Miehenä kerron oman tarinani. Olen 49v mies ja tapasin syyskuussa 2012 naisen. Ensimmäinen tapaamisemme johti sänkyyn ja toinen tapaamisemme oli viikon kuluttua, soitettuani hänelle jolloin tapasimme luonani. Hän asui vielä silloin miesystävänsä kanssa yhteisessä asunnossa mutta heidän ero oli selvä ja hän oli jo hankkinut oman asunnon johon muuttikin marraskuun alussa. Tapaamisemme jatkuivat lähinnä hänen luonaan ja n. 3 kuukauden kuluessa ensitapaamisestamme rakastuin häneen ja jatkoimme tapailuja ja lähinnä hänen luonaan. Sitten Jouluaaton aattona viime vuonna sain ensimmäisen tekstiviestin että hän ei ole valmis tapailemaan ketään aktiivisesti. Noh, kuitenkin hän suostui pienen ajan kuluttua tapailemaan taas. Nyt viimeisen vuoden aikana näitä eroilmoituksia on tullut useita ja aina on ollut selityksenä että ei ole vielä valmis parisuhteeseen. Kuitenkin hän on taas muuttanut mieltään ja on jatkettu. Seksi meillä on ollut tosi mahtavaa koko tämän suhteen aikana ja muutenkin ollut ihan hauskaa. On ollut yhteinen etelän reissu, mökkireissuja jne. Olen saanut häneltä tekstiviestejä olevani tärkeä, suuri rakkautensa jne. Nyt sitten kaksi viikkoa sitten lauantai iltana soitettuani hänelle hän ei halunnut tavata vaan ilmoitti että hän tekee tässä nyt eroa ja haluaa miettiä pari päivää. Viikko ennen tätä eroilmoitusta kaikki oli hyvin ja hän pyysi luokseen viereensä nukkumaan ja päivää ennen vielä rakastelimme. En vaan voi käsittää miten hänen mielensä voi muuttua viikossa ikävästä jättäjäksi. Nyt olen aivan hajalla. Olen soittanut hänelle ja olemme keskustelleet asiasta mutta hän on vain ilmoittanut että tämä on lopullista. Välillä hän vastaa kyllä puhelimeen ja välillä taas ei vastaa viesteihin eikä puheluihin. Mikä häntä oikeasti vaivaa. Nyt on todella tyhjä olo ja ilmassa leijuu paljon avoimia kysymyksiä. Ja se vielä että toinen mies ei ole syynä tähän. Onko joillain kokemusta tai vinkkejä miten mun kannattaisi nyt toimia. Soitella jatkuvasti ja ruikuttaa takaisin vai mitä pitäisi tehdä.
Ei voi ymmärtää
Hän on poissa
1215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen suunnilleen samanikäinen mies ja ollut (tai olen jollain tavalla yhä) tismalleen samassa tilanteessa. Itsekin viestittelin ja kirjoittelin, murehdin ja itkin kuukausia kun en ymmärtänyt ajatella kuin omaa pahaa oloani. En ymmärtänyt kuinka ahdistavaa tuollainen voi toiselle olla. Tiedän kyllä kuinka ahdistavaa sekin on kun rakastaa eikä toiseen saa yhteyttä, tai toisen tilanne ei muuta kestä. Ei tuollaiseen ole olemassakaan helppoa ratkaisua. Tiedän miltä tuntuu kun ajatuksissa on vain yksi asia, yksi ihminen.
En voi enkä halua neuvoa, mutta oma kokemukseni on että joskus on parempi antaa aikaa ja tilaa. Ihan sen toisen osapuolenkin kannalta. Omaa oloa se ei ehkä helpota ainakaan kovin nopeasti, mutta joskus ei vain voi muuta kuin odottaa. Itse uskon, vaikka yhä toivonkin toisin, ettei meistä enää koskaan tule mitään, mutta olen kai viimein ymmärtänyt senkin etten enää voi asialle mitään ja koska kaikesta huolimatta kunnioitan häntä valtavan paljon, on aika jättäytyä taka-alalle. Vaikeata se kyllä on ja kipeätä se tekee.