Haluaisin kertoa oman tarinani ja saada vertaistukea ja hyviä neuvoja kuinka selvitä tilanteestani eteenpäin.
Seurustelin 5 vuotta poikaystäväni kanssa kunnes sain viikonlopuuna tietää hänen pettäneen minua. Hän oli siis harrastanut seksiä toisen naisen kanssa paria kuukautta aiemmin lisäksi olivat tapailleet ainakin yhden kerran sen jälkeen ja suunnitteleet mm. yhteisiä lomareissuja. Itse hän ei aluksi myöntänyt mitään. Sorruin hänen kännykkänsä urkkimiseen josta kaikki paljastui. Lopulta hän myönsi kaiken. Uskomatonta minulla oli ollut rankka vuosi ja alakuloa ennen pettämistä rakkaan mummoni poismenon vuoksi ja hän tiesi että olen maassa ja kykeni pettämään,silti sanoo rakastavansa. Aika ristiriitaista. Pettämisen syy kuulema oma huono olo suhteessa ja se ettei pysty puhumaan kenellekkään meidän vaikeuksista,
Pitkään meillä oli mennyt huonosti noin vuosi ennen tätä pommia, yritimme jatkuvasti pelastaa suhdetamme josta olimme oikeastaan molemmat jo toinen jalka ulkona. Se että suhteessamme meni huonosti johtui siitä kun mieheni ilmoitti kuin salama kirkkaalta taivaalta että ei ehkä koskaan halua lapsia. Siolloin ensimmisen kerran hän veti maton jalkojeni alta ja nyt pettämisen jälkeen toisen kerran. Mieheni käytös muuttui juuri pettämiseen ajankohdalla todella eteentyväksi ja töykeäksi minua kohtaan. Olimme miettineet jo jonkun aikaa eroa mutta toisaalta halusimme jatkaa yhdessä.
Olen niin vihainen,pettynyt ja surullinen kaikkeen. Kuinka hän saattoi tehdä niin vaikka meillä ei ollut helppoa, rakkautta kuitenkin oli tai ainakin hän sanoo että rakastaa minua. Itse en olisi ikinä kyennyt pettämään häntä. Kieltäydyin jopa useasta kahvikutsuista muilta miehelti seurusteluni takia. Tunnen tästäkin itseäni kohtaan vihaa ja tyhmyyttä. Samaan aikaan hän on harrastanut seksiä toisen kanssa kun itse kieltäytynyt kahvitelusta!! turhauttavaa..
No pettämisen tultua ilmi jätin poikaystäväni. Nyt olen ollut pari päivää yksin kotona ja kauheat ajatukset takaisin ottamisesta ovat salakavalasti tulleet mieleeni. Ruokahalua ei ole ollenkaan ja yöt unettomia. Rakastan häntä yhä ja ikävöin. Emme ole jutelleet tapahtuman jälkeen. En tiedä tulisiko hän takaisin vaikka pyytäisin. Toisaalta en ole valmis elämään epätietoisuudessa kokoajan,tulisko elämästä jatkuvaa kyttäystä ja epäilyä aina kun hän lähtisi johonkin tai kännykkään tulisi viesti yms..Toisaalta ajattelen niin että en tämän jälkeen voi enää luottaa kehenkään mieheen joten olisiko sama jatkaa petturin kanssa. Ja onko yksinjääminen ilman tämän miehen rakkautta paljon kamalampaa kuin hänen kanssaan jatkaminen. Meillä on takana kuitenkin pitkä,antoisa ja rakkauden riittoisa historia ennen vaikeuksia :(
Olen umpikujassa. Kertokaa omia kokemuksianne ja neuvoja miten selvitä eteenpäin pimeyden keskellä.
Seurustelin 5 vuotta poikaystäväni kanssa kunnes sain viikonlopuuna tietää hänen pettäneen minua. Hän oli siis harrastanut seksiä toisen naisen kanssa paria kuukautta aiemmin lisäksi olivat tapailleet ainakin yhden kerran sen jälkeen ja suunnitteleet mm. yhteisiä lomareissuja. Itse hän ei aluksi myöntänyt mitään. Sorruin hänen kännykkänsä urkkimiseen josta kaikki paljastui. Lopulta hän myönsi kaiken. Uskomatonta minulla oli ollut rankka vuosi ja alakuloa ennen pettämistä rakkaan mummoni poismenon vuoksi ja hän tiesi että olen maassa ja kykeni pettämään,silti sanoo rakastavansa. Aika ristiriitaista. Pettämisen syy kuulema oma huono olo suhteessa ja se ettei pysty puhumaan kenellekkään meidän vaikeuksista,
Pitkään meillä oli mennyt huonosti noin vuosi ennen tätä pommia, yritimme jatkuvasti pelastaa suhdetamme josta olimme oikeastaan molemmat jo toinen jalka ulkona. Se että suhteessamme meni huonosti johtui siitä kun mieheni ilmoitti kuin salama kirkkaalta taivaalta että ei ehkä koskaan halua lapsia. Siolloin ensimmisen kerran hän veti maton jalkojeni alta ja nyt pettämisen jälkeen toisen kerran. Mieheni käytös muuttui juuri pettämiseen ajankohdalla todella eteentyväksi ja töykeäksi minua kohtaan. Olimme miettineet jo jonkun aikaa eroa mutta toisaalta halusimme jatkaa yhdessä.
Olen niin vihainen,pettynyt ja surullinen kaikkeen. Kuinka hän saattoi tehdä niin vaikka meillä ei ollut helppoa, rakkautta kuitenkin oli tai ainakin hän sanoo että rakastaa minua. Itse en olisi ikinä kyennyt pettämään häntä. Kieltäydyin jopa useasta kahvikutsuista muilta miehelti seurusteluni takia. Tunnen tästäkin itseäni kohtaan vihaa ja tyhmyyttä. Samaan aikaan hän on harrastanut seksiä toisen kanssa kun itse kieltäytynyt kahvitelusta!! turhauttavaa..
No pettämisen tultua ilmi jätin poikaystäväni. Nyt olen ollut pari päivää yksin kotona ja kauheat ajatukset takaisin ottamisesta ovat salakavalasti tulleet mieleeni. Ruokahalua ei ole ollenkaan ja yöt unettomia. Rakastan häntä yhä ja ikävöin. Emme ole jutelleet tapahtuman jälkeen. En tiedä tulisiko hän takaisin vaikka pyytäisin. Toisaalta en ole valmis elämään epätietoisuudessa kokoajan,tulisko elämästä jatkuvaa kyttäystä ja epäilyä aina kun hän lähtisi johonkin tai kännykkään tulisi viesti yms..Toisaalta ajattelen niin että en tämän jälkeen voi enää luottaa kehenkään mieheen joten olisiko sama jatkaa petturin kanssa. Ja onko yksinjääminen ilman tämän miehen rakkautta paljon kamalampaa kuin hänen kanssaan jatkaminen. Meillä on takana kuitenkin pitkä,antoisa ja rakkauden riittoisa historia ennen vaikeuksia :(
Olen umpikujassa. Kertokaa omia kokemuksianne ja neuvoja miten selvitä eteenpäin pimeyden keskellä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Uskon sinun toimineen oikealla tavalla jättämällä poikaystäväsi .
Olitte vaivaiset 5 vuotta yhdessä ja sillä aikaa ehti jo pettää .
Tulevaisuus tämän poikaystävän kanssa olisi rakkaudesta huolimatta
melko lailla miehen tekemisten varasssa .
Onhan teillä vakava ongelma jo lasten hankkimisen suhteen.
Tuskin kestää taholtasi lapsettomuutta .
Mies ei milläänpysty toteuttamaan sinun toiveitasi lapsista tai uskottomuudesta .
Mitä jää jäljelle .
Rakkauden tunne miestä kohtaan .
Riittääkö tämä sinulle ?
Anna ajan kulua, kyllä se siitä vaikka aluks vaikeaa onkin. Itkeminen helpottaa, kunnes ei enää itketä niin usein ja sitten jossain vaiheessa huomaat, että et ajattele häntä enää niin usein ja sitten onkin aika jo uudelle suhteelle. Sit vielä, ole onnellinen ettei niitä lapsia ole tullut, saat ihan vaan aatella nyt ittees.
Ja kun murheet on murehdittu ja haavat nuoltu, voi jatkaa eteenpäin kaikessa rauhassa ympärilleen katsellen - jossain on se mies, joka haluaa lapsia eikä petä.
Hei aloittaja! Mä seurustelin myös aika kauan yhden miehen kanssa, asuttiin yhdessä ja mentiin kihloihin. Mulle kihloihin meno ei ollut mikään pikku juttu, koska olen niin vanhoillinen, että oon aina aatellu olevani kihloissa vain kerran elämässäni ja sehän tarkoittaa naimisiinmenoa. Mies sairastui (sitä ei silloin vain vielä siihen aikaan kukaan tiennyt, en edes minä tajunnut) ja petti perhetutun kanssa! Ja tämä perhetuttu vain nauroi päin näköä. Erohan siitä tuli ja mä masennuin aika pahasti joksikin aikaa. Tuntui siltä etten voi koskaan enää luottaa kehenkään, mua etosi kaikki niiden teot, en syönyt, mutta nukuin senkin edestä. Oisin voinu nukkua melkein vuorokaudet läpeensä. Sitten musta tuli hemmetin kiukkunen ja kireä. Oli ihan sama mitä muut mulle puhui, niin aloin samantien itkemään kiukusta ja raivostuin. Mulla todettiin keskivaikea masennus. Samassa myllerryksessä menin "antamaan anteeksi" tälle pässille sen petturuuden ja seurustelimme vielä jonkin aikaa. Ajan kanssa kuitenkin mun tunteet kuoli sitä kohtaan pikkuhiljaa. Kun toisen luottamus petetään kerran noin pahasti, ei takaisinpääsyä ole, ei ainakaan mun mielestä.
Tästä kaikesta on aikaa nyt jo jokunen vuosi ja voin sanoa, että juuri nyt mä olen tosi onnellinen, että lopulta pääsin eroon tosta tyypistä lopullisesti. Eipähän se oo ansainnu mun rakkauttani, eikä pääse mua enää pettämään :) Ja heh, olen tällä hetkellä korviani myöten ihastunut. Eli se luotto miehiinkin palautuu ajan kanssa. Ei ne kaikki ole samasta puusta veistettyjä!
Tuli taatusti sekavaa tekstiä, mutta mun pointti oli, et vaikka nyt tuntuiskin niin toivottomalta, niin älä ota sitä takaisin, keskity nyt itseesi ja hyvinvointiisi. Sä et halua tarpoa sitä taivalta vuosia, kun et pysty luottamaan toiseen. Se ei ole sen arvosta ja ennenkaikkea se tulee syömään vaan sua itseäs ja suurella todennäkösyydellä se tulee pettämään sua toistekkin, koska aita on nyt paljon matalampi.
Kaikkea hyvää!
Olet toiminut aivan oikein.
Ensinnäkin: lasten hankkimisesta on oltava samaa mieltä. Jos haluat lapsia, niin sinulla on oltava mies, joka myös haluaa lapsia. Ja tämä, ehkäpä liiton tärkein asia on parasta keskustella seurustelun alkuvaiheessa täysin selväksi.
Toiseksi: ihminen, joka tuossa tilantessa (tai ylipäätään) pettää, ei ole kypsä parisuhteeseen! Älä ikimaailmassa jatka hänen kanssa ainakaan noin vain; älä "ota takaisin". Anna ajan kulua ja, mikä kaikkein tärkeintä, hänen on osoitettava, että katuu (ja haluaa lapsia) ja hänen on haluttava hyvittää tekonsa. Vaikka sitä tekoa voikaan hyvittää, niin hänellä täytyy olla siihen voimakas, omantunnon ajama halu ja pyrkimys. Kaikissa uskottomuustilanteissa tuo on ainoa tie siihen, että suhde voi jatkua (ja ettei uskottomuus uusiudu)
Kiitos kaikille kannustavista viesteistä.
Juttelimme tänään pitkään kun mies tuli käymään yhteisessä kodissamme.Mies ilmaisi mielipiteensä haluta erota jo kauan huonosti menneestä suhteestamme. Eikö minun pitänyt olla se petetty ja jättäjä mutta olinkin petetty ja takaisin ruiputtaja.
Tunnen olevani tyhmä ja epätoivoinen Vaikka järki sanoo että mitään tästä ei tule ja tämä ei voi jatkua niin silti irti päästäminen tuntuu niin raastavalta ja hankalalta. Kumpa olisi edes pieni toivon kipinä yhteisestä elämästämme ajattelen ja taas toisaalta tiedän että meistä kumpikaan ei kykene enää motivoitumaan suhteen jatkamiseen millään tapaa.Olen ajatusteni kanssa täysin umpikujassa.Miksi tämä on miehelle noin helppoa,huijaako rakastavansa kerta kykenee pettämään ja tästä noin vain järjellisestä syistä lähtemään. Henkisesti vahvempi hän ei voi olla koska eksyi omaa huonoa oloaan petturuuden tielle..En tiedä..Itsensä arvostaminenkin on kadonnut minulta.Mies voisi varmaan tehdä vielä mitä tahansa jatkossa ja tunteeni eivät silti kuolisi häntä kohtaan. Muistot yhteisistä viimeisistä hyvistä hetkistä ennen huonoja aikoja vievät tilan järjeltäni.Onko muilla samoja kokemuksia? Kuinka päästä jatkamaan omaa elämäänsä ajattelematta joka päivä muistoja ja myös sitä näkyä silmissä miehestä ja vieraasta naisesta.
Tänään sain vielä kaiken kukkuraksi tietää että mies on salannut sairastaneensa klamydiaa eikä tullut mieleenkään kertoa minulle.Oli aloittanut jo lääkityksenkin tautiin Tämän uutisen kuultuani heitin hänet pellolle ja aloin järjestelmään käytännön asioita asunnon yms suhteen.Toivottavasti viha,syyllisyys,rakkaus,epätoivo ja masennus väistyvät jossain vaiheessa tieltä.