiskunnan kesken, mistä usein puhutaan. Ihmiskunta on uneen kuuluvaa ja on suuremmaksi osaksi syvässä unessa. Jonkinlainen yhteyden tunne edellyttää jonkinlaista hereillä oloa. Mutta siis kun mieli on todella vain käsillä olevassa nykyhetkessä, egottomassa tilassa, voi kokea tietoisuudessa esim. mielten olevan yhtä. Se on sitä jotain mihin kuolemallakaan ei ole mitään otetta. Ymmärrän tämän omasta kokemuksestani myös mielten liittymisenä toisiinsa. Se on minusta selitettävissä hyvin sillä, että mieli on lopulta yksi. Se oli sitä ennen jakaantumistaan (ennen egon käsikirjoituksia) ja myös keskenään jakaantuneilla mielillä on yhteys. Samaa vai eri mieltä? :)
Läsnäolo on ytimekäs avain kaikkeen. Muistamiset tulee läsnäolon sivutuotteina. Paluu aina origoon muistamisen jälkeen.
Muistaminen on spontaani.
Persoona ei muista mitään, sillä se on yhden elämän muisto.
Tietoisuus, joka asuu läsnäolossa, muistaa mitä persoonia
on sen alaisuudessa ollut.
Tässä elämässä vasta tuli läsnäolo.
Tällä hetkellä neutraloin ed. elämäni viimeistä jäämää, siksi nimimerkki on nyt tällainen ollut vähän aikaa. Tiukkaa kamaa.
Juu juu mielet ovat yhtä mutta sellaisessa aineettomassa tilassa missä mikään ei tunnu miltään joten tuntemuksia ei välity. Vaikka mielet ovat tarvittaessa yhtä niin ykseydessäkin on yksilöllisyys.
Oikeasti - sinua eikä minua ole olemassakaan olemassaolevina muotoina. Kirkkaassa läsnäolossa on vain läsnäolo kirkkaana liekkinä, sinne ei muodot astu.
Muoto ei ole koskaan yhtä kenenkään kanssa
- se joka on muoto, ei voi olla yhtä (nukkuu)
- se joka on läsnäolo, on yhtä (hereillä)
Välitilojakin on muodon ja läsnäolon välillä ja ne on kuin henkiä. Kuin me.
Kiitos - ehkä kaunein kohteliaisuus, mitä olen koskaan saanut: olen kuin henki :) Oikeesti, hyvä viimeinen lause. Luulen muutenkin ymmärtäväni mitä tarkoitat. Paitsi että mikä ihme on origo?
Olen lukenut natsi-solttuketjusi. Oletko nähnyt elokuvan Maria Braunin avioliitto? Fassbinder 1979. Siinä on tarjolla vähän naisnäkökulmaa natsi-Saksaan. Mulle on Ranska läheinen tässä unielämässä, siksi toi kyseinen nimimerkki ja koska kerran kriittisyys/vastustaminen/analyyttisyys ovat osa veemäistä minua. Mutta huom. pyrin kyllä aina mahdollisuuksien mukaan rakentavaan kritiikkiin. Esitystapani on valitettavasti myös yleensä melko suora, en siis juurikaan käytä mitään kiertoilmaisuja enkä korulauseita. Valitettavasti siis vain lukijan tai kuulijan kannalta... (siis ja vain -sanatkin lisäsin tähän jälkikäteen...)
Viime kesänä Etelä-Ranskassa olin kiipeämässä yhteen kukkulalla sijaitsevaan katedraaliin, kun yhtäkkiä mieleeni välähti, että olen pyhiinvaellusmatkalla. Kun pääsin ylös kukkulalle, olin fyysisesti ihan puhki ja kauttaaltaan punainen. Se oli epätavanomaista; ihan kuin olisin tehnyt matkaa kymmeniä kilometrejä kesäkuumuudessa. Vasta myöhemmin samana päivänä luin, että kyseinen paikka on ollut ennen muinoin pyhiinvaelluskohde. Kyseinen kaupunki (Marseille) vetää nyt muutenkin puoleensa. Siellä ollessani näin myös mielessäni kuvan mereltä päin nähtynä, mutta livenä samainen näkymä jäi näkemättä.
Koska kaikki tapahtuu lopulta "vain" uinuvassa mielessä, vaikkakin vaikuttaa todelliselta, pystyn yhtymään tähän: "Oikeasti - sinua eikä minua ole olemassakaan olemassaolevina muotoina. Kirkkaassa läsnäolossa on vain läsnäolo kirkkaana liekkinä, sinne ei muodot astu." Ydinsanoma voisikin olla se, ettei muotoja ole olemassa. Rajattomuus ja kehottomuus olisi muutenkin hyvä pitää mielessä.
Origo on olemuksemme keskipisteessä. Koordinaatti-akseleiden risteyspisteessä on matemaattinen origo. Muistaminen, ajatteleminen ja unelmoiminen tapahtuu muualla kuin keskustassa. origossa ei ole kai juuri mitään kehoitystä, kehitys tapahtuu siellä missä kuvitellaan ja muistellaan. Kehitys on siten tarkkaavan läsnäolon (olemisen) sivutuote, ja oikeastaan näennäistä läsnäolon (origon) kannalta.
Kiitos ideasta, pitääpä katsoa Maria Braunin avioliitto. Ihmissuhdedraama voisi olla mielenkiintoista. Mulla leffat on pääasiassa toimintanäkökulmasta.
Marseillehan on Kaakkois-Ranskan rannikolla. Marseille oli siellä suunnalla missä sakemannisotilaat kävi lomailemassa sodan aikana. Tosin tuon olen lukenut historiankirjasta, edellisen elämä päättyi Venäjän sotaretken odotukseen 1941. operaatio Barbarossaahan oli lykätty useita kertoja.
Kovasti oli riemu ylimmillään Ranskan salamasodan vuoksi, pojat oli ihan euforiassa. Samalla ajateltiin, että ollaan ihan hulluja kun mennään Venäjää härnäämään.
Ranskassa olen ollut minäkin Itävallan rajan suunnalla, mutta lähden Normandian maihinnousun muistopaikoille jossain välissä. Amerikkalaiset on hulluna Normandia-matkoihin. Pitää varmaan lyöttäytyä amerikkalaisten seuraan. Rommelin linnoituksia katsomaan.
On muuten hyvä suoja, kun näkee unenkaltaisena nää tapahtumat ja elämän niin on melkoisen viilipytty. Tapahtumat liukuu helpommin ohi eikä tartu niihin. Unenkaltainen näkeminen on peruskauraa buddhalaisille vuosikausien harjoitusten myötä. Kun näkee ilmiöt uneksi, niin on enempi hereillä omassa keskuksessa.
Rajattomuus ja kehottomuus, niin. Kehohan on sellainen energiapallo, kun fyysisen kehon heittä menemään. Silloinkin on keho. Mutta kun siinä keskittyy itseensä, niin sen keskelle tulee aukko, tyhjyys. Tässä tyhjyydessä voimme aistia rajattomuutta.
Meillä on siis ihmisenä olemisen mahdollisuus ja mahdollisuus olla kuin tyhjiö. Tyhjiö on meidän absoluuttinen näkökulmamme, missä me olemme kadonneet hetkeksi ihmisinä olemassaolosta. Kai sitä sanotaan samadhiksi.
Suurin sota on tätä omaa persoonaa vastaan. Ulkoinen sota vaihtuu sisäiseksi.
Joo, pyhiinvaellusmatkoja teemme varmastikin monille paikoille, kun muistamme aina vain enemmän elämien karttuessa. Tuttuuden tunne lisääntyy.
Tulevaisuuden ammatteja on matkaopas ja historioitsija :)
Ranskan ja Sveitsin rajalla piti sanomani, alppikylät tuttuja. Itävallan kanssa Ranskalla ei ole rajaa.
Luostarielämää kokenut minäkin yhdessä espanjalaisessa luostarielämässä ja yhdessä buddhalaisessa munkkielämäsä. Seuraavassa elämässä perustan perheen lapsineen.
Perhe-elämä lapsineen mulla hyvin vähän munkkijutuista johtuen. Tyttöystäviä kyllä on ollut.
Kuin tyttöystäväni Saksassa tuo nuorempi... sinne jäi 1930-luvulle...
http://www.filmgoer.fi/new/images/9421.png
Ok, mutta keskusta on mulle vähän vieras ajatus, sillä yhdistän siihen kehollisuuden, läsnäolona sitä vastoin ymmärrän asian. Läsnäolossa keho on näennäinen, kehon kuuluessa egon maailmaan. Läsnäolossa ego on siis sivuutettu ja näin tietoisuus saa tilaa. Oikeastaan ymmärrän tämän siten, että unielämän läsnäolo vastaa hereillä olevan Olemista. Olemisessa ego on jo tehty kokonaan tekemättömäksi. Sisäinen taistelu on pysyvästi voitettu. Läsnäoloon siis kuuluu tilapäisyys, Olemiseen pysyvyys. Läsnäoloa olisi hyvä "harjoittaa" aina ja kaikkialla, arjessa ja työelämässä, yksin ja yhdessä. Tällöin läsnäolo ikään kuin korvaa persoonan eli egon tavan ajatella ja tuntea muistojen kautta. Ymmärrän läsnäolon myös IOK-termein Pyhän Hengen tapana ajatella. Joka hetki tehdään tekemättömäksi mielen tasolla se mitä vastaan tulee, ei takerruta, ei roikuta, eikä jumiteta. Tähän kuuluu myös rakkaudellisuus.
Energiapallokokemuksista mulle tuli mieleen Castaneda, osittain kiistelty hahmo, joka on kirjoittanut noidasta/intiaanitietäjästä nimeltään Don Juan ja tämän opeista. Ihan mielenkiintoista luettavaa intiaanielämästä ja mielen voimasta.
Liitän rajattomuudenkin mieleen ja juuri mielen voimaan. Henkeen, jolla ei ole muotoa kuin näennäisesti. Niin, tapahtumien näkeminen unenkaltaisena antaa etäisyyttä tapahtumiin, ihmisiin, tunteisiin tai ajatuksiin, niihin ei takerru. Sitä kautta tulee viilipyttymäisyyttä, mikä ei kuitenkaan tarkoita kylmyyttä. Unenkaltaisuus alkaa avautua, kun tarkkailee mieltään ja tulee tietoiseksi siitä miten oma mieli projisoi juttuja ulkopuolelle... uhriajattelukin muuttuu...sen voi omakohtaisesti todeta. Käsikirjoitus on jo elämästä/elämistä olemassa, mutta ehkä tässä on sit tavallaan ohjaajan roolissa :) Tarinaa voi hiukan muokata omilla valinnoillaan (ajattelen nimenomaan egon tekemättömäksi tekemistä).
Itse olen asustellut Pariisin seudulla ja Riviera on tuttua aluetta. Matkanjohtajana olen jo tässä elämässä välillä toiminutkin, mutta olenkin aikaani edellä ;)
Lisäänpä tähän realismia. Unenkaltaisena ei pidä yrittää nähdä, sillä se on teeskentelyä ja vähentää tietoisuutta. Unenkaltaisena nähdään harjoituksen tuloksena, ja harjoitus ei ole kirjan lukemista tai kirjallisten tehtävien ratkaisemista.
Kun unenkaltainen havainnointi on harjoituksen tulos, et voi luopua siitä. Jos se on asenne, jota ylläpidetään, se katoaa kun yritys katoaa.
Läsnäolossa havainnointi on synonyymi teosofien henkiselle selvänäölle tai krishnamurtin oivalluskyvyn heräämiselle. Ja tosiaan IOK:n Pyhä Henki liittyy siihen, koska läsnäolossa ei ajatella tavanomisin ajatuksin, vaan välähdyksin.
Ajatusten pyörittäminen on tavattoman raskasta, välähdyksenomainen ajatuksen herääminen on kevyttä. Muisteleminen on myös raskasta, läsnäolossa voi muistamista nousta esiin ilman muistelemista, välähdyksittäin spontaanisti.
Muisteleminen ja muistaminen on vähän eri asioita tässä yhteydessä.
Egolla tarkoitetaan muuta kuin psykologista egoa näissä teksteissämme. Käytän nykyään harvemmin ego-sanaa koska ihmiset monesti ei ymmärrä mistä puhutaan. Ainakaan psykologiystäväni ei ymmärrä, sillä itämainen egokäsitys on eri asia kuin länsimainen egokäsite. Mutta kai me itse ymmärrämme tässä yhteydessä.
Länsimaisittain ottaen ihminen tarvitsee aina egon (psykologien ego), jotta tietoisuus voisi olla olemassa ja ihminen toimintakykyinen. Itämainen ego tarkoittaa eri asiaa, joten itämaisesta egosta voi kyllä luopua. Itämainen ego viittaa energiatukoksiin kehossa.
IOK:ssa puhutaan itämaisesta egosta käsittääkseni.
Castaneda on kiistelty hahmo koska Carlos keksi ilmeisesti tarinat. Tarinat voivat antaa silti hyviä viitteitä.
Uhriajattelu tosiaan muuttuu sillä emme suuntaa huomiota yleensä itseemme muten kuin esimerkkitarkoituksessa, puhuaksemme elämästämme muille. Itseä ei monesti näy. Jos itse näkyy, niin se on ego, ja sitä ollaan tultu tekemäään tekemättömäksi. Itämainen sanoo saman asian niin, että "neutraloi karmaa".
Me näemme karman itsenämme, on se sitten keho, tunne tai ajatus.
Karman neutraloiminen tuo sen hyvän puolen, että voi suuntautua tarvittaessa ulospäin pitkiä aikoja. Mitä vähemmän karmaa, sen vähemmän omaa.
Kun rakennetaan ystävyyssuhteita, niin niitä ei rakenneta viihtymisen vuoksi, vaan jonkun projektin vuoksi. Tässä asiassa tulee selkeä muutos ihmisillä. Viihtyminen ei ole enää riittävä peruste tutustua, vaan tulisi olla yhteisiä asioita joita voi viedä eteenpäin jonkun tavoitteen edistämiseksi.
Tuli mieleen, että on hyvä saada balanssi muotoelämän ja henkisen elämän välille. Buddhalainen utopia vaipumisesta jonnekin nirvanaan pysyvästi on in the real life tosiaan utopiaa, lähestymistapani on ikuinen matka, ei niinkään jonnekin päämaaliin saapuminen ja siinä pysyminen.
Kehokeskeinen lähestymistapa on siis se millä mennään. Jos koetat olla pelkkä henki tässä vaiheessa, sinusta tulee hyvin heikko. Olen nähnyt miten ihmiset hörhähtäessä ei jaksa mitään. Itse juoksen maratoonia ja ylläpidän tavallisen ihmisen toimia.
"Unenkaltaisuus alkaa avautua, kun tarkkailee mieltään ja tulee tietoiseksi siitä miten oma mieli projisoi juttuja ulkopuolelle... "
Joo tuo onkin hyvä harjoitus. Mun lähestymistavassa tarkkailen sitä jota kutsut egoksi. Ego tulee todellisuudessa unenkaltaisesi.
Ego tässä yhteydessä = tunteellinen sentimentaalinen minä keho havaitut ilmiöt (tässä järjestyksessä)
Maailma nähdään mielenkaltaisena. Ennen materia nähtiin materiana, kivikovana, nyt materia nähdään enempi läpinäkyvänä. Vaikea selittää, pitää havainnoida.
Yllättäen olen taas lähes kaikesta samaa mieltä :) IOK:han sisältää työkirjaosan, joka koostuu mieleen kohdistuvista harjoituksista, joiden avulla egoa eli nimenomaan itseä tehdään tekemättömäksi. Joo, voin hyvin yhtyä tähän: "Me näemme karman itsenämme, on se sitten keho, tunne tai ajatus." Käsittääkseni IOK:sta löytyy yhtäläisyyksiä juuri itämaisen ajattelun suuntaan. Sanon käsittääkseni, koska en ole sen kummemmin perehtynyt itämaiseen ajatteluun. Ainakaan tässä elämässä.
Pääosassa on siis todellakin kaikessa tässä oma mieli. "Maailma nähdään mielenkaltaisena" kuten sanoit. Kun mieli muuttuu, niin maailmakin muuttuu ja tätä kautta voi tajuta maailman epätodellisen luonteen. Olennaista on kuitenkin oppia näkemään maailman muotojen taakse ja tällä matkalla ihminen voi myös auttaa toinen toistaan. Mietin vaan tässä voiko matka tosiaan olla ikuinen..? Ja mitä on sulle päämaaliin saapuminen? Voiko tätä lähestymistapaa muuttaa? Kirjoitit projektina nähtävästä ystävyydestä ja tuli mieleen, että IOK:ssa puhutaan myös pyhästä ihmissuhteesta. Niin, Pyhä Henki edustaa siis henkeä, eli sitä "oikeaa" tapaa ajatella. Mieli taas edustaa voimaa, joka aktivoi henkeä.
Joo, kyllä hörhö aina hörhön tunnistaa, vai miten se menee? :) En koita enkä kuvittele sen kummemmin olevani henki. Uskon kuitenkin mielen voimaan, jonka yhdistän tietoisesti henkeen enkä egoon. Tätä on vähän vaikea selittää... luotan siihen, että asioita ns. tipahtelee mieleen. Jos ei, niin sitten ei. ja se raskas ajatusten pyörittäminen on aika pienessä roolissa. Raskautta ja heikkoutta tunnen toisinaan tilapäisesti; ego on silloin vallassa. Persoonana olen kyllä aika jalat maassa oleva -tyyppi.
En kiellä kehoa, enkä kehollisuutta. Pidän mielessä, että keho on kuitenkin "vain" egon luomus. Kyllä kehostaan ja fyysisestä hyvinvoinnistaan kannattaa silti pitää huolta. Mutta entä jos egon käsikirjoitus tekisikin sellaset temput, että sairastuisit vakavasti tai joutuisit vakavaan onnettomuuteen? Entä jos halvaantuisit? Tyhmiä mielikuvia, joo... Mutta mieli ja mielen voima olisi tässäkin kaiken a ja o. Keho on vaan käyttöväline tai kulkuneuvo kuten sanotaan. Ok, voi tuntea edelleen erinäisiä mieltymyksiä ja voi esim. tuntea vetoa tietyn näköistä ihmistä kohtaan. Persoonaa ei tarvitse muuttaa. Eikä kenenkään oikeasti tarvitse elää selibaatissa...hei haloo, tähän uskoo vain hörhöt. Nämä tällaset jutut nyt vain kuuluu tähän unielämään.
Jos sopii, niin laitan tähän loppuun lyhyen lainauksen IOK:sta, joka saattaa mahdollisesti selventää asiaa: "Veljelläsi on sisimmässään muuttumaton olotila, joka on sekä ulkonaisen muodon että petoksen ulottumattomissa. Mutta hänestä näkemäsi ja hänen todellisuudekseen havaitsemasi vaihtelevat kuvat kätkevät sen sinulta." Tchüss!
Tschau. Tschüss oli niin raikkaan muistoja herättävästi sanottu että siitäkin voisi kirjoittaa mitä siitä tuli mieleen:)
Miten IOK on tuotettu, mietin. Kirjoittaja on ollut riittävässä tietoisuudentilassa ja silloin tulee tuollaista tekstiä, kun on taustana psykologista koulutusta. Havainnoimalla maailmaa kausaalitasolta käsin saadaan IOK:n tekstiä aikaan. Tämmöisen vastauksen sain tuosta kirjasta. Siellä ajatukset kulkee nopsaan ja tekstiäkin tulee ihan salamana. En ole lukenut IOK:ia, mutta ilmeisesti olen pitkälti samaa mieltä IOK:n kanssa. Kausaalissa on muuten aikaa, tosin 1 vuosi on se kuuluisa noin 1000 maan vuotta, raamatussakin lukee.
Kausaali on sama kuin "tietoisuus" mun kielenkäytössä.
Olin vain hetken toisel puolella ja siinä hurahti kolkytvuotta.
Tämä materiaalinen maailma on mielen tekemä projektiivinen harha. Tämän tietää buddhalaiset harjoittajat ja kai tähän suuntaan opetetaan IOK:issa.
Selkäranka oli lähellä katketa yhdessä onnettomuudessa (tässä elämässä), eli tiedän miltä kipu tuntuu. Ei kauhealta, koska minulla äärimmäisen korkea kipukynnys. Hammaslääkärissä kun hammasta oltiin jo vetämässä pois, vasta viimehetkellä suostuin lekurin mieliksi ottamaan puudutetta.
Kipukynnys nousee kun havaitsee kehoansa illuusioksi. Yksi hammas ehti mennä kuolioon ennenkuin huomasin, että se pitää hoitaa. Korkeasta kipukynnyksestä on haittaakin.
Kyllä tuommoset aina vähän pysäyttää miettimään, että hyvähän ihmisten olis olla terveitä.
"Veljelläsi on sisimmässään muuttumaton olotila, joka on sekä ulkonaisen muodon että petoksen ulottumattomissa. Mutta hänestä näkemäsi ja hänen todellisuudekseen havaitsemasi vaihtelevat kuvat kätkevät sen sinulta."
Ihan Ramana Maharshia. Suhteellisen pysyvä olotila onkin 4:ssä jhanassa mutta se pysyy kuulemma vain tämän universumin eliniän. Ramanallakin ties mitä vaivoja, syöpäkin, muttei juuri ollenkaan ollut kipua.
Meidän absoluuttinen näkökulmamme on äärettömässä ja jo päämaalissa, mutta muodot kehittyvät ikuisesti. Muodot ovat käyttövälineitä. Kun jälleensyntymisen kierto loppuu, alkaa taivaallinen kierto. Kiertoa kierron perästä. Tässä mielessä kierto matka on ikuista ja matka on jo päämaali. Toki voimme olla absoluuttisessa näkökulmassa hetken verran kerrallaan lepäämässä jos haluamme laajentaa pespektiiviä.
Haluan kyllä olla ihan tavis ja suunnitella tavisjuttuja. Sitten kun ei enää pysty, niin ollaan sitten vaikka henkioppaita, heh. :)
Olipas taas vaikeasti sanottu. Tiivistäen:
- muotoelämä on elämistä suhteellisessa näkökulmassa (muodot eli käyttövälineet kehittyy)
ja
- hiljaisuus äärettömyys ilman muotoja on elämistä absoluuttisessa näkökulmassa (hiljaisuus ei näytä kehittyvän tai se kehittyy niin hitaasti ettei muutoksia huomaa)
Suhteellisen ja absoluuttisen välille on syyt muodostaa toimiva tasapaino. Kumpikaan yksinään ei toimi, tarvitaan molempia.
Jeesus saneli IOK:n psykologi Helen Schumannille, joka toimi kliinisen psykologian proffana, eikä ollut millään tavalla "henkinen". Näin olen lukenut. Sanelu ei muuten tapahtunut automaattikirjoituksena.
Tosta mainitsemastasi kierrosta vielä, kuka tai mikä haluaa kiertää ikuisesti ja miksi? Niin, kipuherkkyys epäilemättä alenee egon tekemättömäksi tekemisen myötä, sillä kipu ja paraneminenkin on mielessä. Ja hei, IOK:n oppien mukaan Jeesus ei kärsinyt ristillä ollenkaan. Miksi? :)
Tässä on tälläinen tiivistysyritys:
- muotoelämään kuuluu erillisyys, suhteet ja suhteellisuus aika-avaruudellinen ajattelu sekä käyttö- tai oppimisvälineet muuttuvuus
- suhteellista ja absoluuttista ei voi todellisuudessa olla samanaikaisesti, eikä absoluuttisessa voi olla näkökulmaa -> Todellisuus = Rakkaus = pysyvyys
PS. Taviksena oloa ei välttämättä kannata aloittaa kertomalla kuolioon menneestä hampaasta :)
"osta mainitsemastasi kierrosta vielä, kuka tai mikä haluaa kiertää ikuisesti ja miksi? "
Muoto vain kiertää ja sillä siisti, halusi tai ei. Oleminen-läsnäolo ei kierrä, se on absoluuttinen näkökulmamme.
Jeesus ei kärsinyt ristillä koska Jeesusta ei ristiinnaulittu. Se vain näytti siltä.
Absoluuttinen on suhteellisesti absoluuttista ja suhteellinen absoluuttisen suhteellista.
- kaikki on siis suhteellista, mutta käytämme suhteellinen ja absoluuttinen sanoja yksinkertaisuuden vuoksi ja viitataksemme hiljaisuuteen-äärettömyyteen ja muotoihin.
"Jeesus saneli IOK:n psykologi Helen Schumannille, joka toimi kliinisen psykologian proffana, eikä ollut millään tavalla "henkinen". "
Helen oli tietoisudeltaan kausaalitasolla ja kirjoitti tuosta tietoisuudesta käsin.
Kun lähdin kertomaan tuolla sanalla "kausaalitaso", niin täydennetään koska lukija ei tiedä mitä sana tarkoittaa.
Kausaalitaso on materiaalisen maailman ulkolaita. Se on materiaalisen ja henkisen maailman rajalla oleva tietoisuuden tila (eli taso, eli maailma).
Kausaalitasollaiset eivät ole mitenkään ihmeellisen henkisiä. Meillä on muotoja niin kuin muuallakin materiaalisessa maailmassa. Kausaalitaso on mahdollista ympätä aivoihin, jolloin voidaan kirjoittaa sangen nopeasti isojakin kirjoja.
Helen on professori, älykäs ja erittäin korkealaatuinen tietoisuus. Hän kykenee välittämään tietoiusuutensa kautta tasoa melko tehokkaasti. Helen kuuli äänen sydämestään tulevan, ja kirjoitti tuon sydämen äänen mukaan.
Tuo ääni oli Helenin oman sisäisen minän ääni.
Kausaalitasolla ihmiset tunnistavat toisissaan veljen ja sisaren. Tästä syystä se on ilon ja optimismin taso. Sekä psykologisen selvittelyn taso. Täällä meistä tulee psytkologeja kaikista.
Yhtä hyvin voidaan sanoa minä kuin me. Kausaalitasolla kuolleita ja eläviä, kehossa olevia ja lähes kehottomia. Tässä tietoisuudentilassa ollaan "me" samalla kun ollaan "minä".
"...ja sillä siisti." Noh, tämähän oli tosi hyvä argumentti :) En tosin osta sitä. En suoraan sanoen ymmärrä miksi pitää tukeutua tässä projisoituun maailmaan, miten tätä voi ylipäänsä lähestyä muotojen maailmasta käsin, joka on havaittu illuusioksi. Kuolemanjälkeinen ja tämä. Näkökulma EI voi olla absoluuttinen, niin voi silti sanoa. Mitä vaan voi sanoa, mutta sanoilla ei olekaan mitään tekemistä absoluuttisen kanssa ja viittaan tässä nyt Totuuteen...
Niin, mitä jos Jeesus oli ns. hereillä, valmis, täydellisesti vapaa egon kuvitteellisesta unesta? Silloin kärsimystä ei ole. On vielä keho, joka näyttää olevan täällä.
"Absoluuttinen on suhteellisesti absoluuttista ja suhteellinen absoluuttisen suhteellista.
- kaikki on siis suhteellista, mutta käytämme suhteellinen ja absoluuttinen sanoja yksinkertaisuuden vuoksi ja viitataksemme hiljaisuuteen-äärettömyyteen ja muotoihin."
Sanoja voi pyöritellä miten päin vaan, ja niin tehdäänkin, mutta se ei johda mihinkään. Subjekti ja objekti -ajattelu liittyvät aina toisiinsa. Ilman toista ei ole toista, ja kumpaakaan ei todellisuudessa ole olemassa. Piste :)
"Absoluuttinen on aina suhteellisesti absoluuttinen.
Suhteellinen on aina absoluuttisesti suhteellinen."
- miettikääpä näitä mitä ne tarkoittavat
Totuus muuttuu ja Jumalakin kehittyy - tässä Totuus.
Näkökulma voi olla absoluuttinen, sillä absoluuttinen on aina suhteellisesti absoluuttinen ja siten kehittyvä.
Pääsetkö jyvälle?
"Subjekti ja objekti -ajattelu liittyvät aina toisiinsa. Ilman toista ei ole toista, ja kumpaakaan ei todellisuudessa ole olemassa. Piste :)
"
Tästä tuli sellainen stroke of insight (välähdys) että pisteeseen kaikki todella redusoituu (typistyy). Nirvanassa on enää piste, eristäytymisen alkuidea, muttei varsinaista eristäytymistä enää lainkaan. Nirvanassa taivaallinenkin ero on typistetty.
Ensin on maallinen ego, sitten taivaallinen ego.
Entä kun ei ole maallista eikä taivaallista egoa? Missään eikä koskaan ollutkaan? Entäs sitten? Pääsetkös tästä jyvälle?
Nirvanan merkityksen taisit jossain kumotakin. Ehkä muistan väärin...mutta se ei siis nyt tässä kelpaa.
Aina on joku ego. Jos ei ole maallista keskittymispistettä, on taivaallinen. Jos ei ole taivaallista egoa ja maallinen ego puuttuu, taivaallinen ego luodaan.
Vain pratyekabuddhaksi haluavat puhuvat täydellisestä egottomuudesta. Pratyekabudhhan tila on väliaikainen, missä ei tiedosteta maallista eikä taivaallista egoa, vaikka ego onkin.
Olen tavannut sinut unitilassa, ja sinulla on ego.
Minua ei pystytä hämäämään, sillä näen tilanteen.
Toimijoilla on aina joku keskittymispiste.
"Entä kun ei ole maallista eikä taivaallista egoa? Missään eikä koskaan ollutkaan? Entäs sitten? Pääsetkös tästä jyvälle?"
Tuo on IOK:n teoriaa ja vastineeksi luon teorian, että nirvana on samsaraa ja kaikkien pitää olla egoisteja.
Kun tämän käsittää oikein, niin ok. Taivaallinen egoisti on nimittäin altruisti. Rakastan paradokseja, olen Oshon perillinen.
Tähän täydelliseen egottomuuteen olen viitannut, mutta onko se yksinään mahdollista? Aina on joku käyttöväline, myös nirvanassa.
1. En ole kumonnut nirvanan tilaa vaan sanonut, että nirvana on samsaraa. ELI: ettei pidä tavoitella pysyvää staattista olotilaa, sillä sellainen on utopiaa.
2. Samalla samsara on nirvanaa. ELI: maailma muotoineen on se lopullinen päämaali, kun duaalinen havainnointi lopetetaan.
3. Matkanteko itsessään on päämaali.
Aina on käytövälineiden kehitystä. Mutta tuo egottomuus täydellisenä on se meidän suhteellisen absoluuttinen näkökulmamme. Me emme voi kuitenkaan olla pelkästään siinä, tarvoitsemme jonkinlaisen käyttövälineen, vaikka kuinkakin hienovaraisen, ollaksemme tietoisia.
Tämä versio on kehittynein vastaus.
Ahaa, me ollaan tavattu :) No mitäs tykkäsit? Kyllä, mulla on ego, enkä koita enkä tahdo muuta esittääkään. Niin on sullakin ja tiedän sen sanomattakin, koska kyllä minäkin jotain näen... mutta entä sitten? Eihän tässä ole kyse mistään kilpailusta tai nokittelusta tms. vai onko? Teorioista ei ole näissä asioissa apua, se on mulle selvää. Tässäkin tarvitaan sitä kuuluisaa poisoppimista, mistä olet joskus kirjoittanut.
Miksi sitten tehdä egoa tekemättömäksi, jos kerran ego on muka "ikuinen" ?Jos ego halutaan henkistää, niin se on toinen juttu...
Henk. koht. en ole paradoksien ystävä. Ristiriidat on pe*seestä. Selkeys ja yksinkertaisuus vetää puoleensa.
Tässä on mun ei-niin-kehittynyt vastaus:
Mutta vaikka vapautuisi egosta, käyttöväline ei häviä, kunnes on tehtävänsä tehnyt. Ajattele esim. Jeesusta.
1. Mitä staattisella olotilalla tarkoitetaan tässä? Mulle se on tässä vaiheessa syvää rakkaudellista rauhaa, joka on ja pysyy nyt ja aina, vaikka ulkoisesti tapahtuisi mitä. Vaikka maailma kaatuisi ympäriltä. Staattisuus ei merkitse tässä paikallaan oloa, sillä ei ole mitään tekemistä ajan eikä tilan kanssa. Eikä staattinen olotila ole jossain autuuden sfääreissä olemista, joka on tilapäinen kokemus.
2. "maailma muotoineen on se lopullinen päämaali, kun duaalinen havainnointi lopetetaan." En tiedä tätä, koska havainnoin edelleen dualistisesti. Ei-dualistinen tietoisuus on se mitä kohti mennään, kun egoa tehdään tekemättömäksi, eli päästään eroon valheellisesta, vääristyneestä havainnoinnista. Palataan Pyhän Hengen ajattelun kautta ns. Taivaan valtakuntaan, joka on mielessä. Kaikki tapahtuu tässäkin mielen tasolla, jota siis henki aktivoi.
3. Joo, matkantekoa ei saa vähätellä... Jokainen askel on tärkeä. Mutta päämaali on egon selättäminen Pyhän Hengen suosiollisella avustuksella. Milloin se tapahtuu, ei ole persoonan eikä egon päätettävissä...
Kaikin mokomin.
"Mutta vaikka vapautuisi egosta, käyttöväline ei häviä, kunnes on tehtävänsä tehnyt. "
Ahaa, kas kun en hokannut sinun ego-käsitettä.
Egokäsitykseni nimittäin sisältää myös käyttövälineen. Käyttöväline = ego
Joskus liitän egoon myös muita ilmiöitä, kuten esim. auto on egon jatke joillakin. Tai IOK-kirja on egon jatke, tai Buddhan kirjoitukset. Ne edustavat egoa jos niihin tarttuu eikä päästä irti.
" 1. Mitä staattisella olotilalla tarkoitetaan tässä? "
Staattinen tila on sellainen missä ei ole tapahtumia eikä tule olemaan. Nirvana on sellainen, siis valenirvana, jota neljänneksi jhanaksi sanotaan. Täydellinen tyhjiö, sanotaan Brahman tilaksi. Brahma on alempi jumaluus, josta IOK puhuu muttei mainitse nimeä. Unen Jumaluus, Brahma-tietoisuus tietää kaiken unesta ja materian maailmasta muttei ole kokonaan hereillä itse.
Siinä tilassa tiedetään varmaksi, että ulkonainenkin maailma on projektio, mutta ei olla 100% varmasti koettu sitä itse. Työ on vielä kesken.
Se on kuin umpikuja tai umpisuolen lisäke, mistä ei pääse hevin pois.
Se ei kehity mihinkään, ja pyhimykset usein vajoavat siihen ja luulevat olevansa päämaalissa. Tuossa nirvanassa voi olla aikansa. Sitten syntyy uudelleen.
2. "maailma muotoineen on se lopullinen päämaali, kun duaalinen havainnointi lopetetaan."
Niin tämä on sellainen mitä opettelen havainnoimaan. Kun ensin on rauhan tila sisällä ja ei-duaalisuus siellä, niin seuraavaksi havaitaan muodotkin tyhjiksi ulkopuolella. Koska muodot ovat tyhjiä, niin ne edustavat silloin nirvanan rauhaa. Muotoja ei ole kuin kangastuksena silloin. Kun tämä on täydellistetty, on duuni suoritettu.
Tätä sanotaan 200% valaistumiseksi, joka mahdollistaa jälleensyntymisestä vapautumisen. 100% valaistuminen on sisäisen pysyvän rauhan löytäminen (Brahma-tila), ja tämä ei vapauta vielä.
Hämmästyttävästi IOK-kurssi on samaan suuntaan mitä olen oppinut. Siinä on monet ikivanhat näkemykset samassa paketissa. Nämä voidaan myös testata, että ne toimivat.
Theravada-buddhalaisuus päätyy sisäisen rayhan tilaan, minkä olet saavuttanut (arhat).
Joo, sinun egokäsite ja minun egokäsite. Käyttöväline edustaa minulla egoa kuten tuossa alempana jo sanoin. Meillä on yksilöllisyys näissä käsitteissä, onneksi.
Jos näen, niin näen käyttövälineen.
No joo, unessa ihmiset ei puhu tällain kömpelösti vaan informaatiovirta on sujuvampaa ilman käsitteitä. Joskus on kyllä puhuttuakin kieltä.
Enkä minä ihmisten uniin tuppaa mutta tekstin lukeminen ja kirjoittaminen luo yhteyttä. Olen joskus voinut todentaa kysymällä toiselta tosiaankin, että näimme täsmälleen samaa unta.
Olaan me ihmiset henkinäkin ihan persoonallisia ja tosiaan minulla on ego ja käyttöväline. En ala niitä pois väkisin riisumaan, koska tiedän kuitenkin että suunta on pääpiirteissäin oikeaan suuntaan.
Brahmallakin on kuule ego, ainakin se "avaruudenkaltainen" tietoisuus, missä höpistään joutavia unimaailmasta.
Unitutkimusta pitäisikin ennakkoluulottomien tiedemiesten tehdä enemmän, niin huomattaisiin jotain uutta.
"Miksi sitten tehdä egoa tekemättömäksi, jos kerran ego on muka "ikuinen" ? "
Joku käyttöväline on aina ainakin mulla, käsittääkseni :)
Käyttöväline kun on, niin onhan se jonkinlainen ikuinen ego.
Muistan jotain "informaatiovirtoja" tältä viikolta, sisältö on tosin kadoksissa (oliko jotain asiaa moodista? On jäänyt mieleen, sillä on vieras sana arkielämässä). Mielessäni on ollut viime päivinä vilskettä tavallista enemmän :) Mutta siis noin yleisesti muistan nykyään mennyttä (eilispäivän, viime viikon, viime vuotta jne.) hirmu huonosti.
Ja jos on ollut edellisessä elämässä natsi, menee tässä elämässä huonosti. Vai?
Joo kai. Toimistopäällikkö virastossa, ystäviä ja kaikki muutenkin reilassa.
http://www.terveystietoa.info/