Pientä kipinää

olen vasta vähän päälle 50 v ukkomies ja meillä työ paikalla on minua nuorempi rouva jonka kanssa meillä juttu luistaa ja myöskin useasti kun tapaamme niin reilusti halataan. Myöskin erilaisissa tilaisuuksissa missä tapaamme niin lähempikin kontaki on mahdollista ,elikkä tanssin merkeissä yms. ja useasti syntyy pitkiä hyviä keskusteluita aiheesta jos toisestakin.emme ole vielä suutelua pidemmälle edenneet mutta kuka tietää miten joskus käy kun sopiva tilanne tulee eteen. ja tässä tulee se seikka esille että se mikä on korvien välissä eikä kenties jalkojen välissä on tärkeää!
4414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihastus menee ohi ja ihastut toiseen !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Hei.
Itsellä vähän sama tilanne, työpaikalla eräs nainen jonka kansa tulen erittäin hyvin juttuun. Olemme monessa asiassa samalla aaltopituudella ja viihdymme hyvin
toistemme seurassam, mutta kumminkaan emme ole menneet intiimiin kanssa-
käymiseen vaan olemme kaveri pohjalla, toki joskus halaamme.

Äänestä

Jospas käyttäisit aikasi ja kohdistaisit huomiosi omaan vaimoosi, niin saattaisi juttu luistaa ja tulla hyviä keskusteluja. Voisit oikein reilusti halatakin. Itse asiassa voisit oikein kokeilla josko osaisit olla suoraselkäinen mies ja antaa rauhan myös työkaverin parisuhteelle. Mitäs sanot, olisikos sinusta siihen? Käyttäysyisit niin kuin kunnon mies käyttäytyy. Koitappas semmosta.

Äänestä

Itseäni häiritsee viestissäsi se, miten kevyesti suhtaudut suuteluun tai flirttailuun. Ihan kuin se olisi sinun viihdykettäsi ja toisten tunteista välittämättä. Ethän pelaa toisen tunteilla? Nainen voi hyvinkin olla korviaan myöten rakastunut sinuun, vaikka sinä et olisikaan. Silloin olisi oikein päästää toinen irti. Jos ei ole halua sitoutua, niin sitten päästää reilusti irti. Eri asia, jos olette ääneen sopineet, että välillänne ei ole mitään sen syvällisempää.

Toisten tunteilla pelailu on väärin ja myös suutelu on pettämistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tonttu-69 kirjoitti:

olen vasta vähän päälle 50 v ukkomies ja meillä työ paikalla on minua nuorempi rouva jonka kanssa meillä juttu luistaa ja myöskin useasti kun tapaamme niin reilusti halataan. Myöskin erilaisissa tilaisuuksissa missä tapaamme niin lähempikin kontaki on mahdollista ,elikkä tanssin merkeissä yms. ja useasti syntyy pitkiä hyviä keskusteluita aiheesta jos toisestakin.emme ole vielä suutelua pidemmälle edenneet mutta kuka tietää miten joskus käy kun sopiva tilanne tulee eteen. ja tässä tulee se seikka esille että se mikä on korvien välissä eikä kenties jalkojen välissä on tärkeää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu