En ole koskaan seurustellut, olen neitsyt. kukaan ei ole koskaan ihastunut minuun. Aina koulussa kulki huhuja että "Pekka on ihastunut Mariin!" Jne. Se oli hyvin yleistä silloin kouluaikoina. Kukaan ei minusta laittanut mitään juoruja. En ole koskaan pitänyt ulkonäön laittamisesta. Olen ehkä ollut erilainen kuin muut. Pärjäsin koulussa kohtuu hyvin, että tuskin minä mikään tyhmäkkö olen (ehkä?) Mutta joku minussa on vikana. Olisin ehkä saanut "Luokan vammainen" tittelin. Olen yleensä se josta kaikki puhuivat "Tuolla on Anniina" Toiset sano jotain "Hyyi". "Menetkös Kari tuon Anniinan viereen. Tämä kari sitten vastasi että "No en varmana!" kaikki kiertivät minut kaukaa, eikä ottaneet mihinkään mukaan. Kummallisesti kaikki luokan muut tytöt olivat poikien suosiossa. Olinkin ainoa, joka ei ollut porukassa mukana. En jaksa nähdä vaivaa pukeutumiseen ja meikkaamisenn. Ei minusta kaunista saa meikkaamallakaan. Onko se sitten niin että jos meikkaan, olen suosittu? Luonteellako ei ole yhtään mitään väliä. edes kaveriksi ei hyväksytä jos en ole muodikas. Olen 18- vuotias ja yhä sinkku. Minulla ei ole koskaan siis ollut edes mitään säätöä. en ole rakastunut kehenkään. En ole juurikaan ollut poikien kanssa tekemisissä. Paitsi joidenkin nörttien, jotka eivät kovistele. Hekin olivat vain kavereita, eivätkä he olleet kovinkaan kiinnostuneita naisten perässä juoksemisesta. Uskaltaako sitä edes pyytää ketään treffeille? Sehän olisi noloa jos tällaine ruma lihava nainen meneee treffeille. En siihen pysty, joten kaipa se on osattava elää sinkkuna, kun en kenellekään kelpaa.
Sinkkuna
1995Anniina
17202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Oliko tämä nyt jonkun palstalaisen, tällaisen tytön haluan kirjoitus?
Suomeksi kiitos.
Olet ainakin palstan atmien unelma, teinineitsyt.
Oletko kuitenkin kiinnostunut pojista? Vai ovatko naiset vetävämpiä?
Jos asut espoon lähellä niin tulen heti poksauttamaan sinut?
En asu Espoon lähellä. Ja olen kiinnostunut pojista. En todellakaan tytöistä.
Onkos Anniina kaunis?
Mä olen kuule mies ja voin tulla ihan minne vaan missä asut?
Lähdetään kimppakyydillä nuoren Anniinan luokse.
kuitatkaa mut mukaan, olen 27v mies ja poikuus tallella
Hah, en todellakaan ole kaunis. Jos sattuisitte näkemään minut, niin ei varmaan nähtäisi enää toisten. Olen ruma ja iskokokoinen nainen. Tuskimpa tekään minua haluaisitte. :D
Ole rohkea ja laita kuva, muuten on todella vaikea sanoa juuta tai jaata.
OK. Ketju voidaan poistaa.
Olet varmaan kaunis nätti nainen. Ja ainahan voi panna takaapäin jos et ole.
No hyvä. Senkus tulette vaan tänne. Jos ei pärställä väliä. Saatte mitä haluatte. :P
Kuvaa en kehtaa tänne laittaa, mutta jos naamalla on väliä niin unohtakaa. P.S Asun Joensuun seutuvilla.
No, oletpas joutunut mahtavan porukan hylkimäksi. Kuten moni muukin.