siveydensipuli

vaimoni on siis hyvin rajoittunut seksuaalisesti. Ei mitään uutta eikä varsinkaan pornoa tai kirjoja, joista voisi kiihottua. Jos häntä ei valmiiksi tee mieli, niin ei saa koskea tisseihin tai pimppaan, kun kutittaa. Mutta kuitenkin rivien välistä huomaan, että tietää paljon sanastoa. Esim piparin syöminen on hänestä hauska kaksimielinen juttu yms. Kerran, juovuksissa, oli puhetta mustan miehen isosta kullista. Niin semmoinen kolkyt senttinen, hän sanoi. Itse en edes tiennyt niin isoja olevan. Mutta nyt kun olen huolella tutustinut netti keskusteluihin ja videopätkiin, niin huomaan että ne on ihan arkipäivää täällä. Vituttaa, kun hän ei voi vapautua kanssani ollenkaan, mutta aivan selvästi on kiinnostunut tai ainakin jostain kuullut aiheesta.
10360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mulla on vähän samanlainen nainen. Jotenkin rajoittunut seksissä. 1 asento vaan sängys. Porno inhottaa ja kaikki seksilelut. Sekstailemme kuitenkin aina, kun ehdimme, mutta tosiaan sieppaa tämä.

Muuten meillä menee todella hyvin suhteessa ja kaikki osa-alueet on kunnossa paitsi tämä.

Joku nainen saa kertoa miten rohkaista naista avoimempaan seksielämään.

Äänestä
  • "miten rohkaista naista avoimempaan seksielämään"

    Tämä tulee menemään toisin päin. Tällä hetkellä hän tsemppaa, minkä kykenee miellyttääkseen sinua. Jossain vaiheessa hän kuitenkin löytää itsensä ja rohkeutensa ja lakkaa sietämästä vastenmielistä toimintaa.

    Olen kuullut, että monet naiset muuttuvat seksipedoiksi kypsyttyään, mutta ymmärtääkseni se vaatii myös miehen vaihtamista.

    Äänestä

  • 8 + 7 kirjoitti:

    "miten rohkaista naista avoimempaan seksielämään"

    Tämä tulee menemään toisin päin. Tällä hetkellä hän tsemppaa, minkä kykenee miellyttääkseen sinua. Jossain vaiheessa hän kuitenkin löytää itsensä ja rohkeutensa ja lakkaa sietämästä vastenmielistä toimintaa.

    Olen kuullut, että monet naiset muuttuvat seksipedoiksi kypsyttyään, mutta ymmärtääkseni se vaatii myös miehen vaihtamista.

    Olette hassuja... Tuliko tiedän mieleen etteivät vaimojanne ihan yksinkertaisesti halu teitä,ehkä itse olette tylsiä, epävarmoja ja kokemattomia? :) ja rohkaisemmaan kanssa ne olisivat rennompia ja avokkaampeja

    Äänestä

  • Vai? kirjoitti:

    heh. Aivan ehdottoman hyvä tämä edellinen vastaus. Hauskoja sanamuotoja. Joo on tullut mieleen. Mutta itsevarmuus on kovaa luokkaa. Viettelen naiseni ajatuksella, katseella, puheella, kosketuksella. Maltilla ja huolella, yllätyksillä, fantasioilla. Mutta hankalaa se on, kun toinen on niin...no ei halua lähtä mukaan. Viime viikolla onnistuin rivien välistä näyttämään hänelle, miten koskettelun kautta kiihottuu, vaikka etukäteen ei tekisikään mieli. Tuntuu ettei hän tiedä omasta kiihottimisrstaan yhtään mitää. Ei ainakaan halua kokeilla mitään. Tai sitten se on niin kuin sanoit, hän pitää minia tylsänä.

    Äänestä

  • juu, kovin samanlaiselta kuulostaa, paitsi että meillä seksiä on tosi harvoin. Mutta molemmille tyydyttävää se aina on. Joskus kun seksiä on ollut tiheämpään, esim pari kertaa viikossa, niin parisuhdekin voi paljon paremmin. Kaikki sujuu silloin. Kysyn samaa kuin sinäkin, miten vaimon saisi haluamaan seksiä useammin, tai kokeilemaan uusia juttuja.

    Äänestä

  • kerran kuussa kirjoitti:

    heh. Aivan ehdottoman hyvä tämä edellinen vastaus. Hauskoja sanamuotoja. Joo on tullut mieleen. Mutta itsevarmuus on kovaa luokkaa. Viettelen naiseni ajatuksella, katseella, puheella, kosketuksella. Maltilla ja huolella, yllätyksillä, fantasioilla. Mutta hankalaa se on, kun toinen on niin...no ei halua lähtä mukaan. Viime viikolla onnistuin rivien välistä näyttämään hänelle, miten koskettelun kautta kiihottuu, vaikka etukäteen ei tekisikään mieli. Tuntuu ettei hän tiedä omasta kiihottimisrstaan yhtään mitää. Ei ainakaan halua kokeilla mitään. Tai sitten se on niin kuin sanoit, hän pitää minia tylsänä.

    Naisia on monenlaisia. Rivien välistä vihjailu on toisinaan ja toisille ok, mutta toisia kiihottaa mies, joka kiihottaa ilmaisemalla aidosti ja brutaalisti halunsa. Haluaa ja etenee.

    Äänestä

Ihan itse olette puolisoksi valinneet naisen, joka ei pidä seksistä tai on rajoittunut sen suhteen -> luulitteko miehet tosiaan, että asia muuttuisi? Tuskinpa olette kokeilematta naimisiin menneet...
Minulla on estoinen (kovin perinteinen) mies, koville otti liiton alkuvuosina, mutta kaikkeen tottuu. On seksi silti nautinnollista vaikka se on vajaata verrattuna omiin mieltymyksiini. Neuvon suuntaamaan energiaa johonkin muuhunkin, tai verenpaine kohoaa. Aika tasaa - ja voihan olla, ettette tekään jatkossa pysty/halua niin paljoa? Elämästä kun ei tiedä.

Äänestä
  • Ja jos nainen ei todella pidä seksistä, ei saa siitä mitään irti tai pitää sitä vastenmielisenä, hän todennäköisemmin lopettaa sen kokonaan kuin avautuu ja muuttuu intohimoisemmaksi. Näitäkin tapauksia on :(

    Äänestä

  • 12+6 jatkaa kirjoitti:

    Ja jos nainen ei todella pidä seksistä, ei saa siitä mitään irti tai pitää sitä vastenmielisenä, hän todennäköisemmin lopettaa sen kokonaan kuin avautuu ja muuttuu intohimoisemmaksi. Näitäkin tapauksia on :(

    Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta naiset pitävät seksistä kuten miehetkin.
    Yleensä vain ovat ottaneet miehekseen järkisyistä sellaisen, jonka kanssa eivät pidä seksistä. :D Joko koko ei riitä tai muutenkaan haluta ko.tyyppi.. mutta muut tekijät ovat plussaa joten olkoot.

    Tämä toki on väärin miehiä kohtaan (harvoissa tapauksissa myös mies ottaa naisen jota ei fyysisesti halua mutta haluaa perheen perustaa).
    3 tätiäni ovat näin tehneet ja eivät häpeile sitä myöntää.. ovat ikänsä juosseet laivoilla, etelässä jne "munamatkoilla" kun eivät häveliäinä tohdi pettää omalla paikkakunnallaan. Nämä miehet vaan yhä ihmettelee kun vaimo ei halua ja on estoinen.. ;)
    Tyypillisesti annetaan sen verran et saadaan lapset tehtyä ja heipat pakkoseksille. Tähän vaan pitää huonosti valinneen miehen tyytyä.. tai ÄLYTÄ erota kun lapset ovat aikuisia.

    Oman ukkoni valitsin luonteen sekä haluttavuuden perusteella. Ei tarvi keksiä tekosyitä tai olla "estoinen". Omat tyttäret aion kasvattaa myös kunnioittamaan toista eikä hyväksikäyttämään miestä! :)

    Äänestä

Heh! Huumorintynkää väliin! Otsikon perusteella harrastatte avaruusseksiä! ;o)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kerran kuussa kirjoitti:

vaimoni on siis hyvin rajoittunut seksuaalisesti. Ei mitään uutta eikä varsinkaan pornoa tai kirjoja, joista voisi kiihottua. Jos häntä ei valmiiksi tee mieli, niin ei saa koskea tisseihin tai pimppaan, kun kutittaa. Mutta kuitenkin rivien välistä huomaan, että tietää paljon sanastoa. Esim piparin syöminen on hänestä hauska kaksimielinen juttu yms. Kerran, juovuksissa, oli puhetta mustan miehen isosta kullista. Niin semmoinen kolkyt senttinen, hän sanoi. Itse en edes tiennyt niin isoja olevan. Mutta nyt kun olen huolella tutustinut netti keskusteluihin ja videopätkiin, niin huomaan että ne on ihan arkipäivää täällä. Vituttaa, kun hän ei voi vapautua kanssani ollenkaan, mutta aivan selvästi on kiinnostunut tai ainakin jostain kuullut aiheesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu