Evoluutio omin sanoin yksinkertaisesti

Evoluution perusajatus omin sanoin ilmaistuna mahdollisimman yksinkertaisesti (Jaakobin pyynnöstä):

Aaltojen nouseminen ei ole meren tai luonnon tietoinen valinta, vaan ilmiö joka johtuu paine-eroista eri alueilla. Vastaavasti evoluutio ei ole luonnon tai eliön tietoista toimintaa, vaan yksinkertainen ilmiö joka johtuu siitä, että toiset eliöt ovat parempia hankkimaan ravintoa tai suojautumaan uhkilta kuin toiset.

Tuloksena ne eliöt joilla on parhaiten ympäristöön sopivat ominaisuudet (asia jonka määrittelee lajin kyky selvitä ja lisääntyä) ehtivät lisääntyä enemmän ja niinpä näiden eliöiden osuus ja sitä kautta niiden kantamat hyödylliset ominaisuudet leviävät heikompia nopeammin syrjäyttäen ne lopulta kokonaan sukupuuttoon/kadoksiin.

Evoluution mukainen kehitys ei siis edellytä tietoista valitsemista tai kykyä erottaa parempi vaihtoehto huonommasta. Ainoat asiat mitä tarvitaan on olemassaolo planeetalla, jolla on rajalliset resurssit ja kyky lisääntyä.

Evoluution mekanismi on siis hyvin yksinkertainen: jos on olemassa ympäristön resursseista ja olosuhteista riippuvainen eliö joka kykenee tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, evoluutiota tapahtuu. Muuta ei tarvita. Evoluutio ei olekaan mikään tietoinen suunnittelija tai rakentaja, vaan automaattinen rajallisista resursseista aiheutuvasta kilpailusta johtuva ilmiö.

-----

Muutos kuolleesta aineesta eläväksi eliöksi ole suora hyppy kerroksesta toiseen, vaan elävän ja kuolleen väliin mahtuu monta väliaskelmaa, joiden alimmilla askelmilla on kemiallisia reaktioita. Tämän niin kutsutun abiogeneesin tutkimus ei ole vielä yhtä pitkällä, kuin evoluutioteorian, mutta uusin tutkimuksellinen tieto tuo elämän luonnonmukaisen synnyn mahdollisuuksista yhä enemmän tietoa.

-----

Evoluutioteorian juuret ovat yli sata vuotta vanhat ja teorialla on niin laaja, vankka ja monitieteellinen näyttö taustallaan, että sitä voidaan pitää kansankielisesti ilmaisten faktana.

Evoluutioteorian paikkaansapitävyydestä ei ole ammattilaisten, yliopistojen, valtioiden tai edes suurimpien kirkkojen keskuudessä mitään erimielisyyttä. On vain joitakin yksittäisiä uskonlahkoihin kuuluvia tutkijoita, jotka pyrkivät esittämään evoluutioteoriaa kumoavia väitteitä. Heidän väitteensä ovat kuitenkin osoittautuneet kerta toisensa jälkeen kestämättömiksi tai vanhentuneisiin tietoihin perustuviksi.

Evoluutioteorialle ei ole kilpailijaa, joka osaisi selittää tehdyt havainnot, kuten esimerkiksi sitä miksi fossiilit ovat maantieteellisesti, ajallisesti ja kehityksellisesti tietyssä järjestyksessä.
16140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Näin asia on.
Kaatumaseurapiireissä tuputetaan käsitystä,jonka mukaan ehdoton enemmistö tutkijoista on leipäpappeja,jotka eivät pure ruokkivaa kättä.
Tätä väitettä he punastumatta levittävät samojen tutkijoiden työhön perustuvalla tietokoneella.

Äänestä

Avaus oli taas tyypillistä sisällötöntä pintavuolemista.

Eipä maksa vaivaa kommentoida tämän kummemmin.

Kyllä kaikki jo uskovat että torvelo uskoo evoluutioon koska kaikki yliopistoviisaatkin uskovat siihen.

Äänestä
  • Niinpä. Evoluutioteorian hyväksyy kaikki, joilla on edes hieman aivokapasiteettia. Sen hylkää ainoastaan edustamasi ääriuskonnollinen roskaväki.

    Äänestä

  • "Avaus oli taas tyypillistä sisällötöntä pintavuolemistaAvaus oli taas tyypillistä sisällötöntä pintavuolemista"

    Jaakob on moneen kertaan peräänkuuluttanut asian selittämistä "omin sanoin". Ajattelin tehdä sen pyrkien äärimmäiseen mahdollisimman yksinkertaiseen ja ymmärrettävään ilmaisuun. Yksityiskohtaisempia selityksiä täällä on jo ollut monta kertaa.

    "Eipä maksa vaivaa kommentoida tämän kummemmin. "

    Hah! Et pysty kun meni jauhot suuhun. Kertoisitko muuten meille sen "tieteellisen kreationismin" mallin, joka selittää miksi fossiilit ovat maantieteellisesti, ajallisesti ja kehityksellisesti tietyssä järjestyksessä, aivan kuin evoluutioteoria ennusti.

    "Kyllä kaikki jo uskovat että torvelo uskoo evoluutioon koska kaikki yliopistoviisaatkin uskovat siihen."

    Jostain kumman syystä pidän tuhansien ammattimaisten pitkän linjan tutkijoiden tutkimukselliseen tietoon perustuvaa laajaa yksimielisyyttä varsin pätevänä perusteluna, eikä evoluutioteorian uskottavuutta ainakaan syö se, että lauma fundamentalistiuskovaisia on jo vuosikymmeniä tehnyt kaikkensa löytääkseen teoriasta jotain millä kumota sen, mutta epäonnistuneet joka kerta :)

    Kokeillaanko taikatemppua? Jep! Kokeillaan. Väitän että saan Jyr:n katoamaan tästä ketjusta taikalauseella. Valmiina?

    Jyr. Selittäisitkö meille sen "tieteellisen kreationismin" mallin, joka selittää miksi fossiilit ovat maaperässä maantieteellisesti, ajallisesti ja kehityksellisesti tietyssä järjestyksessä.

    Ananasakäämä! Ja Jyr on poissa.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Niinpä. Evoluutioteorian hyväksyy kaikki, joilla on edes hieman aivokapasiteettia. Sen hylkää ainoastaan edustamasi ääriuskonnollinen roskaväki.

    Apo on nyt erehtynyt.

    Enhän minä kumoa evoluutiota Raamatun vaan terveen järjen ja uskomusvapaan faktatieteen avulla.

    Etkö ole muka tätä huomannut?

    Tieteellinen kreationismi ei ole lähtöisi Raamatusta vaan se on edistyvän tieteen vääjäämättä synnyttämä tuote, sillä jos siilataan tieteestä pois uskomukset niin jäljelle jää tieteellinen kreationismi joka on pakotettu hyväksymään älyllinen luominen.

    Sir Anthony Flew, kaikkien ateistien ja evolutionistien kuningaskin tuli kreationiksi ihan vain tiedettä seuraten. Raamattua hän ei eläessään vilkaissutkaan.

    ---Minä nyt vain satuin olemaan Anthonyakin fiksumpi sillä huomasin saman kun olin vielä nuori kommariateisti-evolutionisti.

    Apolla taas kello raksuttaa siihen malliin että saman valon löytämiseen mennee vielä jokunen vuosi. Apo näet rakastaa uskomustiedettä vähän liikaa.

    Äänestä

  • Totuudentorvettaja kirjoitti:

    "Avaus oli taas tyypillistä sisällötöntä pintavuolemistaAvaus oli taas tyypillistä sisällötöntä pintavuolemista"

    Jaakob on moneen kertaan peräänkuuluttanut asian selittämistä "omin sanoin". Ajattelin tehdä sen pyrkien äärimmäiseen mahdollisimman yksinkertaiseen ja ymmärrettävään ilmaisuun. Yksityiskohtaisempia selityksiä täällä on jo ollut monta kertaa.

    "Eipä maksa vaivaa kommentoida tämän kummemmin. "

    Hah! Et pysty kun meni jauhot suuhun. Kertoisitko muuten meille sen "tieteellisen kreationismin" mallin, joka selittää miksi fossiilit ovat maantieteellisesti, ajallisesti ja kehityksellisesti tietyssä järjestyksessä, aivan kuin evoluutioteoria ennusti.

    "Kyllä kaikki jo uskovat että torvelo uskoo evoluutioon koska kaikki yliopistoviisaatkin uskovat siihen."

    Jostain kumman syystä pidän tuhansien ammattimaisten pitkän linjan tutkijoiden tutkimukselliseen tietoon perustuvaa laajaa yksimielisyyttä varsin pätevänä perusteluna, eikä evoluutioteorian uskottavuutta ainakaan syö se, että lauma fundamentalistiuskovaisia on jo vuosikymmeniä tehnyt kaikkensa löytääkseen teoriasta jotain millä kumota sen, mutta epäonnistuneet joka kerta :)

    Kokeillaanko taikatemppua? Jep! Kokeillaan. Väitän että saan Jyr:n katoamaan tästä ketjusta taikalauseella. Valmiina?

    Jyr. Selittäisitkö meille sen "tieteellisen kreationismin" mallin, joka selittää miksi fossiilit ovat maaperässä maantieteellisesti, ajallisesti ja kehityksellisesti tietyssä järjestyksessä.

    Ananasakäämä! Ja Jyr on poissa.

    Johna tuo "Omin sanoin " olikin vahvaa kliseden listaamista.

    Mutta tulipahan selväksi tietämyksesi taso........eli uskot evoluutioon koska yliopistoviisaat uskovat jne......joten älä jankuta.

    Äänestä

  • jyr kirjoitti:

    Apo on nyt erehtynyt.

    Enhän minä kumoa evoluutiota Raamatun vaan terveen järjen ja uskomusvapaan faktatieteen avulla.

    Etkö ole muka tätä huomannut?

    Tieteellinen kreationismi ei ole lähtöisi Raamatusta vaan se on edistyvän tieteen vääjäämättä synnyttämä tuote, sillä jos siilataan tieteestä pois uskomukset niin jäljelle jää tieteellinen kreationismi joka on pakotettu hyväksymään älyllinen luominen.

    Sir Anthony Flew, kaikkien ateistien ja evolutionistien kuningaskin tuli kreationiksi ihan vain tiedettä seuraten. Raamattua hän ei eläessään vilkaissutkaan.

    ---Minä nyt vain satuin olemaan Anthonyakin fiksumpi sillä huomasin saman kun olin vielä nuori kommariateisti-evolutionisti.

    Apolla taas kello raksuttaa siihen malliin että saman valon löytämiseen mennee vielä jokunen vuosi. Apo näet rakastaa uskomustiedettä vähän liikaa.

    Patloginen valehtelijamme jälleen lajityypillisessä puuhastelussaan.
    Anthony Flew ei ollut mikään "ateistien ja evolutionistien kuningas", eikä hänestä viime päivillään tullut kretardia, vaan deisti, joka ei uskonut kristittyjen partapelleen.

    Olet ja pysyt tollona.

    Äänestä

  • jyr kirjoitti:

    Apo on nyt erehtynyt.

    Enhän minä kumoa evoluutiota Raamatun vaan terveen järjen ja uskomusvapaan faktatieteen avulla.

    Etkö ole muka tätä huomannut?

    Tieteellinen kreationismi ei ole lähtöisi Raamatusta vaan se on edistyvän tieteen vääjäämättä synnyttämä tuote, sillä jos siilataan tieteestä pois uskomukset niin jäljelle jää tieteellinen kreationismi joka on pakotettu hyväksymään älyllinen luominen.

    Sir Anthony Flew, kaikkien ateistien ja evolutionistien kuningaskin tuli kreationiksi ihan vain tiedettä seuraten. Raamattua hän ei eläessään vilkaissutkaan.

    ---Minä nyt vain satuin olemaan Anthonyakin fiksumpi sillä huomasin saman kun olin vielä nuori kommariateisti-evolutionisti.

    Apolla taas kello raksuttaa siihen malliin että saman valon löytämiseen mennee vielä jokunen vuosi. Apo näet rakastaa uskomustiedettä vähän liikaa.

    "Enhän minä kumoa evoluutiota Raamatun vaan terveen järjen ja uskomusvapaan faktatieteen avulla. "

    USA:n oikeuslaitos on jo perehtynyt kannattamaasi ID-aatteeseen ja tullut siihen tulokseen, että se on kreationismia ja siis uskontoa, ei tiedettä. Kreationismi ei ole vaihtoehto tai kilpailija evoluutioteorialle, koska kaikki tutkimuksellinen näyttö on evoluutioteorian puolella ja kreationismi on vain evoluutioteorian aukoissa elävä uskonnollinen oppi, jolla ei ole mitään selitystä maapallolta tehtyihin havaintoihin. Aloitetaan vaikka siitä, että:

    >>>Jyr kerro meille se kreationismin mukainen mekanismi, joka selittää miksi fossiilit ovat maantieteellisesti, kehityksellisesti ja ajallisesti tietyssä järjestyksessä yksinkertaisesta monimutkaiseen.

    Äänestä

  • jyr kirjoitti:

    Johna tuo "Omin sanoin " olikin vahvaa kliseden listaamista.

    Mutta tulipahan selväksi tietämyksesi taso........eli uskot evoluutioon koska yliopistoviisaat uskovat jne......joten älä jankuta.

    Jyr. Selittäisitkö meille sen "tieteellisen kreationismin" mallin, joka selittää miksi fossiilit ovat maaperässä maantieteellisesti, ajallisesti ja kehityksellisesti tietyssä järjestyksessä.

    "uskot evoluutioon koska yliopistoviisaat uskovat jne."

    Minä luotan siihen, jos omien alojensa ammattilaiset ovat tehneet useita tutkimuksia jostain asiasta toisistaan riippumatta ja päätyneet samaan lopputulokseen.

    Äänestä

  • jyr kirjoitti:

    Johna tuo "Omin sanoin " olikin vahvaa kliseden listaamista.

    Mutta tulipahan selväksi tietämyksesi taso........eli uskot evoluutioon koska yliopistoviisaat uskovat jne......joten älä jankuta.

    Kaljakuppilassa "yliopistoviisaat" voikin olla mojova solvaus, mutta ei minulle:

    "Mutta tulipahan selväksi tietämyksesi taso........eli uskot evoluutioon koska yliopistoviisaat uskovat jne....."

    En esimerkiksi usko juttuihisi vedenpaisumuksesta, koska yliopistovisaat ovat löytäneet sille vakuuttavat kumoavat todisteet. Ja tiedän sinun olevan jäytävän kateellinen heille.

    Äänestä

  • "Eipä maksa vaivaa kommentoida tämän kummemmin."

    Totuudentorvi voi onnitella itseään. Taas kerran Jyrillä ei ole mitään asiallista vasta-argumenttia, mutta kun jotain pitää hölistä, niin hän hölisee tällaista sisällötöntä tuubaa. Johonkin se harmitus on kai purettava?

    Äänestä

Yliopistoviisaat nyt ovat kuitenkin löytäneet sadoittain todisteita vedenpaisumuksesta.

Jopa evokkien raamaattuTalkkari tunnustaa näiden todisteiden olemassaolon vaikka yrittääkin varsin kömpelösti ja läpinäkyvästi sönköttää ne olemattomiksi.

http://www.talkorigins.org/faqs/flood-myths.html

Äänestä
  • Patologisella valehtelijallamme on taas hakusessa sanan "myytti" merkitys.

    Äänestä

  • Maailmanlaajuisesta tulvasta ei ole näyttöä. On vain näyttöä paikallisista tulvista, mikä ei ole ihme, koskan onhan näitä tulvia nykyään aivan täällä Suomessakin.

    Tieteellistä näyttöä tai luonnosta havaittavia merkkejä maailmanlaajuisesta tulvasta ei kertakaikkiaan ole. Tämän lisäksi edelleenkin on naurettavaa kuvitella, että maailman kaikista eläimistä yksi molempia sukupuolia olisi mahtunut pieneen puulaivaan, kun edes ruotsinlaivaan ei mahdu murto-osaakaan tarvittavasta määrästä.

    Evoluutioteoria on yli sata vuotta vanha, eli mistään uudesta vouhotuksesta ei ole kyse. Tutkijat ympäri maailman ovat varsin yksimielisiä siitä, että lajit ovat kehittyneet evoluutioteorian esittämän mallin mukaisesti. Todisteita löytyy niin maaperästä, luonnosta, mikroskooppiin katsomalla, tietokonesimulaatioista, perimästä ja vaikka mistä. Todisteet evoluutioteorian puolesta ovat hyvin laajat, monitieteelliset ja kattavat. Vastustajat löytyvät lähinnä maallikoista, joiden tiedollinen ja taidollinen osaaminen eivät ole sillä tasolla, että he edes ymmärtäisivät asiaa.

    Vertailu evoluutioteorian uskottavuuden ja kreationismin uskottavuuden välillä on verrattavissa siihen, että jos sata tuhatta lääkäriä sadasta maasta tutkii sinut ja sanoo että sinulla on flunssa, mutta henkiparantaja väittää sinussa olevan pahaa verta, niin kumpaa uskot.

    Äänestä

  • Totuudentorvettaja kirjoitti:

    Maailmanlaajuisesta tulvasta ei ole näyttöä. On vain näyttöä paikallisista tulvista, mikä ei ole ihme, koskan onhan näitä tulvia nykyään aivan täällä Suomessakin.

    Tieteellistä näyttöä tai luonnosta havaittavia merkkejä maailmanlaajuisesta tulvasta ei kertakaikkiaan ole. Tämän lisäksi edelleenkin on naurettavaa kuvitella, että maailman kaikista eläimistä yksi molempia sukupuolia olisi mahtunut pieneen puulaivaan, kun edes ruotsinlaivaan ei mahdu murto-osaakaan tarvittavasta määrästä.

    Evoluutioteoria on yli sata vuotta vanha, eli mistään uudesta vouhotuksesta ei ole kyse. Tutkijat ympäri maailman ovat varsin yksimielisiä siitä, että lajit ovat kehittyneet evoluutioteorian esittämän mallin mukaisesti. Todisteita löytyy niin maaperästä, luonnosta, mikroskooppiin katsomalla, tietokonesimulaatioista, perimästä ja vaikka mistä. Todisteet evoluutioteorian puolesta ovat hyvin laajat, monitieteelliset ja kattavat. Vastustajat löytyvät lähinnä maallikoista, joiden tiedollinen ja taidollinen osaaminen eivät ole sillä tasolla, että he edes ymmärtäisivät asiaa.

    Vertailu evoluutioteorian uskottavuuden ja kreationismin uskottavuuden välillä on verrattavissa siihen, että jos sata tuhatta lääkäriä sadasta maasta tutkii sinut ja sanoo että sinulla on flunssa, mutta henkiparantaja väittää sinussa olevan pahaa verta, niin kumpaa uskot.

    Ei niin, ja vielä pahempaakin:

    "Tieteellistä näyttöä tai luonnosta havaittavia merkkejä maailmanlaajuisesta tulvasta ei kertakaikkiaan ole."

    On lukuisia kiistattomia luonnonhavaintoja, jotka osoittavat tuollaisen tulvan mahdottomaksi (eli falsifioivat sen) nykyihmisen elinaikana ja erityisesti myöhemmin kuin 10´000 vuotta sitten.

    Äänestä

  • "Yliopistoviisaat nyt ovat kuitenkin löytäneet sadoittain todisteita vedenpaisumuksesta.

    Jopa evokkien raamaattuTalkkari tunnustaa näiden todisteiden olemassaolon vaikka yrittääkin varsin kömpelösti ja läpinäkyvästi sönköttää ne olemattomiksi.

    http://www.talkorigins.org/faqs/flood-myths.html"

    Annas kun autan korjaamaan kieliasun kohdalleen:
    >>>
    Minua älykkäämmät ja ammattitaitoisemmat ihmiset ovat löytäneet sadoittain vedenpaisumusmyyttejä.*

    Jopa normaaliälyisten palstalaisten lähteenään käyttämä internetsivusto tunnustaa näiden myyttien olemassaolon, mutta osoittaa samalla niissä olevat mahdottomuudet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuudentorvettaja kirjoitti:

Evoluution perusajatus omin sanoin ilmaistuna mahdollisimman yksinkertaisesti (Jaakobin pyynnöstä):

Aaltojen nouseminen ei ole meren tai luonnon tietoinen valinta, vaan ilmiö joka johtuu paine-eroista eri alueilla. Vastaavasti evoluutio ei ole luonnon tai eliön tietoista toimintaa, vaan yksinkertainen ilmiö joka johtuu siitä, että toiset eliöt ovat parempia hankkimaan ravintoa tai suojautumaan uhkilta kuin toiset.

Tuloksena ne eliöt joilla on parhaiten ympäristöön sopivat ominaisuudet (asia jonka määrittelee lajin kyky selvitä ja lisääntyä) ehtivät lisääntyä enemmän ja niinpä näiden eliöiden osuus ja sitä kautta niiden kantamat hyödylliset ominaisuudet leviävät heikompia nopeammin syrjäyttäen ne lopulta kokonaan sukupuuttoon/kadoksiin.

Evoluution mukainen kehitys ei siis edellytä tietoista valitsemista tai kykyä erottaa parempi vaihtoehto huonommasta. Ainoat asiat mitä tarvitaan on olemassaolo planeetalla, jolla on rajalliset resurssit ja kyky lisääntyä.

Evoluution mekanismi on siis hyvin yksinkertainen: jos on olemassa ympäristön resursseista ja olosuhteista riippuvainen eliö joka kykenee tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, evoluutiota tapahtuu. Muuta ei tarvita. Evoluutio ei olekaan mikään tietoinen suunnittelija tai rakentaja, vaan automaattinen rajallisista resursseista aiheutuvasta kilpailusta johtuva ilmiö.

-----

Muutos kuolleesta aineesta eläväksi eliöksi ole suora hyppy kerroksesta toiseen, vaan elävän ja kuolleen väliin mahtuu monta väliaskelmaa, joiden alimmilla askelmilla on kemiallisia reaktioita. Tämän niin kutsutun abiogeneesin tutkimus ei ole vielä yhtä pitkällä, kuin evoluutioteorian, mutta uusin tutkimuksellinen tieto tuo elämän luonnonmukaisen synnyn mahdollisuuksista yhä enemmän tietoa.

-----

Evoluutioteorian juuret ovat yli sata vuotta vanhat ja teorialla on niin laaja, vankka ja monitieteellinen näyttö taustallaan, että sitä voidaan pitää kansankielisesti ilmaisten faktana.

Evoluutioteorian paikkaansapitävyydestä ei ole ammattilaisten, yliopistojen, valtioiden tai edes suurimpien kirkkojen keskuudessä mitään erimielisyyttä. On vain joitakin yksittäisiä uskonlahkoihin kuuluvia tutkijoita, jotka pyrkivät esittämään evoluutioteoriaa kumoavia väitteitä. Heidän väitteensä ovat kuitenkin osoittautuneet kerta toisensa jälkeen kestämättömiksi tai vanhentuneisiin tietoihin perustuviksi.

Evoluutioteorialle ei ole kilpailijaa, joka osaisi selittää tehdyt havainnot, kuten esimerkiksi sitä miksi fossiilit ovat maantieteellisesti, ajallisesti ja kehityksellisesti tietyssä järjestyksessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu