Asia on nyt sillä tavalla, että olen 22-vuotias ja seurustelen enemmän tai vähemmän onnellisesti.
Muutama vuosi sitten (kun minä ja nykyinen sulhoni olimme vielä deittailuasteella) minulla oli säpinää myös erään toisen poitsun kanssa, mutta häntä en pystynyt ajattelemaan silloin kuin ystävänä. Loukkasin häntä myös tosi pahasti, koska valitsin sitten nykyisen poikaystäväni, josta hän ei tietysti tiennyt mitään (olen siitä myöskin todella pahoillani)..Nyt hän ei edes moikkaa minulle jos törmätään, mutta minä olen puolestani alkanut ajatella että mitä jos asiat kuitenkin olisivat toisin..Kaikki ystäväni pitivät hänestä kovasti (toisin kuin nykyisestäni) mutta niinhän se taitaa mennä, että naiset aina rakastuvat renttuihin..Olen alkanut nyt kuitenkin unelmoida tuosta vanhasta tapauksesta. Mutta mikä neuvoksi, pelkään toisaalta menettää myös poikaystäväni, mutta enhän voi saada molempia vaikka haluaisinkin. Onko mitään keinoa jolla voisin kenties saada tämän jätetyn tyypin jälleen edes sietämään minua?? Hän oli nimittäin aikoinaan todella ihastunut minuun, mutta tunne ei sillä hetkellä ollut molemminpuolinen..Haluaisin kuitenkin saada lopullisen selvyyden tunteistani häneen ennen kuin pystyn olemaan häntä ajattelematta..Onko mahdollisuutta että hän sietäisi minua edes kaverina..??

Vastaukset 5
Vanhimmat
Onko mitään keinoa jolla voisin kenties saada tämän jätetyn tyypin jälleen edes sietämään minua?? Hän oli nimittäin aikoinaan todella ihastunut minuun, mutta tunne ei sillä hetkellä ollut molemminpuolinen..
Onko mahdollisuutta että hän sietäisi minua edes kaverina..??
----------
Tässäpä se ongelma ehkä onkin. Jos on todella vahvoja tunteita vielä jäljellä (sillä jätetyllä siis) niin ei halua olla kaveri. Satuttaa olla kaveri jos oikeasti haluaisi olla jotain muuta. Ja tietää että joku toinen on se jokin muu. Silloin ei halua nähdäkään, satuttaa vähemmän. Tiedän kokemuksesta.
Voi toki olla ettei mitään tunteita ole jäljellä. Ehkä loukkasit niin pahasti ettei halua sen takia edes moikata. Ei kukaan kai halua olla kaveri jos toinen on loukannut.
Neuvo, koita vaan rohkeasti jutella ja kerro fiiliksistäsi. Sillä se kai selviää mistä on kyse.
Ketä se nyt haittaisi jos otat molemmat?
Unohda koko ihminen, kuka nyt haluaisi olla petturin ja loukkaajan kanssa tekemisissä. Eivätköhän nuo sinunkin oletetut tuntemuksesi mene ohi ajan myötä. Kaikkien kannalta parempi.
Tulee olemaan vaikeaa saada tätä poikaa ystäväksesi.
Vahvojen ihastuksen tunteiden tukahduttaminen on vaikeaa. Hylkäämäsi poika onkin muuttanut vahvat ihastuksen tunteensa vahvoiksi vihan tunteiksi. Monilla ihmisillä on tällainen tapa päästä yli ihastuksista, sillä kukapa haluaisi olla toivottoman ihastuksen tunteessa koko elämänsä.
Nyt poika pitäisi saada tukahduttamaan vihan tunteensa, tai muuttaman vihan tunteet takaisin ihastuksen tunteiksi. Jälkimmäinen vaihtoehto saattaa olla kyllä aikalailla saavuttamattomissa, joten jos haluat ystävyyttä, auta häntä vihantunteidensa tukahduttamisessa.
Jotta poika voisi tukahduttaa vihan tunteensa, pitäisi hänen pystyä unohtamaan tapahtuneet asiat. Se ei onnistu, jos olet nykyisen poikaystäväsi kanssa, sillä poikaystäväsi muistuttaa menneistä. Joudutkin tekemään valintasi poikaystäväsi ja hylkäämäsi pojan välillä.
Vasta kun olet jättänyt poikaystäväsi, sinulla on mahdollisuus lähestyä tätä poikaa. Lähesty vähitellen ystävänä, ja kysele hänen kuulumisiaan silloin tällöin. Älä missään nimessä puhu hänelle muista suhteista tai muista miehistä, sillä se muistuttaa jälleen hänelle epäonnistumisesta kanssasi. Kerro kuitenkin avoimesti, että olet jättänyt poikaystäväsi, ja hauku poikaystäväsi maanrakoon (tämä nostaa hylkäämäsi pojan itsetuntoa). Älä puhu kuitenkaan liikaa, sillä tarkoituksesi ei ole muistuttaa vanhoista asioista, vaan tehdä selväksi että juttu on ohi.
Pojalla on varmasti melkoinen suojamuuri päällä, joten sen läpäiseminen vie aikaa. Kun olet päässyt uudelleen tuttavuus asteelle pojan kanssa, käytä hyväksesi hänen vanhaa ihastustaan sinua kohtaan. Flirttaile, hymyile, ja ole avoimen kiinnostunut kaikesta mitä hän sanoo. Tee tämä kuitenkin varoen. Jos herätät pojassa liian nopeasti vanhoja tunteita, saattaa tämä muistuttaa jälleen menneistä, ja poika saattaa katkaista yhteydet täysin.
Pojan saaminen poikaystäväksi onkin sitten aivan toista vaikeusluokkaa.
Jos haluat pojan itsellesi, pitäisi sinun nostaa hänen itsetuntoaan mm. kehumalla hänelle hänen ulkonäköään. Pojan itsetunnon kohottaminen sinun suhteesi on tärkeää, sillä jos hän pelkää taas tulevansa satutetuksi, saattaa hän katkaista välit.
Vaikka saisitkin pojan itsellesi, hän on muuttunut ihmisenä, eikä hän varmastikaan tulisi olemaan sinulle se kumppani joka hän olisi voinut olla ennen kaikkea tapahtunutta. Hän ei tule olemaan yhtä rakastava, ei yhtä paljon sinusta välittävä, ei yhtä uskollinen, ja hän saattaa olla hyvin epävarma teidän suhteestanne. Tästä syystä kannattaakin seurustella jonkin sellaisen ihmisen kanssa, jota et ole aiemmin satuttanut.
Aikanaan sattui tuollainen kuvio, olin tosin kai yhtä renttu kuin kunnollinenkin. Joka tapauksessa nainen valitsi toisen. Olimme kaikki kolme hyviä ystäviä keskenämme ennen, mutta tilanne muuttui. Vieläkin pidämme naisen kanssa yhteyttä n. kerran vuodessa ja vaihdamme kuulumiset, mutta todellisuus on se, etten häntä sillä tavalla osaa enää arvostaa että hänestä todellisen ystävän ottaisin.
Ystävyys vaatii luottamuksen, tosin itse kai sen ensin rikoin ihastumalla naiseen. Hän piti minua kuitenkin B-sijalla, osoitti muka kiinnostusta aina juuri sen verran että jaksoin pitkään kosiskella häntä. Tunti kai olonsa imarrelluksi. Sen koommin en ole ihastunut kehenkään, johon olen ensin tutustunut muuten kuin iskumielessä.