NATO jakaa puolustusvoimiamme ja puolustustahtoamme

Sen jälkeen kun maamme ylin poliittinen johto alkoi suunnata puolustusvoimien voimavaroja, resursseja, koulutusta, asehenkintoja NATO-yhteistyöhön ja NATO-jäsenyyden valmisteluun pois Suomen puolustamisesta, puolustusvoimat ovat jakautuneet kahtia.

Työilmapiiri on heikentynyt. Puolustusvoimissa on kahden kerroksen väkeä, resurssoituja NATOn kv-sotilaita ja ns. juntteja, jotka vähenevillä resursseilla haluavat puolustaa isänmaataan Suomea.

Simputustapauksiakin jo on, missä NATO-sotilaat simputtavat "vain" Suomea puolustavia.

Hawk-onnettomuustutkinnassa linjaksi on valittu inhimillinen erehdys, mutta miten siitä rajataan pois huono työilmapiiri ja kiusaaminen kun tuo pahoinvointi ja kiusaaminen on levinnyt jo siviilienkin nettikeskusteluihin kuten mm. Tavallinen maisteri Olet hullu kokemus-k todistavat.
6881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Puolustusministeri Haglund saisi sulan hattuunsa, jos määräisi puolustusvoimissa teetettäväksi ulkopuolisten toimesta selvityksen työpaikkakiusaamisesta ja kiusaajista.

Kiusaamista ja kiysaajia puolustusvoimissa riittää. Kissan nostaminen pöydälle armeijan kaltaisessa miesvaltausessa suljetussa laitoksessakin olisi nyt ajankohtaista kun Hawk-onnettomuuteen haetaan inhimillistä syytä, tekijää.

Äänestä
  • "Puolustusministeri Haglund saisi sulan hattuunsa, jos määräisi puolustusvoimissa teetettäväksi ulkopuolisten toimesta selvityksen työpaikkakiusaamisesta ja kiusaajista."

    Sulka kylähullulta olisi kenelle tahansa raskas painolasti:-)

    "Kiusaamista ja kiysaajia puolustusvoimissa riittää. Kissan nostaminen pöydälle armeijan kaltaisessa miesvaltausessa suljetussa laitoksessakin olisi nyt ajankohtaista kun Hawk-onnettomuuteen haetaan inhimillistä syytä, tekijää."

    Sehän todistaa juuri sen, että Ilmavoimat on puolueeton eikä siellä kukaan tiedä olevan mitään Nato-kytköksiä! Jos kaksi konetta törmää niin kyse on aina ohjaajan virheestä!

    Äänestä

Jos NATO ja työpaikkakiusaaminen hajottavat puolustustahtoa ja jo tappavat ja vammauttavat sotilaitamme epäkohtaan on uskallettava puuttua ylipäällikön ja komentajan NATO-asenteista huolimatta. Puuttuminen on puolustusministerin ja eduskunnan asia.

Äänestä
  • "Jos NATO ja työpaikkakiusaaminen hajottavat puolustustahtoa ja jo tappavat ja vammauttavat sotilaitamme epäkohtaan on uskallettava puuttua ylipäällikön ja komentajan NATO-asenteista huolimatta. Puuttuminen on puolustusministerin ja eduskunnan asia."

    Ylipäällikön ja komentajan Nato-kanta on selkeä: EI liitytä Natoon!

    Puolustusvoimissa ei ole mitään 'Nato-asioita' tai työpaikkakiusaamista!

    Sellaista löyttyy vain kylähullun keksimänä!

    Äänestä

Ensimmäisenä Olet hullu ulos intistä ja reservitoiminnasta niin työilmapiiri paranee ja suomalaisten puolustustahto paranee.

Äänestä
  • Minä nyt en sattumoisin ole mukana kummassakaan! Minä kannatan Suomen armeijaa ja itsenäistä puolustuskykyä! Kuinka taas mahtaa olla herra reservin kieltäytyjän laita? Valehtelet koko ajan, että armeija olisi sidottu Natoon? Sekös on panoksesi puolustustahdon eteen?

    Äänestä

Se hullu on kokoomuksen, natottajien, presidentti Niinistön stalkkaaja.

Äänestä
  • Noi ammattistalkkaajat haluavat riitaa puolustusvoimiin, Suomen puolustamiseen.

    Sillä ne yrittää, että Suomi putoaa Naton syliin.

    Äänestä

  • Naton syliin kirjoitti:

    Noi ammattistalkkaajat haluavat riitaa puolustusvoimiin, Suomen puolustamiseen.

    Sillä ne yrittää, että Suomi putoaa Naton syliin.

    Meitä on tällä palstalla vain kolme henkeä! Ei tätä muut edes lue!

    Suomen puolustamisesta ei ole mitään riitaa! Suomea puolustaa Suomen armeija ilman Natoa! Sinähän se olet, joka koko ajan Natoa asiaan sotkee!

    Äänestä

Ei ole mitenkään helppo jomma putsata puolustusvoimia pettureista kun ne on puolustusvoimien ja presidentin omia miehiä.

30-luvulla ennen sotia Suomen armeijalla ja natsimielisellä poliittisella johdolla oli samat metkut kun nyt natottajilla.

Äänestä
  • Minun tietääkseni Puolustusvoimat eivät millään tavalla liity Natoon eikä siellä ole 'petturaita'!

    Sin' kylähullu olet tällä hetkellä itse Suomen pahin natottaja!

    Äänestä

Haglund voisi ottaa yksityisen sektorin osaajat ajamaan vihankylväjät työpaikkakiusaajat ulos puolustusvoimista.

Nyt olisi aika herätä kun yksi lentäjä on jo kuollut ja netissä Olet hullu kokemus-k Tavallinen maisteri tekevät kaksin käsin töitä, että puolustusvoimista välittyy idioottimainen ja riitaisa kuva, missä kiusaaminen on oleellinen osa puolustusvoimia.

Äänestä
  • "Haglund voisi ottaa yksityisen sektorin osaajat ajamaan vihankylväjät työpaikkakiusaajat ulos puolustusvoimista."

    Vai niin? Sattumoisin olen eläkeukko enkä ole ollut töissä Puolustusvoimissa. Ja se toinren lukijasi nimimerkki kokemus-k samoin!

    "Nyt olisi aika herätä kun yksi lentäjä on jo kuollut ja netissä Olet hullu kokemus-k Tavallinen maisteri tekevät kaksin käsin töitä, että puolustusvoimista välittyy idioottimainen ja riitaisa kuva, missä kiusaaminen on oleellinen osa puolustusvoimia."

    Jos minä kerron mielipiteeni sinun hengentuotteistasi, niin miten ihmeessä se asia liittyy Puolustusvoimiin?

    Äänestä

Sehän se ilmavoimissa on niin huvittavaa seurata kun Hornettien NATO-yksikkö on niin olevinaan, vaikka koko Hornet on kömpelö huoltoa tarvitseva pas...ka, josta ei ole enää kuin ilmasta maahan siviilien tappajiksi.

Äänestä
  • Huvittavaa on ainostaan se, kuinka eräs kylähullu Suomesta ahertaa 7/24 tahkotessaan suoranaisia valeita!

    Suomi ei kuulu Natoon EIKÄ meillä ole olemassa mitään Hornetien Nato-yksikköä.

    Hornet on koneena kelpo torjuntahävittäjä ja täyttää hyvin nykyajan vaatimukset!

    Äänestä

Nyt ei-NATO-klikkiin kuuluvat vain isänmaa-Suomea puolustavat sotilaat voisivat tehdä isänmaallisen teon ja vuotaa pelleily, mitä käydään Hawkin mustien laatikoiden katoamisen kanssa.

Esim. Tietoa medialle, missä niiden sisältö muutetaan?

Äänestä
  • Tiedoksesi kylähullu, että toisen koneen musta laatikko löytyi jo! Kohta arvatenkin myös toinen!

    Suomi ei kuulu Natoon eikä meillä ole minkäänlaista 'Nato-klikkiä' muualla kuin sinun onnettoman pään sisällä!

    Miksi laatikoiden sisältöä kukaan muuttaisi? Olet tosi jästi?

    Äänestä

Suomen osallistuminen Naton nopean toiminnan joukkoihin
www.formin.fi/public/download.aspx?ID=28551&GUID...B6F6...

Äänestä
  • Ei aukea, joten ei vakuuta!

    Suomi ei kuulu Natoon eikä meillä ole minkäänlaista 'Nato-klikkiä' muualla kuin sinun onnettoman pään sisällä!

    Miksi laatikoiden sisältöä kukaan muuttaisi? Olet tosi jästi?

    Äänestä

Hawkin tuhoamiset ja muut kulut eivät mene ilmavoimien NATO-bujetista.

USAn ja NATOn puolustamisen resurssit säilyy. Onnettomuuden kulut otetaan Suomen puolustamisesta.

Äänestä
  • Suomi ei kuulu Natoon eikä ilmavoimilla ole minkäänlaista 'Nato-budjettia' muualla kuin sinun onnettoman pään sisällä!

    Suomen ilmavoimilla ei ole mitään tekemistä Naton kanssa joten tietenkin onnettomuuden kulut otetaan Puolustusvoimein budjetista!

    Äänestä

Kokoomuksen ja presidentin Natoilussa puolustusvoimat on mennyt siihen suuntaan, että Suomea puolustavat isänmaanhenkiset, jotka eivät halua puolustaa USAta eikä palvella Nato ovat jo rupusakkia.

Isänmaan puolustajia haukutaan niin kuin Olet hullu, kokemus-k on saanut armeijalta tehtävän, simputetaan ja heillä on huonommat varusteet ja vähemmän budjetoitua käyttörahaa kuin niillä, jota ovat Nato-koulutuksessa kuten mm. ilmavoimien Hornet-yksikkö, Utin jääkärit, Keuruun pioneerit, miina- ja rannikkolaivasto, Kaartin jääkärit yms.

Äänestä
  • Suomea puolustavat kaikki varusmiehet eikä meillä ole olemassa yhteyksiä Natoon tai Nato-palvelusta. Kaikki varusmiehet ovat lähtökohtaisesti isänmaallisia.

    Sen sijaan epäisänmaallinen olet sinä kylähullu, joka olet reservin kieltäytyjä ja keksit ja kirjoitat 7/24 täysin perättömiä Nato-juttuja!

    Äänestä

Rahamme pois Nato-yhteistöstä ja Nato-sodista.

Rahat Suomen puolustukseen ja EUn puolustukseen. Silloin Suomen puolustus vahvistuu.

Nato voi olla sitten YKn kanssa tehtävää kv-toimintaa.

Äänestä
  • Puolustusmäärärahoista ei mikään osa ohjaudu Natolle, koska me emme järjestöön kuulu!

    Rahaa ei liioin ohjaudu EU puolustukselle, koska sitä ei ole olemassakaan!

    Äänestä

Niinhän se jakaa, Naton nopean toiminnan Hornet-pilotit tulee ja ottaa Hawkit millä pitäisi kouluttaa Suomen puolustamista, tuhoaa ne ja jättää Suomen puolustuksen 20 miljoonaa miinukselle.

Äänestä
  • Mitään piilottamisia ei ole tapahtunut eikä Suomessa hankita, kouluteta tai osallistuta mihinkään Natoon liittyvään. Suomi kun ei todellakaan kuulu Natoon!

    Suomen Puolustusbudjetti käytetään yksinomaan Puolustusvoimiin eikä Natoon, johon emme kuulu tai EU puolustukseen, jota ei ole olemassa!

    Esität taas täysin perättömiä väitteitä!

    Äänestä

Ilmavoimat potkii 1000 henkilöä työttömiksi jotta ilmavoimat pystyy ostamaan amerikkalaisen NATO-hävittäjä-F-35:n.

Nuo 1000 on pois Suomen puolustamisesta mutta ei NATOn USAn puolustamisesta.

Äänestä
  • Täysin keksitty juttu! Ilmavoimt ei ole vähentänyt väkeä vaikka kylähullu keksi asian omassa päässään!

    Joten Suomen puolustus ei vähentynyt. Toisaalta Suomi ei vastaa miltään osin USA:n puolustamisesta. Sekin on vain kylähullun keksintöjä!

    Äänestä

"Ilmavoimat potkii 1000 henkilöä työttömiksi jotta ilmavoimat pystyy ostamaan amerikkalaisen NATO-hävittäjä-F-35:n.

Nuo 1000 on pois Suomen puolustamisesta mutta ei NATOn USAn puolustamisesta."

Äänestä

Ja yhä törkeemmäksi menee. USAn armeijassa ja Pentagonissa on jo kahtiajakautumista, suuri joukko sotilaita, jotka eivät hyväksy satojen miljardien pumppaamista F-35-hävittäjien vikojen korjaamisyrityksiin.

Suomen armeijassakin on jo kapiaisia ja varusmiehiä, jotka eivät hyväksy presidentti Niinistön ha kansanedustaja Kanervan aikomuksia ostaa sairaan kalliit ja sairaan huonot F-35-hävittäjät Suomelle, koska ne vievät kaikki Suomen puolustamiseen tarkoitetut rahat.

Äänestä

Iso osa varusmiehistä ja etenkin aikuistuneista reserviläisistä ei lähde Suomen NATO-Isäntämaa-sotaan.

Äänestä

S. Niinistön, Stubbin, Kanervan NATO-juonittelu on jakanut puolustusvoimia.

Nyt on tullut uusi jakolinja: Natossa jouduttaisiin korottamaan budjettia 2,7 miljardista 5,5 miljardeilla, mutta nyt jo Sanoman, kokoomuksen, puolustusvoimien oma trollikin toistelee ETTÄ EI OLE TARVETTA, EI OLE TARVETTA.

Äänestä

Niinistö, Kanerva, Stubb jakavat Naton 2 % BKT-maksulla puolustusvoimia konkreettisestikin:

2,7 miljardia Suomen puolustusarmeijalle ja 2,8 miljardia Suomen Nato-armeijalle.

Äänestä

Nato yrittää nakertaa sisältäpäin talvisodan hengen ja saada vastakkainasettelua maan sisälle.

Äänestä
  • Ari Ari,

    älä yritä halpaa, Natoa ei ollut talvisodan aikaan eikä tarvittu.

    Talvisodan henki on ollut ja mennyt, sen aikainen väki makaa jo haudoissaan ja ns. post-talvisotalaisia on vielä kokomusten, rkpläisten, kapiaisten jälkeläisissä ja sinunlaisissasi syrjäytyneissä.

    Puolustusvoimat, puolustustahto, puolustuskyky hajosivat kun kokoomus alkoi ajaa Suomea Natoon 2006 ja pääsi hallitukseen juonimaan Natoa.

    Puolustusvoimissa ja kansassa on nyt isänmaallisia ja Naton lakeijoita.

    Äänestä

Suomalaisten puolustustahto ja -henki on yhä voimissaan ja varusmiespalvelun suorittaa täysin riittävä määrä varusmiehiä.!

Venäjämieliset Tiltut Valkeakosken mies etuneässä ovat voimiensa mukaan yrittäneet nakertaa armeijan kivijalkaa ja puolustustahtoa, mutta heidän puuhansa on valunut hiekkaan!

Näitä isänmaanpettureita on aivan liian vähän siihen, että heillä olisi tehoa!

Äänestä
  • Ari sinä et vaan ymmärrä etkä näe koska olet ihmisvihaaja katkera kateellinen vittuilija jolta rintamalla otettaisiin ekana nirri pois. Siellä ei tarvita riitaa haastavia selkäänpuukottajia.

    Äänestä

  • Tiltujen toivoton yritys "jättäytyä selustaan" ja nakertaa tätä maata sisältäpäin on kerrassaan surkuhupaisaa.
    Seuraus on tod. näk. sama, kuin terijoen hallituksella ... se poiki osaltaan "Talvisodan Hengen".
    Btw.... OWK:n muistomerkillä, Äänislinnassa, seppeleen nauhassa luki "Otto Wille Kuusiselle, Suomen Kansan Yhdistäjälle".
    Ah, niin ihanan ironista. :)

    Äänestä

TOSIN en ole mikään "Ari". en ihmisvihaaja enkä katkera kateellinen vittuilija!

Minne rintamalle olet Tiltu-parka taas menossa? Ei nyt ole minkäänlaista sotaa!

Äänestä

Ari olet täällä netisä pahin mahdollinen yhteisen puolustustahdon pilaaja.

Se on NATO:n juoni.

Äänestä

Tiltu, olet täällä netisä varsin keskinkertainen yhteisen Suomen puolustustahdon pilaaja.

Sinun suurin murheesi kun on Venäjän puolustus(=hyökkäys)tahto!

Äänestä
  • Älä Ari yritä puhua lillukan varsista. Järjestelmällisesti päivästä toiseen hyökkäät isänmaalisten keskustelijoiden kimppuun.

    Yrität murtaa yhtenäisyytemme jota NATO voisi tulla tilalle. Olet Ari isänmaan petturi.

    Äänestä

Tiltu, sinä ET ole isänmaallinen mihinkään muuhun kuin Venäjän suuntaan!

Olet itse maanpetturi pahimmasta päästä! Ja minä en ole mikään "Ari":-D

Äänestä
  • Ari,

    jokainen intin käynyt korpraalista lähtien on saanut koulutuksen, että sinunlaisesi häirikkö selkään puukottaja yhtenäisyyden pilaaja on poistettava miesvahvuudesta ja tästä elämästä.

    Äänestä

En ole mikään 'Ari' ja sinä ITSE OLET "häirikkö selkään puukottaja yhtenäisyyden pilaaja", MUTTA SUomen armeija toki kesytää mainiosti kaltaisesi Venäjän Tiltun mesoamiset!

Äänestä
  • Ari, sinä et kauaa rintamalla vittuile. Sinunlaisesi yhtenäisyyden ja puolustustahdon murtajat pannaan ekana hiljaiseksi. Sen jälkeen aletaan taistelemaan USA:ta ja Natoa vastaan.

    Äänestä

  • En edelleenkään ole "Ari"! Sinä Tiltu olet Venäjän mies etkä ainakaan Suomen mikään yhtenäisyyden ja puolustustahdon tukija vaan kaikki tavoitteesi lähtee Venäjän näkökulmasta!

    Kaltaisiasi Tiltuja Suomessa on vain parikymmentä, joten taistelusi USA:ta ja Natoa vastaan lienee surkuhupaisaa:-D

    Äänestä

  • TiltunTurhaJoukko kirjoitti:

    En edelleenkään ole "Ari"! Sinä Tiltu olet Venäjän mies etkä ainakaan Suomen mikään yhtenäisyyden ja puolustustahdon tukija vaan kaikki tavoitteesi lähtee Venäjän näkökulmasta!

    Kaltaisiasi Tiltuja Suomessa on vain parikymmentä, joten taistelusi USA:ta ja Natoa vastaan lienee surkuhupaisaa:-D

    Sinua ei ole onneksi kuin yksi. Kun Suomi tarvitsee yhtenäisyyttä yhteen hiileen puhaltamista niin sinut vaiennetaan Suomen ja isänmaan puolesta.

    Äänestä

Natottajat yrittävät murtaa meidän isänmaallisen Suomen puolustajien yhtenäisyyden.

Äänestä

Päinvastoin! Tiltut puolustavat "isänmaallisesti" VAIN Venäjää!

Me taas puolustamme oikeasti juuri Suomea!

Äänestä

Suomessa asiat ovat toistaiseksi hyvin.
Isänmaallisia on 78 % ja Nato-pettureita on vain 22 %.

Äänestä

TODELLISUUDESSA Naton kannattajat ovat taattua isänmaallista väkeä. Vastustajien määrä on koko ajan laskenut ja heitä on enää 50 %:n tietämissä.

Innokkaimpia vastustajia ovat Venäjän Tiltut, joiden koko ajatusmaailma lähtee ja alkaa Venäjän eduista ja he eivät voi sietää ajatusta, että Naton jäsenmaana Suomi onkin immuuni Venäjän painostukselle!

Äänestä

Puolassa upseerit ovat saaneet tarpeekseen. Nato on mennyt liian pitkälle.

Meilläkin Sauli Niinistö on mennyt liian pitkälle USA:n armeija- ja Nato-vehkeilyllään.

Äänestä

Puolassa upseerit ovat todellisuudessa yhtenä miehenä maan johdon takana!

Meillä taas Niinistö ei ole koskaan puheissaan kannattanut millään tavalla Natoa!TILTU VAIN VALEHTELEE TAPANSA MUKAAN!

Äänestä

Kenraali Hägglund totesi jo ajat sitten että Nato romuttaa puolustustahdon niin Nato-maissa kuin Suomessa.

Äänestä

Se on pelkkä mielipide!

Suomi ei Natoon edes kuulu vaikkei Tiltu sitä tiedä?

Äänestä

"Kiusaaminen syyniin
16.11.2013 12:21

Sen jälkeen kun maamme ylin poliittinen johto alkoi suunnata puolustusvoimien voimavaroja, resursseja, koulutusta, asehenkintoja NATO-yhteistyöhön ja NATO-jäsenyyden valmisteluun pois Suomen puolustamisesta, puolustusvoimat ovat jakautuneet kahtia.

Työilmapiiri on heikentynyt. Puolustusvoimissa on kahden kerroksen väkeä, resurssoituja NATOn kv-sotilaita ja ns. juntteja, jotka vähenevillä resursseilla haluavat puolustaa isänmaataan Suomea.

Simputustapauksiakin jo on, missä NATO-sotilaat simputtavat "vain" Suomea puolustavia.

Hawk-onnettomuustutkinnassa linjaksi on valittu inhimillinen erehdys, mutta miten siitä rajataan pois huono työilmapiiri ja kiusaaminen kun tuo pahoinvointi ja kiusaaminen on levinnyt jo siviilienkin nettikeskusteluihin kuten mm. Tavallinen maisteri Olet hullu kokemus-k todistavat."


Joko Tiltulta "tirskahti onnesta"???
... Säälittävä monioireinen reppana. Imho.

Äänestä

Kenraali Hägglund varoitti Sauli Niinistöä, Stubbia, Kanervaa, että Nato vie puolustustahdon ja niin on nyt käynyt sitten Suomessakin.

Nato-maissa se on arkipäivää.

Äänestä

Puolan armeijassa on sama tilanne kuin Suomen armeijassa. Omaa isänmaataan puolustavat Natoa vastustavat upseerit ovat vaikeuksissa ja ahtaalla armeijassa. He pelkäävät kostotoimia, uran katkeamista, vaarallisiin tehtäviin nimittämistä jne.

Äänestä

Puolan armeijasta potkaistiin ulos vain viisi mätämunaa!

Suomen armeijassa on henkilökunta yhtenä miehenä Niinistön takana!

Tiltun valeet ovat huvittavia!

Äänestä

Natossa nekin maat jotka Usa miehitti II maailmansodan jälkeen kuten mm. Saksa, Belgia, Ranska, Hollanti, Luxemburg ovat alkaneet Nato-kriittisiksi lähinnä jatkuvien Usan sotien, jatkuvien Naton sotatappioiden ja jatkuvan rahan menon takia.

Uudemmat Itä-Euroopan Nato-maat ovat taas tyytymättömiä siihen että niiden oma puolustus on rempallaan vaikka Nato-kustannukset koko ajan kohoavat ja Usa-Naton sodat vievät rahat.

Äänestä
  • Tiltu toivoo, että nitisisi, mutta lun ei nitise!

    "jatkuvien Naton sotatappioiden ja jatkuvan rahan menon takia."

    TODELLISUUDESSA Nato on perustamisestaan lähtien (vuosi 1949) osallistunut vain kahteen lyhyeen ja voitolliseen ilmasotaan (Kosovo, Libya). Siihen nähden nämä hysteeriset jutut puolustusliiton "uhasta maailmalle" ovat aika lapsellisia! Kerrotko Tiltu mitä ovat ne "jatkuvat sotatappiot"? Eikö valehtelu nolota?

    Useimmat Itä-Euroopan maat ovat erittäin tyytyväisiä Naton tarjoamaan suojaan ja pitävät Naton vuosimnaksua huokeana!

    Nato ei ole sotinut sitten Libyan ilmasodan eikä jäsenmaat joudu maksamaan USA:n omin päin sotimisista!

    Äänestä

Nyt ilmavoimat, tiedustelu, rannikkopuolustus, merivoimat ovat jo poissa Suomen omasta sodanjohdon päätöksenteosta. Niinistö on liittänyt ja siirtänyt ne Usalle ja Natolle.

Niinistö siirtää vielä panssarivoimamme Usalle ja Natolle sekä osan maavoimista, jääkäreistä, mutta kokonaan Niinistö ei onnistu maavoimiamme, tykistöämme Usalle ja Natolle luovuttamaan.

Äänestä
  • Lapsellista valehtelua Tiltulta! Suomesta ei ole pienintäkään armeijan osaa "liitetty" yhtään mihinkään!

    Uskotko Tiltu-rukka, että ukaan uskoo noin alkeellista skeidaa!?

    Äänestä

Puolan upseerit eivät lähde Usan, Naton, Pohjolan Naton Cold Response provoon Venäjää vastaan.
He erosivat toimistaan.

Äänestä

Sama suomeksi: Puolassa erotettiin viisi ikäloppua kenua! He eivät suinkaan ole "Puolan upseerit" kuten Tiltu haluaa esittää!

Maan upseerit ovat Puolan johdon takana!

Äänestä

Niinistöllä on nyt pataljoonan verran miehiä ja kalustoa sekä 2 Hornet laivuetta, jotka ovat Niinistön Venäjä-uholle uskollisia ja valmiita hyökkäämään Venäjälle, noin 2000 miestä.

Saa nähdä milloin Suomessa upseerit tekevät Puolat ja eroavat armeijasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kiusaaminen syyniin kirjoitti:

Sen jälkeen kun maamme ylin poliittinen johto alkoi suunnata puolustusvoimien voimavaroja, resursseja, koulutusta, asehenkintoja NATO-yhteistyöhön ja NATO-jäsenyyden valmisteluun pois Suomen puolustamisesta, puolustusvoimat ovat jakautuneet kahtia.

Työilmapiiri on heikentynyt. Puolustusvoimissa on kahden kerroksen väkeä, resurssoituja NATOn kv-sotilaita ja ns. juntteja, jotka vähenevillä resursseilla haluavat puolustaa isänmaataan Suomea.

Simputustapauksiakin jo on, missä NATO-sotilaat simputtavat "vain" Suomea puolustavia.

Hawk-onnettomuustutkinnassa linjaksi on valittu inhimillinen erehdys, mutta miten siitä rajataan pois huono työilmapiiri ja kiusaaminen kun tuo pahoinvointi ja kiusaaminen on levinnyt jo siviilienkin nettikeskusteluihin kuten mm. Tavallinen maisteri Olet hullu kokemus-k todistavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu