Ryhtiä

Miksi ihmisille on niin vaikeaa tuo toisen jättäminen esim. petostilanteessa?

Isot miehetkin ruikuttaa näillä palstoilla miten naisensa hengailee muitten ukkeleiden kanssa ja kyselevät mitä pitäisi tehdä vai tekisikö mitään. Jotkut jopa ovat valmiita antamaan anteeksi petokset sun muut törkeydet.

En tiedä teistä muista mutta minulle ei tuota mitään vaikeutta jättää kumppani heti välittömästi jos ilmenee jotain aihetta. Ei sen tarvitse olla välttämättä pettäminen vaan jättämiseen riittää mikä tahansa suhdetta vahingoittava toiminta.

Kun olen poikki laittanut niin en edes muistele/muista viikon parin päästä koko ihmistä vaikka olen ollut hetkeä aiemmin kovasti häneen kiintynyt ja miksi muistelisin.

Eli miksi te epätoivoisesti roikutte jossain tuhoontuomitussa suhteessa? Syyksi ei mielestäni riitä joku epämääräinen rakkaus tai taloudelliset seikat, ei lapset eikä pelko yksinäisyydestä. Mitä ihmeen elämää se on jossa joka päivä oma surkeus tuijottaa peilistä vastaan?
3420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä se toisille on helppoa tuo suhteen poikki laittaminen,ainakin sinulle kirjoittaja.En tiedä lienetkö sinä koskaan ollut edes kunnolla rakastastunut tai onko suhteesi olleet niin lyhyitä,vai mistä moinen taito.
Vaan ei elämä ole aina noin yksinkertaista kuin sinulla ja se on hyvä se.Niin monta tarinaa tiedän jossa on vihoissaan ja loukkaantuneena erottu ja jonkin ajan kuluttua taas yhteen palattu;aloitettu uudestaan ja se on toiminut.Että mieti sitä.Silloin ei olekaan unohdettu toista viikossa tai kahdessa.Olisiko se sittenkin ollut sitä oikeaa rakkautta?

Äänestä

Parisuhteen purkamisessa tarvitaan tietenkin ryhtiä, mutta vielä paljon enemmän ryhtiä tarvitaan siihen, että pitkää parisuhdetta ei taitamattomasti pureta. Näissä asioissa pitää kaikki toimenpiteet olla hyvin tarkkaan harkittuja.

Jos kyse on sellaisesta suhteesta, jossa puolisot ovat vielä elämänsä alkuvaiheessa, heillä ei ole yhteisiä lapsia eikä heillä ole merkittävästi yhteistä omaisuutta, niin siinä tapauksessa ontuva suhde voidaan purkaa hyvinkin nopeasti ja vaivattomasti. Henkisten kärsimysten lisäksi purkaminen ei aiheuta muuta vahinkoa kumppaneille.

Jos pitkää avo- tai avioliittoa ollaan purkamassa, ja kumppaneilla on yhteisiä lapsia ja yhteista omaisuuttaa ( esim. asunto), niin silloin ei kyllä kannata hommassa hätiköidä. Purkamisessa täytyy ottaa huomioon se, että alaikäiset lapset kärsivät aina suuresti erosta, sillä eivät lapset tajua sitä, että vanhempien välillä voisi olla pahoja riitoja. Myös erotilanteissa hätiköimällä tehdyt asuntokaupat ovat monesti osoittautuneet hyvinkin tappiollisiksi. Pitkän parisuhteen purkaminen vaatii siis aina paljon aikaa ja erittäin suurta malttia, jotta suurilta tappioilta vältytään.

Nämä parisuhdeasiat ovat hyvin mielenkiintoisia. Monesti ihastuminen ja rakastuminenkin on pelkkä tunneasia, ja se tapahtuu yleensä hyvinkin nopeasti. Jos parisuhde sitten kestää pitkään, niin sen purkaminen ei olekaan enää pelkkä tunneasia, vaan siinä on käytettävä myös paljon järkeä. Tätä seikkaa nämä hektistä elämää ihannoivat päiväperhot eivät ollenkaan tajua.

Äänestä

Te olette esimerkkejä niistä joille suhteen päättäminen on vaikeaa ja tukalaakin tukalampaa.

Toinen jää roikkumaan koska on tullut riippuvaiseksi kumppanistaan ja epäilee sen erheellisesti olevan suurta rakkautta.

Toinen peräänkuuluttaa lähinnä taloudellisia järkiratkaisuja moneen kertaan asiaa perustellen.

Ensinmainittua ei minulle ole koskaan tullut eikä niin pitäisi kenenkään itselleen antaa käydä.

Jälkimmäinen on ilmeisesti kirjoittajan oma kokemus tai pitkän pohdinnan tulos jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ei sitä omaisuutta tarvitse hätiköiden myydä vaikka suhde on katkaistu ja tiet eronneet.

Yhtäkaikki, aina löytyy tekosyitä miksi jäädä riippumaan pidemmäksi aikaa mädäntyneeseen suhteeseen koska joillekkin eroaminen on kertakaikkiaan niin vaikeaa, toisille jopa mahdotonta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmiset kirjoitti:

Miksi ihmisille on niin vaikeaa tuo toisen jättäminen esim. petostilanteessa?

Isot miehetkin ruikuttaa näillä palstoilla miten naisensa hengailee muitten ukkeleiden kanssa ja kyselevät mitä pitäisi tehdä vai tekisikö mitään. Jotkut jopa ovat valmiita antamaan anteeksi petokset sun muut törkeydet.

En tiedä teistä muista mutta minulle ei tuota mitään vaikeutta jättää kumppani heti välittömästi jos ilmenee jotain aihetta. Ei sen tarvitse olla välttämättä pettäminen vaan jättämiseen riittää mikä tahansa suhdetta vahingoittava toiminta.

Kun olen poikki laittanut niin en edes muistele/muista viikon parin päästä koko ihmistä vaikka olen ollut hetkeä aiemmin kovasti häneen kiintynyt ja miksi muistelisin.

Eli miksi te epätoivoisesti roikutte jossain tuhoontuomitussa suhteessa? Syyksi ei mielestäni riitä joku epämääräinen rakkaus tai taloudelliset seikat, ei lapset eikä pelko yksinäisyydestä. Mitä ihmeen elämää se on jossa joka päivä oma surkeus tuijottaa peilistä vastaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu