Lueskellessani näitä kirjoituksia tulee mieleeni väistämättä epäilys niiden objektivisuudesta.
Ymmärrän hyvin, että joissakin tunnetiloissa asioiden painotus vääristyy subjektiivisin perustein mutta jotkut jutut ovat niin karmeita, että väkisinkin ajattelen niitä provoiksi tai ainakin vahvasti liioitelluiksi.
Miksikö? Siksi, etten voi kuvitella kenekään elävän sellaisissa parisuhteissa nykyaikana!
Mutta, toisaalta ei kai palsta olekaan tarkoitettu kaltaisilleni tosikoille vaikka otsikointi onkin haastava.
"Missä piilee pitkän avioliiton salaisuus"?
"Miten saa liiton kestämään"?
Loputtomalla kärsivällisyydellä ja siedettävillä kärsimyksilläkö?
Muita vastauksia ei tunnu olevan otsikon kysymyksiin!
Ymmärrän hyvin, että joissakin tunnetiloissa asioiden painotus vääristyy subjektiivisin perustein mutta jotkut jutut ovat niin karmeita, että väkisinkin ajattelen niitä provoiksi tai ainakin vahvasti liioitelluiksi.
Miksikö? Siksi, etten voi kuvitella kenekään elävän sellaisissa parisuhteissa nykyaikana!
Mutta, toisaalta ei kai palsta olekaan tarkoitettu kaltaisilleni tosikoille vaikka otsikointi onkin haastava.
"Missä piilee pitkän avioliiton salaisuus"?
"Miten saa liiton kestämään"?
Loputtomalla kärsivällisyydellä ja siedettävillä kärsimyksilläkö?
Muita vastauksia ei tunnu olevan otsikon kysymyksiin!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei! Niinhän Se on että parisuhteesta lukiessamme näemme vain kertojan oman näkemyksen. Mutta eikö Se ole tarkoituskin, että voi kertoa miltä minusta tuntuu? Ja usko pois, ihmiset elävät parisuhteissa joissa on paha olla.
Tuskin kukaan pysty parisuhteesta, tai ainakaan sen ongelmista, kirjoittamaan täysin objektiivisesti. Kyllä se kirjoitus on aina vain yhden ihmisen näkemys asiasta.
Tuskin kovinkaan moni viitsii provoja kirjoitella, tai ainakin ne aika nopeasti ammutaan alas.
Mutta jostain syystä meistä useat vain elävät parisuhteessa, jossa ei varmasti ulkopuolisen silmin katsellen ole mitään mieltä.
Kaikilla meillä on siihen kuitenkin joku syy.
Minun kohdallani tilanne on huonontunut pikkuhiljaa, joten siihen jotenkin vaan mukautuu.
Jos tämä olisi kerrasta muuttunut tälläiseksi, niin varmasti suhde olisi päättynyt siihen paikkaan heti.
Toisen kokemuksia tai tunteita ei saisi väheksyä. Olen itse kokenut sen ongelman, että puhuessani puolisoni kanssa miltä minusta tuntuu, hän ei voi ymmärtää sitä. Saan usein vastauksen, että miten sinusta muka voi tuntua noin!?? Ja tämä sattuu, Se miltä minusta tuntuu on minulle totisinta totta. Siksi asiat eivät etene, sillä minun pitäisi muuttua, mutta puolisoni ei tarvitse yrittää ymmärtää tai asettua minun asemaani.
Tuntemuksesi kuulostaa oikein tutulta. Meillä tilanne on sinänsä erilainen, että vaimoni ei huomaa tai välitä suhteessamme olevan mitään vikaa.
Hän tekee oman mielensä mukaan ja silloin asiat on hänen kannaltaan juuri niin kuin hän itse haluaa.
Karrikoituna: mitäs muista kun vaan itsellä menee mukavasti.
Useimmat avaa aiheen ajettuaan parisihteen laivallaan ei vain karille vaan pitkälle kuivalle maalle. Siinä tilassa on mahdotonta astua itsestään ulos ja alkaa viileästi analysoimaan tilannettaan... sillä henkilöllä on useimmiten kysymys tilanteest, missä 1) on pakko itse lähteä kun tilanne kaamea, 2) on tullut petetyksi ja tilanne kaamea tai 3) on pakko yrittää estää toisen lähtö ja tilanne on kaamea.
Iloisen kuplivasta olotilasta keskeltä toimivaa parisuhdetta monen ihmisen ongelmat ja hulluutta hipovat tilanteet vaikuttaa välillä ihan kreiseiltä. Nyt kun olen itse selvittänyt hyvinkin monisyisen kriisin parisuhde/perheessäni, niin minun on helppo ihmetellä niitä tilanteita ja ongelmia missä oltiin.
"Tunteiden päiväkirjan" pitäminen auttaa usein olemaan itselleen rehellinen. Kun kirjoitat tunteesi auki pari kertaa kuukaudessa mitään kaunistelematta tai pois jättämättä ja sitten palaat näihin teksteihin ajan päästä, niin huomaat mitä on muuttunut. Samalla tiedät, että joka pykälässä olet ollut tosissasi etkä valehdellut itsellesi.
Toki näillä palstoilla on paljon sen tuntuisia avauksia, että ne ei tunnu todella vaikka kuinka itse pinnistelisi ymmärtämisen kanssa.
Tuo päiväkirjan pitäminen oli minulle ainoa mihin saatoin kertoa tunteistani. Ei ollut ketään kelle puhua..niimpä kirjoitin runoja tunteistani. Vuosia myöhemmin kun oli erottu ja asiat selvitetty löysin päiväkirjani. Sitä lukiessani tuntui pahalle, en ollut edes ymmärtänyt miten ahdistunut ja masentunut olin ollut. Jos sinä viestin avaaja olisit lukenut sen olisit pitänyt sitä kenties provona. Minulle kuitenkin totta joka sana.
"Tosikon" ei liene ihan viisasta tulla tällaiseen paikkaan tulkitsemaan ihmisten päähänpistoja, tunnepurkauksia ja yksipuolista näkökantojaan, tai tulee helposti "uskottavuusongelmia".
Pitkät liitot ovat jo sinänsä epämääräinen käsite. Jollekin kyse on 5-10 vuodesta, toisille 30 vuodesta jo iästäkin riippuen. Miten kirjoituksia tulkitaan riippuu tietysti myös lukijan omasta iästä ja parisuhdekokemuksista.
Kun "hätä on suuri" kirjoitellaan tunteella sitä sun tätä ja totta kai omaa näkökantaa kaunistellen, koska on tarve saada muilta tukea omalle näkökannalle. Siitäkin voi saada väärän kuvan ja siten "uskottavuusongelman".
Usko vaan, moni elää pahassa suhteessa.