Olen loukannut erästä miestä erittäin pahasti. Satuttanut ja tiedän, että hän kärsii. Hän oli todella loukkaantunut ja vihainen minulle.
En ole pettänyt sen varsinaisessa merkityksessä, mutta luottamuksen olen pettänyt täysin. Olin itse vihainen ja loukkaantunut ja halusin satuttaa takaisin.
En uskalla pyytää anteeksi, pelkään, että hän edelleen on raivoissaan.
Mitä minä teen? Kirjoitanko kirjeen jossa sydämestäni pyydän anteeksi? Vai pitääkö odottaa.. en tiedä yhtään onko hän jo rauhoittunut yhtään, epäilen, mutta en tiedä.. Onko parempi jo näin heti pyytää anteeksi vai annanko hänen olla rauhassa vielä vai ikuisesti? Neljä päivää ollut hiljaiseloa nyt tapahtuneen jälkeen.
En ole pettänyt sen varsinaisessa merkityksessä, mutta luottamuksen olen pettänyt täysin. Olin itse vihainen ja loukkaantunut ja halusin satuttaa takaisin.
En uskalla pyytää anteeksi, pelkään, että hän edelleen on raivoissaan.
Mitä minä teen? Kirjoitanko kirjeen jossa sydämestäni pyydän anteeksi? Vai pitääkö odottaa.. en tiedä yhtään onko hän jo rauhoittunut yhtään, epäilen, mutta en tiedä.. Onko parempi jo näin heti pyytää anteeksi vai annanko hänen olla rauhassa vielä vai ikuisesti? Neljä päivää ollut hiljaiseloa nyt tapahtuneen jälkeen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Anna olla rauhassa vaan. Ikuisuus kuulostaa hyvältä. Temppuilisit jatkossa samalla tavalla ja mies tietää sen.
Kunhan ensin rauhotutte molemmat, niin pyydä miestä keskustelemaan. Puhutte asiat selväksi ja jos tuntuu siltä, niin pyydä anteeksi, tai ainakin pahoittele tapahtunutta.
Aina kannattaa ns. siivota pöytä. Muuten nuo ongelmat jää vaivaamaan mieltä.
Pahoittelu on kyllä parempi, kuin anteeksipyyntö. Turha sitä on pyydellä kun anteeksi saa jos on saadakseen pyysi tai ei.
Homma lähtee siitä, että saadaan kummatkin keskustelemaan. Katsoo sitten mihin suuntaan se keskustelu kulkee. Sopivan tilanteen tullen myöntää tehneensä väärin ja pahoittelee sopivalla katsomallaan tavalla.
Mikäli mies loukkas ekaks. Älä pyydä.
tai
Mikäli mies loukkas sua ekaks, pyydä ja katso milloin mies pyytää loukkaustaan anteeks.
Mä ymmärsin miehen ekaks ja sai samal mital takas. Ny mies leikkii marttyyrii.
Ihme juttu että kaikki osaavat riidellä neuvomatta, mutta ei osata tehdä sovintoa ellei joku käy näyttämässä miten se tehdään.
ANTEEKSIPYYNTÖ on todellakin taito ja lahja.
Aloita jo tänään
Kirje olisi ihan p..a idea, mies saattaisi heltyä ja antaa jopa anteeksi loukkauksesi. Paljon parempi on odottaa ja katsoa ryömiikö mies pyytämään anteeksi lapsellista käytöstään.Pelkosi on ihan hyvä peruste sille että toinen saa kärsiä tuskissaan vielä ainakin muutaman päivän, vielä parempi jos vaikenet ikuisesti niin saapahan sitten ihmetellä h-moilasena maailman menoa ja naisia ylipäätään.
Rakas saat anteeksi!
Älä pyydä, hän katsoo ettei hän toiminut väärin kun loukkasi sinua ja sama peli tulee jatkumaan, mies loukkaa sinä hiillyt, annat takaisin ja pyydät anteeksi. Hän ei.
Niin toki olisi helpompi mennä moiset arviot antamaan, jos tietäisi mitä mies on tehnyt ja millainen se temppu oli jolla on takaisin annettu.
"En ole pettänyt sen varsinaisessa merkityksessä, mutta luottamuksen olen pettänyt täysin. Olin itse vihainen ja loukkaantunut ja halusin satuttaa takaisin."
Saa luvan olla ollut ukolta jonkunmoinen temppu, että nyt runontajaa kuuntelisin, jos tuo oli vastareaktio.
Varsinaisessa merkityksessä...
Toisaalta jos ukon temppu ei ollut niin sanotusti mitään. Niin runontajan neuvo on kyllä oikea, tuon ekan vastaajan periaatteella.
Joka tapauksessa. Ei pidä pyytää.
No kumpi aloitti loukkaamiset vois kerätä ittensä ja nöyrtyä anteeksi pyynnön verran. Älytöntä jurottaa jos kuitenkin sopia haluaa.
Eikö tuo nyt riipu vähän siitä mitä on tapahtunu.
Kun eihän tässä ole mitään hajua, että onko ukko ensin sanonu jotain tyhmää ja muija sit käyny nuoleskelemassa kostoksi sen veljen kanssa.
Ei mitään tietoa.
Joo tarttis olla sellainen omatunto, jonka avulla rehellisesti hoksata jos itse on ollut alullepanija. Eli kyllä.
Eeeh... Eli kaikki teot toisen osalta on automaattisesti anteeksiannettavia, jos on itse ollut alullepanija asiassa, oli se alku mikä vaan pikkujuttu? Tai siis ihan vaan se alulle pano tekee sen, että on anteeksipyyntövastuussa.
Sitäkö sinä yrität sanoa. Vai siis hä.
No jos sopia haluaa, niin pitäis osata sekä antaa että pyytää anteeksi. Eri asia jos ei halua enää olla väleissä, voi jatkaa vaikka mykkäkoulua. Viisanta tietysti olisi kun osaisi elellä niin ettei anteeksi tarvi pyytää. Joskus kuitenkin tulee tilanteita että sekin taito on hyvä olla olemassa. Ei kaikki teot suinkaan ole anteeksi annettavia, mutta jos kumpikaan ei tee aloitetta asian hyväksi ei voi koskaan tietää.
Ja kyllä mä ainakin olen joskus nöyrtynyt pyytämään toiselta ensin anteeksi, vaikka se toinen mun mielestä oli itse ensin syypää siihen välikohtaukseen josta se eripura tuli. Ihan vaan siksi, että haluan jatkaa elämää eteenpäin ilman kaunaa. Eli joskus olen luopunut ylpeydestäni rauhan vuoksi.
Siis. Jos miehes sanoo sua vitun idiootiksi ja menet kostoksi panemaan naapurin perttiä.
Niin kokisit sen anteeksi pyynnön olevan yhä edelleen miehes homma ensin.
Koitin vastata, mutta mun viesti katosi johonkin bittiavaruuteen eli uusiksi. Tossa kohtaa olisi ihan hyvä olla sitä tilannetajua ja omaatuntoa. Fiksu ihminen ei nimittele toista ainakaan jatkuvasti vitun idiootiksi tai muuksikaan. Jos toinen on idiootti, niin ehkä siitä suhteesta "idiootin kanssa" kannattaa luopua ajoissa. Eikä jatkaa nimittelyllä. Mutta joo heikompi saattaa jopa lähteä pettämään alituisen nimittelyn takia. Fiksumpi tietysti sanoisi jo heti, että olet anteeksi pyynnön velkaa nimittelyistäsi, eikä menis pettämään.
Mun mielestä ongelmia ei ratkota lisäämällä niitä. Pettäminen olis vain ongelmien lisäämistä.
Tietynlainen vastuu on kuitenkin molemmilla. Kunnioittaa toista sen verran ettei lähde nimittely linjalle ja toisen aliarvioimiselle, eikä kostoksi pettämään. Eroaa sitten järkenään, jos on niin vitun vaikeeta kestää toisiaan.
Mutta vielä sen verran, että anteeksi pyytäminen on mun mielestä jo ele siitä, että kykenee miettimään omia tekojaan. Tajuamaan ettei aina toimi oikein ja pystyy myöntämään sen. Tietysti jatkuva anteeksi pyytely taas kertoo juuri päinvastaista. Mutta noin niinkus terveellä omalla tunnolla varusteltu ihminen kykenee kyllä tiedostamaan omatkin mokansa ja kykenee pyytämään anteeksi, jos on toista kohtaan ollut kohtuuton ja tajuaa loukanneensa.
Egoistit ja heikolla itsetunnolla varustellut taas syyttää aina muita. Yleensä näin.
No jos se ei oo alituista... Vain se yksi kerta.
Kunhan nyt yritin sitä sanoa, että ei se anteeksipyyntö mielestäni jää "aloittajan" vastuulle sitten aina. Tai ainakaan sitä voi heiltä odottaa. Se riippuu se riippuu.
Joo tajuan. Alullepanijana nyt meinaan sitä, että jokainen paska keitto saa jostain aina alkunsa. Joka sitten etenee sysäyksittäin, jos ollenkaan. Mun mielestä toki kans riippuu tilanteesta ja asioista joista on kyse. Vaikken pidä mahdottomana sitäkään, että anteeksi voi siltikin pyytää, vaikkei aina se oma teko olisikaan se pahin kaikista toista kohtaan tehdyistä.
Tossakin kohtaa voi kuitenkin pyytää anteeksi nimittelyään, mutta todeta perään ettei se kuitenkaan pettämistä oikeuttanut. Erota tai antaa anteeksi se toisen pahempi vastapallona heitetty teko. Kuitenkin tajuten että sillä mitä suustaan ulos laskee on seurauksia. Ei kannata aina sylkeä päin kaikkea mitä sillä hetkellä kiukuissaan ajattelee. Vaikka nimittely olis pienempi paha, sitäkin voi silti katua ja anteeksi pyytää. Voi kuitenkin katua sanojaankin, josta juttu saattoi saada kimmokkeen, vaikkakin ihan kohtuuttoman koston muodon pettämisen sanoista. useimmilla on varmaan vertailussa se kumpi teki pahemman rikkeen toista kohtaan, se pyydelköön anteeksi. Mulla taas asiaan vaikuttaa aina kokonaisuus ja omat toimeni, vaikka toinen olis toiminut muakin tyhmemmin. Mua voi silti harmittaa ja pyydän anteeksi.
Tollasessa tilanteessa itse luultavasti pyytäisin anteeksi (jos olisin kumpi osapuoli tahansa), mutta en kuitenkaan varmaan hyväksyisi pettämistä vastaiskuna. Liian överi vastapallo.
Niin no erota tietenkin, sillä eihän siitä tule mitään jos toisen reaktiot on sellaisia. Ei se silloin olisi pettänyt sen loukkauksen takia, vaan koska halusi pettää ja nyt oli joku asia jolla sitä muka itselleen pyhitti. Ja siksi moisessa tapauksessa ei kukaan anteeksi pyytelemään tietenkään päädy. Miksi sitä pyytäisi anteeksi ja sitten toteaisi moro. Mikään kohteliaisuus sääntö kun ei siinä kohtaa ole tarpeen.
Sinä olet kuin Äiti Teresa, ainakin näin teorioidessasi asiaa. Pyytäisit anteeksi jopa siltä naapurin Pirkkoa viihdyttäneeltä ukolta... Siis jos nyt leikitään että äiti Teresa ei ollut vastenmielinen paskiainen, vaan hyvä ihminen.
Minä en perkele siinä kohtaa sanoisi sille ihmiselle enää ikinä sanaakaan, jos nyt en joku kerta siinä lähiaikoin kännipäissäni lähettäisi jotain ala-arvoista tekstaria, jossa vähän puran mieltäni.
Mut tämä nyt turhaa teoriointia. Ja aamutoimet jatkuu.
No en koe olevani Äiti Teresa, vaikka pyytäisin anteeksi sanojani toisen petettyä mua. Koen vain olevani pahoillani omalta osaltani, mutta tiedän ettei impulsiivisen pettäjän kanssa elämä voisi jatkua. Toisaalta nimittelykin kertoo impulsiivisuudesta. Toisella kuitenkaan ei ole moraalia, vaan tosiaan tekosyy pettää. Jos ei tekosyy niin ainakin harkitsematon luonne.
Voihan olla, että haukkuisin vähän lisääkin. :)
Hehe... Ja maailmassa on monta ihmistä, jotka eivät joskus vihaisena sanoisi pahasti jopa ihmiselle jota rakastavat.
Toisaalta, mulla on nykyisin kyky erotella järki ja tunteet. Kohdassa jossa koen toisen satuttaneen mua liikaa, otan järjen käteen ja tapan ne ylipursuavat tunteet äkkiä. Mulla toimii pää jotenkin noin kaikissa äkkinäisissä kriisitilanteissa. En järkyty enkä suutu, pidän itteni kasassa. Toimin järkevästi ja harkitusti, sitten myöhemmin voi ketuttaa vaikka todennäköisesti enemmän se, että tuli törmättyä epärehelliseen ihmiseen kuin se ettei se rakastakkaan/arvosta juuri mua.
Itekseni voin sitten miettiä kaikenlaista, mutten mä viitsi sitä taakse jätettyä enää kaivella enkä jatkaa. Elämä jatkuu.
Epäilen. Kyllä mäkin sanon pahasti, mutta rakastamaltaan ihmiseltä anteeksi saaminen on useinmiten tärkeämpää kuin se itse pyytäminen. Kai se on yksi tapa saada itselleen hyvä omatunto, kun toimii niin kun reiluksi katsoo. Siis tää anteeksi pyytäminen. Ei jää kalvamaan, miksen sanonut tai tehnyt. Kai mä koen olevani reilu, kun ilmaisen vilpittömän pahoillani olemisen. Huvikseen en kyllä anteeksi pyydä mäkään. :)
Ärsytti suunnattomasti, kun yksi tyyppi joskus sanoi opettavansa lapsilleen että anteeksi pyytäminen on sana jolla pääsee läpi tukalien tilanteiden. Siis ei oikeesti oo ees pahoillaan, mutta pääsee vaan kuin koira veräjästä.
Tajusin just olleeni osallisena tapahtuma kuvioissa, jotka sijoittuu sopivasti 4 päivää tätä postia ennen. Johon tämä sopisi aika hyvin. Siltä varalta, että tämä olisi se tapaus, niin joo sinun hommasi on pyytää anteeksi, mutta vain jos juttu on oikeasti jatkamisen arvoinen.
Olette varmaan jo selvittäneet asian jotenkin, koska olet kirjoittanut tuon eilen. Eli olleet hiljaiseloa mahdollisesti jo viisi päivää.. Ei onnistuis multa.
Mutta minusta voit pyytää sydämestäsi anteeksi, jos koet tehneesi jotain loukkaavaa. Se ei kuitenkaan pyyhi pois sitä, jos mies on tehnyt jotain vastaavaa sinulle ja voit sen myös kertoa, jos et anna sitä hänen tekemääsi anteeksi. Eli asia ei ole sillä kuitattu.
Minusta aina kannattaa pyytää anteeksi, jos katuu. Mutta kaikkea ei tarvitse antaa anteeksi. Siispä miehesikään ei tarvitse antaa anteeksi, jos ei pysty.
Ja tämä nyt ihan arvailulla vastattu, koska en oikein osaa kuvitella, mistä kummankaan kohdalla on kyse. Enkä tiedä, kuinka "tasa-arvoisen" kamalia teot olivat.
Eikös yyberi ole muka koskaan ole ollut päivien mykkäkoulussa esim. mustis-draaman takia?!!
Ai mustis-jutuistako tässä oli kyse?
Tota, mun mustasukkaisuus-draamoista, puolin tai toisinkaan, on ainakin muistaakseni kymmenen vuotta.. varmaan enemmänkin. Eikö niihinkään liittynyt mykkäkoulua. Toi mustis-alue on kyllä aika kokematta, siis tässä suhteessa. Vaikka muuten riidelläänkin välillä.
Nimeomaan niin, että kun katuu ja tiedostaa olleensa kohtuuton. Aina voi pyytää anteeksi osoittaakseen olevansa pahoillaan tekojensa tms. takia vaikkei koskaan anteeksi saisikaan.
Ei se ehkä oloa helpota, mutta kertoo että mokaajankin päässä kuitenkin jotain liikkuu edellyttäen tietysti että anteeksi pyyntö on vilpitön eikä vain tapa joka on opeteltu pääsemään pälkähästä tiukan paikan tullen.
Kannattaa pyytää anteeksi. Voihan sen tehdä jostain kaukaakin, jos haluaa kunnon draamaa... "Olen täällä josskain kaukana ja päätin kirjoittaa pyytääkseni anteeksi, nyt kun kännyni toimii.."
sinä et pyydä yhtään mitään anteeksi, korkeintaan tosiaan pahoittelet. älä ala mateleen, oot nainen etkä matelija, joku omanarvontunto sentään. ja jos se ei riitä niin sitte ei, tämä mies ei siten oo sen arvoinen ja pääset löytämään jonkun joka on. vaikka totta on että ihmiset suhtautuu eri tavalla eri asioihin.
mutta asioista pitää siltiki yhä pystyä puhumaan. puhua, puhua ja puhua. minäki sain rauhan sillä että tiiän tehneeni myös väärin ja jota pahoittelin (pitkän ajan jälkeen tää samainen mies vastas viestiin ja vaikka kuulostaa pieneltä ilolta niin se oli suuri); mies johti mua harhaan pitkän ajan, minä löin sen seurauksena avokämmenellä ja tämän jälkeen hän esitti normaalia niinku mitään ei ois tapahtunu vaikkei mitenkään omia tuntemuksiaan ilmi näyttäny.. sitte kuitenki myöhemmin pisti estot päälle, facessa siis. pointti se että oot tehny minkä voit, älä stressaa enempää asioita joihin et voi vaikuttaa.