Otsikko kuulostaa oudolta siinä mielessä, että ollaan oltu yhdessä melkein vuosi.
Naisystäväni erosta on kulunut jo muutama vuosi, sillä välin hänen poikansa ovat jo ehtineet kasvaa täysi-ikäiseksi. Toinen on omillaan, toinen asuu vielä äitinsä hoidossa.
Periaatteessa meillä menee hyvin, mutta tietyissä tilanteissa hän ei ole valmis haluamaan minua "perheeseen", vaan jättää päätöksen poikiensa käsiin.
Paras esimerkki on keskustelumme tulevasta Joulun vietosta.
Itselläni ei ole lapsia eikä sisaruksia, leski-isäni on matkoilla naisystävänsä kanssa.
Naisystävälläni on ollut vuosikausia tapana viettää Jouluaattoa kotonaan poikiensa, äitinsä ja siskonsa perheen kanssa tavanomaiseen tapaan. Olen odottanut, että nyt minutkin kutsuttaisiin mukaan. Mutta en nyt sitten olekaan tervetullut mukaan!
Naisystäväni mielestä Joulu on perhe- ja sukujuhla, enkä ole kumpaakaan. Ennenkaikkea hänen poikansa ovat sitä mieltä, että haluavat viettää Joulun mummin ja tädin kanssa vanhaan tapaan. Vaikka olen tullut poikien kanssa ihan hyvin toimeen ja puuhastellutkin kaikenlaista.
Lisäksi hän aina korostaa esim. vieraillessani hänen luonaan, että hänen kotona asuvalla pojallaan ei ole mitään sitä vastaan, vaikka jäisinkin yöksi. Minun on vaikea ymmärtää tuota valtaa minkä hän pojalleen vierailujeni suhteen antaa, koska poika on kuitenkin täysi-ikäinen, eikä osallistu vuokranmaksuun.
Itseäni pidän hyvin käyttäytyvänä, siistinä, toiset huomioon ottavana, enkä siis osaa kuvitella, että miksi minun mukana olemiseni esim. Joulunvietossa voisi saattaa naisystäväni huonoon valoon sukulaisteni silmissä.
Tuntuu aika ankealta olla sitten aattoilta yksin asunnolla pikaruokaa syöden ja ajatella miltä tuntuisi syödä muiden kanssa, yllättää ystävätär kivalla lahjalla, valvoa yötä yhdessä kun muut ovat lähteneet.
Itse vein häney kesällä isäni mökille muutamana viikonloppuna kun isäni oli paikalla, joten omasta puolestani olen tehnyt aloitteen sukulaisiin tutustuttamisessa.
Olen hänellä ensimmäinen pidempiaikainen miesystävä eron jälkeen, joten mieleeni on tullut, että hän on jotenkin hukannut itsenäisyytensä ja opetellut elämään poikiensa ehdoilla. Ehkä hän oikeasti osaa antaa parisuhteessa oman paikkansa uudelle miehelle sitten vasta kun pojat ovat rakentaneet omat perheensä ja jättäneet äitinsä "sivuun" tyttöystäviinsä tai vaimoihinsa verrattuna. Kummallakaan pojalla ei ole ollut edes vakavia seurustelusuhteita.
Naisystäväni erosta on kulunut jo muutama vuosi, sillä välin hänen poikansa ovat jo ehtineet kasvaa täysi-ikäiseksi. Toinen on omillaan, toinen asuu vielä äitinsä hoidossa.
Periaatteessa meillä menee hyvin, mutta tietyissä tilanteissa hän ei ole valmis haluamaan minua "perheeseen", vaan jättää päätöksen poikiensa käsiin.
Paras esimerkki on keskustelumme tulevasta Joulun vietosta.
Itselläni ei ole lapsia eikä sisaruksia, leski-isäni on matkoilla naisystävänsä kanssa.
Naisystävälläni on ollut vuosikausia tapana viettää Jouluaattoa kotonaan poikiensa, äitinsä ja siskonsa perheen kanssa tavanomaiseen tapaan. Olen odottanut, että nyt minutkin kutsuttaisiin mukaan. Mutta en nyt sitten olekaan tervetullut mukaan!
Naisystäväni mielestä Joulu on perhe- ja sukujuhla, enkä ole kumpaakaan. Ennenkaikkea hänen poikansa ovat sitä mieltä, että haluavat viettää Joulun mummin ja tädin kanssa vanhaan tapaan. Vaikka olen tullut poikien kanssa ihan hyvin toimeen ja puuhastellutkin kaikenlaista.
Lisäksi hän aina korostaa esim. vieraillessani hänen luonaan, että hänen kotona asuvalla pojallaan ei ole mitään sitä vastaan, vaikka jäisinkin yöksi. Minun on vaikea ymmärtää tuota valtaa minkä hän pojalleen vierailujeni suhteen antaa, koska poika on kuitenkin täysi-ikäinen, eikä osallistu vuokranmaksuun.
Itseäni pidän hyvin käyttäytyvänä, siistinä, toiset huomioon ottavana, enkä siis osaa kuvitella, että miksi minun mukana olemiseni esim. Joulunvietossa voisi saattaa naisystäväni huonoon valoon sukulaisteni silmissä.
Tuntuu aika ankealta olla sitten aattoilta yksin asunnolla pikaruokaa syöden ja ajatella miltä tuntuisi syödä muiden kanssa, yllättää ystävätär kivalla lahjalla, valvoa yötä yhdessä kun muut ovat lähteneet.
Itse vein häney kesällä isäni mökille muutamana viikonloppuna kun isäni oli paikalla, joten omasta puolestani olen tehnyt aloitteen sukulaisiin tutustuttamisessa.
Olen hänellä ensimmäinen pidempiaikainen miesystävä eron jälkeen, joten mieleeni on tullut, että hän on jotenkin hukannut itsenäisyytensä ja opetellut elämään poikiensa ehdoilla. Ehkä hän oikeasti osaa antaa parisuhteessa oman paikkansa uudelle miehelle sitten vasta kun pojat ovat rakentaneet omat perheensä ja jättäneet äitinsä "sivuun" tyttöystäviinsä tai vaimoihinsa verrattuna. Kummallakaan pojalla ei ole ollut edes vakavia seurustelusuhteita.
Vastaukset 56
Vanhimmat
korjaus
....miksi minun mukana olemiseni esim. Joulunvietossa voisi saattaa naisystäväni huonoon valoon SUKULAISTENSA silmissä..........
Sanoisin että nainen ei ole edes valmis aikuisuuteen, jos antaa poikiensa määräillä. Aika huonot ennusmerkit ja se että sut jätetään viettämään joulua yksin, on jo hyvin epäkunnioittavaa. Itse en tuhlaisi aikaa ko. naiseen.
Miten parisuhteenne etenee tulevaisuudessa, jos hänen asenteensa on tuollainen, sitä en tiedä, mutta ehdotan että vietät tämän joulun matkoilla. Olen itse viettänyt elämässäni monia yksinäisiä jouluja ja koska joululla ei ole ollut minulle mitään uskonnollista tai edes "perinteistä" merkitystä niin olen lähtenyt joulun ajaksi kokonaan pois Suomesta.
Se, ettet istu kotona ja ole itsestäänselvyys, voisi saada naisesi myös miettimään haluaako hän säilyttää sinut elämässään. En tarkoita, että sinun pitäisi lähteä "kostoksi" tai "kiristääksesi häntä" jonnekin reissuun, mutta nyt kuulostaa siltä, että hän sanelee mitä tapahtuu ja sinä myötäilet. Jos pidät matkustamisesta niin varaa joku kiva reissu, jo Viron puolelta löytyy vaihtelua yksinäiselle kotijoululle ellei ole varaa tai lomapäiviä riittävästi käydäksesi kauempana.
Olen sinkkuna ollessani myös viettänyt monta Joulua yksin, enkä koe sitä niin tärkeäksi kuin esim. lapsena. Mutta tuo naisystävän olemassaolo saa minussa tuon Joulun hengen heräämään uudelleen ja siksi olisin halunnut viettää sen hänen kanssaan.
Kompromissina hän tarjosi ideaa, että Joulupäivänä voitaisiin jo olla kahdestaan, syödä kinkkua, juoda glögiä, jne. Mutta mielestäni minut sillä jo pudotetaan "alempaan kastiin", kun en pääse samaan pöytään aattona.
Itseasiassa minulla on juuri Joulua ennen muutaman päivän työmatka ulkomailla, joka minun olisi näissä olosuhteissa helppo venyttää lomailuksi pyhien yli, mikäli en saa kutsua Jouluaaton viettoon.
Tietyllä tavalla ymmärrän tuon hänen läheisyytensä poikiensa kanssa, kun ovat yhdessä "taistelleet selviämisestä" vuosia toisiaan tukien kun isä häipyi omille teilleen ja lopetti yhteydenpidon ja tukemisen.
Mutta itseäni ajatellen alkaa tuntumaan, että onko tuo niin tiivis rinki, että en kohtuullisessa ajassa tule pääsemään "sisäpiiriin". Niin yhtä tuntuvat pitävän.
Samalla tuntuu käyvän niin, että jos autan naista jossain asiassa ja hän säästää menoissaan, niin ne rahat siirtyvät poikien auttamiseen. Poika saa aina autonsa tankin täyteen bensaa kun käyttää äitiään jossain. Mun autohan tuntuu kulkevan ilman bensaa pitkiäkin matkoja:-)
Eli pohjimmiltaan taustalla ei ole kyse omasta onnellisuudestasi (siitä, kuinka voisit itse viettää mahdollisimman onnellisen joulun) vaan mustasukkaisuudesta lähes aikuisia lapsia kohtaan. MOT.
No oletko sanonut suoraan että koet todella-todella masentavana jouluaaton ilman rakkaimpia ihmisiäsi. Vaikutat olevan sitä lammasmaista miesrotua, joka kyllä oman päänsä sisällä funtsii paljonkin, kokee tulleensa loukatuksi ja ylenkatsotuksi ym jne mutta naiselle vaan hymyillään lammasmaisesti "ookoo jos niin sanot". Turha esittää marttyyriä jos et uskalla suoraan sanoa miten tavattoman tärkeänä koet joulunvieton yhdessä heidän kanssaan. Nyt jos et vaikka erolla uhaten pidä puoliasi niin katkeroitumisesi ja epäluulosi jopa "lapsia" kohtaan pilaavat sekä nykyhetken että tulevaisuuden. Työstäkää nyt ihmeessä jotakin kompromissia johon itsekin voit olla tyytyväinen. Vaikkapa joulupäivä kaksin ilman mutinoita. Vinkkini aattoiltaan:
Osta pullo konjakkia joululahjaksi itsellesi, naukkaile se aattoiltana ja muistele kynttilänvalossa parhaita yhteisiä hetkiänne sillä välin kun äiti viettää "viimeistä yhteistä perhejoulua" isoksi venähtäneiden pikku poikiensa kanssa, ja sisarensa ja keitä siinä nyt olikin.
Hienoa että äidillä ja nuorilla miehillä on läheiset, rakastavat välit. Ei pitäisi olla sinulta pois, vaikka mustasukkainen oletkin. Kun pystyisit malttamaan edes vuoden-kaksi, niin että pojat muuttavat omilleen ja alkavat seurustella, sinä ja naisystävä voisitte olla hyvinkin onnellisia seuraavat 20 vuotta. En tiedä pystytkö sellaiseen kaukokatseiseen viisauteen?
Tuo mustasukkaisuuteni on tietyllä tavalla totta.
Ehkä eniten siksi, että kun minulla ei ole muita rakkaita ihmisiä kuin naisystäväni, niin minun on vaikea sopeutua siihen, että hän ei omistaudukaan minulle yhtäpaljon kuin minä hänelle.
Suhteeni omaan äitiini hänen eläessään oli hyvin etäinen, enkä ole koskaan ymmärtänyt äitien ja poikien läheisiä välejä.
Mutta tästä huolimatta on vaikea hyväksyä sitä, että naisystäväni ei halua minua lähelleen Jouluna joka on lämmön, läheisyyden ja välittämisen juhla.
Henkiökohtaisesti pyrin yleensä olemaan mieluummin onnellinen kuin oikeassa, mutta ehkä sinulle on tärkeämpää olla "oikeassa" so. teet tästä nyt periaatekysymyksen sen sijaan, että haluaisit löytää ongelmaan ratkaisun.
Voit toki vaatia ja painostaa ja kiristää naista ottamaan sinut mukaan joulunviettoon mutta kerropa rehellisesti: olisitko sitten tyytyväinen ja pystyisitkö unohtamaan sen, ettei hän oikeasti olisi halunnut sinua seuraansa?
Olipa typerästi "päätelty" ja ilkeästi sanottu. Minä ainakin luin viestit niin, että pohjimmiltaan on kyse siitä, että kun välittää toisesta, niin haluaa viettää tämän kanssa aikaa - myös perinteisen perhejuhlan. Siinä ei ole mitään ihmettelemistä, eikä mustasukkaisuutta.
Sä oot sen naisen vakipano et perheenjäsen, hän tuskin koskaan ottaa enää ketään uutta perheenjäsentä. Deal with it.
Jos tahot perheen eti toinen nainen.
Ette kuitenkaan ole naimisissa, eli vasta seurustelette. Ymmärrän naista hyvin, ja myös hänen poikaan. Naisen perheellä tai pojilla ei tarvitse olla halua viettää jouluaan sinun kanssasi. Hienoa, että nainen kunnioittaa poikiaan. He haluavat olla perheen kesken. Miksi olisi alempikastisuutta nähdä joulupäivänä?
No joo-o, on kyllä mun mielestä omituista, että joulu aikuisillekin ihmisille on niin ihmejuttu, ettei pitkäaikaista seurustelukaveria - tai vaikka ystävää, voi ottaa mukaan, kun perhe on niin "yhtenäinen". Kyllä meidän perhe on aina ollut niin yhtenäinen, että meille on ollut tervetulleita joulun hengessä mm. ystävä, jolla oli vaikeaa ja lapsi, jonka perheessä meni huonosti ja joulu kotona olisi ollut ahdistava. Itse olen ollut avomieheni perheen joulussa ja hän meidän heti ekasta talvesta lähtien.
Enpä ole sitä epäkunnioitukseksi omaa perhettäni/elämääni kohtaan kokenut, että joulun jonkun kanssa jaan, muunkin kuin biologista sukua olevan.
Sinänsä siis en ymmärrä kyllä. Mutta ei ole ihme, että Suomi on täynnä yksinäisiä. Eikös joulun pitäisi nimenomaan olla antamisen ja valon juhla.
(Siitä mikä taas ap:n ja naisen ja lasten todellinen suhde on ei tietenkään voi tietää, mutta noin yleisesti ottaen)
Nyt on varmaan viimeistään tullut aika keskustella suhteen tilasta. Onkohan teillä eri näkemykset suhteesta? Jos sinun mielestäsi teillä on vakiintunut parisuhde ja naisesi mielestä vain epämääräinen tapailusuhde? Minun näkemykseni mukaan teillä ei ole vakinaista parisuhdetta, vaan vain tapailette..
Oikeastaan naisystäväsi velvollisuus ei ole järjestää sinulle viihdykettä jouluksi, vaan olet aikuinen ihminen ja kykenevä tekemään itse itsesi onnelliseksi. Odotitko valmista joulupöytää, jossa mässytellä, ja nyt uusavuttomana marttyyrinä vain mikroruokia lämmittelet..
Yh-äitinä ymmärrän kyseistä äitiä oikein hyvin. Äidit, joiden lapsilla ei ole käytännössä isää, ovat sekä äitejä että isiä. Eli tiiviimmin lastensa kanssa. Taidat olla niin eri maailmasta naisystäväsi kanssa, ettet sen takia osaa ajatella hänen näkökulmastaan asioita.
Joulu on monen perheen ja suvun kompastuskivi. Ihmiset ottavat joulun kauhean tosissaan, jonka pitäisi mennä tietyn kaavan mukaan. Sukuriitoja ja kyräilyjä yhden vaivaisen ihmisten keksimän juhlapäivän takia!
En tiedä millainen näkemys hänellä on suhteestamme. Kuitenkin päivittäin olemme olleet monta kertaa yhteydessä 10kk ajan, keskustelleet kaikki henkilökohtaiset asiat ja ongelmat, viettäneet viikonloput yhdessä, tehneet ulkomaanmatkoja, olleet tapailematta muita, jne.
Enkä olisi odottanut valmista joulupöytää, vaan osallistunut rakentamiseen ja kustannuksiin(tod.näk. maksanut 100% edellisten yhdessä järjestettyjen juttujen perusteella)
Ja todellakaan en ole uusavuton, tuo mikroruoka oli vain kuvaus siitä mielentilasta, että millaiset Joulufiilikset minulla tulevat olemaan jos yksin sen olen.
Siinä mielessä pidän tuota Joulunviettoa jonkinlaisena suhteen mittarina. Itse olisin valmis muuttamaan hänen kanssaan yhteen asumaan. Mutta hän taitaakin kokea suhteemme valovuosia kevyemmäksi kun ei edes yhteinen Joulu ole hänelle tärkeä. Sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, että nautinko enemmän Jouluna ehkä jopa tylsistä kaavamaisista rituaaleista hänen perheensä kanssa vai rentoudunko iloisessa seurassa jossain baarissa.
Ääritapauksesa ihan sama juttu kuin että kutsutaanko teidät esim. johonkin tylsään sukujuhlaan minkä ette olisi edes kiinnostuneet menemään. Mutta samaan aikaan loukkaantuisitte sydänjuuria myöten jos kutsua ei tulisi.
Menneisyydessä eräs tyttöystäväni vei minut hyvinkin vanhoollisen sukunsa joulunviettoon todella lyhyen tuttavuuden perusteella. Nykyisessä tapauksessa luulisi olevan paljon alempi kynnys ottaa minut mukaan kun on enemmän kysymys "cityihmisistä" ja tuttavuus on paljon pidempi ja syvempi.
Jos suhteenne selviää hengissä tästä joulusta, niin ehdotan kihlausta ja/tai vihkimistä aviopariksi. Eiköhän se helpota samaan joulupöytään mahtumista kovasti vuoden päästä. Nainenkaan ei ehkä osaa luottaa täysin rakkautesi pysyvyyteen näissä nykyisissä asemissa.
Muilta osin kehotan sinua käymään juttelemassa huonon äitisuhteesi seurauksista psykologilla. Muuten pilaat ihan itse kaikki naissuhteesi oman epäonnistuneen lapsuuden kiintymyssuhteesi pohjalta. Ja tuo kateus hyvästä äiti-poikasuhteesta, siihen liittyvä henkilökohtainen katkeruus paistaa kauas. En syytä, vain totean.
Hyvin herkästi myös tulkitset taloudelliseksi hyväksikäytöksi sellaisenkin, mikä ei sitä ole. Avaa suu heti tilanteessa, jossa koet epäoikeudenmukaiseksi maksaa naisen ja/tai poikien kuluja. Tämä palstakirjoittelu ei tuo rakkaita rahojasi takaisin.
Mutta jos et halua yksin/aina maksaa, älä sitä tee!
Kirjoitustesi perusteella saa vaikutelma, että sinulla on negatiivinen suhtautuminen naisen lapsiin. Lapset tiedostavat tämän, ja on ihan selvää etteivät he halua jouluunsa ihmistä, joka ajattelee heistä ikävällä tavalla. En minäkään haluaisi sinua perheemme joulunviettoon, jos et tykkäisi lapsistani, ja hyväksyisi minun ja lasteni läheisiä välejä!
Vaikka kerrot, että olet puuhaillut lasten kanssa jotain, niin negatiivinen asenteesi heitä kohtaan on luontaantyöntävää. Miten ihmeessä ajattelit asuvasi naisen ja hänen poikansa kanssa saman katon alla, jos hänen lapsensa ovat sinulle punainen vaate?!
Et siis ole oikeasti kiinnostunut menemään heidän joulunviettoonsa mukaan, vaan vain kutsumattomuus ottaa sinua päähän?!
Kihloihin ja naimisiin, kun suhde on noin huonoissa kantimissa? :-o
Entä jos se oletkin sinä, joka ei ole valmis suhteeseen? Sinulla on oma, tiukka näkemyksesi (tekisi mieleni sanoa, että 'vanhanpojan näkemys') siitä, kuinka asioiden tulee mennä ja kuinka juhlapyhät tulee viettää, ja nyt kun toinen joutuukin ottamaan huomioon perheensä = aikuiset lapsensa, niin et ole valmis kompromissiin (joulupäivän viettäminen yhdessä).
Minusta on ihan älytöntä tehdä jouluaaton viettämisestä suhteen kynnyskysymys.
Jokainen saa tehdä kynnyskysymyksen ihan mistä haluaa. Jollekin tärkeää on viettää vuoden suurin juhla yhdessä.
Kukin elää omaa elämäänsä omine tunteineen. Aloittaja ei voi elää sinun elämääsi sinun arvoillasi, vaan hänen täytyy elää omaansa.
Jouluni vietän perheen sekä rakkaiden kanssa. Miesystäväni lasketaan näihin kuuluvaksi ja se on itsestään selvää. Kyllä itsekin ihmettelisin, jos kumppani viettäisi joulunsa muualla ja minä yksin.
Suhteita on erilaisia. Ap:n suhde on erilainen kuin sinun. Ap:n juttuja lukiessa en yhtään ihmettele miksei naisystävän pojat halua häntä kanssaan joulua viettämään. Ap on suorastaan vihamielinen kyseisiä poikia kohtaan, ja lisäksi katkera naisystävälle hänen äitiydestään!
Minun varsin tuore (suhde kestänyt hieman päälle 2kk) miesystäväni on kutsuttu sukujoulua viettämään, mutta hän onkin hurmannut perheeni olemalla ihana kaikkia kohtaan. Ap:lla ei taida olla sama juttu negatiivisella suhtautumisellaan naisystävän perhettä kohtaan.. Niin makaa kuin petaa, että katse peiliin vaan ap.
Ehkä kyse on luottamuspulasta. Varmaan melko yleistä yh-ihmisillä. Ehkä sinun täytyy tehdä enemmän työtä luottamuksen saamiseen?
Kun ei luota, ei pysty sitoutumaan. Joulun vietto kanssasi olisi ehkä myös jonkinlainen "myönnytys" suhteen vakavuudelle(josta hänellä ei ehkä varmuutta). Parhaan vastauksen kysymykseesi saat vain häneltä.
Kiitos virinneestä keskustelusta, heittäisin tähän vielä yhden huomion mitä olen hänestä tehnyt. Ehkä olen liian lähellä häntä pystyäkseni itse arvioimaan tuota mutta täältä varmaan löytyy objektiivisia mielipiteitä.
Eli hän näyttää elävän yhtä asiaa kerrallaan, eläytyy ja keskittyy aina meneillään olevaan "rooliin".
Kun hän on töissä, hän ei halua esim. puhua puhelimessa kanssani vaikka aikaa joskus olisi. Kerran keskellä päivää hän käveli työkaverinsa kanssa ruokatauolla kadulla vastaan, odotin että olisi pysähdytty vaihtamaan muutama sana ja kuulumiset. Pelkkä hätäinen moikkaus näytti riittävän hänelle.
Joskus ajoin viikonloppuna saman paikkakunnan läpi missä hän oli tapahtumassa mukana näytelmäharrastusporukkansa kanssa. Hänellä ei ollut mielenkiintoa tavata minua esim. kahvilla, koska se olisi sitten varmaan ollut jotain "porukasta irtaantumista".
Vastaavasti itse pääsen nauttimaan siitä, että kun vietämme aikaa viikonloppuisin yhdessä, niin hän omistautuu 100% minulle. Työ-tai harrastuskaverit eivät pääse häiritsemään, lapsillaankaan ei ole mitään asiaa häiritä meitä ellei nyt suunnilleen ole sairaalaan joutunut tai talo palanut. Yleensä hän laittaa jopa puhelimensa äänettömälle jotta meitä ei häirittäisi.
Siinä mielessä voisin jopa ymmärtää, että Jouluna hänellä on "suvun äidin"-rooli päällä eikä samaan aikaan hän osaisi tai haluaisi olla luontevasti minun kanssani.
Miten yleistä ja normaalia tuollainen käyttäytyminen on ja mitä se kertoo?
Itse koen olevani aina oma itseni ja pystyn "sekoittamaan" toiminnassani eri elämäni osa-alueita keskenään.
Minulle ei ole ongelma esim. kuunnella vanhan isäni huolta koiransa sairaudesta vaikka keskellä työpäivääni jos aika sallii.
Tai ystävien luona vieraillessani pyytää heiltä hetkeksi nettiaikaa jos pitäisi vaikka heti tehdä joku tarjous sähköpostilla enkä jaksaisi sen vuoksi kotiin välissä ajaa.
Jos taas olen pelaamassa harrastusfutista kavereiden kanssa, niin joukkue kyllä pärjää 5 minuuttia ilman minua kun käyn vaihtamassa muutaman sanan kentän laidalle ilmaantuneen naapurin kanssa.
Ei se nyt niin kauheaa ole, vaikka työkaveri näkisi seurustelukumppanin ja pääsisi vaihtamaan pari sanaakin tämän kanssa. Tai näytelmäharrastusporukka saisi tietää, että just ton kanssa se on. Ellei sitten häpeä toista tai itsellä ole jotain salattavaa.
Toki olemme kaikki erilaisia ja meillä on roolimme, mutta sinuna minä kyllä ottaisin mitään selittelemättä reippaasti etäisyyttä hetkeksi. Saisi nainen rauhassa miettiä että mitä oikein haluaa, vai haluaako mitään.
Väliin mulle tulee myös sellainen fiilis, että hänestä tuntuu sellaiselta, että ikäänkuin yrittäisin viedä hänet lapsiltaan. Voi olla, että se herättää samanlaisen puolustusvaiston, kuin että joku yrittäisi viedä lapset häneltä.
Siinä mielessä outoa, että pojat ovat 20v. ja 25v. !
Kauheesti vaivaat ja stressaat itseäsi. Ole mies ja puhu hänelle suoraan miltä susta tuntuu ja mitä haluat. Kerro hänelle, että olisit valmis eteneen "suhteessa", mikä ei minusta vain vaikuta suhteelle. Jos se ei halua edetä, niin sitten vain pari yötä pyörit lattialla ja itket ja unohdat ihmisen ja alat katseleen uusia tuulia.
Tekstistäsi huomaa, että olet erittäin rakastunut naiseen, mutta tunne ei ole kauheen vastakkainen. Täysikäiset lapset ei ole syy eikä mikään, jos olisit sille tärkeä. Näyttää kovasti sille, että olet sille jonkinlainen korvike kunnes se löytää miehen, jota se oikeasti haluaa.
Vielä sellainen kysymys, että pitäisikö minun ostaa joululahja naisystävälleni, vaikka minua ei jouluaaton viettoon hänen luokseen hyväksyttäisikään?
a: se että en ostaisi lahjaa, saisi hänet varmaan ymmärtämään pettymykseni
vai
b: ostaisin lahjan jotta hänelle tulisi vähän huono omatunto siitä, että ei huolinut minua seuraan
vai
c: teen miltä tuntuu ajattelematta hänen tunteitaan, esim. sijoitan hänen lahjaansa varaamani rahat hyvään ravintolaillalliseen jouluaattona tai ostan itselleni tallentavan digiboxin
d: Kasva edes sen verran aikuiseksi, ettet tarvitse neuvoja ventovierailta ihmisiltä keskustelupalstalta.
8 7
Heitit sitten paradoksin!
Eli ventovieraana annoit neuvon, että minun pitäisi kasvaa jotta en tarvitse ventovieraan neuvoja, eli en ottaisi sinun neuvoasi huomioon.
Anyway, vajaa kolme viikkoa on liian lyhyt aika suurempaan kasvamiseen.
Enkä nyt varsinaisesti ole kysymässä neuvoa jonka mukaan sokeasti toimisin.
Vaan enemmänkin objekstiivisia näkökulmia, koska itse olen vähän liian lähellä asiaa pystyäkseni selkeästi ajattelemaan.
d. Puhut hänelle suoraan sen, että sinua harmittaa ettette voi viettää joulua yhdessä ja että sinä olisit sitä kovasti toivonut. Mutta minusta on normaalia ettei nainen halua vielä olla jouluna yhdessä vaan ehkä sitten vuoden päästä kun suhteenne on edennyt. Kysynpä näin: mikä kiire sinulla on? Oletko vaativa? Onko äitisuhteesi etäisyys tehnyt sen että tarraat toiseen liian tiukasti kiinni. Nainen ei voi korvata sinun menneisyytesi kipuja.
" Mutta minusta on normaalia ettei nainen halua vielä olla jouluna yhdessä vaan ehkä sitten vuoden päästä kun suhteenne on edennyt."
Ehkä tässä on sekin, että saatan nähdä Joulun erilaisena kuin naisystäväni. Minulle se edustaa vähän romanttista hetkeä, jolloin pitäisi olla rakkaimman kanssa kahden kesken joulukuusen kynttilöiden valossa, kilistellä glögiä ja vaihtaa lahjoja. Hänelle se on ehkä enemmänkin perinnejuhla, jolloin pitää velvollisuudenomaisesti järjestää lähisuvulle ruokaa ja tilaisuus yhteenkokoontumiseen.
"Onko äitisuhteesi etäisyys tehnyt sen että tarraat toiseen liian tiukasti kiinni"
Olen itsekin tätä miettinyt, koska suhtautumiseni yleensäkin seurustelusuhteisiin on ollut jotenkin erilainen kuin mitä naiset ovat odottaneet. Ehkäpä kaiken normaalin lisäksi olen kohdistanut naisystäviini odotuksia sellaisesta läheisyydestä, omistautumisesta ja hyväksynnästä jota vain oma äiti voisi antaa. Kun en sitä ole saanut, niin olen kokenut, että he eivät ole minusta oikeasti välittäneet. Ja sen seurauksena alkanut ottamaan etäisyyttä kunnes he ovat laittaneet suhteen poikki.
Oman tekstin luettuani tulee vielä mieleen, että JOS "terveissä" seurustelusuhteissa ei oikeasti kuulukaan olla molemminpuolista tunnetta siitä, että elämä ei olisi minkäänarvoista ilman toista, että olisi valmis tekemään toisen puolesta mitä tahansa, että toisen hyvä olo on tärkeämpi kuin oma, jne. JA suhteen kuuluisikin enemmän rakentua ystävyys- ja kaveripohjalle NIIN kyllä toisen kanssa oleminen alkaa tuntua niin laimealta ajatukselta, että yksin on parempi olla. Sillon on helppo omistatua vain oman itsen hyvinvoinnin, onnellisuuden, edun, jne. eteen.
Jos kerran olet valmis ekemään toisen puolesta mitä tahansa ja toisen hyvä olo on tärkeämpi kuin omasi, niin miksi tämä itku ja parku siitä, että toisen eli naisesi hyvä olo syntyy siitä, että hän viettää joulua omien perinteidensä mukaisesti?
1 13
Ideana on, että vastavuoroisesti hänen kuuluisi ajatella samoin minua kohtaan. Tärkeintä kuitenkin olisi se yhdessäolo.
Enkä kuitenkaan ole ajatellut olevani pyyteetön. Vaan kaiken toiseen eteen tekemäni päämääränä on se, että hän on minun kanssani.
Näen parisuhteen aikapaljon sellaisena "Bonnie&Clyde"-juttuna. Eli tärkeintä koko elämässä toisillemme ollaan vain ME. Ollaan sellainen kimppa, että kaverit, sukulaiset, yhteiskunta, jne. olisi täysin toisarvoisia. Jos joku ampuu meitä kohti, niin tappelemme siitä, että kumpi saa ottaa luodin vastaan.
Jos toinen on uppoavan risteilyaluksen kannella yksi ylimääräinen pelastusrengas kädessä, niin molemmille olisi itsestäänselvyys, että kaikista meressä hukkumista tekevistä maailman ihmisistä oma kumppani olisi se kenelle hän renkaan heittäisi.
En usko että kyse on mistään vakavasta, eikä välttämättä kannata tehdä kärpäsestä härkästä.
Joulut on kummallista aikaa monelle, tuntuu kun pitäisi venyä sinne ja tänne. Ymmärrän yksinhuoltajaa, joka tuntee että joulu pitäisi pyhittää omille lapsille, perhejuhla kun on. Sillä ei äidin silmissä tunnu olevan merkitystä että "lapsoset" ovat jo aikamiehiä ja saisivat mielelään olla jo omaa joulua rakentamassa omien kumppanien kanssa...
Jos nainen on pitkään ollut jo poikiensa kanssa, niin tässä vaan toistetaan vanhaa kaavaa. Hän varmasti uskoo tekevänsä oikein, ja monen äidin tavoin ei ajattele omia tunteitaan vaan tekee niinkuin parhaaksi näkee. Hän ei tahdo olla itsekäs ja ajatella joulua sinun kanssasi vaan tekee niinkuin on ennenkin tehnyt, eli joulun pojilleen.
Kyllähän tästä voisi keskustella, omasta näkökulmastasi käsin. Sanoisi että pojat on jo aikuisia, ja tahtoisin viettää joulun sinun kanssasi aikuisten tavoin. On yksinäistä olla yksin kun olisin mieluummin sinun kanssasi.
Niin ja jos risteilyaluksen kannella olisi ylimääräinen pelastusrengas ja naisystäväsi sen heittäisi, niin heittäisi sen hukkuvalle lapselleen, ei sinulle. Älä pidä tätä tylynä, niin se vaan on useammalla äidillä. Yritä ymmärtää, älä kilpaile poikien kanssa. Joulu on vaan yksi päivä vuodessa ja siihen ladataan niin paljon kaikenlaisia odotuksia..
Täytyy vielä sanoa että sinulla hyvä Sivuujätetty on hirvittävän dramaattinen näkemys parisuhteesta. Tuo on ehkä "normaalia" parikymppisille nuorille ihmisille joilla ei vielä ole suhteista paljon kokemusta ja toinen nostetaan auringoksi omaan maailmankaikkeuteen paistamaan..
Ei toista ihmistä voi eristää kuplaan vain sinun kanssasi olemaan. Yhdessäolo on mukavaa ja toivottavaa, mutta ei tässä kukaan ole luotia ottamassa tai hukkumassa tokikaan..
Alkuvaiheessa tokikin on enemmän kiihkeää tunnetta yleensä, mutta jos alun kiihkeys ei muutu jossain vaiheessa ystävä-kumppani -tasolle (tokikin seksillä höystettynä), niin huonot ovat jatkomahdollisuudet pidemmän päälle.
Älä näe ystävä-kumppani -suhdetta huonona asiana, vaan pitkän sitoutumisen vaatimana kulmakivenä, kun sinusta ja hänestä on tullut todellinen pari, joka kestää heikot ja hyvätkin ajat vain sen takia, että ovat toistensa kumppaneita ja parhaita ystäviä.
Kiitos Skidu tarkkanäköisyydestäsi !
"Jos nainen on pitkään ollut jo poikiensa kanssa, niin tässä vaan toistetaan vanhaa kaavaa. Hän varmasti uskoo tekevänsä oikein, ja monen äidin tavoin ei ajattele omia tunteitaan vaan tekee niinkuin parhaaksi näkee. Hän ei tahdo olla itsekäs ja ajatella joulua sinun kanssasi vaan tekee niinkuin on ennenkin tehnyt, eli joulun pojilleen. "
Tästä tulee mielenkiintoinen Joulu. Hän nimittäin on moneen kertaan korostanut, että Joulu on heille vain suvun keskeinen tapahtuma, johon niin hänen oma poikaystävänsä kuin poikienkaan tyttöystävät eivät ole tervetulleita. Tuohon "poikien tyttöystävät" on ollut helppoa vedota, koska aikaisempina Jouluina heitä ei ole ollut. Nyt kuitenkin toinen pojista on myös seurustellut puolisen vuotta. En usko, että poika ja tyttö alkavat tekemään omaa Jouluaaton- viettoa jommankumman kämpillä, kun molemmat asuvat kuitenkin muutaman korttelin päässä. Mutta tuon "äitilogiikan" perusteella hän tietenkään itse ei riko perinteitä, mutta antaa pojalleen anteeksi jos hän tuo suvun ulkopuolisen mukaan.
Tuo pelastusrengasidea sai minut miettimään asiaa pidemmälle ja kysymään itseltäni, että miten olisin valmis uhrautumaan hänen lapsiensa puolesta? Ei sekään kuulostaisi hyvältä vaihtoehdolta, että itsekkäästi nappaisin viimeisen renkaan ja katselisin kuinka esim. (jos naisella olisi) hänen 7v. kiltti heppajulisteita keräävä saparopää tyttönsä hukkuisi ja hän surisi sitä sitten koko loppuikänsä.
Mutta entä sitten jos lapsi olisikin 20v. riitapukari poika, joka kävisi joka viikonloppu pyytämässä äidiltään rahaa viinaan ja tupakkaan, tappelisi baareissa, soittelisi keskellä yötä, jne..
Niin kyllä mua raskaasti *****tuttaisi ennen hukkumistani jos näkisin renkaan lentävän häntä kohti.
(no hänen poikansa ei onneksi ihan tuollainen ole)
Mutta äidin näkökulmasta nuo molemmat lapset olisivat varmaan yhtä rakkaita.
Mutta taas minun näkökulmastani voisin uhrautua toisen puolesta, mutta toisen en.
Niin tästä pääsenkin siihen lopputulokseen, että hyväksynkö naisen uhrautumisen lastensa puolesta(ja heidän asettamisen minun edelleni) riippuu siitä, että millaisia lapset ovat. Josta sitten taas seuraa se, että jos pidän itseäni parempana kuin esim. jompaakumpaa naisen lapsista, niin jossain vaiheessa jatkossa häämöttää jonkinlainen eturistiriita.
Olen lukenut hyvin positiivisella otteella kommenttejasi, mutta nyt tämä joululahja stoori kyllä löi ällikällä! Mietin, elätkö aina niin, että ikäänkuin pelaat shakkia ja mietit seuraavaa siirtoasi. Hyh hyh, lahjan on oltava LAHJA ja sydämellä annettu, eikä mikään manipulointiväline!
Mietihän, rakastatkohan sittenkään juuri tätä naista, vai onko hän vain "kunhan vain on joku, mitä väliä kuka" suhde elämässäsi! Veikkaan, että suhteenne on molemmin puolin ehkä näin. Ei millään pahalla!
Suosittelen rohkeasti tutkiskelemaan omaa sisintäsi.
Kaikkea hyvää Sinulle kuitenkin ja Hyvää Joulua!
Ps. Toivottavasti löydät rinnallesi "Sen oikean", kuka hän sitten lieneekään!
Olet osittain oikeassa tuon shakinpelaamisen kanssa, suhteen nykytilaa koskien.
Lähdin suhteeseen 110% tunteella, lapsenomaisella naiviudella, optimistisena, sokealla luottamuksella, jne.
Mutta matkan varrella on tullut pettymyksiä kun olen huomannut, että toinen osapuoli ei olekaan yhtä varauksettomasti ja innokkaasti mukana.
Niinpä olenkin alkanut ajattelemaan suhdetta enemmän järjellä, eli shakinpeluuna.
Tämä onkin aiheuttanut aikapaljon ristiriitaisia tuntemuksia.
Siksi ehkä tännekin olen kirjoittanut apua saadakseni.
mutta kun sinä et tunne lapsia vielä täysin joten älä mene haukkumaan ja arvostelemaan heitä !!!!
Ei ainakaan pitkäaikaista eturistiriitaa pääse kehittymään, kun pojat ovat jo tuon ikäisiä. Pian he lähtevät omilleen, se on vaan luonnonlaki. Ja nyt jos kerran on jo tyttöystäviäkin kuvioissa niin kyllä perhejoulut muuttavat muotoaan ihan lähivuosina.
Joulu tarkoittaa vaan eri asioita eri ihmisille. Itse olen ainakin helpottunut kun tästä taas päästään.
Voisitko esim. ajatella kompromissia naisystäväsi kanssa, että viettäköön hän joulua poikiensa kanssa (kun viimeiset "yhteiset joulut" heillä on jo menossa), ja teillä olisi yhdessä uuden vuoden vietto. Uusi vuosi tuntuu paljon enemmän romanttiselta pariskunta-tapahtumalta ja katsellaan vahvasti tulevaisuuteen..
Kyllä teidän varmasti kannattaisi keskustella hieman omista näkemyksistä parisuhdetta koskien, jotta ei tulisi väärinkäsityksiä jatkossa.
Naisellasi taitaa olla hieman arkisempi käsitys parisuhteesta kuin taas sinulla enemmän dramaattinen ja romanttinen. Ei siinä mitään vikaa ole, mutta väärinkäsityksiä ja loukkaantumisia voi syntyä.
Oon aika pessimistinen tuon omilleen muuttamisen kanssa.
Siis vaikka toinenkin poika muuttaisi pois kotoa, niin kuin toinen jo teki, niin mulla on sellainen vaisto asiassa, että he ovat aina tervetulleita poikkeamaan äitinsä luonakuin kotonaan.
Molemmat kuitenkin tulevat todennäköisesti aina asumaan samalla paikkakunnalla. Että he ovat aina tervetulleita kävelemään sisään etukäteen ilmoittamatta, menemään hakemaan jääkaapista ruokaa tai juomaa kysymättä, että kuka ne on ostanut, jne.
Äiti tuntuu olevan aika puolustuskyvytön/haluton poikiaan kohtaan. Ja jos minä yritän pitää hänen puoliaan, niin "Asia ei minulle kuulu"
Mitä sitten jos pojat ovat tervetuleita kotiinsa vaikka omilla avaimilla? Etkö tule toimeen heidän kanssaan vai minkä varsinaisen ongelman näet asiassa? Pitäisikö lintu pistää lentämään ovesta potkulla perseelle? Ovatko naisen lapset sinulle tai miehuudellesi jotenkin "uhka", vai onko heissä jokin piirre mikä ärsyttää kovin? On aika luonnollista että itsenäistyminen ottaa aikansa, vaikuttaa että sinä haluaisit omia äidin itsellesi ja päästä lapsista eroon. Entä jos pojat olisivat nuorempia?
"Mitä sitten jos pojat ovat tervetuleita kotiinsa vaikka omilla avaimilla?"
Eli tarkoittanet tilannetta, että molemmat olisivat muuttaneet pois äitinsä katon alta ja heillä olisi kuitenkin avaimet sinne sekä he voisivat tulla sisään etukäteen ilmoittamatta?
En mä ainakaan em. tilanteessa tuntisi oloani kauhean hyväksi jos olisin esim. 69 asennossa naisystäväni kanssa takan edessä lattialla(enkä uskoisi kenekään muunkaan tuntevan)
Tai että olisin ostanut saunaoluet ja makkarat viikonlopuksi jääkaappiin naisystävälleni ja itselleni. Sitten poika marssisi sisään, aukaisisi jääkaapin ja sanoisi äidilleen; "Vau, sulla on makkaraa ja olutta, otan yhdet kun hiukoo pahasti!"
Eli tarkoitan sitä, että sen jälkeen kun heillä on omat asunnot, äidin kodin pitäisi olla kategoriassa "kyläpaikka". Johon tietenkin melkein aina on tervetullut, mutta etukäteen ilmoittaen(kaikillahan on nykyään kännykät, joten ei iso vaiva) ja sitten kun siellä on sisällä, niin arvostaen toisten omaisuutta. Ja kunnioittaa äitinsä yksityiselämää.
Ja kuten aiemmin mainitsin, olen puuhastellut heidän kanssaan. Auttanut vanhempaa autonsa korjaamisessa, käynyt oluella yhdessä, käynyt nuoremman kanssa lätkämatsissa, jne.
Tämä vielä korostaa ihmetystäni sen suhteen, että minua ei joulunviettoon hyväksytä.
Ei minusta ole kovinkaan outoa, että nainen (vielä) laittaa pojat etusijalle mieheen nähden. Te olette ollet noin vähän aikaa yhdessä vasta; pojathan ovat olleet koko ikänsä tietysti äidin elämässä, vuosikaudet siis. Ei hän voi noin vain heitä sivuuttaa ja laittaa syrjään, vaikka olettekin nyt yhdessä.
Joulu menee nopeasti ohi, ja on vain kerran vuodessa. Ei tosiaan kannata suurenella asiaa.
Ymmärrän AP: n ajatuksia hyvin. Minäkin kokisin itseni ulkopuoliseksi, seurustelusuhdehan on kestänyt jo hyvän aikaa. Eri asia jos tuttavuus olisi vain muutaman kk vanha. Olen AP pahoillani puolestasi, olisit ansainnut paikkasi rakkaasi Joulun vietossa, pojilla tai ilman.
Kaikki puhuu pojista. Siis MIEHET, me puhutaan nyt 20- ja 25-vuotiaista aikuisista miehistä, joiden ei myöskään ole hyvä enää olla äitiriippuvaisia, mustiksia joulun vietosta äitin kanssa tms. Siis, ap:n näkemys nyt jostain pelkästä romantiikasta ei mitenkään voi edes toteutua, koska jos hän saisi yhteisen joulun, se olisi perhejoulu, ei siinä olla vaan kahdestaan tms. vaan kaikkien kanssa.
Lisäksi etäisyyden ottoon saattaa vaikuttaa tuo melko dramaattinen suhtautuminen joihinkin asioihin, nainen ei todennäköisesti ole varma suhteesta, sen laadusta eikä jatkosta.
Mutta siis kun ihmiset puhuu ihan niinkun 20-vuotias olisi joku lapsi tai edes saisi enää olla herkkä joulupukkia odottava poikanen, jonka mielenrauha järkkyy, kun se tajuaa, että äiti onkin myös nainen ja sillä on miesystävä, tai kun sen perhe laajentuu yhdellä - kun sen itsekin pitäisi jo alkaa katselemaan omaa laajennustaan.
Tuskinpa se mitään syrjään laittamista on, jos aikuiset miehet viettää joulun yhtä ihmistä laajemmassa porukassa.
Eri asia on sitten se, miksi näin on. Eli sitä ei voi lopulta tietää, miksi sitten tää nainen ei halua miestä esitellä seurustelukumppaninaan.
Vielä tuosta äitien ja poikien välisestä suhteesta.
Onko seuraava tilanne normaalia?
Vanhempi, jalkapalloa harrastava, terve ja hyväkuntoinen poika poikkesi eräänä viikonloppuna äitinsä luona, kun minäkin olin siellä.
Hän makasi sohvalla lehteä lukien, huusi äidilleen; "Tee mulle voileipä!"
Äiti; "Mitä haluat siihen?"
Poika; "Kinkkua ja tomaattia"
Sen jälkeen äiti kiltisti nousi viereltäni TVtä katsomasta, meni keittiöön, teki voileivän ja vei sen pojalleen.
Ei ole terve tilanne. Itse en ehkä lähtisi tuollaisen naisen kanssa suhteeseen, joka toimii noin selkärangattomasti poikiensa kanssa, mutta jokainen joutuu tietysti itse miettimään nämä asiat.
kokeilisin vastaavaa: huutaisin sohvan pohjalta "Tee mulle voileipä !" Eipä taitaisi tämä naisihminen tehdä !
Höpönlöpön. Aivan varmasti palstan naisetkin ovat sitä mieltä, että normaali nainen tekee miehelleen leivän käskystä.
Tässä tuntuu olevan montakin juttua.
Tuolla myöhemmin kuvailet omia käsityksiäsi suhteesta, omistautumisesta ja joulusta. Ensinnäkin mielestäni sinun pitäisi myös ymmärtää, etteivät kaikki ole eivätkä halua olla muuttamassa yhteen alle vuoden seurustelun jälkeen, suhtaudu asioihin noin dramaattisesti ja myönnät itsekin omia äiti-suhdeongelmiasi sekä muuta: käsittelepä niitä hieman enemmän. Saattaa löytyä suhteenne etenemisen pelastus, sillä sinulla on työstettävää.
Toisekseen, mitään romantiikan täyteistä pitsijoulua et perhejoulusta tee. Se on sitä, että yhdessä ollaan, syödään ja jutellaan, eikä isolla poppoolla muutenkaan jää välttämättä sitten kun se 25.päivä kaksin ololle, joten se toiveesi ei toteutuisi, vaikka olisit mukana ja se unelmasi voi olla se naisesi ehdottama.
Kolmannekseen, noista a, b, jne. vaihtoehdoista tee seuraavaa:
Osta naisystävällesi lahja ja sovi siitä jälkimmäisestä päivästä, tee ennemmin teistä molemmista onnellisia, kun jatka tuota lapsellista jumputusta.
Osta myös itsellsi lahja, koska sinullakin on oikeus viettää onnellinen joulu, eikä sen tarvitse olla kännissä baarissa, vaan voisit siivota, laittaa kodin nätiksi, itsellesi. Paistaa joulukinkun ja leipoa, kuunnella hyvää musiikkia, klassinen sopii joulun tunnelmaan... Vuokrata leffoja ja nauttia, rentoutua ja olla oikein tyytyväinen kun saat luvan kanssa laiskotella, syödä ja viettää laatuaikaa itsesi kanssa JA kaupan päälle seuraavana päivänä naisesi kanssa.
No, lisäksi. Et voi määrätä suhteenne etenemistä yksin. Sinä olisit valmis muuttamaan yhteen, hän ei. Ei se tarkoita, ettei hän välitä, monikaan ei halua muuttaa yhteen alle vuoden seurustelun jälkeen. Hyväksy enemmän se, että hän on erilainen.
Ja lisäksi: vaikka hänen poikansa ovat aikuisia, ja liian aikuisia teettämään voileipiään äidillä, asumaan kotona, ja roikkumaan äidissä kiinni, se on heidän asiansa, heidän suhteensa ja sinun tehtävänäsi ei ole arvostella, kasvattaa eikä muuttaa heidän maailmaansa. Se vain on niin. Naisesi roikkuu äidin roolissaan ja tekee asian kerrallaan jne. mutta se sinun on vain hyväksyttävä.
Voit jutella noista asioista rakentavasti, mutta et voi tuomita niitä eikä sinulla ole oikeutta sanella miten kuuluu toimia.
Voit vain elää mukana ja todeta, että no, se on yksi tämän suhteen ja elämän huonoista puolista. Semmoista se on. Joskus on sitä ja joskus on tätä. Olisi eri asia, jos itse haikailisit vielä lapsia ja suhteenne olisi pisteessä, missä tiet joko eroaisi tai suhde etenisi, mutta käsitin, että semmoiseen ei ole tarvetta eikä syytä.
Sinuna ehkä lopettaisin sen rahallisen auttamisen kuitenkin. Aikuinen nainen pärjää omillaan ja aikuisten miesten on maksettava itse bensansa. Ei sinun joka asiassa tarvitse olla aisan kannattaja tai suostua elämään naisen tahtiin: myös sinulla itselläsi on valta keskustella, päättää ja sanoa asioista. Minusta teet itsestäsi vähän turhaan marttyyrin asioissa, missä sinä kuitenkin myös aikuisena miehenä päätät itse.
Vaadit poikia olemaan aikuisia miehiä, mitä heidän pitäisikin olla. Mutta pitäisikö sinun itsesikin olla sitä?
Minäkään en ymmärrä, miksei perheeseen voi ottaa mukaan seurustelukumppaneita ja miksi joulun pitää olla sisäpiirijuhla joillekin. Itse ottaisin mukaan vaikka ystäväni ja olisin vaan onnellinen, jos seuraani haluttaisiin ja joulua viettäisi isompikin porukka. Mutta me olemme erilaisia, ei kai sille mitään mahda.
On siis paljon mitä voit tehdä. Voit hyväksyä asiat, nauttia omasta olostasi, ottaa sitten sen minkä saat ja antaa asian olla. Mutta on asioita mitä et voi tehdä, enkä usko, että saat häntä muuttumaan enkä usko, että kauhealla arvostelulla tuo tilanne ainakaan paranee. Voit miettiä, millaisen suhteen itse haluat ja millainen itse haluat olla, ja toimia sen mukaan. Mutta et voi määrätä, millaisen suhteen hän haluaa ja millainen hän haluaa olla.
Jos haluat toisin etenevän suhteen, voi olla, että sinun pitää etsiä toinen nainen.
Annat itsestäsi kuvan että olet hyvin yksinäinen ja työtön jonka haaveena on kova työ ja naisystävä.
On hyvä haaveilla. Sääli vain että se vie aikasi ja energiasi työnhausta ja työhön liittyvästä koulutuksesta. Onko mihinkään koulutusjaksoon liian myöhäistä pyrkiä ensi lukukaudeksi? Käyttäysit aikasi ja energiasi siihen noiden keksittyjen sepustusten kirjoittamisen sijaan.
Mitähän jos jättäisit internetin muutamaksi päiväksi ja menisit oikein toden teolla hakemaan työpaikkaa.
Kun hän on töissä, hän ei halua esim. puhua puhelimessa kanssani vaikka aikaa joskus olisi. Kerran keskellä päivää hän käveli työkaverinsa kanssa ruokatauolla kadulla vastaan, odotin että olisi pysähdytty vaihtamaan muutama sana ja kuulumiset. Pelkkä hätäinen moikkaus näytti riittävän hänelle.
- Meillä tuo riittää vallan mainiosti mieheni kanssa enkä ymmärrä, miksi pitäisi jäädä keskustelemaan? Jos ei mitään kiireellistä asiaa ole, niin ei kyllä mekään jäädä juttelemaan sitten ohimennen. Kyllä itsekin ehkä hieman kieroon katsoisin, jos ystäväni alkaisi yllättäen höpöttämään oman mielitiettynsä kanssa, kun vastaan kävelee. Käy silloin mielessä, eikö yhteistä aikaa ole vai eikö vain kiinnosta jutella, kun pitää ihan ohimennenkin alkaa keskustelemaan?
Joskus ajoin viikonloppuna saman paikkakunnan läpi missä hän oli tapahtumassa mukana näytelmäharrastusporukkansa kanssa. Hänellä ei ollut mielenkiintoa tavata minua esim. kahvilla, koska se olisi sitten varmaan ollut jotain "porukasta irtaantumista".
- Ja taas, eli meillä kumpikaan ei vedä hernettä nokkaan tuosta. Mies käy eräässä urheiluharrastuksessa ja käy syömässä, juomassa mitälie porukan kanssa kesken kaiken. Itse teen ihan samaa niissä harrastuksissa joissa itse käyn. Harrastatko itse jotakin ryhmälajia, tiedätkö yhtään, miten sosiaalinen tilanne tuo on?
Minusta kirjoituksesi on hieman karvas ja tosiaan itsekeskeinen, etkä osaa osaa lapsia huomioon. Haluaisit olla yksi lapsista, mutta kun se ei onnistu, syytetään siitä muita.
Minusta on ihailtavaa, miten läheiset välit äidillä on poikiinsa ja tottakai nämä ovat mukana äidin elämässä. Jos äiti taas työntäisi pojat pois ja sanoisi näille "minun elämä, minun päätökset" luuletko, että pojat eivät silloin alkaisi laittamaan sinulle avstaan kynsin ja hampain? Äidin luokse on silloin tullut mies, joka ei välitä paskaakaan ja joka saa myös äidin käyttäytymään niin.
Minulla ei ole lapsia enkä ole eroperheen lapsi, mutta voin hyvin samaistua poikien fiilikseen sekä äitiin, joka pallottelee perheen ja miehen välissä, joka ei näyttäisi osaavan ottaa miehen roolia, vaan pysyy hieman pikkupoikamaisessa roolissa.
sori oppeliini1, pieleen meni sun teorias
Pyöritän menestyvää nettifirmaa ihan kivalla liikevaihdolla ja katteella.
Aikaa vaan tahtoo olla, kun monena päivänä asiat sujuvat itsestään.
Koneella kuitenkin tulee ajankuluksi istuttua pitkin päivää, vaikka "pakolliset" kuviot pystyis hoitamaan parissa tunnissa.
Hyvä kun kerrankin olin väärässä!
Sinä olet saanut niin paljon ohjeita ja neuvoja ettei niihin ole paljon lisäämistä. Vain käytä tervettä maalaisjärkeä niin selviät voittajana.