Viisi Yli-Vainioon liittyvää asiaa, jotka

osa helluntailaisista unohtaa.

-Matti A. Miettisen lääketieteen tohtorin väitöskirja "Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta" kumosi ihmeparantumiset Niilon kokouksissa.
1403 parantumiskokemusta tutkittiin, joista yksikään ei pitänyt paikkaansa.

-Kaksi helluntainuorta (Hirsilä & Maaselkä) tekivät myös ihmeparantumiskokemuksista selvityksen"Herra tekee ihmeitä ilman määrää", joka vastasi lopputulokseltaan Miettisen väitöskirjaa.

-Niilo sanoi kirjassaan "Yö ilman unelmia" tuhatvuotiskauden alkavan 2000 jKr.
Nyt siis pitäisi olla kulunut tuhatvuotiskauttakin jo lähes 14 vuotta.

-Yli-Vainio toi Suomeen karismaattisen "uus-helluntailaisuuden" kaatuilemisineen, joka ei kuulunut alkujaan helluntailaisuuteen.

-Ylivainio hyväksyi lapsikastetut joukkoonsa, ilman vaatimusta uudelleen kastamisesta.
28264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Eräässä Yli-Vainiosta kirjoitetussa kirjassa on kuva naisesta joka heittää kainalosauvansa.Yli-Vainio julisti hänet terveeksi.
Kun aikoinaan kuuluin Göteborgin suomalaiseen helluntaiseurakuntaan, siellä
oli eräs nainen joka kertoi että kuvassa ollut nainen oli hänen äitinsä.

Hän itse kertoi eräässä tilanteessa, ettei äiti ollutkaan jälkeenpäin terve!
Mutta kuka sen olisi minnekään mennyt kertomaan, kirjakin oli jo painettu.
Äitikin kuului Suomessa johonkin helluntaiseurakuntaan, eikä tietenkään olisi uskaltanut tehdä siitä
mitään ilmoitusta , ja minne sellaisen olisi voinutkaan siihen aikaan?

Tällaisia parantumisvalheita liikkuu ihmisten mielissä ja kuvitelmissa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Hyvä kun on joku, joka kertoo totuudenmukaisesti henkilökohtaisia kokemuksia aiheesta.
    Väitöskirjan teko aiheuttu paljon vihapostia Miettiselle, joukossa tappouhkauksiakin.

    Pitää muistaa että ei Miettinen itse hyväksynyt väitöskirjaa, vaan hän teki tutkimustyön,esitteli, väitteli ja sai siitä Tohtorin arvon.

    Äänestä

Kyllähän Jumala parantaa ja nostaa pyörätuolistakin ihmistä.
Eikait se mahdoton asia ole. Myös monet sairaudet voi siinä sivussa parantua.
Mutta, ihmeet ei ole sirkustavaraa, vaan Jumalan työtä kansansa keskuudessa.

Asia on vain niin, että ihmisten sydänten kovuuten takia maa makaa, kuin sen petaa.

Äänestä
  • Kuuntelin kerran Niilo Yli-Vainion puheita netissä.(niitähän voi vieläkin kuunnella)
    Yhdessä kokouksessa hän jakoi kultapaikkoja hampaisiin!

    Niilo tunnettiin kaatajapappina, ja hänestä kirjoitetussa kirjassa kerrotaan:

    Kaatuipa muutakin kuin vain henkilöitä.
    Eräs "hauska" tapahtuma on kirjattuna itsensä Niilon päiväkirjamerkinnöissä, kirjassa " Saarnaaja" : Mauno Saari:

    Otsikoksi tälle tapahtumalle on annettu:

    "Kansa ihmeissään" kirjasta sivulta 398 ja se kuuluu näin:

    16.6.79 ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä kerrottiin : - Kun tietokoneeseen syötettiin ohjelmaa Niilo Ylivainiosta niin se kaatui
    2 kertaa.Myöhemmin useita kertoja.Näes kirkon tutkimuslaitos on tehnyt laajan tutkimuksen Suomessa vaikuttavasta herätyksestä.
    Ensimmäiset tutkimukset ovat nyt tulleet ja joka 5:s sanoo parantuneensa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Rea Aalto ei kirj. kirjoitti:

    Kuuntelin kerran Niilo Yli-Vainion puheita netissä.(niitähän voi vieläkin kuunnella)
    Yhdessä kokouksessa hän jakoi kultapaikkoja hampaisiin!

    Niilo tunnettiin kaatajapappina, ja hänestä kirjoitetussa kirjassa kerrotaan:

    Kaatuipa muutakin kuin vain henkilöitä.
    Eräs "hauska" tapahtuma on kirjattuna itsensä Niilon päiväkirjamerkinnöissä, kirjassa " Saarnaaja" : Mauno Saari:

    Otsikoksi tälle tapahtumalle on annettu:

    "Kansa ihmeissään" kirjasta sivulta 398 ja se kuuluu näin:

    16.6.79 ilmestyneessä Suomen Kuvalehdessä kerrottiin : - Kun tietokoneeseen syötettiin ohjelmaa Niilo Ylivainiosta niin se kaatui
    2 kertaa.Myöhemmin useita kertoja.Näes kirkon tutkimuslaitos on tehnyt laajan tutkimuksen Suomessa vaikuttavasta herätyksestä.
    Ensimmäiset tutkimukset ovat nyt tulleet ja joka 5:s sanoo parantuneensa.

    "ja joka 5:s sanoo parantuneensa. "
    "Parantujien" omaan sanaan ei kannata asiasssa luottaa, varsinkaan kun kysyjäkin edustaa kristittyä piiriä.

    Jotkut kertovat Niilon tehneen paljon rahaa kokouksillaan.
    Seteleitä on kerätty väeltä säkkiin.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Hyvin ne näyttää tienaavan
    ne nykyajan Jalovaaratkin.
    Ja herran kansa menee helposti halpaan.

    Noilla mukamas ihmeillä he ansaitsevat......
    Miten voi joku olla nIIN ONNETON
    omassa elämässään,
    että hyväksyy kaikenlaista kakkaa`?
    Sairasta.......

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pitää kuitenkin muistaa, että ainuttakaan todistetta Jumalan ihmeestä ei ole pystytty näyttämään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Iltaa tomumaja-

    Itse en näe kertonmassasi asiassa mitään ihmeellistä.
    Väärät diagnoosit ovat jokapäiväisiä nykyisinkin, joten se voi olla yksi syy asiaan.
    Allergia varsinkin on asia, jota on tosi vaikea selvittää.

    Oikeastaan kaikki ihmiset kärsivät allergiasta ja oireet johtuvat elimistön puolustusmekanismin toimimisesta.
    Allergiasta on haittaa silloin kun aiheuttaja on ihan yleinen asia, kuten huonepöly, siitepölyt tai jotkin ruokaaineet.

    Tuohon Miettisen tutkimuksiin en anna arvoa ja perustelen miksi.
    Yli-vainion aikoihin kansaa oli liikkeellä aina viikottain tuhansia ja sieltä löytyy sitten valitettavasti kaikenlaisia epäasiallisesti kerrottuja parantmisia joita tutkittiin,saattoi mielikuvitus joillekkin tuottaa muka parantumisen, totta kai sellaiset menivät Miettisen tutkimuksiinkin.
    Toiseksi oli paljon vaikeita sairauksia syöpä jne.totta kai ihmisellä oli syöpä tiedossa kun meni kokouksiin ja ilmeisesti jo lääkärien hoidossa lisäksi ja kun parani Niilon pitämissä kokouksissa koska totuus on siellä parantui ihmisiä syövästä, nuo parantumiset pantiin Miettisen tutkimuksissa lääketieteen parantumisiin koska olivat saaneet hoitoa.
    Sitten on se tärkein, oli paljon parantuneita jotka eivät antautuneet Miettisen tutkimuksiin, vaan osa tänä päivänäkin kiittää elävää Jumalaa kun parantuivat vaikeista sairauksista Yli-Vainion pitämissä kouksissa, syöpäsairaat , halvaantuneita , sydänsairaita jne...

    Äänestä

  • tomumaja- kirjoitti:

    Niin, hyvää iltaa Peku

    Tuli vaan vielä mieleen mitenhän se Miettinen sai kumottua kun kuuro sai kuulonsa kokouksessa. Siinä on ollutkin tutkijalla miettimistä, jotenkin kutenkin kumosi, olisi hyvä tietää jos oli joku sellaisen paranemisen kokenut joukossa.

    Kuinkahan monta on "parannettu" niilon käsissä terveytensä menettäneitä epätoivoisia ihmisiä, mielisairaaloissa? Hoito auttaa ei niilo.
    He eivät puhu vaiennetut eivät vastaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tomis... kirjoitti:

    Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Miettinen ei paljoa tarvinnut kumota ihmeparantumisia, vaan hän haastatteli kyseisiä "parantuneita", jotka itse antoivat ymmärtää, etteivät oikeasti olleet parantuneet ja osa oli jopa luullut parantuneensa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    leahimnn kirjoitti:

    Hyvin ne näyttää tienaavan
    ne nykyajan Jalovaaratkin.
    Ja herran kansa menee helposti halpaan.

    Noilla mukamas ihmeillä he ansaitsevat......
    Miten voi joku olla nIIN ONNETON
    omassa elämässään,
    että hyväksyy kaikenlaista kakkaa`?
    Sairasta.......

    "Herran kansa" on tosiaan helposti höynäytettävissä ja jakaantuu turhan usein uhreihin ja loisiin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    tri rossi kirjoitti:

    Kuinkahan monta on "parannettu" niilon käsissä terveytensä menettäneitä epätoivoisia ihmisiä, mielisairaaloissa? Hoito auttaa ei niilo.
    He eivät puhu vaiennetut eivät vastaa.

    Lisäksi tietenkin uhreilta meni paljon rahaa Niilolle.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    "Herran kansa" on tosiaan helposti höynäytettävissä ja jakaantuu turhan usein uhreihin ja loisiin.

    * Rea ja Pe.ku parjaavat Herran palvelijaa oikein kilpaa, kumpi saa esiin rivompia valheitaaan.
    * Niilo ei saanut koskaan muuta palkkaa, kuin tavallisen kokous korvauksen, hän eli köyhyydessä, kädestä suuhun, niinku sanotaan. Ja hänelle lähetettiin tuhansia kirjeitä, joihin pyydettiin vastaus Niilolta. Hän uskollisena ja rehellisenä Herran todistajana sai maksaa itse lähes kaikki kirjeet joilla vastasi kansalta tulleisiin kirjeihin,vastaten joka ainoaan kirjeeseen, ja se maksoi tuhansia markkoja, vain muutama ymmärsivät laittaa vastaus kuoren maksettuna mukaan. On mitä suurinta pahan puhumista, tuo väittämä, että Niilo olisi rikastunut saarnamatkoillaan, päinvastoin, mies oli köyhä ja lievästi velkainenkin, kun kukaan ei puollustanut häntä, ei ollu hänellä manageria, niikuin amerikkalalsilla takinhuitojilla on.

    * Monet helluntaisaarnaajat jättivät Niilo veljen oman onnensa nojaan, ja samoin usien myös Veikko Lähteen. Niilo oli tehdä yksinäisyydessään ja veljien unohtamana itsemurhan, kuin ihmeen kautta siitä pelastui, ja sen jälkeen hän saikin uuden voitelun ja uuden voiman, jolla palveli uskollisesti Jeesustaan elämänsä loppuun asti.

    * Koittakaas nyt vaan jo lopettaa Nilon halveksiminen ja hänen työnsä arvosteleminen, te ette ole kumpikaan siihen arvolliset, eikä teistä ole muutenkaan kummastakaan arvostelemaan Jumalan seurakuntaa.

    * Älkääkä vaan tuudittauko luuloon, ettei Jumala muka näkisi ja kuuliai eikä muka ymmärtäisi teidän saata-nallista touhuanne. Jumala vaan on kärsivällinen suuressa armosaan, ja ehkä vielä odottaa että ymmärtäisitte kääntyä syvässä sydämenne katumuksessa kaikkivaltiaan Jumalan puoleen, Poikansa Jeesuksen armahdettavasi. Hävetkää, ja hävetkää niin, etette enää ikinä puhu kensestäkään Jumalan miehestä hyvää ettekä pahaa, olette siihen tehtävään täysin kelvottomia ja kunniattomia , menkää vaan armonkerjäläisinä anomaan anteeksiantoa Herralta Jeesukselta, jonka kieltätäjiä olette rakkaudettomuudessanne.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Miettinen ei paljoa tarvinnut kumota ihmeparantumisia, vaan hän haastatteli kyseisiä "parantuneita", jotka itse antoivat ymmärtää, etteivät oikeasti olleet parantuneet ja osa oli jopa luullut parantuneensa.

    * Miettinen oli jäävi ja epäpätevä tutkimaan Niilon toimia ateisti kun oli, hän ei ymmärtänyt uskosn asioista yhtään mitään ja kuulusteli sellaisia parantuneita, jotka kyllä paranivat, mutta eivät sitten antaneet kunniaa Jumalalle, vaan jatkoivat syntielämäänsä, ja niinpä saattoi sairas saiarastua entisä pahemmin, Jumala ei anna itseään pilkata, pane tämä peku itsekkin mieleesi, sinä vain olet harhassa ja utuisssa luuloissa, ettei Jumala välitä mitä tälläkin palstalla teet ? Kyllä Hän näkee Pe.kun saastaisuuden ja ilkeilyn ja sydämesi pahuuden usko pois ! Sinä saastuta Rean kanssa koko palstaa, juoruamalla ja potaskaa puhumalla, Niilo Yli-Vaiosta ja muista Jumalan palveljoista. " Älkää koskke minun silmäterääni"! Ja juuri saaranamiehet on näitä Jumalan silmäteriä, lasten ohella !

    * Kirkkokin joutuu vielä vastaamaan Jumalalle siitä, että kastavat vauvoja, ja näin estävät monilta todellisen uudestisyntymän, kun uskovat kirkon valheen, ja luottavat valhekasteen uudestisyntymiseen vielä aikuisenakin, eenokki on siitä mainio esimerkki !

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Lisäksi tietenkin uhreilta meni paljon rahaa Niilolle.

    * Saisit Pe.ku kerrankin vastat tuosta valheellisesta puhumisestasi, Niilo ei saanut penniäkään keneltäkään "uhreilta", joikis nimität rukous palvelussa autettuja ihmisiä. Sinä itse olet saata-nan uhri ja kästyri, ettäs kehtaat iso äijä valhetellen puhua kaikkinaista väärää ja valhetta Jumalan miehestä, etkä kykene ainuttakkaan syytöstäsi toteennäyttämään, raukkis olet !

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Miettinen oli jäävi ja epäpätevä tutkimaan Niilon toimia ateisti kun oli, hän ei ymmärtänyt uskosn asioista yhtään mitään ja kuulusteli sellaisia parantuneita, jotka kyllä paranivat, mutta eivät sitten antaneet kunniaa Jumalalle, vaan jatkoivat syntielämäänsä, ja niinpä saattoi sairas saiarastua entisä pahemmin, Jumala ei anna itseään pilkata, pane tämä peku itsekkin mieleesi, sinä vain olet harhassa ja utuisssa luuloissa, ettei Jumala välitä mitä tälläkin palstalla teet ? Kyllä Hän näkee Pe.kun saastaisuuden ja ilkeilyn ja sydämesi pahuuden usko pois ! Sinä saastuta Rean kanssa koko palstaa, juoruamalla ja potaskaa puhumalla, Niilo Yli-Vaiosta ja muista Jumalan palveljoista. " Älkää koskke minun silmäterääni"! Ja juuri saaranamiehet on näitä Jumalan silmäteriä, lasten ohella !

    * Kirkkokin joutuu vielä vastaamaan Jumalalle siitä, että kastavat vauvoja, ja näin estävät monilta todellisen uudestisyntymän, kun uskovat kirkon valheen, ja luottavat valhekasteen uudestisyntymiseen vielä aikuisenakin, eenokki on siitä mainio esimerkki !

    Voi hyvä tavaton näitä Mohikaanin kommentteja.

    Mohikaanille:

    Olen vilpittömästi pahoillani että olen kirjoituksillani loukannut tunteitasi!
    Ei kannattaisi ottaa henkilökohtaisesti näitä kirjoituksia, sillä jokainen vastaa kuitenkin vain omista teoistaan ja puheistaan, minäkin vastaa kaikista sanoistani itse! Mitä Niilo Yli-Vainion persoonaan tulee:

    Mielestäni Niilo oli persoonaltaan todella mukavan tuntuinen, iloinen ja innokas.Hän varmaan vilpittömästi teki evankelistan työtään ja luuli todellakin saaneensa kauan toivomansa ( olen hänen omia sanojaan lukenut Mauno Saaren kirjasta)parantamisen armolahjan.Hän kylläkin itse epäili ilmiöitä, siitäkin hän kirjoitti.
    Mutta hän eksyi, ja otti vastaan väärän hengen voitelun Australian matkalla.
    En voi tietää miten hänen viimeiset päivänsä olivat.Jumala yksin tietää!

    Äänestä

Miettisen väitöskirjan tarkoitus ei ollut ihmeiden todistaminen eikä kumoaminen, Yli- Vainio antoi tukensa tutkimukselle, siis tarkoitus oli selvittää ainoastaan ja vain oliko ilmoittautuneiden henkilöiden paranemiskertomukset tosia? Väitöskirjaa ei nyt vaan tehdä ihan hihasta tempaisten...olenkin aikaisemmin tällä foorumilla kehoittanut tekemään "väikkärin" parantuneista...ei se sen kummempaa ole.

Tutkittujen joukosta ei löytynyt ns. ihmeparatuneita. "Seurannan loppuun menessä todettiin yhteensä 23 varmaa kuolemantapausta. Heistä oli sairautensa parantuneeksi kokenut 12, ilman parantumiskokemusta jääneitä oli 11. Parantuneista ainakin 8 kuoli siihen sairauteen, josta kertoi parantuneensa. Kuolleista 3 oli tehnyt itsemurhan. Lisäksi varmoja itsemurhayrityksiä todettiin vähintään 7".

Äänestä

Minne rahat? Kirjasta SAARNAAJA sivu 222-223. Kukaan ei käsitä, että jos saaveilla rahaa kannetaan, hän saa niukimmillaan neljän päivän keikasta Lappeenrantaan päivärahoja kolme ja palkaa 300,- markaa miinus 120,- markan verot. Kukaan ei tiedä että häntä kuristaa velka, ja kenelle hän sen sanoo, vaatii? " Kiitos Jyväskylä! " hän kirjoittaa, kun saa hädin tuskin rahat poltoaineisiin, kun mukana olleelle ja todistaneelle vaimolle ei tule penniäkään.

Äänestä
  • Olen lukenut Mauno Saaren kirjoittaman kirjan, missä Niilo Yli-Vainio selvästi kertoo
    paljon tapahtumia.
    Raha ei todellakaan ollut Niilon heikkous, eikä hän todellakaan saanut itse paljonkaan maksua saarnoistaan.
    Mutta hänen suurin heikkous oli huono itsetunto.Hän oli alunperin aliarvostettu helluntaiherätyksessä ja koko alemmuudentuntoa.

    Kun hän sitten pääsi suosioon, ihmeparantajana, hän oli onnensa kukkuloilla.
    Kirjan päiväkirjamerkinnöissä hänen heikkoutensa tulee selvästi esiin, kun
    hän kirjoittaa ajatuksiaan Eino Ahosesta, joka oli kaatumis ilmiöitä ja koko Niilon uutta toimintaa vastaan.
    Eino Ahonen oli istunut jossain kokouksessa, ja Niilo ylpeili mielessään."Katsopa nyt miten suureksi "jumala on minut tehnyt! tyyliin

    Äänestä

Appeni sairastui syöpään ja hänet "parannettiin" riemunhenkisessä uskiskokuksessa. Sitten meni toiseen - ihan eri paikkakunnallla olleeseen uskisten hurmantilaisuuteen. Taas parani syöpä. Kunnes kuoli vuoden päästä siihen syöpään!!!!!!!!!!!!!

HHhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhHHHHHHHaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!!

Äänestä
  • Mulle on ihan sama mitä hell-seurakunnassa tapahtuu. Jos ei tapahdu ihmeitä, on se merkki voimattomuudesta, jos tapahtuu ihmeitä, on se merkki lopunajan eksytyksestä.

    Äänestä

Kristinuskoon näyttää kuuluneen jo alusta asti nuo keinotekoiset ihmeet.
Ei niillä kaikkialla ole niin suurta merktystä.

Äänestä

"-Niilo sanoi kirjassaan "Yö ilman unelmia" tuhatvuotiskauden alkavan 2000 jKr.
Nyt siis pitäisi olla kulunut tuhatvuotiskauttakin jo lähes 14 vuotta."

20. Mutta profeetta, joka julkeaa puhua minun nimessäni jotakin, jota minä en ole käskenyt hänen puhua, tahi puhuu muiden jumalien nimessä, sellainen profeetta kuolkoon.'
21. Ja jos sinä ajattelet sydämessäsi: 'Mistä me tiedämme, mikä sana ei ole Herran puhetta?' niin huomaa:
22. kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä."

Äänestä

Kaikki paraneminen on luonnollista, Raamatussa sanotaan " Te ette saa mitään ellei sitä teille anneta ylhäältä". Ei siis yhtään mitään, Jo luomistyössä Jumala laittoi koko luomakuntaansa voiman parantua, kunnes kuolemme. Kaikki on siis annettua ylhäältä. Lääkärit, hoitohenkilökunta, lääkkeet, rukoilijat, ystävät ja vihamiehet. Meillä vain on vastuu ja valinta, rakastammeko lähimmäistämme vai vihaammeko.

Äänestä
  • * "< Mark.16:
    15. Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

    16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

    17. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,

    18. nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."

    19. Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.

    20. Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta. . >"!
    * Tämä on totta tänäkin päivänä, ja jatkuu siihen saakka, kunnes Herra tulee ja tempaa omansa ylös yläilmoihin ja vie taivaan kotiin !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kuulolla10 kirjoitti:

osa helluntailaisista unohtaa.

-Matti A. Miettisen lääketieteen tohtorin väitöskirja "Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta" kumosi ihmeparantumiset Niilon kokouksissa.
1403 parantumiskokemusta tutkittiin, joista yksikään ei pitänyt paikkaansa.

-Kaksi helluntainuorta (Hirsilä & Maaselkä) tekivät myös ihmeparantumiskokemuksista selvityksen"Herra tekee ihmeitä ilman määrää", joka vastasi lopputulokseltaan Miettisen väitöskirjaa.

-Niilo sanoi kirjassaan "Yö ilman unelmia" tuhatvuotiskauden alkavan 2000 jKr.
Nyt siis pitäisi olla kulunut tuhatvuotiskauttakin jo lähes 14 vuotta.

-Yli-Vainio toi Suomeen karismaattisen "uus-helluntailaisuuden" kaatuilemisineen, joka ei kuulunut alkujaan helluntailaisuuteen.

-Ylivainio hyväksyi lapsikastetut joukkoonsa, ilman vaatimusta uudelleen kastamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu