Lyhyt?

Olen itsestäni huolta pitävä 24-vuotias mies, kaikki muut osa-alueet elämässä ok, mutta naisrintamalla on täysin onnetonta. Olen sosiaalinen ja kaverityttöjä on myös kaveripiirissä, mutta mitään vakavampaa ei ole koskaan ollut, eikä taida tulla. Treffeillä olen käynyt useampaan otteeseen, mutta homma tyssää poikkeuksetta pituuteeni, joka on 172cm (eli en ole edes mitenkään sairaalloisen lyhyt). Juuri hetki sitten nainen sanoi face-to-face ettei seurustelu tule onnistumaan pituuteni takia ja nyt ne viimeisetkin itsetunnon rippeet lentelevät pois. Tottakai tekisin duunia sen eteen että olisin pidempi, mutta kun noihin perittyihin geeneihin en voi mitenkään vaikuttaa. Nyt loppuu osaltani kumppaninhaku kokonaan, ennenkuin vedän itseni köyden jatkeeksi, tuntuu vaan niin helvetin pahalta. Pitäisi vaan keksiä, mitä tällä yksinäisellä loppuelämällä tekee. En edes tiedä miksi mä tänne kirjoittelen, kai tässä jotain lohtua yritän jostain saada, aivan sama.
72572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Ei, älä luovu toivosta vain siksi että olet arviolta 10cm lyhyempi kuin keskiverto suomalaismies. Monet aikamme suurmiehet ovat olleet sinustakin paljon lyhyempiä, Napoleon oli tiettävästi sadanviidenkymmenen pintaan ja Nicholas Sarkozy about 163 cm. Ja kyllähän noita riittää suomalaistenkin keskuudessa...

Aivan varmasti läheisetkin ihmiset rakastavat sinua eivätkä välitä tippaakaan siitä minkä pituinen olet. Itseänikin ovat vastaavasti yrittäneet lähestyä jotkut aika lyhyet tytöt, jotkut siinä 150-160 cm väliltä. Olisin kyllä kelpuuttanut saman tien kumppaniksi jos en olisi ollut niin ujo ja saamaton :(

Jos nainen on niin pinnallinen että tuomitsee sinut pituutesi takia mikä nyt ei suhteessa vielä ole mikään tavallisesta poikkeava, niin tuskinpa haluat sellaisen idiootin kanssa kärvistellä loppuelämäsi. Luonne merkitsee kuitenkin enemmän ja ethän sinä muutenkaan mikään vanha todellakaan ole ja ehdit käydä vaikka kuinka monilla treffeillä vielä. Tsemppiä.

Äänestä
  • Aasiasta löytyy suurinpiirtein miljardi naista jotka pitävät sinua pitkänä.

    Äänestä

  • Pitkiä suurmiehiä on maailmanhistoriassa hurjasti enemmän kuin lyhyitä.

    Äänestä

Ite oon suunnilleen samanpituinen ja naisten hankinta ei oo ikinä ollut mikään ongelma mulle. Toki noi itteä pidemmät naiset eivät välttämättä kiinnostu, mutta enpä toisaalta itekään niistä innostu, tykkään lyhemmistä tytöistä.

Sä oot se sama jätkä, joka on jo monta vuotta tuota samaa juttua itkenyt näillä palstoilla, etkös olekin? Sun ongelmas ei oo normaalin rajoissa oleva pituutes vaan päänsisäiset ongelmat. Jos nyt saisit jostain kymmenen senttiä lisää pituutta, kehittäisit varmaan jonkun uuden ongelman itestäs sitten. Esim. sitten ei varmaan penikses olis tarpeeksi iso tms :D

Äänestä
  • Tämäkään ei ole naurun asia niin kuin me kaikki hyvin tiedämme.

    Äänestä

  • Isä Timppa kirjoitti:

    Tämäkään ei ole naurun asia niin kuin me kaikki hyvin tiedämme.

    Ai jaa. Isä Timppahan on yhtä kuin Naisasialuuseri ja Luuserihan on lyhyt ja vuosia ollut tällä palstalla. Aloitus onkin Nal.n tuotantoa.

    Äänestä

Taas tämä viesti sanasts sanaan. Vaihds jo virttä huomiohuoraaja. Jotkut yksinkertaiset voivat vielä luulla tuota todeksi.

Äänestä

Pidä sinä se turpas kiinni. Sulta ei ole varmaan kysytty yhtään mitään

Äänestä

ite oon 171 ja ei toivoakaan naisen löytämisestä pituuden takia, todella harvassa ovat ne lyhyetkin naiset jotka olisivat kiinnostuneita näin lyhyestä miehestä. Ihan bullshittiä väittää ettei pituus merkkaa, jos oisin pitempi niin olisi paljon enemmän valinnanvaraa naisissa. Nyt joudun kilpailemaan lyhyistä naisista kaikkien miesten kanssa. Tosin en enää jaksa edes yrittää

Äänestä

Pienet miehet näyttää hassulta, vielä kun ne yrittää pullistella meille miehen kokoisille miehille, että saisivat naisilta huomiota. hymyilen.

Äänestä
  • en ainoastaan yritä vaan myös pullistelen, näin 170 cm bodari joka on pistänyt pitkiä kukkakeppejä hiljaiseksi. Onpa muutamalla mennyt ihan paskatkin housuun pelosta, tykkään nolata näitä ns oikeita pitkiä miehiä naisten edessä

    Äänestä

  • hehehjj kirjoitti:

    en ainoastaan yritä vaan myös pullistelen, näin 170 cm bodari joka on pistänyt pitkiä kukkakeppejä hiljaiseksi. Onpa muutamalla mennyt ihan paskatkin housuun pelosta, tykkään nolata näitä ns oikeita pitkiä miehiä naisten edessä

    Tervetuloa koittamaan pikku"mies". Taitaa näitä naisia huvittaa yhtä palkon tämä pikkumiesten seinille hyppiminen.

    t. rauhalinen, miehekäs ja oikea mies 180cm

    Äänestä

  • hehehjj kirjoitti:

    en ainoastaan yritä vaan myös pullistelen, näin 170 cm bodari joka on pistänyt pitkiä kukkakeppejä hiljaiseksi. Onpa muutamalla mennyt ihan paskatkin housuun pelosta, tykkään nolata näitä ns oikeita pitkiä miehiä naisten edessä

    170-senttinen bodari on enemmän ihmisapinan kuin ihmisen näköinen. Ja näköjään käyttäytyykin aika samalla tavalla.

    Äänestä

  • Pullistele pois kirjoitti:

    170-senttinen bodari on enemmän ihmisapinan kuin ihmisen näköinen. Ja näköjään käyttäytyykin aika samalla tavalla.

    Ei joku 180-sentin pituus kyllä mitään miestä tee. Kyllä miehessä täytyy olla muutakin kuin senttejä. Sun kaltaisilla ei taidakkaan löytyä mitää muutakun tyhjä pää ja pieni muna ;) mitä isompi mies sitä typerämpi ja sitä pienemmät munat ja todistit sen juuri

    Äänestä

  • Pituus ei miestä tee kirjoitti:

    Ei joku 180-sentin pituus kyllä mitään miestä tee. Kyllä miehessä täytyy olla muutakin kuin senttejä. Sun kaltaisilla ei taidakkaan löytyä mitää muutakun tyhjä pää ja pieni muna ;) mitä isompi mies sitä typerämpi ja sitä pienemmät munat ja todistit sen juuri

    Minä olen kyllä nainen, kymmenisen senttiä sinua pitempi sukkasillanikin. Osaatko yhtään kuvitella, miltä sinä näytät täältä ylhäältä katsottuna? Ovatko muuten punttisalin oheistuotteet tehneet sinulle jo pälvikaljun korostamaan korviasi ja tukevaa muotoasi?

    Äänestä

  • Pullistele pois kirjoitti:

    Minä olen kyllä nainen, kymmenisen senttiä sinua pitempi sukkasillanikin. Osaatko yhtään kuvitella, miltä sinä näytät täältä ylhäältä katsottuna? Ovatko muuten punttisalin oheistuotteet tehneet sinulle jo pälvikaljun korostamaan korviasi ja tukevaa muotoasi?

    Ylipitkä kirahvi hevosenpuolikas!! Ruma huora kuole! Kyllä naisen kuuluu olla 155-170-senttinen piste

    Äänestä

  • No hyi vittu! kirjoitti:

    Ylipitkä kirahvi hevosenpuolikas!! Ruma huora kuole! Kyllä naisen kuuluu olla 155-170-senttinen piste

    Aha, pikkumies hermostui oikein kunnolla?

    Minusta on ihanaa olla 179 senttiä pitkä. Korostan pituuttani muutaman sentin koroilla varustetuilla buutseilla. Minulle on ihan sama, vaikka joku saisi itkupotkuraivareita ja oksentelisi minut nähdessään, koska omaa pahaa oloaanhan hän siinä purkaa. Ja mistäs se paha olo onkaan peräisin?

    Ja minä olen muuten aika kauniskin, omastani ja monen muunkin mielestä. :)

    Minä olen teitä kumpaakin pidempi, pulleampi ja kauniimpi! Hahahahaaaa!

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Minä olen teitä kumpaakin pidempi, pulleampi ja kauniimpi! Hahahahaaaa!

    Äläs höpsi. Et sinä kaunis mies halua olla, komea on vetoavampaa.

    Äänestä

  • Pullistele pois kirjoitti:

    Äläs höpsi. Et sinä kaunis mies halua olla, komea on vetoavampaa.

    Aina ei voi olla sitä mitä haluaisi :(

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Aina ei voi olla sitä mitä haluaisi :(

    Kun oikea mies 180cm onkin mies32 ? Mitä vetoavin komea.

    Äänestä

Lyhyen nuoren miehen ei kannata ainakaan yksin lähteä baariin viettämään iltaa kun ne toiset normaalinpituiset saattavat sitä lyhyyttäsi paheksua.

Äänestä

Itsekin oon vaan 173cm eikä naiset tosiaan kiinnitä mitään huomiota, hiljaa halveksii vaan. Johtuuko se sitten tosiaan vaan pituudesta, tiedä häntä. En kyllä ymmärrä että miksi pitäisi olla esim. 180-senttinen, kun suurin osa naisista on tosi pienikokoisia.

Lähes kaikki vastaantulevat ainakin 10 senttiä lyhyempiä.
Eikä naiset muutenkaan tee juuri mitään kroppansa eteen joten monet on paitsi lyhyitä, myös lihavia. Tai sitten hoikkia, mutta silti niillä on rasvaa tuplasti se mitä mulla. Ja silti pitäisi olla pitkä, hoikka ja sporttinen että kelpaisi.

Äänestä

"hoikkia, mutta silti niillä on rasvaa tuplasti se mitä mulla" Johtuu siitä, että ovat naisia. Rasva kuuluu naisiin. Kehonrakentajat erikseen, nekään eivät naispuolisina samaan rasvattomaan juuri pääse kuin miehet. Luonto vain on sellainen.

Äänestä
  • Kuuluuhan se. Naisilla vaan on hämärtynyt viimeisen 20 vuoden aikana aika helvetin paljon se, mikä on normaalia ja naisille kuuluvaa rasvaa ja mikä ei. Nimimerkkisi on "hoikkamuodokas", esim. eräs naiskaverini (165cm) pitkä kutsui itseään muodokkaaksi vielä siinä vaiheessa kun vaaka näytti 97 kg.

    Naisilla on enemmän rasvaa, mutta ei naiseus käy syyksi esimerkiksi 30 rasvaprosenttiin. Sinullekkin tiedoksi että miesten ja naisten "ihannearvon" ero on noin 7 %, joka ei selitä sitä että nykyajan muodokas nainen on 30 kg ylipainoinen. Jos naisen pituus on vaikka tuo 165 cm niin muodokas hän on varmaan noin 62-65 kg painoisena eikä suinkaan 92-95 kg.

    Äänestä

  • vismutti kirjoitti:

    Kuuluuhan se. Naisilla vaan on hämärtynyt viimeisen 20 vuoden aikana aika helvetin paljon se, mikä on normaalia ja naisille kuuluvaa rasvaa ja mikä ei. Nimimerkkisi on "hoikkamuodokas", esim. eräs naiskaverini (165cm) pitkä kutsui itseään muodokkaaksi vielä siinä vaiheessa kun vaaka näytti 97 kg.

    Naisilla on enemmän rasvaa, mutta ei naiseus käy syyksi esimerkiksi 30 rasvaprosenttiin. Sinullekkin tiedoksi että miesten ja naisten "ihannearvon" ero on noin 7 %, joka ei selitä sitä että nykyajan muodokas nainen on 30 kg ylipainoinen. Jos naisen pituus on vaikka tuo 165 cm niin muodokas hän on varmaan noin 62-65 kg painoisena eikä suinkaan 92-95 kg.

    165cm on muodokas siinä 48-55kg. Jos on noilla kiloilla "lauta", niin tuskinpa kannattaa lihottaa tissinkasvun toivossa, kun ne "kurvit" tulevat todennäköisesti mahaan ja vyötärölle.

    172cm miehen valitusta pituudesta en ihan ymmärrä, kun muutamankin tuon pituisen ja.yhden 166-169cm pitkän kaverin tuntenut ja naisia on heilläkin ollut. Jopa paljon joillain. Varmaan tuo pituus vähän karsii potentiaalia, mutta kaikilla meillä on omat ongelmamme. Paitsi Kympillä.

    Voi olla "muodokas" ilman lisää kiloja..

    Toivottavasti Kymppi 165cm:nä ei vain ylitä tuota 55kg.a..

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    165cm on muodokas siinä 48-55kg. Jos on noilla kiloilla "lauta", niin tuskinpa kannattaa lihottaa tissinkasvun toivossa, kun ne "kurvit" tulevat todennäköisesti mahaan ja vyötärölle.

    172cm miehen valitusta pituudesta en ihan ymmärrä, kun muutamankin tuon pituisen ja.yhden 166-169cm pitkän kaverin tuntenut ja naisia on heilläkin ollut. Jopa paljon joillain. Varmaan tuo pituus vähän karsii potentiaalia, mutta kaikilla meillä on omat ongelmamme. Paitsi Kympillä.

    165/56 on kyllä kauhea läski:

    http://www.mdpub.com/wf/ladies/Galina2.jpg

    Äänestä

  • 55/165 max? kirjoitti:

    Mistä tuostakin ottaisi ne kolme kiloa pois... Tissit pois sekä perse? Taitaa mies32:n lapsifantasiat olla aika selvät..

    Se ei ollut mikään maksimiraja, vaan ainoastaan mitat, joissa niitä kurveja jo on jos on tullakseen. Ainakin itse tapailemillani n. 165cm naisilla on tuon 55kg:n jälkeen kasvaneet lähinnä läskit, eivätkä kurvit lisääntyneet mitenkään positiivisesti verrattuna läskiin väärissä paikoissa.
    Shakira on kyllä harvinainen poikkeus. Mutta 3kg lähtisi hänestäkin ilman, että laudaksi muuttuisi. Ja tuo taitaa olla raskauden jälkeinen painonsa, toisaalta löytyy tieto 48kg painosta, mikä onkin jo uskottavaa.
    Minua ihmetyttää miten kaukana todellisten naisten painojen ymmärtämisestä palstan kurpat ovat? Eilenkin luonani kävi kolme n.25v 165/48-56kg naista. Ihan terveitä, eivät anorektisia tai hysteerisiä treenin tai ruoan kanssa. Miten on mahdollista, että palstan läskit eivät usko tuollaisten naisten olemassaoloon, kun itse kohtaan vastaavia jatkuvasti?

    Naiset valehtelevat painonsa usein alakanttiin, kuten miehet pituuden yläkanttiin. Painon kanssa se onnistuu myös IRL paremmin kuin pituuden. Miehet eivät erota viittä kiloa suuntaan tai toiseen.

    Ja huom. olen sinulle ns. ihannemitoissa, en mikään läski. Mutta myös hoikemmasta päästä tuttavapiiriäni, jos en hoikin. Uskon sinun kirjoituksiasi seuranneena, että arvioit hoikkien naisten painot alakanttiin, koska luulet helposti n. 55 kiloista 50 kiloiseksi jne. Alle 50 kg naiset n. 165cm.ssä ovat oikeasti todella harvinaisia aikuisissa (yli 18v.) suomalaisissa naisissa, vaikka olisivat hoikkia kuin pajunvitsat.

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    No kun olen nähnyt ne painot vaa'allakin, mutta kaitpa naiset sitten silmänkääntötempuilla huijaavat siinäkin.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    No kun olen nähnyt ne painot vaa'allakin, mutta kaitpa naiset sitten silmänkääntötempuilla huijaavat siinäkin.

    Jaa sä käytät jokaisen naises vaa'alla. Se on tarkkaa puuhaa... :D

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    No kun olen nähnyt ne painot vaa'allakin, mutta kaitpa naiset sitten silmänkääntötempuilla huijaavat siinäkin.

    Esim. tämä Miss Helsinki-kandidaatti:

    http://www.biancaneve.fi/files/mh/mh-2-jenna-nakkula.jpg

    Jos et lunttaisi, ajattelisitko, että hän on 165 cm, 60 kg?

    Äänestä

  • 4ytrhghg5hgh kirjoitti:

    Jaa sä käytät jokaisen naises vaa'alla. Se on tarkkaa puuhaa... :D

    Eihän se väittänyt, että ne mitään sen naisia on.

    Äänestä

  • 4ytrhghg5hgh kirjoitti:

    Jaa sä käytät jokaisen naises vaa'alla. Se on tarkkaa puuhaa... :D

    No kyllä sitä pidemmässä ja joskus lyhyemmässäkin suhteessa tupataan jossain vaiheessa vaaka näkemään. Lisäksi suosin sillä tavalla tervepäisiä naisia, etteivät koe tarpeeksi valehdella painoaan. En ymmärrä mitä siitä hyötyisikään, kun ei se vie senttiäkään pois selluliittiä.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Esim. tämä Miss Helsinki-kandidaatti:

    http://www.biancaneve.fi/files/mh/mh-2-jenna-nakkula.jpg

    Jos et lunttaisi, ajattelisitko, että hän on 165 cm, 60 kg?

    No ei tuo paino mikään shokki ole, sen verran paksut reidet, eikä mikään rasvaton tapaus muutenkaan. Vatsaa ei varsinaisesti näy.
    Mutta mihin ihmeeseen pyrit näillä yksittäisillä ehkä yllättävän painavilla esimerkkitapauksilla?

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    No ei tuo paino mikään shokki ole, sen verran paksut reidet, eikä mikään rasvaton tapaus muutenkaan. Vatsaa ei varsinaisesti näy.
    Mutta mihin ihmeeseen pyrit näillä yksittäisillä ehkä yllättävän painavilla esimerkkitapauksilla?

    Tuossa kisassa oli tänä vuonna paljon painavampia fitness-naisia mukana ja nuo reidet ovat paksut treenaamisen tähden. Eli lihasten kasvattaminen lisää painoa, paino ei tarkoita aina läskiä.

    Jos esim. minä hoikkana naisena alkaisin treenata painoni nousisi.

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    Tuossa kisassa oli tänä vuonna paljon painavampia fitness-naisia mukana ja nuo reidet ovat paksut treenaamisen tähden. Eli lihasten kasvattaminen lisää painoa, paino ei tarkoita aina läskiä.

    Jos esim. minä hoikkana naisena alkaisin treenata painoni nousisi.

    Vai niin. Alahan ihmeessä.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Vai niin. Alahan ihmeessä.

    Ehkä alankin, enkä välitä silloin painoni nousemisesta vaan peilistä.

    Halusin vain havainnollistaa, että treenaaminen lisää myös naisen painoa, ei pelkästään miehen. En ole nyt varma, ymmärsitkö, toivottavasti, koska nyt häivyn :D

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Ehkä alankin, enkä välitä silloin painoni nousemisesta vaan peilistä.

    Halusin vain havainnollistaa, että treenaaminen lisää myös naisen painoa, ei pelkästään miehen. En ole nyt varma, ymmärsitkö, toivottavasti, koska nyt häivyn :D

    Hämmästyttävää.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    No kyllä sitä pidemmässä ja joskus lyhyemmässäkin suhteessa tupataan jossain vaiheessa vaaka näkemään. Lisäksi suosin sillä tavalla tervepäisiä naisia, etteivät koe tarpeeksi valehdella painoaan. En ymmärrä mitä siitä hyötyisikään, kun ei se vie senttiäkään pois selluliittiä.

    Oliko sinulla siis eilen vierailulla kolme exääsi, joiden nykyiset painot tiedät?

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Hämmästyttävää.

    Joten lopetahan läskittely naisen painon mukaan, netissä et voi tietää, onko kyseessä lihakset tai läski.

    Äänestä

  • hihiiiii kirjoitti:

    Joten lopetahan läskittely naisen painon mukaan, netissä et voi tietää, onko kyseessä lihakset tai läski.

    Ketäs nyt läskittelin? Onneksi netissä tietää kuitenkin henkisen painon.

    Äänestä

  • ;))) kirjoitti:

    Oliko sinulla siis eilen vierailulla kolme exääsi, joiden nykyiset painot tiedät?

    Paksuimman olen nähnyt vaa'alla, keskimmäinen on kertonut painonsa, silmämääräisesti laihimmasta en tiedä, palstalogiikalla hän on tietenkin painavin ja se keskimmäinenkin valehtelija sekä punnittu lihonut, niin että hupsis vaan saattavat olla jo 70-kiloisia kaikki. Kun ei mies vaan pysty arvioimaan kun ei.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Ketäs nyt läskittelin? Onneksi netissä tietää kuitenkin henkisen painon.

    Läskittelet välillä kaikkia yli 55 kiloisia, edes pituutta tietämättä, noin yleisesti ottaen.
    Sinun mielestäsi naisella ei saa olla habaa ja lihaksia, ok. Mutta turha lihaksikkaita läskeiksi on silti haukkua, kun se ei kerran ole läskiä.

    Äänestä

  • jjjjjjjonsu kirjoitti:

    Läskittelet välillä kaikkia yli 55 kiloisia, edes pituutta tietämättä, noin yleisesti ottaen.
    Sinun mielestäsi naisella ei saa olla habaa ja lihaksia, ok. Mutta turha lihaksikkaita läskeiksi on silti haukkua, kun se ei kerran ole läskiä.

    Yritähän toipua traumoistasi.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Yritähän toipua traumoistasi.

    Olet sikäli outo trolli, että jutuissasi ei ole logiikkaa. Useimmilla trolleilla sentään on jokin järjetön logiikka.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Yritähän toipua traumoistasi.

    Ihmisellä voi olla ihanteellinen paino, ei liian vähän eikä liian paljon. Joskus tietyissä painossa elämä on mukavampaa. Kun paino tippunut liian alas on tullut turvaton olo, tuntuu, että voi häipyä kokonaan. Oikea dematerialisointi.

    Äänestä

Omalla kohdallani ongelma on se, että ne jotka osoittavat kiinnostuksensa minua kohtaan ovat poikkeuksetta alle 170cm reippaasti :/ Olen 162cm pitkä ja tuntuu mahdottomalta löytää "normaali" pituista eli yli 170cm pituista miestämuualta, kuin varatuista..

Hyvä huomata että oikean pituisiakin miehiä on veilä "vapaalla" niin en heitä toivoa kaivoon ihan vielä =)

Äänestä

Minun mielestäni 170 cm ei ole lyhyt ainakaan, kun itse olen noin 161 cm pitkä. Sisareni mies on noin 170 cm pitkä ja jo kahden lapsen isä eli kyllä nuo lyhyemmätkin miehet pääsevät parisuhteeseen ja pukille. Siskoni on muuten 166 cm, joten kovin monta senttiä pituuseroa heillä ei ole. Silti heidän lapset ovat keskiarvoa pidempiä, joten vaikka mies olisi lyhyt, niin pojasta voi silti tulla pitkä.

Jos on joku ihanteesta poikkeava ominaisuus (miehillä pituus, naisilla paino jne), niin silloin pitää itse myös tajuta se, että ei välttämättä ole mahdollisuuksia saman tasoisiin kumppaneihin kuin jos olisi itse siltäkin osin ihannemitoissa (esim. pituuden ja painon osalta). Tämä on aika karua, koska voi olla, että mies tai nainen on muuten ihan täydellinen ja ihana, mutta sitten vain se yksi ominaisuus vetää tasoa alaspäin reilusti.

Ohjeeni on se, että ole rohkeasti oma itsesi. Nuoret naiset ovat itsetunnoltaan vielä niin alkutekijöissä, että he eivät ehkä uskalla rohkeasti valita sitä, mikä tuntuu hyvältä, vaan katsovat liikaa ulkonäköä. Vielä pahempi tilanne on nuorilla miehillä, jotka tuntuvat joskus katsovan naisissa_pelkästään_ulkonäköä. Mutta tosiaan kannattaa myös sitä omaa naismakua miettiä, että onko vaatimukset naisen ulkonäön suhteen liian kovat.

Äänestä

Itse miehenä/170cm olen sujut itseni kanssa, silti monesti baareissa pitemmät miehet tulevat minulle pullistelemaan vaikka oma käytös olisi normaalia. Tuntuu että pituuteni on enemmän heille ongelma kuin minulle. Olettavat varmaan helpoksi uhriksi jolle voi todistella omaa miehisyyttään....

Äänestä

Minä olen saman pituinen ja sekä lyhemmät, pidemmät, että samanpituiset naiset ovat osoittaneet kiinnostusta. Naiset käyttävät pituuttasi vain helppona tekosyynä, sinussa on jotain muuta pielessä.

Äänestä

Mielestäni sopivan mittainen :)

Äänestä

Minä kiinnitän huomiota ihmisten pituuteen aika usein, koska olen itse aika erikoisen pituinen. Kumppanin löytyminen on harvoin kiinni pituudesta, kyllä siinä parinmuodostuksessa on ihan muista asioista kyse. Muun muassa minä olen ollut kovin ihastunut pariinkin ihmiseen, jotka ovat perinteiden mukaan minulle muka sopimattomia.

Naapurini muuten on noin 165-senttinen mies, ei mikään komistus kasvoiltaankaan. Hänellä on vaimo (yhtä pitkä) ja kolme pikkupoikaa. Varmasti hänestäkin on aikoinaan tuntunut pahalta, mutta silminnähden ei enää.

Äänestä

Ompa ollut tyhmä nainen.

Äänestä

Pituuskompleksi menee iän myötä ohi. Lohduttaudu sillä.

Äänestä

Minäkin olen 24-vuotias mies ja vain 174cm pitkä tai "lyhyt" kuinka se nyt sitten pitäisikään sanoa. En tosin ole ujouteni takia uskaltautunut yksillekkään treffeille elämi aikana, eikä noita mahdollisuuksia varsinkaan ujolle miehelle mistään itsestään tule. Taitaa olla toivo menetetty minunkin osaltani jo aikoja sitten.

Ei minulla ole edes kaverinaisia joiden kautta voisin tutustua mahdollisiin kumppaniehdokkaisiin. Kaverimiehillä taas ei tee mitään jos hekin ovat lähes yhtä saamattomia ja myös hieman ujoja naisten suhteen. Varmaan on viimeistään 30-vuotiaana hirtettävä itsensä.

Äänestä

Olen rakastunut 172 cm..seurustelevaan sinkkumieheen. Söpö ja suloinen kuin rusina, just sopivan kokoinen tälläiselle kääpiölle, mutta pentele vieköön, joku muukin Tuhkimo on huomannut miten ihana hän on. En ehtinyt ajoissa :/

Äänestä
  • Seurusteleva sinkkumies? Eikö noi kaksi sanaa oo vähän ristiriidassa keskenään..?

    Äänestä

  • sdgsdgsdgdg kirjoitti:

    Seurusteleva sinkkumies? Eikö noi kaksi sanaa oo vähän ristiriidassa keskenään..?

    Niin, oli vapaa tavatessamme, mutta luuli minua varatuksi ja alkoi deittailemaan muita, nyt taitaa seukata jonkun Tuhkimon kanssa :/

    Äänestä

  • lottamari<3 kirjoitti:

    Niin, oli vapaa tavatessamme, mutta luuli minua varatuksi ja alkoi deittailemaan muita, nyt taitaa seukata jonkun Tuhkimon kanssa :/

    Luulen että minunkin ihastus on siinä 172cm paikkeilla. Itse olen 165cm nainen, ja mies on minua ehkä yli 5 mutta varmasti alle 10cm pidempi. Enpä ole kysellyt tarkemmin pituudesta, eikä numerot kiinnostakkaan. Hän on juuri sopiva:)

    Äänestä

Hankit vaan helevetistä rahaa ja kuuluisuutta niin on ihan sama minkä pituinen olet. Tai toinen vaihtoehto on että keskityt lyhyisiin naisiin joille sinä olet suhteellisen pitkä.

Äänestä

Taas sama ~ 190cm pitkä mies copy/pastettanu tuon saman viestin. Taitaa olla paha kompleksi kun ei saa naista vaikka on pitkä :D

Jos pituus olisi joku tietty tekijä kaikkien tekijöiden joukossa niin ei täällä olisi sinkkuja pitkiä miehiä ja varattuja lyhyitä miehiä.

Äänestä
  • Keitä lyhyitä varattuja miehiä täällä sitten kirjoittelee?

    Äänestä

Haet lisäsentin tai pari kenkien paksummista pohjista ja pohjallisista sekä hieman korkeammalla hiustyylillä.

Äänestä

Ite olen 28v ja noin 175cm. Olen huomannut että yhä useammat nuoret tytöt ja pojat ovat minun pituisiani.. Siis sellaiset jätkät joilla ei vielä ole edes äänenmurros tullut, ovat muutamia senttiä pidempiä. Syö miestä hieman.

Äänestä

Ei 172 cm ole mitenkään poikkeuksellisen lyhyt, joten kyse lienee muusta kuin pituudestasi, jota käytetään tekosyynä, kuten on tapana.

Esim. minulla on itseäni pitempi nainen.

Äänestä

No kasvakaa miehen kokoisiksi niin ei tarvitse täällä itkeä!Kääpiöt!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

172 cm kirjoitti:

Olen itsestäni huolta pitävä 24-vuotias mies, kaikki muut osa-alueet elämässä ok, mutta naisrintamalla on täysin onnetonta. Olen sosiaalinen ja kaverityttöjä on myös kaveripiirissä, mutta mitään vakavampaa ei ole koskaan ollut, eikä taida tulla. Treffeillä olen käynyt useampaan otteeseen, mutta homma tyssää poikkeuksetta pituuteeni, joka on 172cm (eli en ole edes mitenkään sairaalloisen lyhyt). Juuri hetki sitten nainen sanoi face-to-face ettei seurustelu tule onnistumaan pituuteni takia ja nyt ne viimeisetkin itsetunnon rippeet lentelevät pois. Tottakai tekisin duunia sen eteen että olisin pidempi, mutta kun noihin perittyihin geeneihin en voi mitenkään vaikuttaa. Nyt loppuu osaltani kumppaninhaku kokonaan, ennenkuin vedän itseni köyden jatkeeksi, tuntuu vaan niin helvetin pahalta. Pitäisi vaan keksiä, mitä tällä yksinäisellä loppuelämällä tekee. En edes tiedä miksi mä tänne kirjoittelen, kai tässä jotain lohtua yritän jostain saada, aivan sama.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu