Rakastaako sinua kukaan

Omat vanhenpani, jotka asuvat noin 300km päässä, rakastavat minua, samaten todennäköisesti veljeni. Muuten minulla ei ole kavereita, eikä muita yhteyksiä ulkomaailmaan, eikä minua näin ollen kukaan muu kaipaa.

Olen erakko ja oman tien kulkija. En todennäköisesti tule seurustelemaan tai menemään naimisiin koskaan, jos kaikki menee samaa rataa kuin tähän mennessä. Kun kuolen aikanaan, minun hautajaisissani ei tule olemaan kovin paljoa ihmisiä, jos ollenkaan. Todennäköisesti kuolen yksin ja perintöni jätän sopivaksi katsomalleni taholle, ehkä jollekkin sukulaiselle.

No ei tosiaan rakasta minua kukaan. Minulla ei ole edes vanhempia. Kavereita ei ole koska ovat jo niin pahasti alkoholistuneita että en ole vuosiin ollut niiden kanssa tekemisissä. Oon kans erakko paitsi et kukaan ei tiedä siitä. En näytä erakolta tai muuten omituiselta. Ei kukaan uskoisi että olen tosi yksinäinen. Perintöö en jätä vaan tuhlaan kaikki itse. Miksi antaisin mitään kun en itse ole saanut mitään.

Ei rakasta. Olen lisäksi yksinäinen.

Nyt kun asiaa ajattelen, niin oma pikkuveli on ainut joka on sanonut minua rakastavansa, ja sekin oli silloin joku 4-5 vuotias. Ikinä ei aikuisiällä ole kukaan sanonut että olisi edes ihastunut minuun. Kuitenkin elämä on hyvin hanskassa, oma yritys ja harrastuksia sekä muutamia kavereitakin on, asuinpaikka ja työ vain on kaukana "ihmisten ilmoilta". No, netti sentään toimii, jotta voi rypeä täällä muitten yksinäisten kanssa.

Mitä on rakkaus? En tiedä mitään siitä, ei edes mun omat vanhemmat rakastanut vaan hylkäsivät kuin jonkun eläimen.

Mahdollisesti vanhemmat ja sisarukset. Jumala. Romanttista rakkautta en ole koskaan kokenut. Olen kyllä itse ollut rakastunut, mutta ilman vastakaikua.

Ei minua rakasta kukaan

Rakastaa, mutta ei viitsi vääntää veistä haavassa enempää hehkuttamalla.

Isi varmaan.

Ei tietääkseni kukaan muu.

Rakastaa. Vanhemmat, sisko, mummo ja varmaan hiukan muutama ystäväkin.

Rakastan itse itseäni. Ei ole kukaan koskaan sanonut rakastavansa, mutta tämä nykytila on aika jees. Kannattaa kokeilla itsensä rakastamista.

Olen rakastettu, vaikka kukaan ulkopuolinen ei rakastaisikaan. Kaikki voivat olla rakastettuja.

Ei minua kukaan rakasta. Ei ole kavereita edes joten olen aina yksin. Semmosta se on van että on paljon ihmisiä joita ei kukaan rakasta ja minä onneton olen yksi niistä joka ei saa ikinä rakkautta.

Minua rakastaa Jeesus, lapseni ja vanhempani ja sisarukseni ja varmaan vielä exänikin.

Epäilen että taannoin eräs kissa tunsi kiintymystä minua kohtaan. Siis kissa. Ei ihminen

Jeesus rakastaa minua. Nimeni on varmuudella elämän kirjassa eli taivas kutsuu kun joskus monen vuoden päästä kuolen. Te suomalaishuorat sen sijaan tulette kärventymään helvetin tulessa iäisyyden elintapojenne vuoksi. Siellä ne pirut sitten raiskaavat teitä ja kiduttavat mahdollisimman alentavilla tavoilla.

Itse asiassa, en minä halua että yksikään ihminen tulee kauhean surulliseksi silloin kun minä kuolen. Siitähän myös rakastamisessa on kyse. Toivon vaan että en ehtisi lojua viikkotolkulla kuolleena kämpilläni ilman että kukaan ehtisi ihmetellä minne olen kadonnut.