Voiko olla?

Olen parisuhteessa ihan aikuisen miehen kanssa. Yleensä aina, jos meille tulee riitaa, niin syy kääntyy olemaan minun mustasukkaisuuteni. Itse en kuitenkaan lähtisi ihan joka asiasta sitä syyttämään.

Esim. jos olemme sopineet että ostamme ruokaostokset puoleksi, minä ostan mitä on sovittu ja menen kotiin. Mies on ollut kaverinsa luona ja sanoo olevansa kolmen vartin päästä kotona ostosten kanssa. Kun häntä ei ala kuulumaan, soitan ja kysyn mihin hän on jäänyt. Mies onkin päättänyt jäädä kaverinsa luokse, kaljaa on otettu ja aika lentää. Itse odotan kotona puolivalmiin ruuan kanssa.

Jos suutun tästä, että mies ei viitsinyt ilmoittaa ettei tulekaan, olen mustasukkainen siitä, että mies on kaverinsa luona. Hän kokee, että hänen pitäisi vaan istua kotona ja tehdä kuten minä sanon, vaikka hän on itse ilmoittanut ensin, että tulee esim. kolmen vartin päästä.

Olen yrittänyt miehelle selittää, että kyse ei ole mustasukkaisuudesta, vaan siitä, että en tykkää odotella turhaa. Mies voi istua iltaa kaverinsa kanssa, mutta eikö etenkin nykyään olisi helppo kännykällä ilmoittaa, että menee vähän pidempään?

Olenko todella liian tiukkapipo ja mustasukkainen, jos toivon, että sovituista jutuista pidetään kiinni?
9270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Et tietenkään ole "tiukkapipo ja mustasukkainen" tuossa tilanteessa (tiedät sen kyllä itsekin varsin hyvin). "Miehesi" on vain lapsellinen kakara, kun ei ymmärrä mitä sovituista asioista kiinni pitäminen tarkoittaa.

Itse lopettaisin kokonaan "miehen" hyysäämisen. Ostaisin ja valmistaisin vain omat sapuskani. Syököön mies omia eväitään silloin kun häntä huvittaa. Eroonhan tuo lopulta johtaisi, mutta so what. Erohan tuosta teidänkin tilanteesta lopulta tulee. Et sinä jaksa loputtomiin leikkiä äitiä aikuiselle lapselle, jonka kuuluisi olla miehesi.

Äänestä

Et ole.Minä olen mies ja olisin tosi iloinen,kun minulla olisi tuollainen puoliso kuin sinä.

Äänestä

Et ole jos on sovottu.

Äänestä

Ei kannata hermostua pienestä viiveestä, Mies on mies ja pari kaljaa ei vaikuta mitään. Ole onnellinen kun sinulla on hänet.

Äänestä
  • Taisi löytyä syy siihen miksi olet ikisinkku. Taitaa sinullakin olla vaikeaa pitää kiinni sovituista asioista. Miten nainen voi muka luottaa jos ei pieniäkään lupauksia pidä? En itse lähtisi sellaisen miehen kanssa tulevaisuutta suunnittelemaan, joka ei osaa mistään sovitusta pitää kiinni ja jolleka kalja maistuu enemmän kuin seurani.

    Toki kavereiden kanssa on myös vietettävä aikaa, mutta jos kaverit menevät aina edelle se on huono merkki.

    "Ole onnellinen kun sinulla on hänet" Juu helvetin hyvä saalis kun ei ukko osaa ees käydä kaupassa ostamassa sovittuja asioita! Varsinainen unelmamies!

    Äänestä

Et ole mustasukkainen, vaan aikuinen ihminen, joka odottaa kumppaniltaan aikuisen ihmisen käytöstä, koska itsekin niin toimii.

Miehesi on kiukutteleva pikkukakara eikä mikään mies. Kun kerran antaa lupauksia, ne sitten myös pidetään eikä aleta kiukutella sinulle, kun niiden perään kysyt. Hyökkäys on paras puolustus, tiedäthän sen. Ei pidä sitten luvata olla kolmen vartin päästä kotona, jossei ole pienintäkään aikomusta tehdä niin - turha siitä on sinulle kiukutella,

Äänestä

Eli seurustelet juopon kanssa joka mieluiten juo kaljaa kaverin luona kun on sun kansssa. Ei juopon sanaan voi luottaa vaan se tekee mitä haluaa. Olet itse tuon miehen ottanut joten parempi vaan tyytyä tilanteeseen.

Äänestä

Aika piittaamaton tuntuu tuo miehesi olevan. En tiedä mikä siinä onkin niin vaikeaa ymmärtää, että sovituista asioista pidetään kiinni tai voisi edes ilmoittaa jos suunnitelmiin tulee muutos. Itse olen aikoinani seurustellut samanlaisen henkilön kanssa ja tuli sellainen olo, ja tuntui siltä ettei minun ajallani ole mitään merkitystä, kun antoi aina odottaa itseään ja sovituista tapaamisista oltiin aina tunti, kaksi myöhässä.

Äänestä

Kuulehan tyttö sie !!! Olet ilmeisesti ottanut äidin roolin suhteessanne, koska hoidat pojankloppia, jolla ei oo yhteiselon käytännöstä mitään mielikuvaa.
Vaihda tuo poika aikuiseen mieheen ja kiireesti, ei se sun opissa enää miehisty.
Jos et halua sinkkuilla ja uusia miehiä katsella, niin ero hänestä, voi ehkä hänet mieheksi kyllä kouluttaa ja jos se myöhemmin jopa mieheks kasvaakin, niin harkitse, jos vaikka yrittäisitte yhteiseloa uudelleen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ymmällään kirjoitti:

Olen parisuhteessa ihan aikuisen miehen kanssa. Yleensä aina, jos meille tulee riitaa, niin syy kääntyy olemaan minun mustasukkaisuuteni. Itse en kuitenkaan lähtisi ihan joka asiasta sitä syyttämään.

Esim. jos olemme sopineet että ostamme ruokaostokset puoleksi, minä ostan mitä on sovittu ja menen kotiin. Mies on ollut kaverinsa luona ja sanoo olevansa kolmen vartin päästä kotona ostosten kanssa. Kun häntä ei ala kuulumaan, soitan ja kysyn mihin hän on jäänyt. Mies onkin päättänyt jäädä kaverinsa luokse, kaljaa on otettu ja aika lentää. Itse odotan kotona puolivalmiin ruuan kanssa.

Jos suutun tästä, että mies ei viitsinyt ilmoittaa ettei tulekaan, olen mustasukkainen siitä, että mies on kaverinsa luona. Hän kokee, että hänen pitäisi vaan istua kotona ja tehdä kuten minä sanon, vaikka hän on itse ilmoittanut ensin, että tulee esim. kolmen vartin päästä.

Olen yrittänyt miehelle selittää, että kyse ei ole mustasukkaisuudesta, vaan siitä, että en tykkää odotella turhaa. Mies voi istua iltaa kaverinsa kanssa, mutta eikö etenkin nykyään olisi helppo kännykällä ilmoittaa, että menee vähän pidempään?

Olenko todella liian tiukkapipo ja mustasukkainen, jos toivon, että sovituista jutuista pidetään kiinni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu