2Kor.4:18 "meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia."
Eli siis sielut ovat iankaikkisia ja myös enkelit. Tuliseen järveen joutuvat syntisten sielut ja langenneet enkelit kärsivät siellä iankaikkisesti.
Eli siis sielut ovat iankaikkisia ja myös enkelit. Tuliseen järveen joutuvat syntisten sielut ja langenneet enkelit kärsivät siellä iankaikkisesti.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Adventismia ei ole koskaan pidetty eikä tunnustettu kristinuskoon kuuluvaksi uskonsuunnaksi, vaan on aivan oma uskontonsa.
Samaten jehovantodistajat ja mormoonit. Kristinuskolla on määritelmänsä. Kyseiset uskonsuunnat ovat kylläkin Raamattua pyhänä kirjana pitäviä uskontoja, mutta eivät kristillisiä. He itse tietenkin väittävät muuta.
Samaten on osin helluntailaisuuden laita. Helluntailaisuus kieltää kristinuskon opetukset, suorastaan hyökkää niitä vastaan ja opettaa omia, yksilöihmisten "Raamatusta lukemiaan" oppeja, jotka eivät kuitenkaan kestä minkäänlaista tarkastelua Raamatun todellisen historian ja opetuksen edessä.
Täällä juuri eräs kirjoittaja pilkkasi Jeesusta Kristusta, väittäen, ettei Hänellä voinut olla pitkiä hiuksia "sillä pitkät hiukset ovat miehelle kauhistus". Noin opetti vasta apostoli Paavali, Jeesus Kristus oli tyypillinen tuon ajan juutalainen työläinen. Näin ovelasti, pinnalliseen raamattutietouteen, mutta yksittäisillä lauseväittämillä helluntailaiset ovat aina eksyttäneet vähemmän koulutettua rahvasta, joihin tuollaiset pahansuovat, aina juuri kristinuskon tietoutta vastaan suunnatut selitykset heti uppoavat.
.
Vasta pitkälle aikuisuuteen ehdittyäni, aloin kysymään itseltäni, miksi teologian opiskelua pidetään niin pahana näissä piireissä. Aina jos joku oli opiskellut teologiaa, hänen piti esittää asia vähän anteeksi pyydellen.
Puhuttiin kuolleesta kirjaimesta ja leipäpapeista ja lakihenkisyydestä. Mieluummin saarnattiin "Hengen virrassa" mitä sillä hetkellä päähän pamahti, kuin että oltaisiin valmistauduttu huolella. Poikkeuksia on ja he ovatkin kuin virtaavan veden varrelle istutettuja puita! Niistä tilaisuuksista ei janoisena tarvitse lähteä. He ovat kuitenkin valitettavasti vähemmistö.
Koska liialinen teologinen tietämys on tietyllä tapaa demonisoitu Henkeä rajoittavaksi ja homehtuneeksi, tällaiset uskon sana-julistajat ja yksittäisillä jakeilla ratsastajat saavat villinä juosta!
Kunpa näkimme helluntaiherätyksen seisovan jonain päivänä NIIN vahvalla Raamatulliselle perustuksella, että he voisivat yhdellä suulla julistaa: "Jos sanotte, näin sanoo Herra, ilman jaetta tai lukua, menkää pois täältä! Täällä tutkitaan Raamattua!"
Sammaa mieltä. Jo Luther huomasi saman ilmiön. Kun Jumalan sana vapautettiin kirkon kahleista ja saatettiin kaikkien vapaasti luettavaksi niin toinen äärimmäisyys nosti heti päätään. Uskonnolliset kapinalliset, ääriuskonnolliset Müntzeriläiset, kuumakallet, hurmahenget ja uudestikastajat alkoivat heti poukkoilla ja tehdä Raamatusta toinen toistaan villimpiä tulkintoja.
Raamatun vastainen sielunkuolemattomuusharhasi on peräisin idän uskonnoista, joista valhe luikerteli kreikkalaisten filosofiaan ja oppineen kirkkoisä Augustinuksen ns. teologiaan, joka vieläkin saastuttaa kristikuntaa perinteisillä harhaopeillaan.
Platon esittää ideaopin seuraavissa dialogeissaan( " hyvä sielu, paha ruumis " ):
Faidon
73-80: Sielu ennen syntymää ideoiden valtakunnassa: ”kauneus sinänsä, hyvyys sinänsä ja kaikki muukin tällainen todellisuus on olemassa ja me suhteutamme siihen aistihavaintomme ja vertaamme niitä siihen ja toteamme että se on ollut olemassa ennen meitä [...] siten myös sielumme on täytynyt olla olemassa jo ennen syntymäämme”, ”tarkastellessaan jotakin vain itsensä kautta sielu kääntyy kohti puhdasta, ikuista, kuolematonta ja muuttumatonta, ja koska se on tälle sukua, se pysyttelee sen parissa niin kauan kuin voi”. ( ITSEKESKEISYYS )
109-111: Puhdas maa: ”Jos joku voisi kiivetä ilman ylärajoille [...] hän huomaisi että siellä onkin todellinen taivas, todellinen valo ja todellinen maa”.
Faidros
248-250: Jälleensyntyminen sen mukaan, miten ihminen tuntee totuuden: ”Sielu ei kymmeneentuhanteen vuoteen palaa sinne mistä on lähtöisin [...] poikkeuksena ne jotka ovat vilpittömästi harrastaneet filosofiaa”, ”[i]hmisen tulee käsittää idea, joka on monista havainnoista päättelemällä muodostettu kokonaisuus. Mutta tämä ei ole mitään muuta kuin sen muistelemista, minkä meidän sielumme kerran näki, silloin kun se liikkui jumalan seurassa”. ( JÄLLEENSYNTYMINEN )
265-266: Ykseyden ongelma ajattelussa ja luonnossa. Dialektisen yhdistämisen (synagōgē) ja erottamisen (dihairesis) menetelmä.
Filebos
14-18: Ykseyden ongelma: yksi ja moni, osat ja kokonaisuus.
Kratylos
389-390: Ideat käsityöläisten käyttäminä esikuvina, arkkityyppeinä.
439-440: Ideoiden tuntemisen ongelma.
Lait
721: Kuolemattoman ihmisen idea: ”ihmissuku on luonnostaan tietyllä tavalla osallinen kuolemattomuuteen”.
( RAAMATTU: PERINSYNTINEN IHMINEN LUONNOSTAAN KADOTETTU )
>>>>>>>>>>>>>>>>>>Täällä juuri eräs kirjoittaja pilkkasi Jeesusta Kristusta, väittäen, ettei Hänellä voinut olla pitkiä hiuksia "sillä pitkät hiukset ovat miehelle kauhistus".
Katkeruus on kavala kyy. Jos se pääsee luikertelemaan ihmisen sisuksiin se myrkyttää kantajansa kuin ympäristönsäkin. Onneksi ei kykene piilottautumaan pakottavan levittäytymis tarpeensa vuoksi joten kieli lipoo ja häntä heilu vinhaan tahtiin vähän joka paikassa.
Ettekö ole lukeneet että esimerkiksi apostoli Paavali kutsui ja puhutteli "veljiksi" toisella tavalla uskovia "heikkoiskoisia"?:
Roomalaiskirje 14
1 "Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
2 Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
3 Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.
4 Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
6 Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.
7 Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
8 Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.
9 Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.
10 Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.
11 Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".
12 Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
13 Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta."
Samoin Joosef kutsui veljikseen häntä kohtaan aikaisemmin erittäin väkivaltaisesti käyttäytyneitä, samasta isästä syntyneitä miehiä. Joosefia pidetään Jeesuksen kärsimysten esikuvana.
Juudaan kirje: 1:19 Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.
SIELULLISUUS ON SELVÄSTI NEGATIIVISTA .
2.Korinttolaiskirje:
13:1 Kahden tai kolmen todistajan sanalla on jokainen asia vahvistettava.
YKSI RAAMATUN JAE EI RIITÄ .
Gal. 5:16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
5:17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
5:18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
5:19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
5:20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
5:21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
5:22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
5:23 Sellaista vastaan ei ole laki.
5:24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
5:25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
6:8 Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.
Room. 7:14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
8:4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
8:7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8:8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
8:9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
8:13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
1. Kor. 3:1 Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa.
3:3 olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?
2. Kor. 1:12 Sillä meidän kerskauksemme on tämä: meidän omantuntomme todistus siitä, että me maailmassa ja varsinkin teidän luonanne olemme vaeltaneet Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa, emme lihallisessa viisaudessa, vaan Jumalan armossa.
1:22 joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme.
2:17 Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme.
3:6 joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.
4:2 vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
4:6 Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.
Tässä sinulle muutamia heprealaisten Pyhien Kirjoitusten( Grammata eli Raamattu ) jakeita, joita sinun on vaikeaa vääntää kieroon. Katsotaanpa:
Psalmit:
115:17 Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei kukaan hiljaisuuteen astuneista.
Saarnaaja:
9:5 Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu.
Jesaja:
26:14 Kuolleet eivät virkoa eloon, vainajat eivät nouse: niin sinä olet heille
kostanut, tuhonnut heidät ja hävittänyt kaiken heidän muistonsa.
Hesekiel:
18:4 Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun.
Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.
18:19 Ja vielä te kysytte: 'Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa?' Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää.
Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.
33:12 Ja sinä, ihmislapsi! Sano kansasi lapsille: Vanhurskasta ei pelasta hänen vanhurskautensa sinä päivänä, jona hän rikkoo, ja jumalaton pääsee suistumasta turmioon jumalattomuutensa tähden sinä päivänä, jona hän kääntyy pois jumalattomuudestaan, ja vanhurskas ei voi elää vanhurskautensa turvin sinä päivänä, jona hän syntiä tekee.
1.Korinttolaiskirje:
15:54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu."
1.Korinttolaiskirje:
15:52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
1.Timoteuksen kirje:
6:16 jolla ainoalla on kuolemattomuus;
joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.
MIssään kohden Raamatussa , ei puolleta s a a t a n a n oppia! " Ette suinkaan kuole"!
Hän, tuo enkeli on valehtelija, eikä kääntynyt , vaikka Jeesus saarnasi
Su aamuna tälle ja muille hengille! t. B
Sapattisäädös kuului laki liittoon. Siis liittoon jossa oli "Aaronilainen pappeus".Joka oli "katovainen pappeus"
Jeesus Kristus on Melkisedekin järjestyksen " mukaisessa pappeudessa Ylmimmäinen pappi, ja Hänen seuraajansa ovat "kuninkaallista papisto siis Melkisedekin järjestyksen mukaisessa "katoamattomassa pappeudessa"
( "Katoavat" lihan ruumiissa elävät "kuolevaiset " papit eivät voi "tuomita enkeleitä".Maanpäällinen ajallinen pappeus loppuu ruumiilliseen kuolemaan. >1.Kor.".. Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?.." )
(Hebr.) ".. Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.....................................Ja noita toisia pappeja on tullut useampia, koska kuolema ei sallinut heidän pysyä; mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti, ".."
Hebr."..Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan? Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos. Sillä se, josta tämä sanotaan, oli toista sukukuntaa, josta ei kukaan ole alttaritointa hoitanut. Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut. Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen, joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta. Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
Ja noita toisia pappeja on tullut useampia, koska kuolema ei sallinut heidän pysyä; mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti, jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa. Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä. Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen.".."
Miten niin adventismi kumottu Raamatussa
Heitä on ihan oikeasti noin 20 miljoonaa ja liike syntynytkin vasta Raamatun kaanonin kokoamisen jälkeen.