Minulla on

thai-vaimo, ollut jo 4 vuotta. Mukava nainen, jolta löytyy myös omaa tahtoa. Ei siis ole mikään alistunut hissukka, kuten usein luullaan thaimaalaisten vaimojen olevan. Tekee kyllä loistavaa ruokaa, ja pitää kodin siistinä.
Olen matkaillut Thaimaassa 4 kertaa vuodessa jo kauan, ei siis ollut yllätys että sieltä maasta vaimokin löytyi. On minulla suomalaisiakin tyttöystäviä ollut, en ole "ulkonäkörajoitteinen" enkä peräkammarin poika, mutta se oikea vaan sattui olemaan thaimaalainen. Vaimonhakureissulle minä en alunperin mennyt, mutta tutustuin lomalla nykyiseen vaimooni (sukelluskurssilla) ja siitä se lähti.
Vaimoni on nyt työssä kaupan kassalla ja me oleme hyvin onnellisia. Meillä on 2 lasta. Asumme maalla n. 15 km kaupungista.
21378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

kokoilee vielä itseään hirvittävään vastaiskuun.

Äänestä

Onneksi olkoon.Olen iloinen puolestasi ja koko perheesi puolesta.Vaikutat järkevältä mieheltä ja vaimosi kivalta.Kaikkihan me halutaan suhdetta jossa luottamus ja rauha vallitsee.Minä myös vaikka en sellaisiin miehiin vielä ole törmännyt.Kaikenlaisiin oman edun tavoittelijoihin ym..Ikääkin jo 33,mutta nykytilanne hyväksytään ja rimahan pitää olla korkealla.enkä puhu nyt ulkonäköseikoista vaan jotkut ihan muut asiat merkkaa.Minullakin ollut sekä suomalaisia että ulkomaalaisia seurustelukumppaneita.

Äänestä
  • ""Voi rakkaat miehet. Kaikkia ei todellakaan kiinnosta teidän rakkauselämänne niin paljon kuin haluatte luulla. Pitäisikö minun olla jotenkin kateellinen tai tuntea oloni uhatuksi kun joku on löytänyt itselleen ulkomaalaisen vaimon? Miksi minun pitäisi välittää?""

    Eihän sinun ole pakko lukea näitä, mutta jos tämä on monikulttuuristen suhteiden palsta, niin kai täällä niistä suhteista saa kirjoittaa. Eikä aloittaja mitenkään rakkauselämästään kirjoittanut, vaan kertoi monikulttuurisesta suhteestansa. Siitä, miten se alkoi, ja mikä tilanne on nyt, mutta sinä provosoiduit, koska heillä menee hyvin.

    Äänestä

  • Tittelin Tuure kirjoitti:

    ""Voi rakkaat miehet. Kaikkia ei todellakaan kiinnosta teidän rakkauselämänne niin paljon kuin haluatte luulla. Pitäisikö minun olla jotenkin kateellinen tai tuntea oloni uhatuksi kun joku on löytänyt itselleen ulkomaalaisen vaimon? Miksi minun pitäisi välittää?""

    Eihän sinun ole pakko lukea näitä, mutta jos tämä on monikulttuuristen suhteiden palsta, niin kai täällä niistä suhteista saa kirjoittaa. Eikä aloittaja mitenkään rakkauselämästään kirjoittanut, vaan kertoi monikulttuurisesta suhteestansa. Siitä, miten se alkoi, ja mikä tilanne on nyt, mutta sinä provosoiduit, koska heillä menee hyvin.

    Ei saa...täällä saa vain kirjoittaa suominaisten ja ulkkismiesten ongelmattomista suhteista, kuten niin moni otsikko antaa ymmärtää...

    Äänestä

Paljon onnea! Ei ole helppoa löytää sitä sopivaa kumppania, paljon on merkitystä oikealla ajoituksella. Kun homma toimii, niin ei sillä ole paljon merkitystä mistä maasta kumppani on kotoisin.

Äänestä

Onnea teille! Kiva, että tällä palstalla vaihteeksi positiivinen aloitus :) Itse lähdin vaimoksi Jenkkeihin, ei tämäkään suunniteltua ollyt, mutta reissuilla sattuu ja tapahtuu. Mukavaa syksyä teille!

Äänestä

Onnea teille

Äänestä
  • Olin pelimies,siis nuoruudessani. naisia tuli kaadettua ja kaikkea mahdollista kokeiltua. yli kolmekymppisenä tutuistuin sitten täällä suomessa samassa työpaikassa olleeseen thaimaalaiseen siivoojaan ja avot--- kaikki mitä elämässäni olin ehtinyt tehdä tuntui tämänjälkeen vähäpätöiseltä. Annoin hänelle kaiken sen rakkauden, minkä olin ennen jakanut aina niin monen kanssa kesken ja hän todella sai aikaan muutoksen.
    Nyt olemme olleet monta vuotta yhdessä ja IKINÄ ei ole hänelle rahaa tarvinnut antaa, vaan sen minkä hän on tarvinnut hän on myös ansainnut. Olin sittemmin vuoden jopa työttömänäkin ja naiseni toi leivän pöytään.en ikinä unohda tuota sillä kukaan suomalainen nainen ei tekisi ikinä vastaavaa.kunnia aasialaisille naisille tulevaisuudessakin ja olen todella onnellinen kaikkien meidän puolesta jotka ovat löytäneet tasavertaisen ja kunnioitettavan aasialaisen kuningattaren elämäänsä.

    Äänestä

  • aasiasta ....... kirjoitti:

    Olin pelimies,siis nuoruudessani. naisia tuli kaadettua ja kaikkea mahdollista kokeiltua. yli kolmekymppisenä tutuistuin sitten täällä suomessa samassa työpaikassa olleeseen thaimaalaiseen siivoojaan ja avot--- kaikki mitä elämässäni olin ehtinyt tehdä tuntui tämänjälkeen vähäpätöiseltä. Annoin hänelle kaiken sen rakkauden, minkä olin ennen jakanut aina niin monen kanssa kesken ja hän todella sai aikaan muutoksen.
    Nyt olemme olleet monta vuotta yhdessä ja IKINÄ ei ole hänelle rahaa tarvinnut antaa, vaan sen minkä hän on tarvinnut hän on myös ansainnut. Olin sittemmin vuoden jopa työttömänäkin ja naiseni toi leivän pöytään.en ikinä unohda tuota sillä kukaan suomalainen nainen ei tekisi ikinä vastaavaa.kunnia aasialaisille naisille tulevaisuudessakin ja olen todella onnellinen kaikkien meidän puolesta jotka ovat löytäneet tasavertaisen ja kunnioitettavan aasialaisen kuningattaren elämäänsä.

    "hän todella sai aikaan muutoksen"
    Vai olitko sinä kypsä muutokselle? Samapa tuo, päämäärä lienee tässä tärkeämpi kuin miten sinne on päästy.

    "sillä kukaan suomalainen nainen ei tekisi ikinä vastaava"
    Minä tekisin, mutta ehkä se johtuu siitä, että olen naimisissa aasialaisen miehen kanssa ;)?

    Joka tapauksessa, vailla minkäänlaista ironiaa tai sarkasmia: ihanaa, kun kaksi ihmistä löytää onnen toisistaan. Kaikkea hyvää teille!

    Äänestä

  • Chom chom kirjoitti:

    vaimo tulee syksyllä. Tuntuu hyvältä. Upeeta. Ei olisi uskonut että melkein 50 mies vielä saa elämästä otteen avioeron jälkeen. Ja vielä kymmemnen vuotta nuoremman kanssa. Joka on fyysisesti huippukunnossa ilman ihrakertymiä. Kiva olisi kuulla lisää kokemuksia aasialaisen vaimon tänne tuoneilta.

    Äänestä

  • Minunkin kiinalainen kirjoitti:

    Suomalaismiehen ja aasialaisnaisen liitto näyttää useimmiten onnistuvan, mutta suomalaisnaisen ja Lähi-idän, tai Afrikan miesten liitto on täynnä ongelmia.

    Äänestä

  • Minunkin kiinalainen kirjoitti:

    vaimo tulee syksyllä. Tuntuu hyvältä. Upeeta. Ei olisi uskonut että melkein 50 mies vielä saa elämästä otteen avioeron jälkeen. Ja vielä kymmemnen vuotta nuoremman kanssa. Joka on fyysisesti huippukunnossa ilman ihrakertymiä. Kiva olisi kuulla lisää kokemuksia aasialaisen vaimon tänne tuoneilta.

    Onnittelut ! Minulle tapahtui aivan 100 prosenttisesti sama asia muutamia vuosia sitten.
    Elämä on ollut aivan upeaa. Tulet huomaamaan valtavan eron suomalaiseen naiseen.
    Toki siinä tulee ongelmia koti-ikävän, kielenopiskelun ja kulttuurinopiskelun kanssa, mutta nuo ongelmat on luotu selvitettäväksi. Tyrkkää vaan rouva kielikurssille heti, kun mahdollista ja opeta koko ajan itsekkin.
    Ja varaudu siihen, että shoppailu on elämäntapa, mutta tuhlaaminen ei. Hän tulee järjestämään taloutesi niin, että laihialaisilla on oppimista.
    Eikö ole upeaa löytää 40v nainen, joka vastaa kropaltaan 17v suomalaista?
    Ruoka........syö niin paljon kuin haluat kiinalaista, ja et kuitenkaan liho.

    Äänestä

  • elämäonupeaa kirjoitti:

    Provo se on huonokin provo ;)
    Mä vaan ihmettelen, mistä noita ihmenaisia löytyy. Itse olen samoissa mitoissa kuin 18-vuotiaana, mutta enemmän mulle merkkaa fyysinen kunto. Enpä tiedä, onko sekään nyt niin merkittävä asia avio-onnen kannalta - no, jossain määrin tietty.

    Olen havainnut aasialaisissa naisissa ihan samantyyppisiä muutoksia kuin suomalaisissakin. Ylipaino on tosin harvinaisempaa, mutta länsimaihin muuttaminen on valitettavasti "korjannut" asiaa ja lisännyt elintasosairauksia. Liikunnallisesta elämäntavasta kannattaa pitää kiinni!

    Ai mitä ihmenaisia? Mittojenko puolesta? Sinäkin kerrot olevasi 18 vuotiaan mitoissa. Onhan sekin harvinaista positiivisella tavalla. Sulle merkkaa enemmän kunto. Entäpä miehellesi? Kunto ei juuri vaikuta fyysiseen vetovoimaan, mutta hoikkuus kylläkin. Mitähän miehesi tykkäisi, jos sinulla olisi tuntuvasti ylipainoa? Ylipaino on rumaa ja vastenmielistä, vaikkakin erittäin yleistä.

    Äänestä

  • Aasiasta puheen ollen kirjoitti:

    Niin, luulen olevani vähemmistöä. Jos mulla olisi tuntuvasti ylipainoa, mieheni olisi luultavasti huolissaan ylipainon kertymisen syystä. Itse asiassa hän varmistelee, että syön tarpeeksi paljon ja usein ja huomauttelee, jos olen laihtunut, vaikken ole alipainoinen enkä luiseva. Ärsyttävää joskus, mutta ymmärrän sen huolenpitona.

    Muutama vuosi sitten sairastin ja olin välillä sen näköinen kuin olisin 24. viikolla raskaana, mutta jos mies siitä kärsi, hän kärsi sitten hiljaa itsekseen. Asialla ei ollut vaikutusta haluihimme.

    Toki fyysisillä tekijöillä on merkitystä vetovoiman ja terveyden kannalta, mutta minusta tuntuu kummalta, jos oikeasti tärkeät elämänvalinnat pelkistetään kilogrammoiksi ja vuosiksi.

    Pakko minnkin kirjoitella tuntojani vasta naineena. Elämä ei paremmin voisi nyt hymyillä, tänään iltapäivällä lähdetään häämatkalle ja pitkään kaikki mennyt niin mukavasti et pelko millon tää tyssää. Eilen jätimme oleskelulupa hakemuksen Hämeenlinnan poliisiin, toivottavasti myöntävä päätös lohkee.
    Vaimooni en tyytyväisempi voisi olla, olin tuossa yksinäni lähellä kotiani metsähommissa ja ihan yks kaks aloin miettimään meidän suhdettamme ja olin niin iloinen tästä kaikesta et olin ihan kyyneleissä, ei ollut eka kerta!
    Tuorein ilon aihe on tämä netti puhelin ja veb kamera systeemi! Vaimoni voi soitella paivittäin äidillensä kotiin ja pitää kaikkiin muihinkin sukulaisiin yhteyttä ongelmitta, olen niin onnellinen tästä kaikesta, huh huh
    Juuri nytten vaimoni kokkaa hänen maansa riisistä ateriaa, löysimme eilen Aasialaisen ruokakaupan Hämeenlinnasta ja matkaan tarttui mm. 20kg riisi pussi, kyllä pikkasen itteekin nauratti kun sita selässäni autolle kannoin :) Mut vaimo on super yllättynyt ja iloinen kun saa syödäkseen tuttua riisiä ja nuudellia. Ja että hän voi puhua näinkin paljon äidinkieltään täällä Suomessa. :

    Äänestä

sinäpä sen sanoit
kun tarkastamme useimmat nämä viestit joissa puhetta aasia naisista
niin tyyli on tosiaankin sama
on häämatkahehkutusta,on loma matka hehkustusta jne. silmiinpistävää
tosiaan on ja tasan yhden ja ainoan ihmisen kirjoittamia viestejä.

Äänestä
  • No kas, mode suuressa viisaudessaan päätti poistaa viestin, joka ei ollut epäasiallinen, eikä loukannut ketään. Puhuin vain totta.

    Äänestä

  • Terveisiä modelle kirjoitti:

    No kas, mode suuressa viisaudessaan päätti poistaa viestin, joka ei ollut epäasiallinen, eikä loukannut ketään. Puhuin vain totta.

    Minun vaimoni on kiinalainen,myös tavattoman älykäs ja laskelmoiva niinkuin sieltä päin ovat.Luottamuspulaa ei ole ja perhe elämä sujuu hyvin.Käytös koko ajan rauhallinen(oikein ärsytykseen asti joskus)ja myös tunteikkuus on asia josta haluan erikseen mainita.

    Pienin ja vaatimattominkin hänen huomaamisensa saa hänet kyyneliin,he arvostavat sitä kun heidät huomataan!

    Vuosia naimisissa eikä yhtään kertaa riitaa.Sekin piti vielä saada mainittua.

    On ihmisiä jotka arvostavat ensiksi sydäntä,myös sellaisia jotka arvostavat rahaa.Minä sain sen sydäntä arvostavan.

    Äänestä

  • Taas sä kehittelet salaliittoteorioita. Olet pelottava ihminen.

    Äänestä

Niin tämähän se on monien palstalaisten vaikea tajuta että on miehiä ja naisia jotka katsovat ensin millainen ihminen ja sydän ja sitten tulee vasta se raha jne...

Mutta täällä luokitellaan ihmiset heti huonommiksi jos ei ole tyyliin jotain ministerin tai johtajan virkaa ja koulutusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 44 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Erkki Eräs kirjoitti:

thai-vaimo, ollut jo 4 vuotta. Mukava nainen, jolta löytyy myös omaa tahtoa. Ei siis ole mikään alistunut hissukka, kuten usein luullaan thaimaalaisten vaimojen olevan. Tekee kyllä loistavaa ruokaa, ja pitää kodin siistinä.
Olen matkaillut Thaimaassa 4 kertaa vuodessa jo kauan, ei siis ollut yllätys että sieltä maasta vaimokin löytyi. On minulla suomalaisiakin tyttöystäviä ollut, en ole "ulkonäkörajoitteinen" enkä peräkammarin poika, mutta se oikea vaan sattui olemaan thaimaalainen. Vaimonhakureissulle minä en alunperin mennyt, mutta tutustuin lomalla nykyiseen vaimooni (sukelluskurssilla) ja siitä se lähti.
Vaimoni on nyt työssä kaupan kassalla ja me oleme hyvin onnellisia. Meillä on 2 lasta. Asumme maalla n. 15 km kaupungista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu