muulla on valtaa sinuun kuin sinulla itselläsi. Kuka muu estää sinua elämästä, haluamasta ja saamasta sitä mitä tahtoisit? Kumman vanki olet, olosuhteiden vai itsesi,...tätä ei monikaan tiedosta kummasta on kyse.
Kenellä
lottamari<3
24135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Sinkkuna monikin alkaa muodostamaan itsestään, olosuhteistaan ja toisista sellaista luomaansa harhakuvaa, joka estää häntä ottamasta sitä varma-askelta elämässä eteenpäin. Pitkään sinkkuna ollessa vaatimukset ja pelko kasvaa ja yhä vaikeampaa on hyväksyä enää pienintäkään ns,. puutteellisuutta toisessa ihmisessä tai olosuhteissa.
Aluksi sinkkuna odottaa jotain tapahtuvat ja tekee asioita jotta saisi rakkautta. Pitkään sinkkuna olleena ei kulje enää tuntosarvet herkkänä eikä hae elämään sitä seurustelukumppania. Vastakkainen sukupuoli on ikäänkuin vain olemassa kavereina tms.
Ei osaa mallata enää sillä silmällä että mitään tapahtuisi tai odottaisi.
Jumalalla on valtaa.
Olen äärimmäisen itsekriittinen, lähes perfektionisti. Tästä johtuu ikisinkkuuteni. Olen ymmärtänyt asian vähän liian myöhään.
Ystävättäreni muisteli kuinka jo parikymppisenä elin "sitten kun"-elämää. Olin jo silloin sanonut kuinka tahdon päästä kuntoon ennen kuin lähden treffeille tai alan seurustelemaan. Eli koskaan en ole ollut ulkonäkööni tyytyväinen. Aina on jotain parannettavaa. Ja nyt on jo ikä esteenä miksi en voi seurustella, liian vanha ja juna meni jo.
Minkäs teen.
Niin. No. Ei kait sitä voi sanoa että juna meni jo kun ei tiedä mitä elämässä tapahtuu. Joskus nopeasti joskus hitaasti.
Itsekriittisyys on hyvästä mutta todella voi estää suhteen synnyn, pahimmillaan.
Miehiltä puuttuu moinen itsekriittisyys täysin. Aina huimasti nuorempien kaunokaisten perässä juostaan ja sitten itketään kun jäädään yksin.
Elämässä ei "vain tapahdu" yhtään mitään, ellei itse tee jotakin sen eteen. Jos vain märehtii kotona mittanauha kourassa ja puntarin orjana kuuntelee mahansa kurnimista ei voi tavata yhtään ketään. Ikävää tämä naisten todellisuus.
Noin ajattelemalla et ehkä haluakaan itsellesi enää mitään hyvää ja rakkautta. Vaikka ikä olisi mikä, niin aina löytyy muita samanikäisiä samoin ajattelevia, rakkautta ja läheisyyttä ja yhdessäoloa kaipaavia. Rakkaus, rakastaminen, rakastelu, seksi ja parisuhde eivät ole ikäkysymyksiä vaan ihmisen kaipuu toisen ihmisen läheisyyteen kysymyksiä. Tässä kohtaa junia saapuu aina uusia asemalle ottamaan ne mattimyöhäisetkin kyytiin, jotka eivät osaa aikataulua lukea ;)
Niinkö meinaat että olen tehnyt? Istunut kotona odottamassa että joku hakee mukaansa,..
Todellisuus on toista.
En vain koe näkeväni itseäni jonkun kanssa seurustelemassa.
Lohdullista
Kirjoita kautta rantain ja eri nimimerkeillä. Kirjoita toisten puolesta ja välillä omista asioista. Ei kukaan enää tiedä mikä on totta ja mikä on puolitotuutta.
Junia tulee ja menee. Jotkut nousevat kyytiin ja jotkut eivät edes odota mitään. Turha siitä on ongelmaa ottaa.
Elämä kulkee eteenpäin ja ratkaisut on
En minäkään näe itseäni seurustelemassa.
Meitä on paljon.
Olemmeko suurin osa tyytyväisiä. Oli päivä jolloin vielä näin itseni seurustelemassa mutta mihin se päivä katosi? Sitä olen pohtinut,.. Ehkä tulee taas joskus mieleen jos joku mielenkiintoinen tyyppi osuu kohdalle ja kaikki menee oikean kaavan mukaan.
Höpsis,..sinussa ei ole mitään vikaa muuta kuin omassa virheellisessä ajattelussasi. Mene peilin eteen, katso niitä parhaita puolia itsessäsi, näe itsesi jonkun samoin ajattelevan silmin ja mieti ,miksi hän pitää sinusta..miksi sinun kanssasi on hyvä olla, mikä tekee sinusta erityisen tuolle ihmiselle..Se, että se olet SINÄ, joka tietää miltä tuntuu olla tunteva ihminen. Se, että sinulla on sielu, tunteet ja hyvä sydän tekevät sinusta arvokkaan ihmisen. Muulla tuskin on väliä.
Suurin rajoite ihmisillä on heidän omassa päässään.
Niinkö? Heilläkin joilla on kädet sidottuna eikä pysty liikkumaan. Ajatukset vaan liikkuu ja toistaa itseään.
Kyllä, sieltä lähtevät meidän kaikki ajatukset, halumme ja kaipauksemme. Tukahduttamalla ja estämällä itseämme toimimasta sillä tavoin kuin haluaisimme, jäämme junasta junnaamaan paikoillemme..ja syytämme aikataulua tai olosuhteita tai muita ihmisiä.
Hei aparaatti, kiva kuulla taas sinua ja sinun hienoja ajatuksiasi mielestä ja sen voimasta. Uskon että olet nainen niin kuin minäkin, sillä ajattelemme niin pehmeästi :)
Miksi väännät asiota, kun kädet eivät estä sinuakaan liikkumasta. Mitä tarkoitat? Eihän sokeakaan jää paikoilleen ja jalattomanakin on mahdollista liikkua. Nuori nainen kirjoittaa blogia täydessä järjessään ja deittailee netissä vaikka on päästä alas päin halvaantunut...hän HALUAA elää, haluaa antaa itselleen sen mitä pystyy, häntä voisi rajoittaa hänen oma mielensä ja hän voisi jäädä sen vangiksi, mutta hän tietää, että mieli on hänen vallassaan, eikä hän mielensä vallassa.
Vammainenkin tai rajoittunut löytää keinon jotta kehittyy ja pääsee eteenpäin.
Olen minäkin valinnut polkuni kuinka jatkaa. On kädet ja jalat eli kaikki raajat tallella. Vapaamielinen.
Kaikilla tapaamillani ihmisillä ja joillakin joita en edes tapaa on jotain valtaa minuun. Ihminen on sosiaalinen eläin ja siksi myös sen vanki.
Jännä kun aina kun kehotetaan hyväksymään itsensä niin käsketään peilin eteen. Minä hyväksyn itseni ulkoisesti, olen parhaina päivinäni ihan hyvän näköinen, sopivasti ehostettuna ja huoliteltuna edustuskelpoinen.
Mutta mitä siitä! Olen luonteeltani aika tylsä ja vittumainen. En hengailisi kaltaiseni naisen kanssa ja ihmettelenkin kuinka minulla edes voi olla hyviä ystäviä. Löydän aina kaikesta ensin negatiiviset puolet, olen pohjattoman pessimistinen ja yleisin tapani keskustella on valittaminen. En pidä siitä itsekään, haluaisin olla ns. rennompi, mutta itsensä kehittäminen sisäisesti on hirvittävän hankalaa. Olen yrittänyt, mutta varmaankin väärällä tavalla, sillä tuloksia ei ole syntynyt vaikka olen nämä viat huomannut jo useita vuosia sitten.
Minusta sinä olet vielä kypsymätön ja hiomaton timantti. Olet nähtävästi vielä katkera jostain tai jotkut asiat eivät elämässäsi ole siten kuin haluaisit, se estää sinua olemasta se mikä oikeasti olet. Näen että oikea minäsi on avoin, kiltti, rehellinen ja luotettava, mutta katkeruus saa sinussa esiin nuo negatiiviset piirteet. Olet tyytymätön elämääsi, itseesi, etkä löydä ratkaisua,. se pakottaa sinut olemaan kaikkea tuota ikävää, mitä itse inhoat. Luulen että olet enemmän olosuhteiden kuin itsesi vanki..?
Tämä on yksi tärkeimpiä kysymyksiä.
Pahin asia mitä minulle elämässä on tapahtunut, mikä on lopulta riistänyt koko elämäni, on se, että sain nujertavan kasvatuksen. Kilttinä, herkkänä, introverttina lapsena, minun oma tahtoni tuhottiin lopullisesti. Jos kaverin luona tai kylässä tarjottiin vaikka jäätelöä, minun piti urheasti kieltäytyä, muutoin tuli kotona selkään. Itseasiassa kaverien kotiin ei saanut mennä sisälle, tai tuli selkään, mutta toki opin huijaamaan kerrasta. Minusta tuli itseni kieltämisen ja tukahduttamisen mestari. Ei niin kasvateta lapsesta ihmistä, alistuvia, tottelevia orjia kasvatetaan niin.
Nyt aikuisena, lähes nelikymppisenä, pitkäaikaistyöttömänä, yksinäisenä luuserina ilman ainuttakaan kaveria tai kokemusta parisuhteesta, sitä yrittää vieläkin löytää oman tahdon. Kaikki vihani ja katkeruuteni kumpuaa siitä, että haluan puolustaa vielä tuota viimeistä Oman tahdon saareketta joka minussa on jäljellä.
Ja koko nykymaailma perustuu uusliberatistiselle heikompiosaisten saalistamiselle ja oman tahdon riistämiselle. Luottamisesta on tullut mahdotonta ja luottamus on minulle arvojen arvo. Ilman luottamusta ei voi olla yhteisöä. Se on yhteisöllisyyden ja kaiken hyvän elämän edellytys.Kokoomuslaisessa paremmin vointi suomessa sitä ei ole, kaikki ovat saalita, jos eivät itse puolusta itseään erilaisin sopimuksin ja uhkasakoin. Kaikki haluavat vain riistää minulta sen viimeisimmänkin oman tahdon rippeen josta pidän kiinni.
Työllistäminenkin tapahtuu nykyään niin, että virkamiehet neuvottelevat yritysten kanssa, että työtön tulee ilmaiseksi työvoimaksi vaikkapa 8-kuukaudeksi. Tietenkään työtä ei saa, vaan tilalle otetaan uusi hölmö. Se on työttömän oman tahdon riistämistä.
Sairailta ja puolustuskyvyttömiltä riistetään heille kuuluva hoito, kun virkamiehet ja yksityiset sopivat potilaan hoidosta keskenään ilman omaisia, työskenteleväthän he nykyisin samassa rakennuksessa työkavereina. Potilaalle kuuluva lakisääteinen hoito siirtyy kalliimmalle yksityiselle, potilas maksaa omistaan ilman palveluseteliä, kunta säästää, yksityinen voittaa, puolustuskyvytön potilas kuolee köyhyyteen.
Taistelu vallasta on taistelua tahdosta. Joku toinen haluaa omistaa meidän tahtomme. Koko tämä paska pitäisi repiä alas ja tuhota tulessa, jotta aito luottamus ja yhteisöllisyys voisi taas vallita.
Jo vain. Sinulla on jäljellä vielä tuo oma tahto, se ei ole kenenkään muun omaisuutta kuin sinun, käytä sitä. Se on sinun asianajajasi, neuvonantajasi, puolustajasi, itsemäärääjäsi. Siellä missä on halua löytyy myös tahtoa muuttaa asioita. Sinussa on vielä voimaa, sinua ei ole lopullisesti nujerrettu. Sinun tulee saada takaisin luottamuksesi, joka luo sinuun uskoa asioiden paranemiseen. Aina on ollut vallan väärinkäyttäjiä, jotka ovat saaneet kaiken sekaisin, mutta aina on myöskin noussut pieni joukko kapinamielisiä, jotka ovat nousseet kaikessa hiljaisuudessa vastustamaan kaikkea vääryyttä vastaan.
Kysymys on uskalluksesta ja uskosta, kuinka lujasti itseensä, asiaansa ja muutoksiin uskoo.